Vihdoin. Saimme siis aikaiseksi tehdä eilen Pihkalle jäljen. Taukoa taisi tulla jo liiaksikin, mutta tämän ikäiselle koiralle se ei ole niin nöpönuukaa, vaikka säännöllinen treenaaminen tietysti pitäisi koiran vireen hyvänä.
Teimme jäljen Rajasuon maastoon, joka sijanniltaan eroaa paljon meidän normaaleista maastoistamme. Miehellä kuitenkin on tähän alueeseen vahvat tunnesiteet ja hän tietää maaston hyvin. Perjantai-ilta oli tuulinen, muttei tarpeeksi - hyttysarmeja hyökkäsi kiinni välittömästi, kun korkkasin veripullon alkumakauksella. Teimme voittajajäljen ennätysnopeasti, noin puolentoista kilometrin jälki oli valmis puolessa tunnissa! Voi siis sanoa, että juoksimme tapahtumien välit. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman maaston tuntenutta miestä, joka suunnisti jäljen. Itse vedin sientä ja kiroilin kuin merimies aina, kun jouduin pysähtymään makaukselle.
Maasto oli kuivaa, vaikka sadetta on viime päivinä tullut ihan kivasti. Etenkin ensimmäinen osuus, jolla jälki nousi isolle kalliomäelle, oli todella rutikuiva. Jäkälät vain pölisivät märkään metsään varattujen saappaiden alla. Ensimmäisen suoran makaukselle unohdimme laittaa pyykkipojan merkiksi, kun vauhti oli niin hurja. Loput tapahtumien merkkaukset sujuivatkin sitten ihan rutiinilla. Teimme toiselle kulmalle katkon, joka tuli esimerkillisen hienolle paikalle arvostelua ajatellen. Ensimmäisen osuuden jälkeen maasto oli peitteisempää, suorastaan erinomaista koiran hyvää jälkityötä ajatellen.
Jäljestyspäiväksi oli luvattu sateista ilmaa, muttei se meitä ennenkään ole pelottanut. Koiran kannaltahan kostea keli on parempi jäljestykselle kuin esimerkiksi kuuma ilma tai kuiva metsä. Rankkasade voi tietysti sitten haitata jo enemmän, jos vettä tulee niin paljon, että se paikoitellen huuhtoo jäljen maasta. Tällöin vettä täytyy kyllä tulla todella paljon ja lisäksi jäljen olla tehtynä avoimeen maastoon (pelto, kallio). Sadetta ei tällä kertaa keskipäivään mennessä mainittavasti tullut, vaikka tuuli yltyi 15 m/s lukemiin. Jälki vanheni tällä kertaa melkein 20 tuntia ennen kuin mies vei kaadon jäljen loppuun ja lähdimme kulkemaan kohti alkumakausta.
Pihka oli kuin sähköjänis tempollessaan jälkivarusteissa. Onneksi jäljen alkuun oli hieman matkaa, joten se ehti vähän rauhoittua ennen työn alkua. Alkumakauksen tutki hätäisesti ja lähti kiireellä matkaan. Pysähtyi muutaman kerran katsomaan taakseen aivan kuin tarkistaakseen, mikä meitä viivyttää. Ensimmäiselle makaukselle jarrutin koiraa, jonka jälkeen se pysähtyi tutkimaan makausta. Ehkä ilman jarrutusta olisi mennyt yli. Ensimmäisellä kulmalla sähelsi ja lähti voimakkaasti kohti vanhaa (ei käytössä olevaa) riistan ruokintapaikkaa. Kielsin ja kehoitin etsimään jälkeä. Ei mitään vaikutusta, vaan veti pois jäljeltä. Palautin koiran takaisin jäljelle kulman jälkeen, josta kehoituksen jälkeen jatkoi jäljestystä. Tästä tuli siis hukka. Toiselle makaukselle tultiin hieman jäljen sivussa ja ilman jarrutusta tästä oltaisiin menty ohi (ja reippaasti). Toisella kulmalla veretön osuus, jota selvittäessä vesisade alkoi. Ensimmäinen lenkki oikealle, toinen hieman laajempi lenkki edellisen ympäri. Lenkki vasemmalle, jonka puolestavälistä sai ilmavainun jäljen jatkosta. Mielestäni hyvin tyypillinen katkokulman jäljestys Pihkalta. Metsästyskoiramainen.
Tässä vielä lisäyksenä piirros Pihkan katkokulman selvityksestä:
Kolmas makaus erinomaisesti merkaten pysähtymällä ja nuolemalla (ilman ohjausta) sekä viimeinen kulma pienellä tarkistuspistolla. Viimeisen suoran makauksella tarvittiin taas reipas jarrutus, jonka jälkeen koira merkkasi makauksen hieman hätäisesti nuuhkaisemalla. Vettä tuli kaatamalla pari viimeistä osuutta, joten olimme kuin uintireissun jäljiltä, kun Pihka lopulta saapui kaadolle jälkitarkasti. Nuoli ensin makauksen ja sitten vasta otti kaadon suuhunsa ja esitteli meille.
