Metsäinen viikonloppu

Pidennetty viikonloppu on ollut harvinaisen koiraharrastuspainotteinen. Perjantaina mentiin Katlan kanssa jänismetsään. Ensimmäinen erä otettiin Kanersuossa, vaikka alunperin meidän piti kokeilla vieraampia maastoja. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kuten tässä harrastuksessa on tapana. Katla sai ensimmäisen ajon liikkeelle, kun oli ollut puoli tuntia irti. Muutamia herättelyjä kuultiin ajoa edeltävästi. Itse ajo lähti liikkeelle rauhallisella haukulla, johon oltiin hyvin tyytyväisiä. Liian usein tänä syksynä on saatu kuulla perslähtökiljuntaa, ja kokemuksen mukaan ajo ei kulje kovinkaan rauhallisesti sellaisten alkuvauhtien jäljiltä.

©RH Mutainen ajokoira Katla

Kanersuon pupulle tyypillisesti ajo kiersi heti soramontuille, jossa Katla eteni hetken ääneti, mutta selvitti hukan nopeasti. Sieltä palattiin makuun kautta metsäuran yli. Kun Katla vielä selvitti tienylitystä, jänis lähes törmäsi meidän aamukahvipaikkaan. Se ohitti meidät alle viidestä metristä ja saattoi hieman säikähtää meitä, vaikka itse ohitus sujui hitailla pompuilla.

Tämän jälkeen ajo nimittäin karkkosi teitä pitkin yli kilometrin etäisyyteen ja sieltä suo-oja-alueelle. Katla selvitti jäniksen ojayllätyksen, mutta homma jatkui edelleen pitkin teitä, joten otettiin koira kiinni tiehukalta. Katla oli yltäpäältä mutainen, joten oli ihan huolella uinut jäniksen perässä jossain lieteojassa. Lemu oli niin sietämätön, että talutin koiran laavulle, jonne mies ajoi edeltä sytyttämään tulet.

Jälkimmäinen erä otettiin Koskenmetsässä, mistä Katla löysi jäniksen yöjäljet, muttei herättelyistä huolimatta onnistunut kaivamaan jänistä piilostaan. Sen sijaan alueella harhaili turhan tuttavallinen peuranvasa, joka olisi halunnut meidän adoptoivan sen. Lopulta peuranvasa jumitti koiran ja meidän välissä. Onneksi karkkosi lopulta ja koiran tullessa hajulle, saatiin se kutsumalla pois peuranjäljiltä. Onneksi Katla ei törmännyt eläimeen, koska silloin tuskin oltaisiin vältytty lyhyeltä karkoitusajolta. Ilmiselvästi se ei kuitenkaan kiinnostu tuoreistakaan peuranhajuista!

Lauantaina olin päivällä tekemässä jälkiä pitkästä aikaa. Työkaverin pentukoira pääsi ensimmäistä kertaa haistelemaan metsään tehtyä verijälkeä. Teimme yhdessä kolme lyhyttä jälkeä, joista yhden teimme Pihkalle. Kaksi jäljistä oli varattu pennulle. Ensimmäinen oli alle 100 metriä ja kaatona herkullisia nakinpaloja rasiassa. Toinen jälki oli aavistuksen pidempi, noin 150 metriä ja tämän jäljen loppuun oli nakkirasian lisäksi piilotettu oikea peuransorkka.

Sunnuntaiaamulla aloitimme viemällä kaadot maastoon ja Pihka näytti mallisuorituksen omalla jäljellään. Kyllä siinä muutama sivupisto ja kaarros tuli, mutta sorkka löytyi ongelmitta ja Pihka oli otettu, kun sai metsäaikaa. Onneksi Pihkan takajalka on parantunut hyvin, ja sille uskalsi tuollaisen noin 300 metrin jäljen motivointimielessä tehdä.

©RH Papu ohjaajineen tutkii alkumakausta

Papu-pentu vaikutti jälkeä lähestyessä erittäin vikkeläliikkeiseltä ja energiseltä kaverilta. Jännästi jo ensimmäinen nuuhkaisu verenhajua rauhoitti koiran tutkimaan alkumakausta. Siitä ei sitten melkein päästy liikkeelle ollenkaan, kun Papu päätti, että alueella kenties vaanii jokin uhkaava olento, joka on verenhajusta päätellen jo kerran tappanut. Hitaasti innostamalla edettiin kuitenkin jäljen loppuun, missä eivät edes herkulliset nakit ensin maistuneet. Papun piti ensin varmistua alueen turvallisuudesta, ennen kuin se uskalsi syödä kaadolta löytyneet herkut.

