sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jäniskauden päätösajot

Jänisjahtikausi alkaa olla ohitse. Tuskin enää ensi viikolla ehdimme jäniksiä pöllyttelemään. Katlaa aiomme viedä vielä irti metsään. Pihka oli perjantaina ja tänään ajossa. Eilen olimme juhlimassa lähisukulaisen 60-vuotispäivää koko koiraperheen voimin. Mietitytti kyllä etenkin Katlan ottaminen mukaan, mutta hyvin reissu meni. Katla jopa pääsi "leikkimään" samanhenkisen pikkumiehen kanssa.

©RH Katla tutustuu pikkumieheen
Pihka ei ole koskaan ollut yhtä innoissaan lapsista. Katla on luonteeltaan todella osallistuva ja toimelias. Sai olla silmät selässäkin, kun se sille uudessa paikassa tutki kaikki nurkat ja seurasi ihmisten tekemisiä. Pihkaa touhu alkoi väsyttää hyvin nopeasti ja kuvissakin silmät tahtoivat lurpsahtaa kiinni.

©RH Pihkaa väsyttää jahtipäivän jälkeen
Huomasin muuten, että Pihkan karva alkaa jostain syystä jo irrota. Viime keväänä en tähän aikaan vielä havainnut moista. Varmaan leuto talvi aiheuttaa karvojen ennenaikaisen lähtemisen. Todennäköisesti aloitan jo ensi viikolla nyppimisen, koska imurointi muutaman päivän välein alkaa hieman kyllästyttää.

Tänään Pihka oli ajossa Tuovansuolla. Valitettavasti ei kauden viimeiselle päivälle tullut saalista, vaikka yritystä oli.
Huomasin muuten ohimennen, että tänään oli mennyt rikki 7000 käynnin rajapyykki Jänisjemmassa. Hurja määrä kävijöitä! Kiitos kun kävitte ja tervetuloa toistekin!

torstai 21. helmikuuta 2013

Vain kahden ruokakipon tähden

©RH Katla tyhjällä ruokakipollaan
En ole oikeastaan paljonkaan kirjoittanut koiriemme ruokinnasta. En omaa mitään tiettyä suuntausta ruokinnassa, jollei maalaisjärjen käyttö ja kasvattajien suositusten noudattaminen sitä ole. Onneksemme Pihkalle on sopinut teollinen kuivamuona erinomaisesti. Teollinen kuivamuona terminä on kyllä ihan hirveä. Pääasiassa Pihkan normaali päivittäinen ruoka koostuu 70 % kuivanappulasta. Melkein aina nappulat on turvotettu vedessä ennen ruokailua. Koska en halua blogissani markkinoida, sanon vain, ettei kuivaruoka ole ruokamarketeista ostettavaa halpamuonaa. Pihka syö edelleen samaa ruokamerkkiä (aikuisen koiran versiota), mitä kasvattaja pennulle antoi mukaan sen lähtiessä emonsa luota. Emme ole nähneet tarpeelliseksi vaihtaa hyvin koiralle sopivaa ruokaa.

Katlalla oli saapuessaan mukana eri merkkistä penturuokaa, jota en saanut ostettua lisää paikallisesta eläintarvikeliikkeestä. Katla syö nyt samaa ruokamerkkiä, kuin mitä Pihkalle annettiin pentuna. Tähän mennessä ruoka on sopinut Katlalle hyvin ja tarkoitus on jossain vaiheessa siirtyä samaan ruokaan kuin mitä Pihkalle annetaan. Tämä tulee helpottamaan ruokaämpärin sijoittelua. Katlan ruokaämpäriä säilytetään tällä hetkellä kodinhoitohuoneessa, koska se ei mahdu keittiöön.

