Mejä-koe, Pyhäranta – "Hyvästit AVO-luokalle"

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Aloitan siis kiittämällä metsästysoikeuden vuokraajia ja Pyhärannan Metsästysyhdistystä, joiden kautta saimme käyttöön majan ja metsäalueita jälkikokeeseen. Kiitän myös Chesapeakekerhoa kokeen järjestelyvastuun ottamisesta. Kiitän kokeen tuomareita ja oppaita, homma toimi todella jouhevasti metsässä ja maastojen välillä siirtyessä. Kiitän kaikkia kokeessa tai koejärjestelyissä mukana olleita.

©RH Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja

Mejä-koe oman yhdistyksen maastoissa on ollut itselläni sellainen pitkän ajan haave. Koska jälkikoe on erittäin työläs järjestettävä, sen järjestelyvastuu on tarpeellista jakaa muutaman muun aktiivisen henkilön kesken. Itse olin kokeessa edustamassa Pyhärannan Metsästysyhdistystä, ja toimin myös kokeen maastomestarina. Lähes kaikki muu hoitui koevastaavan ja sihteerin kokeneella otteella.

©RH Chesapeakelahdennoutajia

Kokeen keskuspaikka oli Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja, joka sopi erinomaisesti tapahtuman tarpeisiin. Kokeen ylituomarina oli Taina Ketola ja toisena tuomarina Johanna Lindfors. Kahden tuomarin kokeessa oli yhteensä 12 koiraa, jotka jakautuivat tasan AVO- ja VOI-luokkiin. Ylituomari arvosteli Chesapeakekerhon rotumestaruudesta kilpailevat koirat. Rotuyhdistyksen oman rodun eli chesapeakenlahdennoutajien lisäksi kokeeseen osallistui labradorinnoutajia (x4), walesinspringerspanieli, lapinporokoira, bretagnenbassetti, sileäkarvainen noutaja ja suomenlapinkoira.

©RH Veretyssienet kasteltavana vadissa ja veripullot odottamassa kylmälaukussa

Keli ei ollut jälkikokeelle ihanteellisin. Viikonloppu oli lämmin, vaikka oli puolipilvistä. Metsä oli rutikuiva sateettoman toukokuun jäljiltä. Koska keli oli lähes tuuleton, metsässä oli runsaasti hyttysiä jäljentekijöiden riesana. Koemaastoja oli käytössä Hirslahdelta, Santtiolta ja Rihtniemestä.

©RH Jäljen merkkaukseen kuitunauhaa

Itse pääsin tekemään yhden VOI-jäljen (avustajana) ja AVO-jäljen (oppaana) Santtiolle. Riistaa emme itse jäljen tekovaiheessa havainneet, mutta VOI-jäljen tuntumassa nähtiin perjantaina alkulappuja viedessä metsäjänis ja AVO-jäljen maastossa koepäivänä nähtiin peuranvasa. Maastoissa oli runsaasti merkkejä riistasta.

©RH Laukauksensietotestiin menossa

Koepäivä alkoi klo 7:30 rokotus- ja rekisteritodistusten tarkastuksella. Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin koemaastot ja siirryttiin ampumaradalle laukauksensietotestiin tuomariryhmittäin (tuomari 1: jäljet 1-6 ja tuomari 2: jäljet 7-12). Kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti testin. Katla sai jäljen numero 9, joka oli oman tuomariryhmämme viimeinen AVO-jälki. Itse opastin jäljen numero 7, joka oli ensimmäinen arvosteltava jälki.

©RH Laukauksensietotestin ampuja

Kaatona kokeessa käytettiin koeaamuksi sulatettua hirvensorkkaa. Ei ehkä koon puolesta kaikkein kätevin kaato, mutta herätti hilpeyttä koeporukassa, kun oppaat vuorotellen raahasivat painavan sorkan jäljen loppuun. Kunnon viestikapula :)

©RH Hirvensorkka kaatona

Jännitin taas enemmän opastamista kuin Katlan jälkisuoritusta. Vaikka kokemusta opastamisesta on jo useista kokeista, jännitys kuuluu asiaan. On hermostuttavaa olla vastuussa toisen koirakon koejäljen onnistuneesta läpiviennistä. Vaikka tiedän, että jälki on tehty hyvin ja osaan koostaa tuomarille jäljen kulun "tärpit" etukäteen, enkä todellakaan pelkää hukkaavani jälkeä, jännitän silti omaa osuuttani. Jännitys ei kuitenkaan ole pahasta, vaan mielestäni on yksi niistä jutuista, joista lopulta muodostuu koepäivän tunnelma.

©RH Oppaat tutustumassa jälkimaastokarttoihin

Jäljet onnistuttiin käymään läpi molemmissa tuomariryhmissä todella jouheassa aikataulussa. Parempaa suoritusta en usko nähneeni yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa. Siitäkin huolimatta, että osa koeporukasta joutui siirtymään eri kylien välillä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan toisen tuomarin kaikki jäljet olisivat olleet yhden kylän alueella, mutta lopulta päädyin painottamaan maastovalinnassa maastojen paremmuutta, jolloin sijanti merkitsi vähemmän. Tiedä sitten, oliko se oikea valinta. Ehkä ihannetilanteessa maastot olisivat yhden tuomariryhmän osalta aina lähekkäin.