©RH Kaadolla olleet herkut kelpasivat ensikertalaiselle

Jatkoimme tästä suoraan seuraavan jäljen alulle. Nyt Papu oli jo luottavaisempi, vaikka selvästi sitä edelleen uusi haju ja ympäristö jännitti. Innostaen edettiin aavistuksen nopeampaa vauhtia kaadolle asti, missä koira jäi uteliaana haistelemaan sorkkaa. Nakitkin maistuivat, kun ohjaaja niitä tarjosi, mutta selkeästi sorkkakin olisi koiralle palkkiona riittänyt. Suuhun koira sitä ei kaadolla ottanut, mutta polulle tullessa, se alkoi kiinnostaa ja lopulta Papu kantoi sorkkaa suussaan. Tästä on hyvä jatkaa harrastusta. Luultavasti aika pian menoa pitää jo jarruttaa, kun koira oppii homman idean.

©RH Papu ja peuransorkka

Metsästys- ja jälkijuttujen lisäksi vein Katlaa treffaamaan Ansaa ja Yodaa, joiden kanssa leikittiin ja käytiin yhteislenkillä. Nyt itselläni on väsynyt olo, ja taidan viettää loppuillan lepäillen. Pihkalla työpäivä vielä jatkuu. Se lähti miehen mukaan peurankytikselle varmistamaan, että ammuttu saalis (jos hyvin käy) löytyy pimeässä syysillassa.

Mejä-koe, Pyhäranta – "Hyvästit AVO-luokalle"

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Aloitan siis kiittämällä metsästysoikeuden vuokraajia ja Pyhärannan Metsästysyhdistystä, joiden kautta saimme käyttöön majan ja metsäalueita jälkikokeeseen. Kiitän myös Chesapeakekerhoa kokeen järjestelyvastuun ottamisesta. Kiitän kokeen tuomareita ja oppaita, homma toimi todella jouhevasti metsässä ja maastojen välillä siirtyessä. Kiitän kaikkia kokeessa tai koejärjestelyissä mukana olleita.

©RH Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja

Mejä-koe oman yhdistyksen maastoissa on ollut itselläni sellainen pitkän ajan haave. Koska jälkikoe on erittäin työläs järjestettävä, sen järjestelyvastuu on tarpeellista jakaa muutaman muun aktiivisen henkilön kesken. Itse olin kokeessa edustamassa Pyhärannan Metsästysyhdistystä, ja toimin myös kokeen maastomestarina. Lähes kaikki muu hoitui koevastaavan ja sihteerin kokeneella otteella.

©RH Chesapeakelahdennoutajia

Kokeen keskuspaikka oli Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja, joka sopi erinomaisesti tapahtuman tarpeisiin. Kokeen ylituomarina oli Taina Ketola ja toisena tuomarina Johanna Lindfors. Kahden tuomarin kokeessa oli yhteensä 12 koiraa, jotka jakautuivat tasan AVO- ja VOI-luokkiin. Ylituomari arvosteli Chesapeakekerhon rotumestaruudesta kilpailevat koirat. Rotuyhdistyksen oman rodun eli chesapeakenlahdennoutajien lisäksi kokeeseen osallistui labradorinnoutajia (x4), walesinspringerspanieli, lapinporokoira, bretagnenbassetti, sileäkarvainen noutaja ja suomenlapinkoira.

©RH Veretyssienet kasteltavana vadissa ja veripullot odottamassa kylmälaukussa

Keli ei ollut jälkikokeelle ihanteellisin. Viikonloppu oli lämmin, vaikka oli puolipilvistä. Metsä oli rutikuiva sateettoman toukokuun jäljiltä. Koska keli oli lähes tuuleton, metsässä oli runsaasti hyttysiä jäljentekijöiden riesana. Koemaastoja oli käytössä Hirslahdelta, Santtiolta ja Rihtniemestä.

©RH Jäljen merkkaukseen kuitunauhaa

Itse pääsin tekemään yhden VOI-jäljen (avustajana) ja AVO-jäljen (oppaana) Santtiolle. Riistaa emme itse jäljen tekovaiheessa havainneet, mutta VOI-jäljen tuntumassa nähtiin perjantaina alkulappuja viedessä metsäjänis ja AVO-jäljen maastossa koepäivänä nähtiin peuranvasa. Maastoissa oli runsaasti merkkejä riistasta.