Meillä ei ole koskaan koirista kumpikaan nirsoillut, vaan ollaan koettu, että koirat söisivät ihan niin paljon kuin niille ruokaa annettaisiin. Koiran painontarkkailu kannattaa, koska ruuan määrää pitää muuttaa liikunnan määrän ja aktiivisuuden muutosten mukaan. Mitä nopeammin reagoi, sitä pienemmillä muutoksilla paino pysyy samoissa lukemissa. Ylipainoinen koira on säälittävä näky. Pihka on luonteeltaan todella rauhallinen, eikä turhia omatoimisesti liiku. Tykkää makoilla sisätiloissa ja harvakseltaan leikkii lelujensa kanssa. Metsästyskauden päättyessä ruuan määrää on vähennettävä, koska koiran fyysinen kulutus palaa normaalille kunnon ylläpitotasolle. Katla on täysin vastakohta verrattuna Pihkaan. Uskon, että tulee tarvitsemaan normaaleinakin päivinä suuremmat annokset aikuisenakin, koska on todella aktiivinen ja touhuaa kokoajan jotain.

Koiriemme ravinto siis pohjautuu valmisruokaan. Sen lisäksi ne saavat päivittäin raakaa hirven tai peuran lihaa. Sanomme sitä "retalelihaksi". Olen kirjoittanut lihan käsittelystä jokin aika sitten blogiin. Saaliiksi saadusta jäniksestä koira tietysti saa myös osansa (näitä saaliita on suhteellisen harvoin). Satunnaisesti piimää, maksalaatikkoa, raakaa jauhelihaa / kananmunaa tai raejuustoa valmisruokaan sekoitettuna. Näitä en osta koiria varten, vaan jos niitä on meille ihmisille ostettu, niin saatan muistaa antaa niitä myös nelijalkaisille perheenjäsenille (piimä on poikkeus, koska sitä emme itse käytä).

Ruokailussa meillä on tietyt säännöt. Koirat rauhoitetaan istumaan. Pihkan kuppi lasketaan ensin maahan ja heti perään Katlan. Kun koirat katsovat nätisti, annetaan kehoitus: "Vapaa". Koirat siis syövät yhtä aikaa, vaikka Pihkalle "tarjoillaan" ensin. Hyvin ovat ymmärtäneet pysyä omilla kipoillaan. Pihka saattaa yrittää syödä myös pennun ruuan, koska sillä on vähemmän ruokaa ja ehtii usein tyhjentämään omansa ennen Katlaa. Siksi emme ole jättäneet koiria ruokaillessa koskaan keskenään. Kun kipot ovat tyhjät, koirat usein vaihtavat kippoja ja nuolevat varmuuden vuoksi toistensa kipot. Kippojen vaihto tehdään monta kertaa. Usein nostan tyhjät kipot välittömästi tässä vaiheessa pois merkiksi siitä, että ruoka-aika on ohitse. Emme säilytä koskaan kippoja lattialla.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ajokuningatar ja "kohnottava" prinsessa

Valtakunnassa kaikki hyvin. Katla on kehittynyt valtavasti viime viikkojen aikana. Kasvanutkin – kaikkien meidän kauhuksi – edelleen. Hontelomaisuus on kyllä vähentynyt eli luultavasti korkeuden lisäksi on tullut viime viikkoina massaakin. Reilu viiikko sitten olimme koko perhe jäniksiä hätyyttämässä. Katlan pinkominen samoilla apajilla lisäsi Pihkan hakunopeutta. Lopulta Pihkan saadessa jäniksen liikkeelle makuupaikaltaan, Katla ei kuitenkaan tohtinut lähteä seuraamaan isosiskoaan (hyvä, koska on parempi, että ajaa ihan itse ensimmäiset omat ajonsa, etteivät Pihkan maneerit tartu). Selkeästi Pihkan haukkuminen hämmästyttää ja "jänskättää" pentua ja siksi ei uskalla lähteä Pihkan perään.

©RH Pihka etsii jotain lumen alta
©RH Katla ja jäätynyt merenlahti
Tänä viikonloppuna ollaan oltu ihan "yksilö" harjoituksissa. Pihka on sekä eilen että tänään ollut ajossa ja Katla on päässyt pitkille metsäkävelyille kanssani. Itseäni harmittaa, etten pääse osallistumaan Pihkan ajopäiviin, mutta toisaalta on tärkeää että Katla saa mahdollisimman paljon "maastoaikaa", jotta kehittyy hyväksi metsässä liikkujaksi. Itseasiassa on väärin sanoa, etten pääse osallistumaan Pihkan ajopäiviin, koska nykyaika mahdollistaa hienosti koiran seuraamisen kymmenien kilometrien etäisyydeltä (tutkapanta koiralla + paikantava gsm puhelin itsellä). Eli tavallaan seuraan kyllä ajopäivän kulkua, vaikkei se tietenkään ole sama asia kuin olla metsässä ja kuulla koiran ajoa.

