Luonne
Olen luonteeltani tyypillinen bassetti; sisällä rauhallinen ja mukavuudenhaluinen, ulkona vilkas ja aina toimintavalmis. Toisaalta ranskalainen temperamenttini kuohahtaa silloin tällöin, jolloin muiden on syytä joustaa.
Rohkeasti olen heti pennusta asti tutustunut uusiin asioihin, erityisesti metsään ja merielämään. Ihmisiin olen suhtautunut aina avoimesti ja luottavaisin mielin. Joihinkin koiriin ja eläimiin olen suhtautunut lievästi epäillen ja toisinaan jopa pelokkaasti. Tutustun mieluiten yhteen koiraan kerrallaan; jos porukkaa on enemmän helposti väistän sivulle ja haluan touhuta omiani (haistella). Jos vastaantuleva koira ärisee/haukkuu tms. en halua tervehtiä, vaan herkkänä bassettina luimistelen ja väistän möykkääjää.
Pentuna olin vielä kaikkia koiria kohtaan avoin ja olisin mielelläni mennyt moikkaamaan jokaista vastaantulijaa. Iän karttuessa olen kuitenkin tullut tietoiseksi itsestäni enkä lähde enää yhtä mielelläni mukaan leikkiin – edes tuttujen koirien kanssa. Erityisesti nuoret urokset saavat kokea halveksuntani.
Luppakorvaisuuteni saattaa aiheuttaa kuulovaikeuksia, mitä tulee käskyihin. Olen nopea oppimaan, kunhan palkkio on kohdallaan. Kiukkuiset käskyt ja kiellot eivät minuun tehoa, arvostan enemmän napakkaa kehoitusta ja kiitosta oikean reagointini jälkeen. Ruokaan en suhtaudu kevytmielisesti. Vain muutaman kerran olen jättänyt syömättä pahoinvoimisen takia. Syön siis kaiken minulle annetun ruuan ja vähän muutakin.
Harrastukset
Parasta mielestäni on antaa jänikselle vähän vauhtia metsällä. Jos olen saanut näköhavainnon jäniksestä olen suorastaan kiljunut ajoriemusta. Ajossa osaan myös haukkua, vaikka muuten olen aika hiljainen kaveri. Ääneni on bassetmaisen kumea ja matala bassoulvahteluni kuuluu erinomaisesti passimiehille asti. Jahtiulvaisuni saa veret seisahtumaan jäniksen suonissa. Muutama saaliskin on saatu, mikä on vahvistanut jäniksen ajotahtoani. Olen ajossa sitkeä ja hukalla melko filosofi. "Hmm, ollako jänis vai eikö olla vai kenties jäniksen jälki tai pipana". Usein kaipaan rohkaisua hakulenkille lähtiessä ja katseellani kysyn lupaa näköpiiristä katoamiseen. Tuore hajujälki on täysin eri asia ja silloin häivyn lupaa kysymättä. Ajossa ja erityisesti haku- ja hukkatyöskentelyssäni on vielä paljon parannettavaa, mutta perusmetsästysominaisuuteni ovat hyvät.
Mejä (metsästyskoirien jäljestämiskoe) on melkolailla yhtä innostuttava harrastus kuin jäniksenajokin. Mejään sain ensituntuman todella nuorena ja kun veren haju alkoi tarkoittaa metsässä seurattavaa jälkeä, osoitin kiinnostukseni vetämällä jälkivaljaissa kuin sonni pellolla. Ohjaajat ovat saaneet opetella raahautumaan perässä. Muutamassa kokeessakin on tullut käytyä, mutta noin 80 % harrastuksesta on ollut emännän ja isännän tekemien jälkien ratkomista. Maavainuisena ja herkkäkirsuisena jäljestäminen on erittäin mukavaa puuhaa, jonka jälkeen olen poikkeuksetta väsyneempi kuin minkään juoksulenkin juosseena.
Veneily kuuluu emännän ja erityisesti isännän lempipuuhiin kesäisin, ja siksi myös minut opetettiin tykkäämään siitä. Kirsu tuulta halkoen istun kannella ja haistelen merituulten tuomia tuoksuja. Paapuurissa grillataan makkaraa ja tyyrpuurissa on purjevene, jolla matkustaa tuttu uroskoira. Parasta on kuitenkin rantautuminen saarille ja vierasvenesatamiin, joissa riittää koiran nenälle uusia hajuja. Veneilyharrastukseen liittyy tiiviisti myös uiminen tai oikeammin rannoilla kahlailu, joka kuumana kesäpäivänä on yksi lempipuuhistani. Tykkään myös noutaa keppiä vedestä.
Terveys ja turkin hoito
Olen perusterve aikuinen koira, jolla ei ole mitään jatkuvaa lääkitystä. Madotus on annettu kolme kertaa vuodessa, koska kuulemma tykkään syödä kaikennäköistä metsällä. Juoksut ovat tulleet melko säännöllisesti noin 6-8 kk välein, jolloin olen aika masentunut ja unelias olemukseltani sisällä, mutta ulkona merkkailen paljon ja haistelen urosten vastauksia viesteihini.