©RH Laukauksensietotestiin menossa

Koepäivä alkoi klo 7:30 rokotus- ja rekisteritodistusten tarkastuksella. Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin koemaastot ja siirryttiin ampumaradalle laukauksensietotestiin tuomariryhmittäin (tuomari 1: jäljet 1-6 ja tuomari 2: jäljet 7-12). Kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti testin. Katla sai jäljen numero 9, joka oli oman tuomariryhmämme viimeinen AVO-jälki. Itse opastin jäljen numero 7, joka oli ensimmäinen arvosteltava jälki.

©RH Laukauksensietotestin ampuja

Kaatona kokeessa käytettiin koeaamuksi sulatettua hirvensorkkaa. Ei ehkä koon puolesta kaikkein kätevin kaato, mutta herätti hilpeyttä koeporukassa, kun oppaat vuorotellen raahasivat painavan sorkan jäljen loppuun. Kunnon viestikapula :)

©RH Hirvensorkka kaatona

Jännitin taas enemmän opastamista kuin Katlan jälkisuoritusta. Vaikka kokemusta opastamisesta on jo useista kokeista, jännitys kuuluu asiaan. On hermostuttavaa olla vastuussa toisen koirakon koejäljen onnistuneesta läpiviennistä. Vaikka tiedän, että jälki on tehty hyvin ja osaan koostaa tuomarille jäljen kulun "tärpit" etukäteen, enkä todellakaan pelkää hukkaavani jälkeä, jännitän silti omaa osuuttani. Jännitys ei kuitenkaan ole pahasta, vaan mielestäni on yksi niistä jutuista, joista lopulta muodostuu koepäivän tunnelma.

©RH Oppaat tutustumassa jälkimaastokarttoihin

Jäljet onnistuttiin käymään läpi molemmissa tuomariryhmissä todella jouheassa aikataulussa. Parempaa suoritusta en usko nähneeni yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa. Siitäkin huolimatta, että osa koeporukasta joutui siirtymään eri kylien välillä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan toisen tuomarin kaikki jäljet olisivat olleet yhden kylän alueella, mutta lopulta päädyin painottamaan maastovalinnassa maastojen paremmuutta, jolloin sijanti merkitsi vähemmän. Tiedä sitten, oliko se oikea valinta. Ehkä ihannetilanteessa maastot olisivat yhden tuomariryhmän osalta aina lähekkäin.

Katlan jälki oli Rihtniemessä. Onnistuin mielestäni alun ohjaamisen suhteen erinomaisesti. Pysäytin koiran alkumakaukselle ja kuljin liina lyhyenä alun sallitun ohjausmatkan pitäen koiran jäljen päällä. Katla vaikutti ilahduttavan innokkaalta, ja jarrutin ensimmäisen osuuden vauhtia melko isolla kädellä. Muutaman kaarroksen teki jäljen sivuun, mutta katlaksi homma sujui todella jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma ja jäljen jatkon suunnan selvitys tuotti koiralle valtavia vaikeuksia. Katla lenkitti urakalla ja olin jo varma, että pian tuomari tuomitsee hukan. Menin sekaisin laskuissa, mutta ainakin viisi erillistä lenkkiä koira kulmalla teki, ennen kuin jäljen jatkon suunta löytyi. Makausta koira ei jostain syystä ainakaan kunnolla merkannut.

Katla otti silti työvoiton tuosta kulmasta, jota metsästyksellisesti arvostin koiran suorituksessa eniten. Kulma sijaitsi erittäin kuivalla ja avoimella paikalla, jossa haju oli luultavasti levinnyt laajalle alueelle makaukselta. Jostain syystä tätä ajokoiralle tyypillistä lenkitystä kulmilla ei mejä-kokeessa tuomarit tunnu arvostavan. Toinen osuus ja osa viimeistä osuutta oli peitteisempää maastoa ja selkeästi koiran jäljestysvarmuus parani niissä. Toisen kulmamakauksen Katla merkkasi pysähtymällä nopeasti ja jatkamalla pienen lenkin jälkeen oikeaan suuntaan (tuuli jäljen jatkon suunnasta). Kaadosta sai ilmavainun jo noin 70 metriä sitä ennen. Hirvensorkan haju oli selkeästi hiukan jännittävä, ja koira lähestyi kaatoa varovaisemmin kuin yleensä. Katla tuli kaadolle suoraan ja pysähtyi nuuhkimaan sitä.

Itselleni annoin palautetta siitä, etten luottanut Katlaan tarpeeksi. Kehoitin liian herkästi koiraa, jos se pysähtyi tarkistamaan jotain tai vaikutti epäröivän. Taisin olla itse isompi epäröijä tällä kertaa. Tuomari ei liiasta kehoittamisesta sanonut mitään, mutta itsestäni tuntui, että olin turhan herkästi toistamassa alun käskysanaa.