Katlan jälki oli Rihtniemessä. Onnistuin mielestäni alun ohjaamisen suhteen erinomaisesti. Pysäytin koiran alkumakaukselle ja kuljin liina lyhyenä alun sallitun ohjausmatkan pitäen koiran jäljen päällä. Katla vaikutti ilahduttavan innokkaalta, ja jarrutin ensimmäisen osuuden vauhtia melko isolla kädellä. Muutaman kaarroksen teki jäljen sivuun, mutta katlaksi homma sujui todella jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma ja jäljen jatkon suunnan selvitys tuotti koiralle valtavia vaikeuksia. Katla lenkitti urakalla ja olin jo varma, että pian tuomari tuomitsee hukan. Menin sekaisin laskuissa, mutta ainakin viisi erillistä lenkkiä koira kulmalla teki, ennen kuin jäljen jatkon suunta löytyi. Makausta koira ei jostain syystä ainakaan kunnolla merkannut.

Katla otti silti työvoiton tuosta kulmasta, jota metsästyksellisesti arvostin koiran suorituksessa eniten. Kulma sijaitsi erittäin kuivalla ja avoimella paikalla, jossa haju oli luultavasti levinnyt laajalle alueelle makaukselta. Jostain syystä tätä ajokoiralle tyypillistä lenkitystä kulmilla ei mejä-kokeessa tuomarit tunnu arvostavan. Toinen osuus ja osa viimeistä osuutta oli peitteisempää maastoa ja selkeästi koiran jäljestysvarmuus parani niissä. Toisen kulmamakauksen Katla merkkasi pysähtymällä nopeasti ja jatkamalla pienen lenkin jälkeen oikeaan suuntaan (tuuli jäljen jatkon suunnasta). Kaadosta sai ilmavainun jo noin 70 metriä sitä ennen. Hirvensorkan haju oli selkeästi hiukan jännittävä, ja koira lähestyi kaatoa varovaisemmin kuin yleensä. Katla tuli kaadolle suoraan ja pysähtyi nuuhkimaan sitä.

Itselleni annoin palautetta siitä, etten luottanut Katlaan tarpeeksi. Kehoitin liian herkästi koiraa, jos se pysähtyi tarkistamaan jotain tai vaikutti epäröivän. Taisin olla itse isompi epäröijä tällä kertaa. Tuomari ei liiasta kehoittamisesta sanonut mitään, mutta itsestäni tuntui, että olin turhan herkästi toistamassa alun käskysanaa.

©RH Katla koesuorituksen jälkeen majan pihassa

Tällä suorituksella Katla sai tuloksen AVO1 40/50 pistettä (koeselostus). Aika niukoilla pisteillä tuo ykkönen meille myönnettiin, mutta ykköstulos se siitä huolimatta oli, ja tarkoittaa, että me jätämme hyvästit AVO-luokalle. Ja minä pääsen harjoittelemaan katkokulmaa Katlan kanssa...

Katlan suorituksen jälkeen palattiin opastamalleni jäljelle, jonka kävin purkamassa. Sitten päästiin majalle syömään, peseytymään ja odottamaan VOI-luokan koirakoiden paluuta tukikohtaan. Majalla oli tarjolla riistalihakeittoa ja sihteerin leipomaa marenkikakkua. Kelpasi siinä odotella tulosten julkaisua ja palkintojen jakoa.

©RH Mejä-rotumestari 2018 (oikealla)

Rotumestaruuskokeen voitti FI MVA FI JVA Miklaus Arctica "Aida" tuloksella VOI1 44/50. Onnittelut mestaruuden uusimisesta! Muutenkin tulostaso oli hyvä. AVO-luokan koirista kaksi sai tuloksen AVO1 ja kaksi AVO2. Voittajaluokan koirista neljä sai tuloksen VOI1 ja kaksi koiraa sai VOI2-tuloksen. Vain kaksi AVO-koiraa jäi kokonaan ilman tulosta.

Kokeesta jäi hyvä mieli ja toivottasti näin ensikertalaisena yhdistyksemme tarjosi oikeanlaisia maastoja koekäyttöön. Parannettavaa tietysti aina löytyy, mutta koetapahtuma kokonaisuutena oli onnistunut.

Pyhärannan metsästysyhdistyksen mejä-tapahtuma

Järjestimme yhdistyksen kennelhenkisten aktiivijäsenten kanssa mejä-tapahtuman Pyhärannan Metsästysyhdistyksen nimissä. Tehtävää ja valmisteltavaa oli paljon, mutta lopputulos oli todella onnistunut. Paikalle tuli kahdeksan koirakkoa, joista suurin osa aloittelijoita. Jaoin porukan kolmeen ryhmään, jossa jokaisessa oli mukana yksi ryhmänvetäjä, jolla oli enemmän kokemusta jälkiharrastuksesta.

©J-S Inkinen, Katla ohjataan alkumamakaukselle

Lauantaina pidin lyhyen teoriaosuuden, jonka jälkeen ryhmät siirtyivät maastoon. Teoriaosuus venähti ehkä liian pitkäksi, mutta toisaalta läpi käytävää asiaakin on paljon ja porukka esitti rohkeasti lisäkysymyksiä. Teoriaosuuden jälkeen jokainen sai askarrella oman sienen, jolla jälki mentiin maastoon tekemään.

©RH Jälkiryhmät A, B ja C

Alunperin oli tarkoitus ennen maastoa käydä testaamassa askelparimääränsä 100 metrille, mutta innokas porukka hajaantui niin nopeasti maastoihin, että siirrettiin askelpariasia seuraavalle päivälle. Jälkientekopäivänä sää oli lämmin ja aurinkoinen. Onneksi sunnuntaiksi aurinko meni pilveen ja lämpötilakin oli viileämpi.

©A. Sjöberg, Peuranaaras ihmettelee jäljentekijöitä

Maastojen valintaan olisi saanut kiinnittää enemmän huomiota. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, ja valitsin yhdistykselle vuokratuista maista mejä-käyttöön sopivimmat tukeutuen karttoihin sekä kerran tehtyyn maastokatselmukseen. Lisäksi halusin, että maastot olivat mukavan lähellä toisiaan sekä tapahtuman keskuspaikaksi valittua yhdistyksen majaa. Koemaastoiksi näistä ei varmasti suuresta osasta olisi ollut liian pienen alan vuoksi. Nyt monet jäljet tehtiin niin lyhyiksi (50-100 metriä), että pienempikin alue riitti mainiosti.