Varmaan taukokin vaikutti, mutta ennen seuraavaa koetta koiraa pitäisi opettaa rauhoittumaan ennen jälkityön aloittamista. Ongelmat selvästi tulevat suorituksen alussa, jolloin koiralla on "virtaa kintaissa". Loppujälki mennään jälkivarmasti ja ilman sähellystä. Rauhoittuminen vaikuttaisi varmasti myös makausten merkkaamiseen, jotka kyllä merkkaa, jos ehtii ne huomata.
Teimme jäljen Rajasuon maastoon, joka sijanniltaan eroaa paljon meidän normaaleista maastoistamme. Miehellä kuitenkin on tähän alueeseen vahvat tunnesiteet ja hän tietää maaston hyvin. Perjantai-ilta oli tuulinen, muttei tarpeeksi - hyttysarmeja hyökkäsi kiinni välittömästi, kun korkkasin veripullon alkumakauksella. Teimme voittajajäljen ennätysnopeasti, noin puolentoista kilometrin jälki oli valmis puolessa tunnissa! Voi siis sanoa, että juoksimme tapahtumien välit. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman maaston tuntenutta miestä, joka suunnisti jäljen. Itse vedin sientä ja kiroilin kuin merimies aina, kun jouduin pysähtymään makaukselle.
Maasto oli kuivaa, vaikka sadetta on viime päivinä tullut ihan kivasti. Etenkin ensimmäinen osuus, jolla jälki nousi isolle kalliomäelle, oli todella rutikuiva. Jäkälät vain pölisivät märkään metsään varattujen saappaiden alla. Ensimmäisen suoran makaukselle unohdimme laittaa pyykkipojan merkiksi, kun vauhti oli niin hurja. Loput tapahtumien merkkaukset sujuivatkin sitten ihan rutiinilla. Teimme toiselle kulmalle katkon, joka tuli esimerkillisen hienolle paikalle arvostelua ajatellen. Ensimmäisen osuuden jälkeen maasto oli peitteisempää, suorastaan erinomaista koiran hyvää jälkityötä ajatellen.
Jäljestyspäiväksi oli luvattu sateista ilmaa, muttei se meitä ennenkään ole pelottanut. Koiran kannaltahan kostea keli on parempi jäljestykselle kuin esimerkiksi kuuma ilma tai kuiva metsä. Rankkasade voi tietysti sitten haitata jo enemmän, jos vettä tulee niin paljon, että se paikoitellen huuhtoo jäljen maasta. Tällöin vettä täytyy kyllä tulla todella paljon ja lisäksi jäljen olla tehtynä avoimeen maastoon (pelto, kallio). Sadetta ei tällä kertaa keskipäivään mennessä mainittavasti tullut, vaikka tuuli yltyi 15 m/s lukemiin. Jälki vanheni tällä kertaa melkein 20 tuntia ennen kuin mies vei kaadon jäljen loppuun ja lähdimme kulkemaan kohti alkumakausta.
Pihka oli kuin sähköjänis tempollessaan jälkivarusteissa. Onneksi jäljen alkuun oli hieman matkaa, joten se ehti vähän rauhoittua ennen työn alkua. Alkumakauksen tutki hätäisesti ja lähti kiireellä matkaan. Pysähtyi muutaman kerran katsomaan taakseen aivan kuin tarkistaakseen, mikä meitä viivyttää. Ensimmäiselle makaukselle jarrutin koiraa, jonka jälkeen se pysähtyi tutkimaan makausta. Ehkä ilman jarrutusta olisi mennyt yli. Ensimmäisellä kulmalla sähelsi ja lähti voimakkaasti kohti vanhaa (ei käytössä olevaa) riistan ruokintapaikkaa. Kielsin ja kehoitin etsimään jälkeä. Ei mitään vaikutusta, vaan veti pois jäljeltä. Palautin koiran takaisin jäljelle kulman jälkeen, josta kehoituksen jälkeen jatkoi jäljestystä. Tästä tuli siis hukka. Toiselle makaukselle tultiin hieman jäljen sivussa ja ilman jarrutusta tästä oltaisiin menty ohi (ja reippaasti). Toisella kulmalla veretön osuus, jota selvittäessä vesisade alkoi. Ensimmäinen lenkki oikealle, toinen hieman laajempi lenkki edellisen ympäri. Lenkki vasemmalle, jonka puolestavälistä sai ilmavainun jäljen jatkosta. Mielestäni hyvin tyypillinen katkokulman jäljestys Pihkalta. Metsästyskoiramainen.
Tässä vielä lisäyksenä piirros Pihkan katkokulman selvityksestä:
 |
| ©RH Katkokulman selvitys à la Pihka |
Varmaan taukokin vaikutti, mutta ennen seuraavaa koetta koiraa pitäisi opettaa rauhoittumaan ennen jälkityön aloittamista. Ongelmat selvästi tulevat suorituksen alussa, jolloin koiralla on "virtaa kintaissa". Loppujälki mennään jälkivarmasti ja ilman sähellystä. Rauhoittuminen vaikuttaisi varmasti myös makausten merkkaamiseen, jotka kyllä merkkaa, jos ehtii ne huomata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti