Metsäinen viikonloppu

Pidennetty viikonloppu on ollut harvinaisen koiraharrastuspainotteinen. Perjantaina mentiin Katlan kanssa jänismetsään. Ensimmäinen erä otettiin Kanersuossa, vaikka alunperin meidän piti kokeilla vieraampia maastoja. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kuten tässä harrastuksessa on tapana. Katla sai ensimmäisen ajon liikkeelle, kun oli ollut puoli tuntia irti. Muutamia herättelyjä kuultiin ajoa edeltävästi. Itse ajo lähti liikkeelle rauhallisella haukulla, johon oltiin hyvin tyytyväisiä. Liian usein tänä syksynä on saatu kuulla perslähtökiljuntaa, ja kokemuksen mukaan ajo ei kulje kovinkaan rauhallisesti sellaisten alkuvauhtien jäljiltä.

©RH Mutainen ajokoira Katla

Kanersuon pupulle tyypillisesti ajo kiersi heti soramontuille, jossa Katla eteni hetken ääneti, mutta selvitti hukan nopeasti. Sieltä palattiin makuun kautta metsäuran yli. Kun Katla vielä selvitti tienylitystä, jänis lähes törmäsi meidän aamukahvipaikkaan. Se ohitti meidät alle viidestä metristä ja saattoi hieman säikähtää meitä, vaikka itse ohitus sujui hitailla pompuilla.

Tämän jälkeen ajo nimittäin karkkosi teitä pitkin yli kilometrin etäisyyteen ja sieltä suo-oja-alueelle. Katla selvitti jäniksen ojayllätyksen, mutta homma jatkui edelleen pitkin teitä, joten otettiin koira kiinni tiehukalta. Katla oli yltäpäältä mutainen, joten oli ihan huolella uinut jäniksen perässä jossain lieteojassa. Lemu oli niin sietämätön, että talutin koiran laavulle, jonne mies ajoi edeltä sytyttämään tulet.

Jälkimmäinen erä otettiin Koskenmetsässä, mistä Katla löysi jäniksen yöjäljet, muttei herättelyistä huolimatta onnistunut kaivamaan jänistä piilostaan. Sen sijaan alueella harhaili turhan tuttavallinen peuranvasa, joka olisi halunnut meidän adoptoivan sen. Lopulta peuranvasa jumitti koiran ja meidän välissä. Onneksi karkkosi lopulta ja koiran tullessa hajulle, saatiin se kutsumalla pois peuranjäljiltä. Onneksi Katla ei törmännyt eläimeen, koska silloin tuskin oltaisiin vältytty lyhyeltä karkoitusajolta. Ilmiselvästi se ei kuitenkaan kiinnostu tuoreistakaan peuranhajuista!

Lauantaina olin päivällä tekemässä jälkiä pitkästä aikaa. Työkaverin pentukoira pääsi ensimmäistä kertaa haistelemaan metsään tehtyä verijälkeä. Teimme yhdessä kolme lyhyttä jälkeä, joista yhden teimme Pihkalle. Kaksi jäljistä oli varattu pennulle. Ensimmäinen oli alle 100 metriä ja kaatona herkullisia nakinpaloja rasiassa. Toinen jälki oli aavistuksen pidempi, noin 150 metriä ja tämän jäljen loppuun oli nakkirasian lisäksi piilotettu oikea peuransorkka.

Sunnuntaiaamulla aloitimme viemällä kaadot maastoon ja Pihka näytti mallisuorituksen omalla jäljellään. Kyllä siinä muutama sivupisto ja kaarros tuli, mutta sorkka löytyi ongelmitta ja Pihka oli otettu, kun sai metsäaikaa. Onneksi Pihkan takajalka on parantunut hyvin, ja sille uskalsi tuollaisen noin 300 metrin jäljen motivointimielessä tehdä.

©RH Papu ohjaajineen tutkii alkumakausta

Papu-pentu vaikutti jälkeä lähestyessä erittäin vikkeläliikkeiseltä ja energiseltä kaverilta. Jännästi jo ensimmäinen nuuhkaisu verenhajua rauhoitti koiran tutkimaan alkumakausta. Siitä ei sitten melkein päästy liikkeelle ollenkaan, kun Papu päätti, että alueella kenties vaanii jokin uhkaava olento, joka on verenhajusta päätellen jo kerran tappanut. Hitaasti innostamalla edettiin kuitenkin jäljen loppuun, missä eivät edes herkulliset nakit ensin maistuneet. Papun piti ensin varmistua alueen turvallisuudesta, ennen kuin se uskalsi syödä kaadolta löytyneet herkut.

©RH Kaadolla olleet herkut kelpasivat ensikertalaiselle

Jatkoimme tästä suoraan seuraavan jäljen alulle. Nyt Papu oli jo luottavaisempi, vaikka selvästi sitä edelleen uusi haju ja ympäristö jännitti. Innostaen edettiin aavistuksen nopeampaa vauhtia kaadolle asti, missä koira jäi uteliaana haistelemaan sorkkaa. Nakitkin maistuivat, kun ohjaaja niitä tarjosi, mutta selkeästi sorkkakin olisi koiralle palkkiona riittänyt. Suuhun koira sitä ei kaadolla ottanut, mutta polulle tullessa, se alkoi kiinnostaa ja lopulta Papu kantoi sorkkaa suussaan. Tästä on hyvä jatkaa harrastusta. Luultavasti aika pian menoa pitää jo jarruttaa, kun koira oppii homman idean.