©TU, Hirviuros

Alueen riistarikkaus tuli todistettua jo ensimmäisessä jälkimaastossa, jossa näimme peuranaaraan ennen metsään menoa. Kolmannen maaston jouduimme hylkäämään jäljentekovaiheessa, kun näimme metsässä metsonaaraan, joka esitti siipirikkoa. Sillä oli luultavasti pesä jossain lähimaastossa. Teimme nopean päätöksen ja siirryimme varamaastoon tien toiselle puolelle, jottei häiritty linnun pesintää. Myös muissa maastoissa nähtiin runsaasti merkkejä riistasta. Yhdelle jäljistä oli ilmestynyt yön aikana luonnonmakaus.

Sunnuntaina majalle saavuttaessa näimme matkalla nuoren hirvisonnin, joka seisoi alle kymmenen metriä maantiestä. Teimme U-käännöksen ja palasimme kuvaamaan upean eläimen, joka oli ehtinyt siirtyä toiselle puolelle tietä.

Maaston riistarikkaus on mejä-harrastuksessa suotavaa ja haastaa koiran uskollisuutta jäljelle. Tämän elämyksen tapahtuman käyttöön valitut maastot onnistuivat takaamaan varmasti jokaiselle koirakolle.

Oman ryhmäni koirat onnistuivat todella hyvin. Jopa ensikertalainen jäljitti kaadolle asti, vaikka jälkiveren haju selvästi hieman arvelutti koiraa. Innostaen koira eteni kuitenkin loppuun asti.

©RH, Tirri ilahtuu kaadolta löytyvästä peuransorkasta

Kaadolta löytynyt peuransorkka sen sijaan selvästi ilahdutti Tirri-koiraa. Kun koiralle tulee vielä muutama onnistunut kokemus jäljellä, niin ohjaaja saa alkaa jarruttaa nopeutta ja tutkia vapaita koepaikkoja.

©RH Hestia tutkii varovasti alkumakausta

Toinen koirakko oli yhtä kertaa kokeneempi, mutta selvästi koira epäröi vielä veren hajua. Rohkaistuna Hestia kuitenkin eteni hienosti seuraten jälkeä, ja tuli kaadolle hieman sivusta ilmavainun ohjaamana. Koira osoitti sorkan nuuhkien ja ottaen sen suuhun.

©J-S Inkinen, Metsässä

Katla pääsi viimeisenä ryhmämme koirista maastoon. Sille oltiin tehty avoimen luokan jälkikaavion mallinen, mutta lyhyempi jälki (150x250x150 metriä). Katla jäljitti tänään tarkasti ja sitoutuen annettuun tehtävään. Ensimmäinen kulma lenkittämällä jättäen makauksen huomiotta.

Toinen osuus avoimella vanhalla hakkuulla, jossa koira teki muutamia tarkistuspistoja jäljen sivuun. Toiselle kulmamakaukselle tarkasti, merkaten makauksen haistelemalla. Makaukselta lähdettiin tarkasti kolmannelle osuudelle. Osuuden puolessa välissä jälki hukkui koiralta hetkeksi, mutta Katla löysi lenkittämällä itsenäisesti takaisin (Jihuu!!). Kaadolle suoraan, johon jäi haistelemaan sorkkaa.

Olin erittäin tyytyväinen Katlan suoritukseen. Jouduin pysäyttämään koiran kolme kertaa jäljestyksen aikana, kun osa porukasta uhkasi jäädä jälkeen maastossa (kukaan ei usko, mutten mennyt mielestäni kovin kovaa vauhtia). Olin ylpeä, että koira pystyi näiden suoritukseen tulleiden katkosten jälkeen jatkamaan jäljitystä ilman erillistä ohjaamista. Katla alkaa ansaita tulla kutsutuksi jälkikoiraksi.

Muilla ryhmillä meni myös hienosti, ja majalle kokoontunut porukka vaikutti todella tyytyväisiltä metsästä saatuihin kokemuksiin. Osalla riista oli vienyt koiran huomiota jäljestyksestä, mutta se kuuluu tähän harrastukseen erityisesti vahvaviettisten metsästyskoirien kanssa.

©A. Sjöberg, Tamara jäljellä

©A. Sjöberg, Tamara ja Paavo

Lopetimme päivän paistamalla nuotiolla makkaraa, viemällä koirat laukauksensietotestiin ja selvittämällä askelparilukemamme. Laukauksensietotesti päätettiin pitää normaalista poiketen vasta suoritusten jälkeen, koska yhdistyksen radalla ei saa ampua pyhinä vasta kuin puolenpäivän jälkeen. Koska kyseessä ei ollut koe, tätä ei ollut välttämätöntä suorittaa ennen maastoihin lähtemistä. Kaikki koirat läpäisivät testin (yksi koira ehti omistajineen lähteä ja Pihkaa ei testiin viety, koska mies toimi ampujana).

©RH Jälkipelit nuotiolla

Kokonaisuutena viikonloppu meni aivan kuten oltiin suunniteltu ja tapahtuman henki oli rento sekä innostava. Onneksi sain avukseni mukaan järjestelyihin mahtavia yhdistysaktiiveja, jotka yhdessä kanssani loivat onnistuneen päivän raamit. Itse olin tapahtuman jälkeen niin väsynyt, että kotiin päästyäni menin nukkumaan (normaalisti en koskaan nuku päivällä). Väsymyksestä huolimatta nautin tapahtumasta todella paljon, ja haluan ottaa tämän uusiksi tulevaisuudessa.