©RH Katla vauhtiveikko
Alkuviikosta ensimmäisen kerran Katla näytti lenkillä minulle ja Pihkalle rusakon jäljet ja kehujen jälkeen lähti seuraamaan jälkiä (oli irti). Pihka hermostui (hihnassa), koska jäljet olivat hyvin tuoreet. Katla kävi noin 20 metriä jälkiä pitkin, mutta palasi sitten luoksemme. En viitsinyt enempää siinä tilanteessa yllyttää, koska ei oltu metsästämässä vaan lenkillä. Rusakko tuskin oli kovin kaukana. Selvästi viime viikonlopun jäniksen haku Pihkan seurassa vaikutti.


Eilen Pihka vuorostaan sai rusakkoajon, mikä vaatii erityistaitoja metsästäjiltä. Rusakko on sellainen epeli, että yleensä loikkii suorinta tietä "kylään", joten se on saatava saaliksi riittävän ajoissa ennen liikennettä/asutusta tai sitten koira on saatava kytkettyä kesken ajon. Molemmat asiat sisältävät epävarmuustekijöitä ja siksi rusakkoajoja kannattaa tavallisesti välttää. Tämä yksilö viihtyi tällä kertaa melko hyvin samoilla alueilla, mutta lopulta mies tulkitsi ajon olevan liian lähellä kylää ja kutsui Pihkan pois ajosta. Mies ei itsekään uskonut saavansa koiraa tulemaan ajosta luokse, mutta toisin kävi. Tutkasovelluksen kautta hän näki, kun koira lähti välittömästi huudon kuullessaan reilun 100 metrin päästä kohti miestä. Minun on jokseenkin vaikea uskoa tätä, mutta meillä on kyllä uskomattoman tottelevainen ajokoira? Mies sanoi, että tunne oli ylitsevuotava, kun koira tuli luokse. Uskon sen, etenkin kun tietää, miten suuri kiihko ajokoiralla on seurata riistaa.

Tänään Pihka on ollut ajokuningatar. Se on ansainnut kaikki ylistyssanat, vaikkei jänistä saaliiksi saatu. Metsäjänis oli erinomaisen taitava ja onnistui säilyttämään henkensä, vaikka koiran ja passimiesten yhteistyö olisi voinut koitua tänään jäniksen kuolemaksi. Pihka saa kotiin tullessaan kaikki mahdollisest herkut ja paijaukset. Alla seurantaloki tältä päivältä:
Tuolla olisin kyllä halunnut olla paikalla.

Aivan. Melkein unohdin, tuo otsikon "kohnottava" ehkä vaatii hieman selvennystä. Katlan leikkiääni (kun koira on innoissaan tai tohkeissaan jostain) kuulostaa kohnottavalta. "Knoh koh khoh". Voi elämä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

On kokoa ja näköä

Eilen Katla oli iältään tasan 4 kk. Tänään meillä oli toinen rokotusaika (16 vkoa) eläinlääkärillä. Katlan punnitus vaa'alla ei oikeastaan muuta kuin vahvistanut sen, että tämä neitimme menee ihan omalla kasvukäyrällään verrattuna Pihkaan ja muihin rotunsa edustajiin. Katla painaa vähäisistä viikoistaan huolimatta jo 12,1 kg. Vertailun vuoksi esimerkiksi siskonsa Carma painoi päivää aiemmassa punnituksessa 6,6 kg. Eli kyllä pennuilla voi olla kokoeroa.