©RH Papu ja peuransorkka

Metsästys- ja jälkijuttujen lisäksi vein Katlaa treffaamaan Ansaa ja Yodaa, joiden kanssa leikittiin ja käytiin yhteislenkillä. Nyt itselläni on väsynyt olo, ja taidan viettää loppuillan lepäillen. Pihkalla työpäivä vielä jatkuu. Se lähti miehen mukaan peurankytikselle varmistamaan, että ammuttu saalis (jos hyvin käy) löytyy pimeässä syysillassa.

Resepti: Hyvänmielen Jälki

Tein viime viikonloppuna molemmille koirille jäljet. Halusin tarjota helpon ja palkitsevan kokemuksen erityisesti Katlalle ennen jälkikoetta.

©J-S Inkinen, Katlan kanssa

Tässä resepti hyvänmielen jäljelle (kahdelle koiralle):

2 dl verta sulatettuna
1 kpl pesusieni (vedellä kostutettu)
2 metrin naru (kiinnitettynä sieneen)
raakaa lihaa noin 30-50 g/koira
2 kpl kannellinen pakasterasia
(1 peuransorkka)
kesäinen tuoksuva metsä

Mennään illalla metsään ja poljetaan alkumakaus, jossa sieneen lisätään 1 dl verta. Kuljetaan metsässä sientä perässä vetäen noin 200 metriä. Jälki voi kevyesti mutkitella, mutta ihanne on kaareva viiva. Tehdään loppuun samanlainen makaus lisäämättä verta ja pussitetaan sieni.

Toistetaan toiselle koiralle eri paikkaan vastaava jälki.

Sulatetaan riistalihaa tai muuta raakaa lihaa seuraavaksi aamuksi. Halutessa voi ottaa myös sorkan sulamaan.

Laitetaan raakaa lihaa pakasterasioihin. Otetaan pakastusrasia ja sorkka. Viedään ne jäljen loppupisteeseen. Raotetaan hieman pakasterasian kantta ja peitetään rasia sammaleella ym metsän irtoaineksella.

Tuodaan koira jälkivarusteissa jäljen alkuun, ja nautitaan kokemuksesta yhdessä koiran kanssa. Toistetaan sama toisen koiran kanssa.

Luminen kevät saa jäljentekijän hypähtelemään

Ei siis ilosta vaan ihan kirjaimellisesti.

Tämä kevät on piinannut minua. Lunta on ollut maastossa poikkeuksellisen pitkälle huhtikuuhun, ja jälkeä olen tehnyt lähinnä mielikuvissani. Viime viikko lopulta sulatti lumen riittävän vähäiseksi jälkiharrastukselle, ja koko viikon kärvisteltyäni pääsin lauantai-illalla tekemään lyhyet jäljet molemmille koirille.

©RH Ansa, jota kiinnostaa kuivumassa oleva jälkisieni

Hieman sain loikkia ja kaarrella lumisempia paikkoja vältellen, mutta tänään koirien jälkisuorituksilla oli yllättävän vaikeaa nähdä, mistä olin edellisenä iltana hypähdellyt. Muutamassa paikassa verinen sieni oli käynyt lumen päällä jättäen ilkeän raahausjäljen valkealle pohjalle, mutta jalanjälkiä oli vähemmän näkyvissä. Ehkäpä minulla saattaa olla lahjakkuutta balettitanssijaksi tai estejuoksijaksi. Erityistä haastetta jäljentekijän näkökulmasta aiheutti jäinen maa; makausten tekeminen ei oikein onnistunut. Lopulta tein makauksia niissä kohdin, kun se teknisesti oli mahdollista, välittämättä juurikaan siitä noudatinko minkään koeluokan sääntöjä.

©RH Pihka ja ilo kaadosta

Pihkan jälki oli kunnon peuraparatiisialueella. Näin jo jälkeä tehdessä kaksi eläintä karkkoamassa edeltäni. Myös jätökset ja makuupaikat kertoivat runsaasta sorkkaeläinkannasta. Pihkan suoritus oli tästä syystä riistanjäljille eksyilevä eikä ainakaan jälkiuskollisuutta tämänkertainen työskentely meille esitellyt. Sorkka kuitenkin löytyi jäljen lopusta, joten ei se ihan huonosti mennyt. Muutama jäljelle palautus sille tuli, jäljen ainoaa makausta koira ei merkannut mitenkään ja katkokulma oikaistiin menemättä veretyksen loppuun sekä lenkitettiin poikkeuksellisen laajasti.