Joulukuussa 2009 minulla oli niinsanottu vesihäntä, joka tuli kun järsin kylmällä kelillä luuta pihalla. Lisäksi minulla todettiin lokakuussa 2010 patti oikeassa etutassussa, joka leikattiin pois ja todettiin kutaaniseksi histiosytoomaksi eli hyvänlaatuiseksi ihon pyörösolukasvaimeksi (jonka uusiutuminen on epätodennäköistä). Vuodenvaihteessa 2011-2012 onnistuin saamaan jostain ärhäkän suolistobakteerin ja menin aika huonoon kuntoon ennen kuin bakteeri saatiin kuriin antibiooteilla. Kesällä 2012 minua puri kyy ja sain hoitoa (kyyseerumi, nesteytys ja kipulääkitys) päivystyksessä. Tämän lisäksi aloitettiin antibioottikuuri.
Turkkini on karkea ja se nypitään kaksi kertaa vuodessa kevät-talvella ja loppukesällä (+ tarvittaessa siistitään). Nyppiminen tehdään kolmessa erässä, koska en jaksa olla aloillani riittävän kauan. En oikein ole varma tykkäänkö nyppimisestä vai en, kurjinta on se, että pitää olla paikallaan.
Turkki on hyvin säänkestävä ainakin talvisin, jolloin se on aikamoinen leijonanharja. Turkkia ei tarvitse harjata tai hoitaa muuten ellei se jostain syystä mene takkuun (tähän mennessä näin ei ole tapahtunut). Pentuna minut pesetettiin melko säännöllisesti, koska tykkäsin kieriä milloin missäkin saastaisessa paikassa ja haisin usein siltä itseltään. Nykyään pestään shampoolla vain harvoin, yleensä tassujen ja alustan pesu vedellä on riittävä.
Kynnet leikataan noin parin viikon välein. Pentuna olin saada slaagin, kun ensimmäisiä kertoja tähän operaatioon ryhdyttiin. Lopulta isäntä piti kiinni ja emäntä leikkasi ja minä huusin kuin teuraaksi vietävä. Naapurit eivät tulleet apuun. Nykyään osaan ottaa asian kypsemmin ja ummistan silmäni leikkauksen ajaksi (emäntä pystyy hoitamaan asian yksin).
 |
| ©RH Merituoksut ja lokkien äänet |
Rohkeasti olen heti pennusta asti tutustunut uusiin asioihin, erityisesti metsään ja merielämään. Ihmisiin olen suhtautunut aina avoimesti ja luottavaisin mielin. Joihinkin koiriin ja eläimiin olen suhtautunut lievästi epäillen ja toisinaan jopa pelokkaasti. Tutustun mieluiten yhteen koiraan kerrallaan; jos porukkaa on enemmän helposti väistän sivulle ja haluan touhuta omiani (haistella). Jos vastaantuleva koira ärisee/haukkuu tms. en halua tervehtiä, vaan herkkänä bassettina luimistelen ja väistän möykkääjää.
Pentuna olin vielä kaikkia koiria kohtaan avoin ja olisin mielelläni mennyt moikkaamaan jokaista vastaantulijaa. Iän karttuessa olen kuitenkin tullut tietoiseksi itsestäni enkä lähde enää yhtä mielelläni mukaan leikkiin – edes tuttujen koirien kanssa. Erityisesti nuoret urokset saavat kokea halveksuntani.
Luppakorvaisuuteni saattaa aiheuttaa kuulovaikeuksia, mitä tulee käskyihin. Olen nopea oppimaan, kunhan palkkio on kohdallaan. Kiukkuiset käskyt ja kiellot eivät minuun tehoa, arvostan enemmän napakkaa kehoitusta ja kiitosta oikean reagointini jälkeen. Ruokaan en suhtaudu kevytmielisesti. Vain muutaman kerran olen jättänyt syömättä pahoinvoimisen takia. Syön siis kaiken minulle annetun ruuan ja vähän muutakin.
Harrastukset
 |
| ©RH Kalasataman kalliolla |
Parasta mielestäni on antaa jänikselle vähän vauhtia metsällä. Jos olen saanut näköhavainnon jäniksestä olen suorastaan kiljunut ajoriemusta. Ajossa osaan myös haukkua, vaikka muuten olen aika hiljainen kaveri. Ääneni on bassetmaisen kumea ja matala bassoulvahteluni kuuluu erinomaisesti passimiehille asti. Jahtiulvaisuni saa veret seisahtumaan jäniksen suonissa. Muutama saaliskin on saatu, mikä on vahvistanut jäniksen ajotahtoani. Olen ajossa sitkeä ja hukalla melko filosofi. "Hmm, ollako jänis vai eikö olla vai kenties jäniksen jälki tai pipana". Usein kaipaan rohkaisua hakulenkille lähtiessä ja katseellani kysyn lupaa näköpiiristä katoamiseen. Tuore hajujälki on täysin eri asia ja silloin häivyn lupaa kysymättä. Ajossa ja erityisesti haku- ja hukkatyöskentelyssäni on vielä paljon parannettavaa, mutta perusmetsästysominaisuuteni ovat hyvät.