Kuva: Schipperke (laivakoira) "Varpu ja kauriin sorkka" ©Jenni Helander

Bretagnenbassettien parhaaksi

Viime sunnuntain Suomen Bassetkerho ry:n syyskokouksessa päätettiin tärkeistä asioista liittyen bretagnenbassettien valioitumiseen. Itse en kokoukseen päässyt, mutta osallistuin antamalla ääneni valtakirjalla ja tukemalla Käyttöbassetit ry:n tekemää ehdotusta. Ilokseni esitys meni läpi ja asia siirtyy Kennelliittoon vahvistettavaksi.

Näen esityksen ehdottoman positiivisena, koska nykyisenä FI MVA-tittelin saa käyttämällä koiraansa näyttelyissä, mutta FI KVA ja FI JVA -tittelit voi saavuttaa vain, mikäli koira on myös palkittu näyttelypalkinnolla. Koska bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin, on suorastaan välttämätöntä, ettei niinkin arvokasta titteliä kuin FI MVA jaeta rodunedustajille, joilla ei ole todettu riittävää taipumusta rodunomaisiin käyttöominaisuuksiin.

Valitus näyttelyharrastuksen estämisestä tai pilaamisesta on syytä lopettaa heti alkuunsa. Kyse on koiran jalostusarvon ja rodunomaisuuden mittaamisesta. Käytännössähän sekä näyttelypalkinto H:n, että DRAJ tai MEJÄ AVO3-tuloksen saaminen, ovat samanarvoisia suorituksia. Näyttelyissä aktiivisemmin käyvät tietävät, ettei H-kirjain näyttelyistä ole mikään imarteleva suoritus (minäkin tiedän, vaikken ole aktiivi). Vastaavasti AVO3-palkinto käyttöpuolelta tarkoittaa, että koira on tyydyttävä ominaisuuksiltaan. Nämä kuitenkin riittävät siihen, että jalostuksellisesti koiraa pidetään riittävän hyvänä saavuttamaan valionarvo.

Omia tämän hetkisiä koiria tämä muutos ei koske, koska kumpaakaan ei tulla käyttämään jalostukseen enkä siksi havittele niille myöskään FI MVA-titteliä. Kummankin ulkonäkö eroaa rotumääritelmästä. Pihkalla on lievä alapurenta ja Katla on liian isokokoinen (säkä yli 50 cm). Olen käyttänyt molempia näyttelyissä saadakseni niille vaaditun näyttelypalkinnon, jotta voin jatkaa DRAJ- ja MEJÄ-harrastuksia VOI-luokassa. Pihka on jopa valioitunut FI JVA-tittelillä, jolloin näyttelyistä sillä oli vain palkinto AVO-H. Jälkeenpäin se saavutti näyttelyissä käyttöluokassa EH:n, mikä oli itselleni yllätys, koska rotumääritelmässä ala- tai yläpurenta on hylkäävä virhe. Lievänä tätä vikaa voi ilmeisesti arvostella läpi sormien.

Mielestäni muutos FI MVA-titteliin tehtiin bretagnenbassettien parhaaksi. Se voi harmittaa yksittäisiä näyttelyharrastajia, aivan kuten minua harmitti viedä kahta ulkonäöllisesti poikkeavaa yksilöä näyttelyihin saadakseni niille minimipalkinnot. Kuten käyttö- ja jäljestysvaliokin, myös muotovalio on kuitenkin olemassa koiran jalostusarvoa osoittamaan. Koska bretagnenbassetti on metsästyskoirarotu, sen jalostusarvo on käyttöominaisuuksiltaan nolla, jollei sillä ole näyttöä metsästystaipumuksista. Vastaavasti koiran ulkonäköä arvostelemalla karsitaan jalostuskäytöstä yksilöitä, joiden ulkonäkö ei ole rotumääritelmän mukainen tai ainakin räikeästi poikkeaa siitä.

Tärkeää on huomata myös, että titteleistä huolimatta jalostuksen tärkein asia on koiran terveys. Terveyttä tietysti on myös se, että yksilö menestyy sekä ulkonäkö- että käyttöpuolen arvosteluissa. Sairas koira ei näissä todennäköisesti menestyisi. Itse en ole kasvattaja, mutta bretagnenbassetti on rotuna sydäntäni lähellä. Toivon, että rotujärjestössä hyväksytty muutos Kennelliiton vahvistamisen jälkeen takaa rodun pysymisen metsästyskäyttöön soveltuvana.

Pyhärannan metsästysyhdistyksen perhepäivä

Erämessut taisivat olla vasta alkua. Siellähän Pihka ja Katla harjoittelivat esiintymistä sekä huomion ja ihailun kohteena olemista. Jatkona sille osallistuimme viikonloppuna Pyhärannan metsästysyhdistyksen järjestämään koko perheen tapahtumaan. Perhepäivä on valtakunnallisesti monien eri metsästysseurojen järjestämä tapahtuma, jonka pitämiseen seurat haastaa Suomen metsästäjäliitto ja Suomen riistakeskus.

©RH Pihka rapsuteltavana

Tietysti Erämessut olivat järeämmän luokan tapahtuma verratuna paikalliseen pienimuotoiseen perhepäivään, mutta idea oli kuitenkin sama. Eihän perhepäiväkään meille ihan tuntematon juttu ollut. Vuonna 2014 osallistuimme ensimmäisen kerran vastaavaan tapahtumaan.

©RH Nuotiomakkarat

Tänä vuonna sääennuste vaikutti lohduttomalta; sadetta, sadetta, tihkua ja sadetta. Lopulta keli kuitenkin yllätti positiivisesti. Sade taukosi sopivasti ja jatkui vasta tapahtumapäivän loppupuolella. Ohjelmassa oli jousiammuntaa, luontopolku, tietovisa, koirarotujen esittelyä ja jälkikoiran työnäytös, jossa Pihka ja mies esittivät pääroolin. Nuotiolla sai paistaa makkaraa ja nokipannu oli kuumana aamusta iltapäivään.