Katla ei varsinaisesti yllättänyt. Tiesin, että se on kypsynyt jäljestäjänä ja haluaa työskennellä minua ilahduttavasti. Tyylilleen uskollisena se edelleen vetää voimakkaasti, ja etenee tehden kaarroksia jäljen päällä ja sivuilla. Sen sijaan jälkiuskollisuus on nosteessa. Katla on yllättävänkin uskollinen annetulle tehtävälle. Maastossa ollut vähäinen lumi nimittäin paljasti, että jäljenteon jälkeen jäljen viereen oli ilmestynyt metsäjäniksen jäljet. Näinkään tuoreet jäljet eivät harhauttaneet Katlaa tehtävästään, josta olin yllättynyt (ja lähes pettynyt).

©TU Katla alkumakauksella

©TU Luntakin paikoitellen metsässä on

©RH Tuoreet jäniksen jäljet Katlan jäljen viimeisellä osuudella

Ensimmäisellä kulmalla ei ollut (teknisistä ongelmista johtuen) makausta. Toinen kulmamakaus mentiin melkein sisäpuolelta oikaisten. Viime hetkellä jarrutin koiran menoa sen verran, että se havahtui huomaamaan sivussa olevan makauksen ja kävi sen nopeasti nuuhkaisemassa. Koetilanteessa olisi varmasti jättänyt merkkaamatta.

©TU Katla ja minä kaadolla

Kaadolle tultiin suoraan ja koira jäi sille haistelemaan sorkkaa. Katlan suoritus kokonaisuutena ilahdutti itseäni. Selkeästi se tietää tehtävän ja on oppinut toimimaan yhteistyössä kanssani.

Kun oltiin palattu metsästä ja koirat olivat makoilemassa tarhassaan auringon paistaessa, me kävimme terassilla kahvikuppien kera läpi koirien suorituksia. Siinä istuessamme sain viestin Ansa-koiran omistajalta, joka kyseli meitä lenkkiseuraksi. Kuten blogitekstin ensimmäinen kuva jo paljastaa, saimme jälkisienen kuivaustilanteen tarkkailijan paikalle. Yhtäkkiä mieleeni siis tuli, että haluaisiko hän tulla Katlan jäljelle koiransa kanssa (koska Katlan suoritus oli hukaton). Niin siinä sitten kävi, että sain pukea metsävaatteet uudelleen päälleni ja kaivaa pakastimesta jo hieman jäisen sorkan uudelle kierrokselle.

©RH Ansa tähyilee jäljen oikeaa suuntaa

Ansa varmasti osittain jäljesti Katlan (ja minun ja miehen) hajua, mutta koska sen kanssa harrastus ei ole yhtään vakavamielistä puuhaa, ei tällä ollut meille merkitystä. Alun koira eteni enemmän aaltoilevasti jäljen sivuille, mutta ensimmäisen kulman jälkeen ja erityisesti viimeinen osuus meni koiralta erittäin hyvin. Ohjaaja eteni liian suurella vauhdilla. Innokasta koiraa pitäisi jarruttaa runsaasti enemmän. Sellainen "pysyvä takakeno" asentona olisi luultavasti optimaalinen.

Makauksen Ansa kävi itsenäisesti merkkaamassa. Ainoa täysin onnistunut makauksen merkkaus siis tälle päivälle! Kaadolle hieman sivusta, josta otti sorkan omatoimisesti suuhunsa.

©RH Minun. Ansa omii sorkan kuin vanha tekijä

Olipas se mukavaa tekemistä taas pitkän tauon jäljiltä. Erityisesti Katlan kehittyminen kiinnostaa itseäni. Kesäkuussa olen mukana järjestämässä jälkikoetta metsästysyhdistyksemme alueella, ja mikäli koiran terveys pysyy hyvänä, uskon että ilmoitan myös Katlan tähän kokeeseen.

©RH Katla ja Ansa

Jälkihommien jälkeen koirat pääsivät leikkimään pihassamme. Pihka tosin katseli suurempien juoksemista tarhasta käsin ja antoi tyylipisteitä.

©RH Pihka tuomaroi tarhassa

Kyllä se kevät taitaa lopulta tulla :)

Basset SM-ajokoe, Ilmajoki

Kulunut viikko on ollut hektinen, enkä ole koko aikaa ollut edes Suomessa. Tästä syystä viikko sitten käydyn bassettien SM-ajokokeen koostaminen blogiin luettavaksi on viivästynyt.

Tämän vuoden mestaruustaistelu käytiin Pohjanmaalla, ja kokeen keskuspaikkana oli Riistavalli, Ilmajoen metsästysseuran maja. Riistavalli tarjosi toimivat tilat sekä kokeen viralliselle ohjelmalle, että bassetväen majoittautumiselle ja rentoutumiselle koetta edeltävänä iltana.

©RH Mestari 2017, Fragola Ursus Upeus

Saavuimme lauantaina noin viiden jälkeen Riistavalliin. Keli oli kostean kylmähkö, ja maanpinta oli jäässä, vaikkei pakkasta ollut. Valitsimme päärakennuksen läheisyydessä olevista hirsimajoista yhden ja asettauduimme tavaroinemme sinne. Kävimme sytyttämässä tulen saunan pesään. Saunan lämmetessä söimme päärakennuksessa tarjolla ollutta nakkikeittoa, joka maistui pitkähkön ajomatkan jälkeen hyvältä. Illan edetessä paikalle saapui lisää kokeeseen tulijoita, vaikka osa olikin päättänyt saapua vasta itse koepäivänä.

