Jäljen veretyksen kiemurat

©RH Pihka tutkii makausta

Koejäljen merkkaamisesta tuli kirjoitettua jokin aika sitten, mutta vaikka blogitekstin otsikko viittasikin jäljentekoon en halunnut sotkea merkkaamisen lisäksi asiaan veretystä tai veritystä, kumpaa verbiä sitten haluaakin käyttää. Voi olla, että valintaan vaikuttaa murrealue. Itse puhun verettämisestä.

Jos joku olisi reilut viisi vuotta sitten sanonut mitä harrastan tulevaisuudessa, niin olisin todennut, että puhu pukille. Siis verta, yöh! Nyt jotenkin olen vain sopeutunut ajatukseen eikä veren käsittely ällötä minua (ainakaan paljon). Loppujen lopuksi, jos osaa työskennellä pullon (0,5 l) ja sienen kanssa, niin jäljenteko on melko siistiä puuhaa. Myönnettäköön, että ensimmäisillä kerroilla näytimme teurastajilta... tosin muistaakseni meillä oli silloin käytössä kanneton ämpäri, jossa verta, jota dippasimme tiskirätin suikaleeseen. Eipä yhtään nolota näin jälkikäteen, ei... Intoa siis oli, muttei tietoa/taitoa.

Veren saaminen ainakin isompaan käyttöön tuntuu olevan hankalaa. Ensimmäiset pullomme ostimme kaupasta, mutta näillä harjoitusmäärillä se tulisi suhteettoman kalliiksi. Varsinkin kun kaupassa myytävä veri on tarkoitettu ruokakäyttöön, eikä metsään kaadettavan veren tarvitse olla niin hyvänlaatuista. Kennelrehulta saimme ensimmäiset isommat erämme (2,5 kg pakasteämpäri, joka oli hieman epäkäytännöllinen), mutta nykyään sieltä myydään "eioota". Viimeisen erän saimme paikalliselta lihajalostamolta, jolta ostimme pakasteena 9 x 1 kg muovilaatikoita, joita olen sulattanut sekä pullottanut ja pakastanut uudelleen. Hieman suttuista puuhaa, mutta mitä nyt ei koiran vuoksi tekisi.

Jälkiverihän ei voi olla minkä tahansa eläimen verta, vaan jälki tehdään ainakin koesäännön mukaan naudan tai hirvieläimen verellä. Meillä olisi periaatteessa mahdollista saada myös hirven tai peuran verta, mutta sen hankinta on tuntunut vielä hankalammalta. Sen käyttämistä puoltaisi se, että saisimme sitä ilmaiseksi, mutta... ööh laiskuus. Lisäksi vältimme sitä aluksi siksi, koska pelkäsimme, että se vahvistaa koiran sorkkaeläinten ajoviettiä. En tiedä onko siinä mitään perää, mutta koska Pihka ei saa ajaa sorkkaa  (laki määrittää 28 cm säkäkorkeuden maksimiksi koiralle, jolla ajatetaan sorkkaeläimiä), ja koska sillä nuorella iällä muutama sellainen ajo oli, niin halusimme pelata varman päälle. Nykyään asia olisi ihan toinen, kun Pihka on koulutettu melko "sorkkavapaaksi" (Viime talvena ei yhtään peura/kaurisajoa, vaikka niitä täällä tuntuu olevan enemmän kuin jäniksiä). Luultavasti sillä ei kuitenkaan olisi ollut mitään väliä, koska kaatona kuitenkin käytettiin sorkkaa...

Itse veretys tapahtuu seuraavasti. Käytössä on verta 0,5 litran pullossa noin 0,3 litraa. Mukana oleva sieni, joka on kasteltu huolella, jotta veri imeytyisi siihen, lasketaan lähtömakaukselle (potkittu maata 30 x 30 cm alueelta). Sieni voi olla tavallinen pesusienistä/superlonista koottu "sakarapallo" (kts. kauden 2012 veretyssienen kuva). Sellainen pyörii parhaiten maastossa. Sieni pitää tosiaan kastella vedellä, mutta se kannattaa puristella kastamisen jälkeen, ettei se tiputtele. Sienessä on kiinni 1,5- 2 metrin mittainen naru (tai riittävän pitkä, jotta se ei osu verettäjän jalkoihin). Astutaan makauksen sille puolelle, jolta jälki lähtee. Kaadetaan varovasti pullosta verta sienen eri puolille ja pirskotetaan sitä myös makaukselle. Sientä voi myös painella kepillä tms, kunhan muistaa, että vereen sotkettu keppi jää jäljelle eikä sitä viskata pois jäljeltä jonnekin pöpelikköön. Lisäksi jo alkumakauksella pitää huomioida ollaanko tekemässä avoimen vai voittajaluokan jälkeä. Verta pitää riittää avoimenluokan jäljelle lisättäväksi myös kahdelle makaukselle alkumakauksen lisäksi. Voittajaluokassa sama verimäärä tulee riittää neljälle makaukselle alkumakauksen lisäksi. Koesäännöissä sanotaan, että veri on jaettava tasaisesti koko jäljelle. Tällä tarkoitetaan sitä, että jokaiselle makaukselle lisätään verta suunnilleen sama määrä. Pulloa ei siis kuulu korkata joka välissä.