©RH Jälkinäytös

Jälkinäytös sujui Pihkan tyyliin varmasti. Se ei vaivautunut edes toista korvaa lotkauttamaan yleisölle, joka seurasi jäljen suuntaisesti kulkevalla pururadalla noin 15-30 metrin etäisyydeltä suoritusta. Koira jopa merkkasi pysähtymällä noin 150 metrin jäljen keskelle tehdyn makauksen. Pihka on ♥

©TU Jousiammuntaa

Jäljen lopulla itse hiukan jouduin jännittämään. Ilmavirta teki temput taitavalle jäljestäjälle ja koira ohitti kaadon muutamasta metristä päätyen pururadalle yleisön eteen. Olin jo varma, ettei Pihka enää siitä itsenäisesti ymmärrä palata takaisin metsän puolelle. Mies silti kovahermoisesti antoi Pihkan työskennellä ja lopulta lenkittämällä löysi takaisin jäljelle ja siitä tarkasti kaadolle. Yleisön taputukset Pihka palkitsi "ylpeilemällä" ja kantoi sorkan suussaan näytille. Jälkeenpäin mietin, että lopun vaikeudet näyttivät hyvin, ettei jäljitys ole mikään läpihuutojuttu; vaan koiralta vaaditaan intoa, varmuutta ja sitkeyttä haavakon löytämiseksi. Olin sittenkin iloinen siitä, ettei kaato löytynyt välittömästi.

Itse pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ampumaan jousella. Niin no, oikea tuo ei tietenkään ollut, vaan sellainen lapsille tarkoitettu malli. Todella kivaa sillä ampuminen oli ja yllättävän vaikeaa. Yhden kerran sain osumaan täydellisesti. Taisi olla aloittelijan tuuria.

Katla ei perhepäivään osallistunut. Sillä on juoksu-aika päässyt kunnolla vauhtiin ja päätettiin pitää se kotona kaukana uroksista. Enää ei ole paljon aikaa metsästyskauden alkuun, jolloin Katlan osalta juoksu-aika on turvallisesti ohitse.

Tänään vihdoin nypin Pihkan pitkäksi kasvattaman turkin lyhyeksi. Iso urakka siinä oli, mutta nyt koiralla on kevyempi olla.

©RH Pihka nypittynä

Basset RMJ 2016

Basset-harrastajien vuoden merkittävimmät koetapahtumat ovat Basset RMJ ja Basset SM-ajokoe (BASA). Ensimmäinen näistä eli bassettien rotumestaruusjälkikoe järjestettiin menneenä viikonloppuna Sastamalassa, Horniossa. Onnistuneista puitteista voidaan kiittää Suomen Bassetkerho ry:tä ja Karkun sekä Mouhijärven metsästysseuroja. Lisäksi maastoja oli käytössä myös Jyrän metsästysseuran alueelta.

©RH RMJ 2016 voittajakolmikko

Kokeen keskuspaikkana toimi metsästysmaja Horkka (Hornion ulkoilumaja). Paikka oli sama kuin viime vuoden RMJ-kokeessa. Tänä vuonna koepäivään pääsivät osallistumaan ainoastaan RMJ-koirakot tuomariperuutuksen vuoksi. Ylituomarina kokeessa toimi Kari Hyytiäinen.

Alunperin olin ilmoittanut Katlan avoimeen luokkaan "tukikokeeseen", mutta sille ei koepaikkaa saatu. Kolme päivää ennen koetta Katla "ilmaisi mielipiteensä" tästä ulosjäämisestä, ja aloitti juoksun vain viisi ja puoli kuukautta edellisestä. Hyvä näin, vaikka koira-ohjaajaton rooli itseäni hieman etukäteen harmittikin. Nyt ainakin voi olla varma, ettei juoksu tule haittaamaan sen tulevaa metsästyskautta. Katla jäi koeviikonlopun ajaksi hoitoon miehen vanhemmille.

Joku voi varmasti muistaa viime vuoden RMJ, jolloin Pihka vastaavasti kolme päivää ennen koetta aloitti juoksunsa. Se harmitti, koska arvokokeesta poisjääminen oli isompi menetys kuin AVO-luokan koe. Siitäkin huolimatta, että tämä oli ainut mejä-koe, johon Katlan olin aikonut tänä kesänä viedä.

©RH Metsästysmajan kyltti

Jäljet tehtiin lauantaina pilvisessä ja sadekuuroisessa säässä maastoihin. Aurinkokin välillä paistoi ja silloin maastossa lämpötila nousi hiostavaksi. Olin ensin miehen kanssa parina jäljellä VOI7 (jonka seuraavana päivänä opastin) ja toinen talkoojälki tehtiin eri parin kanssa (avustajana/"sienenä"). Maastot olivat mukavat kulkea, vaikka maapohja oli uskomattoman kostea. Kosteuden ansiosta metsässä näkyi olevan runsaasti sieniä (kanttarelleja ja suppilovahveroita), jotka seuraavana päivänä jälkeä purkaessa keräsimme talteen. Jälkiä tehdessä näimme hirven sorkan jälkiä ja jätöksiä, sekä metsäkanalinnun (pyy?) höyheniä. Hirvien oleskelusta alueella kielivät myös hirvikärpäset, joita irrottelin itsestäni vakuuttavan määrän.