©RH Riistavalli, Ilmajoki

Seuraavana aamuna keli tuntui märemmältä, vaikka ilmassa haisi pakkanen. Kokeeseen oli ilmoittautunut yhteensä kahdeksan koirakkoa, joista yksi joutui perumaan tulonsa koiran tassuongelmien vuoksi. Ylituomari Jarmo Saarelan puhuttelu alkoi seitsemältä.

©RH Viime vuoden mestari Tuiskupolun Smilla

Puhuttelua ennen koiranohjaajat veivät koiriensa rekisteri- ja rokotustodistukset tarkistettavaksi. Koemaastot tuomareineen arvottiin seuraavasti:

P.joki/Hauskamaa: petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus, "Teuvo"
Rustari: bretagnenbassetti, uros, Joker Des Gras Cevenols, "Jokke"
Palolahti: bretagnenbassetti, narttu, Vainukorven Catla, "Katla"
Keskinentie: bretagnenbassetti, narttu, Meccala Niiskuneiti, "Nuusku"
Viitalanpalo: bretagnenbassetti, uros, Onnensepän Bono, "Kassu"
Kerus: bretagnenbassetti, uros, Exclamation Le Chiffre, "Basil"
Honkamäki: bretagnenbassetti, narttu, Tuiskupolun Smilla, "Smilla"

©RH Suomen Bassetkerhon järjestämä SM-ajokoe

Osa maastoista oli pitkän ajomatkan etäisyydellä kokeen keskuspaikasta, joten puhuttelun ja maastoarvonnan jälkeen koiranohjaajat tuomariryhmineen lähtivät kiireellä maastoihin. Onneksi kokeen järjestäjät olivat huomioineet jännittyneet koiranohjaajat ja innokkaat palkintotuomarit: eväsleivät oli tehty valmiiksi ja termarikin täytetty kahvilla. Se nopeutti ja helpotti maastoihin lähtemistä.

Ohjasin Katlan tänäkin vuonna. Katla oli vaisun oloinen jo koetta edeltävänä päivänä, mutta toisaalta koira on ollut koko syksyn jotenkin masentunut. Vaikka sille on hyviäkin suorituksia metsällä saatu, aika usein on ollut myös huonoja päiviä. Siltä pohjalta en odottanut siltä huippusuoritusta, mutta toivoin, että se tarjoaisi ainakin parasta kylmähakutyöskentelyään, joka on Katlan selkein vahvuus.

Ensimmäinen erä kuitenkin tuotti pahan pettymyksen koiraan. Se ei käyttäytynyt itselleen tyypillisesti, vaan nähtiin taas se Katla, joka oli tuttu jo alkusyksyn Iisalmen reissusta. Jostain syystä koira oli vaisu eikä irronnut hakuun kunnolla. Muutamia minilenkkejä se maastoon teki, muttei ollenkaan itselleen tyypillisesti. Tällä tavalla Katla ei ensimmäinen kahden tunnin aikana löytänyt edes jäniksen jälkiä maastosta.

Kahvittelun jälkeen vaihdettiin maastoa uuteen, jossa koira vaikutti heti pirteämmältä. Noin puolen tunnin jälkeen koiran työskentely muuttui, ja uskottiin sen löytäneen yöjäljet. Katlan jälkityöskentely kuitenkin oli pikkutarkkaa nyhräämistä eikä kahden tunnin hakuaika riittänyt jäniksen ylösottoon. Valitettavasti meidän osalta SM-ajokoe päättyi ilman ajoja nollatulokseen.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:

Ominaisuuspisteet:
Haku 2,13/5
Ylösotto 1,00/5
Ajovarmuus -/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) -/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus -/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5
Kokonaisvaikutelma -/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 7,13 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 0 min, joka antaa yhteensä 0,0 ajopistettä

TULOS 7,13 pistettä -> VOI0

Koeselostus:
Lähihakuinen ja vaisu. Toisessa erässä selkeästi yöjälki, ei herättelyä, ei ylösottoa, Yhteistyökykyinen koira. MI 2/-

Koepaikalle saavuttuamme olimme hämmentyneitä. Olimme toiseksi viimeinen koeryhmä, joka saapui paikalle. Tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tulostaso voisi olla kovinkaan mairitteleva. Viimeistä koirakkoa sitten odotettiin kauemmin, ja oletus voittajakoirakosta vahvistui.

Herkullinen ruoka keskuspaikalla hieman pehmensi synkkää tunnelmaa, vaikkakin tilanteessa nähtiin myös sarkastisen huvittavia puolia. Kelin vaikutusta pohdittiin joukolla ja todettiin, että yöllä satanut vesi aamulla jäätyessään onnistui ikävästi paketoimaan jäniksien jättämät hajut, mikä selvästi vaikutti jälkien löytymiseen ja ylösotottomuuteen. Vertailimme Kassun omistajan kanssa koirien tutkasovellusten tallentamaa dataa ja todettiin, että samannäköistä jälkeä koirat olivat saaneet kartoille tehtyä. Katlan on vasemmalla ja Kassun oikealla.