Seisottamista pitää kyllä vielä harjoitella Katlan kanssa. Kuvausasento kertonee jotain tulisen liikkuvaisesta luonteesta ja menohaluista.
©RH Katla 16 vkoa
©RH Katla toisen kerran
©RH Pihka melkein 5 vuotta

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kiitos auttajille


Välillä tuntuu, että oma elämä on suoraan valkokankaalta. Ainakin kaikki tuntuu tapahtuneen jollekin toiselle. Viime viikonloppu sisällöltään oli melkoisen vauhdikas, eikä vähiten eilinen päivä. Lauantaina olimme aamulla koirien kanssa metsällä. Pihkalla oli lyhyt jänisajo ja Katlan kanssa kiertelimme samaisen Äijävuoren puskia, kuin pari viikkoa sitten. Katla on kehittynyt paljon ja uskaltaa parhaimmillaan ottaa etäisyyttä yli sadan metrin. Jäniksen jäljet eivät kiinnosta koiraa enempää kuin muutkaan metsän hajut, mutta tässä vaiheessa tärkeintä onkin, että koira pääsee riittävän usein koluamaan maastoja vapaana.
©RH Katla takan lämmössä
Lauantai-illalla oli metsästysyhdistyksen kauden päätösjuhla, jonne menimme syömään ja nauttimaan mukavasta illanvietosta. Kuskasimme yhden metsästäjäkaverin kotiinsa yöllä, joten nukkumaanmeno tapahtui vasta sunnuntain puolella. Aamulla mies lähti metsään raivaushommiin ja itse päätin lähteä kevyelle maastolenkille koirien kanssa. Olo oli ihan hyvä, vaikka nukkumaan meno olikin viivästynyt. Olin edennyt jo varmaan puolisen tuntia ja olin melkein lenkin puolessa välissä eli metsäosuus lenkistä oli melkein takana, kun tajusin, että sokerit menee alas. Otin taskusta siripiriä ja se onkin viimeinen asia, jonka muistan ennenkuin pimeni.

Seuraavaksi heräsin maasta Pihka yhä vierelläni. Oksensin ja tajusin, ettei minulla ole kenkiä jalassa (Pihka repinyt ne jalastani, yritäessään minua hereille?). Katla tuli luokse huutamalla, vaikka olikin kauempana meistä. Molemmat koirat olivat pökrätessäni kytkettyjä ja huomioliivit yllä. Hoipertelin läheiselle tielle (noin 100 metriä), jossa jäin arpomaan, mistä talosta lähden pyytämään apua. Ennen päätöksen tekoa paikalle osui mies, joka soitti ambulanssin. Itse en tajunnut havahduttuani edes syödä siripirejä saati soittaa apua. Oikeastaan vasta ambulanssissa alkoi paremmin muisti palata. Koirat pääsivät pelastajakseni tulleen miehen taluttamina kotiin turvallisesti. Hänelle olen ikuisesti kiitollinen avusta.

Kyseessä oli ensimmäinen insuliinishokkini. Vaikka ehdin ennen tajunnan menoa syömään siripiriä, niin sokeri varmaan oli päässyt jo laskemaan niin rajusti alas, ettei se ehtinyt säästää minua tajunnan lähdöltä. Olen jo aiemmin tiedostanut, että sokerit laskevat erityisen rajusti lenkkeillessä kävellen. Tätä on vaikeaa ymmärtää, koska esim. pyöräily, juoksu tai hikijumppa eivät ole mitään verrattuna koirien kanssa kävelemiseen. Pitää jatkossa vaan syödä vielä enemmän ennen lenkille lähtöä. En tiedä, mitä koirat tästä kaikesta tuumasivat. Pihka oli minulle jokseenkin uskollinen sairaskohtauksen sattuessa (ei suostunut lähtemään luotani, ennen kuin ambulanssi lähti viemään minua pois), mutta Katla tuskin ymmärsi asiasta mitään. Hypokoiraksi Katlaa on varmasti vaikea saada vahvan metsästystaipumuksen takia. Pihkalle hälyttäminen ennakoivasti voisi olla mahdollista, mutta silti loppupelissä on aina oltava itse voinnistaan vastuussa. Koirat voivat mielestäni toimia vain hyvänä tukena tällaisessa tilanteessa.