Jälkienteko sujui hitaammalla temmolla kuin normaalisti. Syynä oli kaiketi aloitus (klo 10 jälkeen) sekä parinvaihto-operaatio jälkien välillä. Olimme kotona vasta kahdeksan aikaan illalla. Itse jälkien tekoon meni suunnilleen normaali aika eli noin 2 tuntia/jälki.

Itse koepäivän alkua aikaistettiin tunnilla, jota kotiinpääsy ei seitsemän koiran arvostelun vuoksi venähtäisi pitkälle iltaan. Tämä tarkoitti meille herätystä klo 4, koska ajoimme koepaikalta kotiin talkoiden jälkeen nukkumaan. Niukkojen yöunien jälkeen lähdimme rannikon kuivista (pilvetön taivas) olosuhteista kosteampaan säähän.

©RH Kauriin sorkat odottavat koepäivän alkua

Koe päästiin aloittamaan aikataulussa. Ylituomarin puhuttelun ja maastoarvontojen jälkeen kokoonnuttiin pihalle laukauksensietotestiin, joka ammuttiin 12 cal haulikolla. Kaikki seitsemän koiraa läpäisivät testin.

©RH Laukauksensietotesti

Pihka sai arvonnassa jäljen numero 2, joka oli kolmas arvosteltava jälki. Itse pääsin opastamaan heti ensimmäiselle jäljelle, jolle ilman arvontaa laitettiin kokeen vastaavan toimitsijan cockerspanieli (FI MVA Heart Rock Heart of Glass). RMJ-kokeeseen osallistuivat:

bretagnenbassetti FI JVA Woodsman's Baikal, narttu (-08)
basset hound FI MVA FI JVA SE JVA Basbuddy Engineer Enrique, uros (-11)
basset hound FI MVA SE MVA Kaijanlammen Aabharana, narttu (-12)
grand basset griffon vendéen FI MVA FI JVA RU MVA Dinetten Grand Faucille, narttu (-08)
bretagnenbassetti Ipohin Unto, uros (-14)
petit basset griffon vendéen Mörka Skogs Daniel Göransson, uros (-15)

©RH RMJ-kokeen koirakot

Etukäteen olin silmäillyt muiden osallistujen jälkikoetuloksia koiranetin jalostustietokannasta ja odotusarvo päivän tulostasolle oli suuri. Jo ennen metsään lähtöä uskoin, että kolmen parhaan koiran koepisteet tulisivat olemaan erinomaisia. En joutunut pettymään.

Opastamani jäljen koiralle sattui ennen ensimmäistä kulmaa pieni tapaturma. Koiran tassuun osui terävä keppi tms ja se ei suotunut laittamaan painoa tassun päälle. Ohjaaja toimi ainoalla oikealla tavalla ja keskeytti kokeen. Itseänikin harmitti, kun hyvä jäljestys jäi kesken. Jäljellä kuitenkin voi tapahtua mitä tahansa, koska suoritus tapahtuu luonnossa. Huonoa tuuria tässä kuitenkin oli, mutta onneksi koiran tassuun ei tullut mitään vakavampaa ja iltapäivällä se vaikutti toipuneen hyvin onnettomuudesta.

©RH Kokeen "maskotti"; pienisveitsinajokoira, urospentu

Epäonnisen VOI7 jäljen jälkeen siirryimme odottamaan Pihkan vuoroa VOI2 jäljen tuntumaan. Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen (vaikka tässä tosiaan oli välissä vain yksi koira) mies ja Pihka pääsivät maastoon. Itse kuvittelin huijaavani jännityksen pois lukemalla kirjaa. En kuitenkaan kovinkaan hyvin pystynyt keskittymään, kun vilkuilin kelloa ja ajatukset harhautuivat jatkuvasti metsän tapahtumiin. Piinaavan odottelun jälkeen mies palasi autolle tuomarin ja oppaan kanssa. Pihka oli tehnyt varman suorituksen ja vain yksi makaus oli jäänyt merkkaamatta. Ainakaan ihan pienin pistein bassettien rotumestaruustitteliä ei annettaisi.

©RH RMJ palkintoja

Palasimme suorituksen jälkeen kokeen keskuspaikalle, missä evästelimme ja paistoimme makkarat. Pilvinen aamu oli tässä vaiheessa historiaa ja aurinko alkoi lämmittää. Pihka jäi keskuspaikalle varjoon lepäämään, kun lähdimme purkamaan VOI7 jälkeä. Urakan jälkeen peseydyimme ja saunomme. Osa kokeeseen osallistujista oli vasta tässä vaiheessa lähdössä maastoon. Mejä-harrastukseen ja erityisesti koepäiviin sisältyy runsaasti odottamista, joka meillä osui iltapäivään. Useampi tunti kului ennen kuin ylituomari ja viimeinen koirakko saapuivat keskuspaikalle.

©RH Taneli ja Irma leikivät, taustalla "nuoriso"

Jännitys kokeen tuloksista leijui ilmassa, mutta ihanasti aika kului koirista ja harrastuksista rupatellen. Tässä vaiheessa ei edes harmittanut odottaa palkintojen jakoa. Lopulta kokoonnuimme sisälle kuuntelemaan ylituomarin kertomuksen ja tulokset.

©RH Pihkan palkinto ja koepöytäkirja

pbgv Mörka Skogs Daniel Göransson: VOI1 49/50, RMJ-16
bb Woodsman's Baikal: VOI1 48/50
gbgv Dinetten Grand Faucille: VOI1 46/50
bb Ipohin Unto: VOI1 42/50
basset hound Basbuddy Engineer Enrique: VOI3 27/50
basset hound Kaijanlammen Aabharana: VOI3 22/50
cockerspanieli Heart Rock Heart of Glass: VOI-

Ylituomarin sanoja mukaillen, tässä kokeessa oli vain erinomaisia koiria. Arvosteluja jälkeen päin miettiessä, erot pisteisiin tulivat enimmäkseen makausten ja muiden jäljen tapahtumien merkkaamisesta.