Lopulta viimeinen koirakko saapui maastosta, ja ylituomarin koeselostuksen jälkeen oli palkintojen jako. Ylivoimainen voittaja ja M-17 tittelin saaja oli petit basset griffon vendéen, uros, Fragola Ursus Upeus eli "Teuvo" tuloksella VOI2, pisteet 55.11, ajoaika 79 min.

©RH Palkintoja BASA-kokeessa

Tuloksia läpikäydessä oli selvää, ettei tänä vuonna yksikään bretagnenbassetti ollut saanut ajoa SM-kokeessa.

Basset SM-ajokoe tulokset

Sija	Nimi	Tulos	Pisteet	Ajoaika
1.	Fragola Ursus Upeus	VOI2	55,11	79 min
2.	Tuiskupolun Smilla	VOI0	9,00	-
3.	Meccala Niiskuneiti	VOI0	8,00	-
4.	Onnensepän Bono	VOI0	7,63	-
5.	Vainukorven Catla	VOI0	7,13	-
6.	Exclamation Le Chiffre	VOI0	7,00	-
7.	Joker Des Gras Cevenols	VOI0	6,25	-

Eli aika karu tulostilasto SM-kokeessa 2017. Kaikki kunnia Teuvon kyvylle kaivaa se yksi jänis maastosta. Muilta koirilta se ei tällä kertaa onnistunut. SM-voittajakoira palkittiin myös kokeen parhaana hakijana, ja sille annettiin Pohjanmaan Dreeverikerhon lahjoittama palkinto.

Kokeen yhteishenki oli huonosta tulostasosta huolimatta hilpeän rento. Joskus homma ei vaan suju, ja silloin pitää osata katsoa tulevaan. Kokeessa ensimmäistä kertaa VOI-luokassa kilpaillut Onnensepän Bono palkittiin parhaana kokeen nuorena koirana. Paikalla oli myös nuorempaa polvea haistelemassa koetuulia.

©RH Tuleva BASA-mestari?

Ensi vuonna BASA järjestetään jälleen Juupajoella (2014).

Iltapupu

Käytiin vielä sunnuntaina loman päättymisen kunniaksi montulla etsimässä iltapupua. Arvioitiin, että koiralle sallittaisiin hakuaikaa alle puolitoista tuntia, koska syksy alkaa olla jo niin pitkällä, että pimeä tulee jo seitsemän jälkeen. Itse koetin löytää puolukoita, vaikka apajat oli nähtävästi jo käyty tyhjentämässä. Sain tyytyä rippeisiin.

Katla sen sijaan ei tyytynyt, vaan lyhyehkön haun jälkeen (noin 20 minuuttia) löysi metsäjäniksen ajettavaksi. Lähes herättelemättä tuo lähti liikkeelle, mikä saattoi johtua ajankohdasta. Tuoreita jälkiä tuskin oli, mutta illalla jänikset yleensä ovat herkemmässä lähtemään liikekannalle.

Ajon lähtiessä olin noin 500 metrin etäisyydellä, koska siirryin puolukkapaikalle Katlan haun aikana. Mies oli sen sijaan aika lähellä paikkaa, josta koira irtosi viimeiseksi hakuun. Ajo meni miehen ohi näköetäisyydeltä, mutta vaikka mies näki koiran, niin jänistä hän ei päässyt näkemään.

Itse siirryin metsäuralle parempaan passiin, kun ajo siirtyi lähemmäs omaa sijaintia. Myöhästyin hieman, tullessani paikalle jänis kiiti saman tien sivuluisussa poispäin minusta tietä pitkin. Katla saapui samaan paikaan noin kaksi minuuttia jänistä jäljessä, ja hienosti ajoi tuoretta hajua metsäuraa seuraten. Olin iloinen havainnosta, vaikken ehtinyt kuvata nopeaa eläintä (tai sain kyllä kuvan, mutta siinä näkyy epätarkka jäniksen peräpää noin 100 metrissä).

Jäin hetkeksi seuraamaan ajon etenemistä paikalleni. Kuka siinä nyt jotain puolukoita jaksaa poimia, kun jahti käy vieressä kuumana? Paikalla olo kannatti, näin sivusilmällä kuinka jänis hyppäsi montun puolelta metsään reilun 100 metrin päässä minusta. Sitä en sitten enää nähnyt, miten jänis palasi takaisin montun puolelle. Koiran hukan selvittyä oli ilmiselvää, ettei jänis ollut enää sillä puolella, jota itse tähyilin. Katlalle tuli siis todella pitkä hukka (reippaasti yli 15 minuuttia), mutta hienosti koira sen selvitti, vaikka ohjaaja pyrki usuttamaan ihan väärälle puolelle uraa.

Vaikean hukan jälkeen ajo kulki taas reippaalla haukulla. Reilun tunnin ajon jälkeen metsä alkoi hämärtyä uhkaavasti, ja päätettiin kytkeä koira. Onneksi päästiin ajon väliin ja saatiin Katla napattua kiinni noin klo 19:15.

Kannatti lähteä marjaan.

Sumuinen metsästysreissu

Taas on se aika vuodesta, kun saan kunnian koostaa Jänisjemmaan tekstin vierailusta Vainukorven kennelin metsästysmaille. Tämä syksy tarjosi meille viidennen jahtiloman Pohjois-Savossa (vuosi 2013, vuosi 2014, vuosi 2015, vuosi 2016).