Kun lähdetään liikkeelle, tärkeintä on muistaa, että sieni kulkee aina viimeisenä. Siihen alueeseen, jolla sieni on käynyt ei enää voi astua. Eli jos jäljentekijöitä on useampia, verettäjä kulkee aina viimeisenä vetäen sientä perässään. Siksi jos maasto on outo, on parempi suunnistaa jälki ensin ilman sientä ja veripulloa, jolloin suunnitusvirheitä voidaan tarvittaessa korjata. Sienen kanssa peruuttaminen on mahdotonta. Verettäjän tehtävä on kulkea sieni perässään ja tarvittaessa irrotella sitä oksista, joihin se helposti takertuu. Nykiminen ei ole hyvä idea. Olen itse saanut sienen nykäisemällä (no okei käytin jonkun verran voimaa) olkapäähäni. Ällöä. Se aikaisemmin mainittu teurastaja-look ei ollut yhtään liioteltua. Fiksuinta on heti kun huomaa sienen juuttuneen, mennä irrottamaan se varovasti. Eli älkää nykikö. Se vain jää tiukemmin kiinni ja lopulta sinkoutuu bumerangina naamaanne kohti.

Jos kyseessä on voittajajälki, yhdelle kulmista tehdään katko eli veretön osuus. Kulmalle saavuttaessa kuljetaan edelleen suoraan sieni maassa 15 metriä, jonka jälkeen sieni nostetaan ylös ja mahdollisuuksien mukaan laitetaan puhtaaseen muovipussiin (jotta siitä ei tipu verta tai se ei osu vahingossakaan katkon aikana mihinkään). Käännytään 90° ja kuljetaan jäljen seuraavan osuuden suuntaisesti 2-5 metriä. Tämän jälkeen edelleen sieni ylhäällä/pussissa palataan 15 metriä aikaisemman osuuden suunnassa. Käännytään jälleen 90° ja kuljetaan seuraavan osuuden suunnassa 10 metriä, jonka jälkeen lasketaan sieni maahan. Verta ei lisätä missään vaiheessa katkokulmalla (kuten ei muillakaan voittajajäljen kulmilla). Koska selostukseni kuulostaa sekavalta, niin alla toivottavasti asiaa selkeyttävä kaavio:

©RH Katkokulman kaavio

Avoimenluokan jäljellä on kulmamakaukset, jolloin nimenomaan kulmilla lisätään verta sieneen. Voittajaluokassa verta lisätään osuuksien suorille tehtäville makauksille.

Kaadolle tultaessa verta ei pitäisi olla enää pullossa. Jos sitä on jäänyt, niin kaadolle voi pirskottaa muutaman tipan verta. Toisaalta se on turhaa, koska koepäivänä kaadon viennin yhteydessä oppaalla on pullo, josta kaadolle pirskotetaan verta. Yleensä verta voi puristaa kaadolle tullessa sienestä siten, että laittaa käden pussiin (puhtaaseen) ja ottaa pussin läpi kiinni sienestä ja puristaa sitä kaadon yllä. Lopuksi sieni jää pussin sisään (sama tekniikka kuin koirankakan pussittaminen lenkillä) ja pussi suljetaan tiivisti (ei saa tiputtaa verta kaadon jälkeen).

Siinä siis asiaa veretyksestä. Tietenkin asioita voi tehdä toisin ja monella kokeneemmalla on omat vinkkinsä ja tapansa, joten nämä ovat lähinnä omien kokemusten tuomaa tietoa. Otan vastaan mielelläni eri näkökulmia jäljentekoon liittyen.

Vain yksi asia on varma: Verisientä metsässä perässään raahaava ei voi välttyä ihastuneilta itikoilta.