Pihkan syntinä on aina ollut makausten huonohko merkkaaminen. Tällä kertaa voitiin olla todella tyytyväisiä koiran suoritukseen, koska vain yksi makaus jäi Pihkalta huomioimatta. Siitä verotettiin sen kallisarvoisen pisteen verran, joka erotti meidät vuoden RMJ 2016 voittajasta. Ylituomarin koeselostuksen voi lukea kokonaan täältä.

Huikea kilpailu ja aivan käsittämättömän upeita koiria. Mahtavaa, että koe saatiin tänä vuonna vastaamaan arvokokeen vaatimaa tasoa.

Järjestäjille, oppaille ja ylituomarille kiitokset kokeen onnistumisesta. Oli mahtavaa saada osallistua näin hienoon tapahtumaan.

Erämessut ja karhutesti

Erämessut olivat aikamoinen kokemus. Ehdottomasti kuitenkin positiivinen sellainen. Luultavasti en ole osallistunut noin isoille messuille ikinä aiemmin. Tunnelmaan sai tuntuman jo ennen messualueelle pääsyä, kun näki jonot porteilla sekä haistoi ruokien ja nuotioiden tuoksut viileän tuulen puuskan kantaessa ne parkkialueelle asti.

©RH Suomen Bassetkerhon ja Suomen Dreeverijärjestön kimppateltta

Opastus messuille oli hyvin sekavaa ja suunnistaja sisälläni hermostui, kun reitti oikealle portille oli käsittämättömän omituinen. Ajoimme ensin vahingossa portille 1, josta saimme melko tarkat ohjeet portille 2. Saavuimme ohjeita jotenkuten noudattaen (ajoimme jostain syystä väärää katua ja päädyimme tulemaan portille sivutieltä) tälle portille ja kävimme hämmentävän ja väärinkäsityksistä koostuvan keskustelun liikenteenohjaajan kanssa:

"Ollaan Kennelliiton näytteilleasettajia. Onko tämä portti 2?"
"Ei, tämä on portti 1."
"???!"
Liikenteenohjaaja antoi ohjeet takaisin samalle portille, jolta olimme juuri tulleet.
"Mutta me tultiin just siltä portilta ...niin onko tämä puolustusvoimien portti?"
"Joo"
"No sitten olemme oikealla portilla."
Parkattiin alueen äärimmäiseen laitaan, josta portille oli vielä matkaa puoli kilometriä.

Hikihän (ja hypo) siinä tuli, mutta kahden autolla käynnin jälkeen olimme saaneet kannettua kaikki tavaramme ja talutettua koirat oikeaan paikkaan messualueella. Huh.

©RH Bondi, Willy ja Katla

Itse messupäivä sujui erittäin hyvin ja nopeasti meidän ihmisten näkökulmasta. Keskipäivällä saatiin pieni sadekuuro, mutta muuten ilma oli puolipilvinen ja hetkittäin jopa lämmin. Rapsuttelijoita ja rodusta kyseleviä ihmisiä riitti jatkuvana virtana. Onneksi paikalla oli Bassetkerhon edustajana myös toinen esittelijä, jonka kanssa vaihdoimme "vahtivuoroja".

©RH Pihka

Pihka ja Katla olivat aluksi melko hermostuneita ihmisvilinässä. Katla kuolasi ja pälyili ympärilleen jännittyneenä. Pihka näytti lähinnä ärsyyntyneeltä, koska se oli messualueelle tuloon asti selvästi uskonut pääsevänsä jälkikokeeseen. Pihkalle oltiin otettu kotoa mukaan oma aitaus. Aitaukseen laittamisen jälkeen se katsoi meitä pihkamaisen syyttävästi. Hetkellisesti saatoin tässä kohtaa miettiä koiriemme messuille tuomisen järkevyyttä.

©RH Bassetkerhon jäsenlehtiä

Katla jakoi varsinaisen Kennelliiton Bassetkerholle varaaman aitauksen Minskuhoff's kennelin Grand Basset Griffon Vendéen uroksien kanssa (Bondi ja Willy). Vuorotellen toinen grandiuroksista joutui olemaan remmissä, koska aitaukseen sai laittaa ainoastaan kaksi koiraa yhtä aikaa. Nuorempi uroksista, Willy, taisi hieman ihastua bretagnenbassetti-neitiin. Itkuksihan se uroksella meni, kun rakastavaiset oli pakko erottaa K-18 materiaalia muistuttavan toiminnan takia. Katla tosin ei tainnut rakkautta tuntea, koska suhtautui tyynesti ihailijasta erottamiseen. Saihan se sentään tilalle vanhemman herrasmiehen.

©RH Koira-aiheinen puuveistos

Päivän mittaan koirat tottuivat huomion kohteena olemiseen. Erityisesti Pihka sai ihmisiltä paljon ihastuneita rapsutuksia, koska on pieni, suloinen ja pentumaisen näköinen. Kuinka monta kertaa minulle huudahdettiinkaan: "Oih, onko täällä pentukin!!! Onko tuo iso sen vanhempi?" Öhöm, tuota itseasiassa...