©RH Katla poseeraa sumussa, kun jahti ei suju

Jos reissua pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, ei olisi epäilystäkään minkä valitsisin: sumu. Oikeastaan vain menomatka oli aurinkoinen ja kirkas. Saavuttuamme Kotikylään sankka sumu peitti pian näkyvyyden, ja keli pysyi siitä eteenpäin samanlaisena seuraavat kolme metsästyspäivää. Jälkeenpäin kuulin, että sama säätila oli vaikuttanut laajemmaltikin Suomessa.

©RH Sumussa

Sumu oli viileän kostea ja vaikkei satanut, välillä tuntui siltä kuin olisi hengittänyt vettä. Jatkuva kostea ja kylmä ilma syöpyi luihin ja ytimiin asti. Ilma oli täysin tuuleton ja hiljaisessa metsässä kuului vain kosteiden haavanlehtien ropina, kun ne tasaisesti tippuivat muuten äänettömässä metsässä maahan. Sumu tuntui häiritsevän myös tekniikan toimimista. Uuden tutkan paikannus toimi muutaman kerran vain SMS-viesteillä.

©RH Kolme metsästäjää sumussa

Metsäneläimet olivat ilmeisen järkyttyneitä kummallisesta kelistä. Ylösotot olivat tiukassa ja emme koko reissun aikana nähneet yhtään metsäjänistä (tai edes niiden jätöksiä). Tästä siis voi päätellä, ettei omienkaan koirien osalta kovinkaan merkillepantaviin suorituksiin päästy.

©RH Nuotiolla

Katla oli jokaisena päivänä maastossa, mutta siltä ei saatu kuulla edes kunnollista herättelyä jänikselle. Lopulta viimeisen päivän haku oli niin velttoa ja halutonta, että aloin epäillä koiran tarvitsevan masennuslääkkeitä! Ehkä jäljetön keli ja tyhjät hakuerät yhdistettynä pitkään ajomatkaan tullessa veivät koiralta kaiken innon. Kotiinpäästyään Katla meni heti omaan paikkaansa nukkumaan, eikä olisi enää edes iltapissalle vapaaehtoisesti tullut. Henkisesti siis Katlalle tuli reissusta tosi rankka, vaikka fyysisesti sillä olisi ollut paukkuja jäljellä useaan pitkään ajoon. Tähän on turhaa laittaa edes sen hakukuvioita, koska ne eivät johtaneet jälkien löytymiseen saati ylösottoihin.

Pihka oli metsässä ensimmäisenä ja toisena päivänä. Itselleen tyypillisesti se haki noin 50-80 metrin etäisyydeltä todella puurtavasti (avustettuna). Ensimmäisenä päivänä sillä tyylillä ei löytynyt edes jälkiä. Toisena päivänä sille pedattiin pienet alueet rusakkojahtia ajatellen, mutta herättelyjä lukuunottamatta ei Pihkaltakaan kuultu haukkua. Toisaalta Pihka yllätti meidät pirteällä olemuksellaan. Se oli ehdottomasti reissun iloisin tyyppi!

Alla kuvat kahdesta eri rusakkojahdista. Ensimmäisessä Pihka herättelee jäljille ja toisessa Unkka ajaa mahdollisesti rusakkoa (poikasta?).

Coitos oli ensimmäisenä päivänä mukana ja se sai liikkeelle eläimen. Valitettavasti eläin (eläimet) oli sorkallinen hirvi, josta koira saatiin melko lyhyen ajon jälkeen kiinni. Toisena ja kolmantena päivänä satsattiin Katlan emään Unkkaan, joka toimi tällä kertaa koirista vakaiten.

©RH Valle, Coitos ja Unkka

Alla pari karttalokia. Ensimmäisessä Unkka ajaa jänistä ja toisessa kaurisajo (haku ja osa ajosta puuttuu).

Keskiviikkona sille saatiin perslähdöllä jänisajo ja torstaina koira ajoi tyylikkäästi yli tunnin, ennen kuin nähtiin ajoeläin. Kauris oli käyttäytynyt ajossa aivan kuin metsäjänis, joka se ei tietenkään ollut. Toisessa erässä Unkka löysi myös jotain ajettavaa, mutta ajo loppui selvittämättömään hukkaan ennen kuin saatiin selvyyttä ajoeläimestä.

©RH Katla, Pihka, Valle, Coitos ja Unkka

Ei sillä, että jahtia ei onni suosinut, mutta muutenkin reissua koetteli erinäiset epäonniset sattumat. Keskiviikkona jeepin takarengas puhkesi ja muitakin auton osia jouduttiin keräilemään matkan varrelta. Sankka sumu tuntui laskevan myös ihmisten mielialaa, vaikka toisaalta sinnikkäästi jaksoimme kuitenkin yrittää. Onneksi me selvisimme takaisin kotiin ehjänä, vaikka tänään huomattiin, että myös meidän autosta oli rengas puhjennut (tämä tosin tapahtui vasta omalla paikkakunnalla).