Mejä (metsästyskoirien jäljestämiskoe) on melkolailla yhtä innostuttava harrastus kuin jäniksenajokin. Mejään sain ensituntuman todella nuorena ja kun veren haju alkoi tarkoittaa metsässä seurattavaa jälkeä, osoitin kiinnostukseni vetämällä jälkivaljaissa kuin sonni pellolla. Ohjaajat ovat saaneet opetella raahautumaan perässä. Muutamassa kokeessakin on tullut käytyä, mutta noin 80 % harrastuksesta on ollut emännän ja isännän tekemien jälkien ratkomista. Maavainuisena ja herkkäkirsuisena jäljestäminen on erittäin mukavaa puuhaa, jonka jälkeen olen poikkeuksetta väsyneempi kuin minkään juoksulenkin juosseena.
Veneily kuuluu emännän ja erityisesti isännän lempipuuhiin kesäisin, ja siksi myös minut opetettiin tykkäämään siitä. Kirsu tuulta halkoen istun kannella ja haistelen merituulten tuomia tuoksuja. Paapuurissa grillataan makkaraa ja tyyrpuurissa on purjevene, jolla matkustaa tuttu uroskoira. Parasta on kuitenkin rantautuminen saarille ja vierasvenesatamiin, joissa riittää koiran nenälle uusia hajuja. Veneilyharrastukseen liittyy tiiviisti myös uiminen tai oikeammin rannoilla kahlailu, joka kuumana kesäpäivänä on yksi lempipuuhistani. Tykkään myös noutaa keppiä vedestä.
Terveys ja turkin hoito
 |
| ©RH Tammikuu 2010, Lumihippa |
Olen perusterve aikuinen koira, jolla ei ole mitään jatkuvaa lääkitystä. Madotus on annettu kolme kertaa vuodessa, koska kuulemma tykkään syödä kaikennäköistä metsällä. Juoksut ovat tulleet melko säännöllisesti noin 6-8 kk välein, jolloin olen aika masentunut ja unelias olemukseltani sisällä, mutta ulkona merkkailen paljon ja haistelen urosten vastauksia viesteihini.
Joulukuussa 2009 minulla oli niinsanottu vesihäntä, joka tuli kun järsin kylmällä kelillä luuta pihalla. Lisäksi minulla todettiin lokakuussa 2010 patti oikeassa etutassussa, joka leikattiin pois ja todettiin kutaaniseksi histiosytoomaksi eli hyvänlaatuiseksi ihon pyörösolukasvaimeksi (jonka uusiutuminen on epätodennäköistä). Vuodenvaihteessa 2011-2012 onnistuin saamaan jostain ärhäkän suolistobakteerin ja menin aika huonoon kuntoon ennen kuin bakteeri saatiin kuriin antibiooteilla. Kesällä 2012 minua puri kyy ja sain hoitoa (kyyseerumi, nesteytys ja kipulääkitys) päivystyksessä. Tämän lisäksi aloitettiin antibioottikuuri.
 |
| ©MH, On muitakin koiria, kuin mäyräkoiria -huivi |
Turkkini on karkea ja se nypitään kaksi kertaa vuodessa kevät-talvella ja loppukesällä (+ tarvittaessa siistitään). Nyppiminen tehdään kolmessa erässä, koska en jaksa olla aloillani riittävän kauan. En oikein ole varma tykkäänkö nyppimisestä vai en, kurjinta on se, että pitää olla paikallaan.
Turkki on hyvin säänkestävä ainakin talvisin, jolloin se on aikamoinen leijonanharja. Turkkia ei tarvitse harjata tai hoitaa muuten ellei se jostain syystä mene takkuun (tähän mennessä näin ei ole tapahtunut). Pentuna minut pesetettiin melko säännöllisesti, koska tykkäsin kieriä milloin missäkin saastaisessa paikassa ja haisin usein siltä itseltään. Nykyään pestään shampoolla vain harvoin, yleensä tassujen ja alustan pesu vedellä on riittävä.
Kynnet leikataan noin parin viikon välein. Pentuna olin saada slaagin, kun ensimmäisiä kertoja tähän operaatioon ryhdyttiin. Lopulta isäntä piti kiinni ja emäntä leikkasi ja minä huusin kuin teuraaksi vietävä. Naapurit eivät tulleet apuun. Nykyään osaan ottaa asian kypsemmin ja ummistan silmäni leikkauksen ajaksi (emäntä pystyy hoitamaan asian yksin).