Vaikka Pihka luonteeltaan on erakko ja ajoittain hyvinkin jurohko yksilö, se näissä tilanteissa päätyy aina yllättämään minut. Se sallii ihmisten kosketukset ja jopa työntyy vieraiden rapsuttavia käsiä kohti. Hyvähermoisena se pääsi esittelemään myös sille vuosien saatossa opettamiani temppuja, jotka saivat etenkin lapsiyleisön villiksi. Pihka näytti, miten se laittaa rinkuloita yksi kerrallaan maassa olevaan tappiin, ja kuorona lauloin sen kanssa "Hauva ikkunassa" lastenlaulun (säveltäjä Bob Merrill, suom. sanat Kyllikki Solanterä):

Oi katsohan, vaari, pientä hauvaa (hau hau),
mi ikkunasta kurkistavi.
Jospa kysyisit, vaari, tuota hauvaa (hau hau);
sen ostaisin mielelläni. ..jne

Noiden kappaleen "hauhau" -kohdat korvasin äänteellä "vuhvuh", koska Pihka on opetettu haukkumaan kuullessaan ihmisen sanovan "vuh". Lopulta Pihka siis lämpesi yleisölle, vaikka sen olo aluksi olikin nyreä.

©RH Aito konekarhu

Mutta Pihka ei tiennyt, mitä sen emäntä oli suunnitellut loppupäivän ohjelmaksi. Erämessuilla oli ShowHau Centerin petotesti, jossa käytettiin aitoa karhua ja sen hajua. Siinä on tarkoitus viedä koira 10 metrin liinassa karhun hajujäljelle, ja lyhyen jäljestyksen jälkeen koira näkee karhun lähtevän liikkeelle piilostaan. Testaaja seuraa koiran reaktiota, ja koe keskeytetään heti, mikäli koira pelkää liikaa. Monet koirat reagoivat jo pelkään hajujälkeen niin voimakkaasti, etteivät suostu sitä seuraamaan. Silloin testi keskeytetään ilman kohtaamista konekarhun kanssa.

Olin ilmoittanut Pihkan karhutestiin. Oletin, ettei Pihka kauheasti hätkähdä karhun hajujälkeä. Pihka on melko kovapäinen ja rohkea koira. Uskoin myös, että ainakin aluksi se antaa ääntä säästelemättä, mutta saattaa lopettaa haukun, jos tajuaa tulleensa huiputetuksi. Bassetit ovat herkkiä "loukkaantumaan" ja osoittavat sen kyllä käytöksellään.

©TU Pihka karhun hajujäljellä, ohjaaja näkee karhun

Testin alku sujui odottamallani tavalla. Testaaja Harri Lilja kätteli ja ohjasi meidät testialueelle näyttäen hajujäljen alkupaikan. Pihka merkkasi paikan pysähtymällä haistelemaan sitä tarkasti. Näytin testaajan kehoituksesta koiralle hajujäljen jatkon, jolloin Pihka lähti jäljittämään kuin oltaisiin verijälkeä edetty. Normimeininkiä sille näköjään jäljittää karhua!

©TU Pihka havaitsee karhun, testaaja ja järjestäjä arvioivat koiraa

Näin, kun konekarhu lähti liikkumaan puskien takana. Hui, vaikka tiesin, ettei se ole elävä, niin... Pihka keskittyi hajujälkeen, mutta lopulta havahtui tajuamaan pyörillä liikkuvan pedon reilun 30 metrin etäisyydellä meistä. Koira aloitti haukun aloillaan seisten ja häntä jäykkänä pystyssä.

©TU Pihka haukkuu puskassa lymyävää karhua

Ensin karhu rymisteli paikoillaan puskia heiluttaen, jolloin Pihka haukkui tosi terhakkaana. Sitten se lähti etenemään kohti koiraa, jolloin Pihka kaarsi sivuun haukkuen kokoajan. Näin että sitä pelotti, koska takatassut tärisivät hieman. Koira piti kokoajan pienen etäisyyden karhuun.

©TU Pihka ja karhu

©TU Pihka ja karhu

Pari kertaa koira palasi matalana lähemmäs minua, mutta pitäen katseen karhussa ja muristen sille matalasti. Aina kun karhu lähti pois päin, Pihka rohkaistui seuraamaan sitä ja haukkumaan komentavaan sävyyn. Pihka haukkui todella hienosti ja testaaja palautteessaan sanoi koiran toimineen hyvin, mutta hetkittäin se oli päästänyt karhun liian lähelle itseään. Saimme onnistuneen karhutestin jälkeen diplomin vietäväksi kotiin.

©RH Karhutesti suoritettu

Olin Pihkasta ylpeä. Sillä on luonnetta tarpeeksi myös petoeläimen jäljitykseen, jota toivottavasti ei kuitenkaan koskaan tarvitse tehdä. Katlaa en edes harkinnut tuovani konekarhulle. Luonnetestissähän se pelkäsi tavallista kelkkaa niin paljon, että testi keskeytettiin. Se on ihan liian pehmeä haukkuakseen karhua, todennäköisesti se olisi paennut ellei jopa olisi säikkynyt liikaa jo hajua.

Toisaalta koiran pelko- tai pakoreaktiokin petoeläinkohtaamisessa on oivallinen. Tärkeintä mielestäni onkin tunnistaa reaktio jo hajujälkivaiheessa, koska se varoittaa ihmistä vaarasta. Pihkan käytös ei kyllä itseäni havahduttaisi varomaan lähellä olevaa petoa. Niin kylmähermoisesti se lähti sille vierasta ja jännittävää hajua seuraamaan. Toisaalta haukkumisellaan koira antaa ihmiselle aikaa liikkua hitaasti pois paikalta, karhun huomion kiinnittyessä räksyttävään häiriötekijään.

Olen iloinen, että pääsin näkemään Pihkan suorituksen karhutestissä. Luonnetestin osalta mahdollisuus on jo mennyt, koska Pihka on liian vanha testiin.

Kokonaisuutena messupäivä oli innostava kokemus. Paljon nähtiin, vaikka paljon jäi varmasti näkemättäkin.

Meno- ja paluumatkalla näin pelloilla yhteenlaskettuna ainakin parikymmentä rusakkoa. Menin sekaisin laskuissa noin kymmenenen kohdalla. Puppup vaan jänöjussiset :)