©RH Pihka kerjäilee taas

Erityinen kiitos vieraanvaraiselle emännällä ja isännälle. Ruoka oli hywää, sauna lämmitti mukavasti kosteiden metsäpäivien jälkeen ja sikeä uni tuli jokaisena yönä.

Huonoja jahtipäiviä

Ripittäydyn tänne meidän menneiden viikonloppujen jahdeista.

©RH Katla näyttäytyy hakulenkkien välissä

Ensin Katlan tassut rikkoutuivat jo ensimmäisenä jahtipäivänä. Tassut saatiin jo kuntoon, mutta kauden alku on ollut sen jälkeenkin hyvin takkuileva. Katla hakee edelleen loistavasti ja ylösottoja on saatu useita. Ajojen pituudet ovat sitten olleet joko lyhyitä tai äärimmäisen lyhyitä. Myös muutama selvä peuran karkoitusajo on sen tilille saatu. Yhdestä saatiin se verekseltä kiinni, kun peura juoksi melkein päin meitä. Silloin Katla totteli kutsua hienosti ja lopetti ajon kiellosta välittömästi (ajoa kesti alle 2 minuuttia).

Alla Katlan työnäytteitä alkukaudelta. Vasemmassa kuvakaappauksessa karkoitti ensin yhden peuran, jonka jälkeen kaivoi jäniksen ajoon. Tämä ajo kesti vain noin 30 minuuttia, kunnes tuli isompi hukka. Siltä palasi itse autolle ja jätti passimiehet metsään (?). Oikeassa näkyy molempien koirien hakukuviot. Siinäkin Katla ajoi ensin yhden peuran pois alueelta ja sitten palasi etsimään jänistä. Jänis löytyi ja samasta puskasta lähti myös hirviuros toiseen ilmansuuntaan. En nähnyt jänistä (mies näki), mutta hirvi seisoi minusta alle 100 metrin päässä. Jänisajon Katla lopetti ilman selkeää syytä, kun ajoa oli takana alle 10 minuuttia. Koiralle ei ehtinyt tulla edes hukkaa.

Alla olevissa kuvakaappauksissa oltiin viime viikonloppuna koettamassa ilta-pupua. Vasemmassa Katla selvitti töheröistä päätellen jäniksen jälkiä, mutta törmäsi peuraan, jonka ajoi suoraan meitä päin. Siitä saatiin koira heti kiinni. Oikea on samalta illalta. Siinäkin koira hääti alueelta ensin yhden peuran, jonka jälkeen jäljitti jänistä hartaasti antaen muutamia herättelyjäkin. Lopulta selkeästi ajo lähti liikkeelle, mutta koira ajoi alle minuutin, jonka jälkeen palasi suoraan luoksemme. Joko ajettava ei ollut lopulta jänis (vaikka jälkien selvityksestä niin pääteltiin) tai sitten tilanne on todella huolestuttava.

Pihka taas...en tiedä mitä sanoisin siitä. Meillä on ollut käytössä vielä vanha tutkapanta sille, joten ollaan se aika monta kertaa laskettu maastoon etsiskelemään samaan aikaan Katlan kanssa (yleensä hieman eri maastoon). Pihka on keskittynyt hakemaan peuroja, ja herättelee löysyyteen asti niiden hajuille. Yksi jänisajokin sille sattui, mutta siitäkin vaihtoi peuraan kesken ajon. Melkoista menoa siis. Me ollaan sen takia ajettu autolla erikoisiinkiin paikkoihin, kun ollaan yritetty päästä ajoeläimen ja koiran väliin. Pahinta on se, ettei koira tottele pätkääkään. Mies karjui koiraa 80 metrin päästä, Pihka vaikenee ja hetken piilossa edettyään alkaa taas päästellä ajohaukkua. Voi morjens. Parasta Pihkan kielletyissä retkissä on ollut se, että eläkeikää hipova koira on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan.

Pihkan taidonnäyttteet alla. Vasen on selkeä sorkkaeläinajo, ja suurin osa hakukuviosta (sininen) on Katlan aikaansaamaa. Silloin Katla selkeästi haki jänistä, mutta Pihkan ajon alettua se oli pakko ottaa kiinni, kun lähdettiin pelastamaan vanhusta. Oikeanpuoleinen taas on jänisajo, joka sitten jotenkin kummallisesti loppui siihen, että löytyi kiva peura matkan varrelta. Sitä pahinta peura-ajoa en edes viitsi näyttää teille.

Hieman synkällä fiiliksellä siis täällä ollaan. Ensi viikonloppu pidetään taukoa, ja sitten vaihdetaan maisemaa hetkeksi. Ehkä se palauttaa koirien mieliin, mitä siellä metsässä tulisi tehdä.

Kolme naista koirineen metsässä

©J-S Inkinen, Katla alkumakauksella

Viime viikonloppuna mejäiltiin naisten kesken. Pyhärannan Metsästysyhdistyksen mejä-tapahtumassa sovittiin Tirrin ohjaajan kanssa yhteistreeneistä. Nyt viikonloppuna saimme aikataulut sopimaan, ja lisäksi sain houkuteltua mukaamme Katlan leikkiseuran eli Ansan omistajineen.

Lauantai-illalla teimme jäljet lämpimässä säässä kolmelle koiralle. Katlalle tehtin melkein AVO-luokan mittainen (750 m) jälki, Ansalle noin 60 metrin mittainen kaaren muotoinen jälki ja Tirrille AVO-luokan mallinen, mutta vain noin 300 metriä pitkä jälki.

Sunnuntaiaamulla herätys oli viideltä, jotta koirat saivat jäljittää mukavassa lämpötilassa. Yhdeksään mennessä lämpötila oli jo 20 asteessa, mutta siinä vaiheessa meidän treenit olivat jo ohitse.

Katla pääsi ensimmäisenä maastoon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöön, joka oli hallittu, mutta innokas. Ensimmäinen osuus tarkasti kulmalle asti, jossa ylitti makuun ja teki pienen kiepin sen ympäri, josta jäljen jatkon suunta tarkentui. Makaus jäi siten merkkaamatta. Toinen osuus tarkasti lukuunottamatta pieniä tarkistuspistoja kallioisemmalla osuudella. Kulmalle suoraan, jolla olevan makauksen merkkasi pysähtymällä.

Viimeisen osuuden alussa harhauduttiin riistanjäljille, ja jäljelle palauttamisen jälkeenkin Katlan työ ei ollut vakuuttavaa (eteni jäljen sivussa tai heiluen jäljen molemmin puolin). Kaadolle silti päästiin, ja sen merkkasi pysähtymällä sekä  katsomalla ohjaajaan.

©RH Ansa ja ohjaaja alkumakauksella

Ansa oli ensikertalainen, ja sille oltiin tehty helppo jälki peitteisempään maastoon. Koira jäljitti selvästi ihmisjälkeä alkumakaukselle mennessä. Ohjaaja näytti Ansalle alkumakauksen, jota jäi tutkimaan haistellen. Ohjatusti koiralle näytettiin seurattava jälki, jota lähti etenemään hieman epäröiden. Veren haju selvästi ihmetytti koiraa, ja muutamia metrejä edettyään se päätti vielä toisen kerran käydä tarkistamassa alkumakauksen. Tästä rohkaisulla uudelleen liikkeelle, ja uuden alun jälkeen koira selvästi tajusi idean. Ansa eteni hyvin omatoimisesti jälkeä, vaikka selvästi toivoi ohjaajalta rohkaisua. Vain kerran Ansa harhautui jäljen sivulle, ja siitä se ohjattiin takaisin jäljelle.

©RH Ansa kaadolla

Kaadolle Ansa tuli tarkasti, jossa ollut sorkka selvästi ilahdutti sitä. Ansa otti sorkan suuhun, ja vei sen sivummalle kaadolta. Ohjaajan kannattaa sanallisesti innostaa koiraa enemmän. Selvästi koira tykkäsi jäljestämisestä, ja palkkaantui vahvasti kaadolla olleesta sorkasta. Seuraavalla kerralla Ansaa ehkä joutuu jo jarruttamaan.

©RH Tirri tietää minne jälki suuntaa, ohjaaja vain seuraa perässä

Tirri oli viimeisenä vuorossa. Sille tämä oli toinen jälki, ja koska edellisellä kerralla meni tosi hyvin, uskalsimme tehdä sille nyt myös pari makausta jäljelle. Ei meinattu kyllä päästä jäljelle asti ollenkaan, koska kaadon paikka oli merkattu vähän sinne päin, ja yritin etsiä sitä muutamia kymmeniä metrejä liian aikaisin (emme nähneet kaadolle ohjaavia merkkejä ensin missään). Onneksi emme kaadon paikkaa etsiessämme astuneet jäljen päälle. Tuskan hiki jo tuli, mutta lopulta kaadon paikka löytyi. Vaikka olen tehnyt lukemattomia jälkiä, niin näköjään kaadon paikan merkkaamiseen ei voi kiinnittää liikaa huomiota.

©RH Tirri kaadolla

Tirrille näytettiin alkumakaus, jonka haisteli. Ohjatusti liikkeelle. Tirri jäljitti tarkasti ja nopeus hieman edellistä kertaa kasvaneena. Selvästi koira tietää jo, mitä sen pitää tehdä. Ensimmäinen kulma ulkopuolelta ohi ja kaartaen toiselle osuudelle. Toinen kulmamakaus pysähtyen haistelemaan. Viimeinen osuus tarkasti kaadolle asti, johon Tirri jäi häntä vinhasti heiluen odottamaan kehuja.

©RH Tirrin häntä heiluu kaadolla

Ohjaaja kulki hieman liian lähellä koiraa, johon jatkossa olisi hyvä kiinnittää huomiota. Koira ei selvästi tarvitse ohjaajalta suorituksen aikana enää tukea, vaan selvittää hyvin omatoimisesti jälkeä. Innostaa saa, mutta parempi antaa pääsääntöisesti koiralle enemmän tilaa työskennellä itsenäisesti.

Meillä naisilla oli oikein hauskat ja opettavaiset jälkitreenit. Luonnoneläimiä ei näkynyt, vaikka merkkejä riistasta maastossa nähtiinkin. Lieneekö syy siinä, kun emme malttaneet montaa hetkeä hiljaa olla :)