©RH Katla koesuorituksen jälkeen majan pihassa

Tällä suorituksella Katla sai tuloksen AVO1 40/50 pistettä (koeselostus). Aika niukoilla pisteillä tuo ykkönen meille myönnettiin, mutta ykköstulos se siitä huolimatta oli, ja tarkoittaa, että me jätämme hyvästit AVO-luokalle. Ja minä pääsen harjoittelemaan katkokulmaa Katlan kanssa...

Katlan suorituksen jälkeen palattiin opastamalleni jäljelle, jonka kävin purkamassa. Sitten päästiin majalle syömään, peseytymään ja odottamaan VOI-luokan koirakoiden paluuta tukikohtaan. Majalla oli tarjolla riistalihakeittoa ja sihteerin leipomaa marenkikakkua. Kelpasi siinä odotella tulosten julkaisua ja palkintojen jakoa.

©RH Mejä-rotumestari 2018 (oikealla)

Rotumestaruuskokeen voitti FI MVA FI JVA Miklaus Arctica "Aida" tuloksella VOI1 44/50. Onnittelut mestaruuden uusimisesta! Muutenkin tulostaso oli hyvä. AVO-luokan koirista kaksi sai tuloksen AVO1 ja kaksi AVO2. Voittajaluokan koirista neljä sai tuloksen VOI1 ja kaksi koiraa sai VOI2-tuloksen. Vain kaksi AVO-koiraa jäi kokonaan ilman tulosta.

Kokeesta jäi hyvä mieli ja toivottasti näin ensikertalaisena yhdistyksemme tarjosi oikeanlaisia maastoja koekäyttöön. Parannettavaa tietysti aina löytyy, mutta koetapahtuma kokonaisuutena oli onnistunut.

Resepti: Hyvänmielen Jälki

Tein viime viikonloppuna molemmille koirille jäljet. Halusin tarjota helpon ja palkitsevan kokemuksen erityisesti Katlalle ennen jälkikoetta.

©J-S Inkinen, Katlan kanssa

Tässä resepti hyvänmielen jäljelle (kahdelle koiralle):

2 dl verta sulatettuna
1 kpl pesusieni (vedellä kostutettu)
2 metrin naru (kiinnitettynä sieneen)
raakaa lihaa noin 30-50 g/koira
2 kpl kannellinen pakasterasia
(1 peuransorkka)
kesäinen tuoksuva metsä

Mennään illalla metsään ja poljetaan alkumakaus, jossa sieneen lisätään 1 dl verta. Kuljetaan metsässä sientä perässä vetäen noin 200 metriä. Jälki voi kevyesti mutkitella, mutta ihanne on kaareva viiva. Tehdään loppuun samanlainen makaus lisäämättä verta ja pussitetaan sieni.

Toistetaan toiselle koiralle eri paikkaan vastaava jälki.

Sulatetaan riistalihaa tai muuta raakaa lihaa seuraavaksi aamuksi. Halutessa voi ottaa myös sorkan sulamaan.

Laitetaan raakaa lihaa pakasterasioihin. Otetaan pakastusrasia ja sorkka. Viedään ne jäljen loppupisteeseen. Raotetaan hieman pakasterasian kantta ja peitetään rasia sammaleella ym metsän irtoaineksella.

Tuodaan koira jälkivarusteissa jäljen alkuun, ja nautitaan kokemuksesta yhdessä koiran kanssa. Toistetaan sama toisen koiran kanssa.

Luminen kevät saa jäljentekijän hypähtelemään

Ei siis ilosta vaan ihan kirjaimellisesti.

Tämä kevät on piinannut minua. Lunta on ollut maastossa poikkeuksellisen pitkälle huhtikuuhun, ja jälkeä olen tehnyt lähinnä mielikuvissani. Viime viikko lopulta sulatti lumen riittävän vähäiseksi jälkiharrastukselle, ja koko viikon kärvisteltyäni pääsin lauantai-illalla tekemään lyhyet jäljet molemmille koirille.

©RH Ansa, jota kiinnostaa kuivumassa oleva jälkisieni

Hieman sain loikkia ja kaarrella lumisempia paikkoja vältellen, mutta tänään koirien jälkisuorituksilla oli yllättävän vaikeaa nähdä, mistä olin edellisenä iltana hypähdellyt. Muutamassa paikassa verinen sieni oli käynyt lumen päällä jättäen ilkeän raahausjäljen valkealle pohjalle, mutta jalanjälkiä oli vähemmän näkyvissä. Ehkäpä minulla saattaa olla lahjakkuutta balettitanssijaksi tai estejuoksijaksi. Erityistä haastetta jäljentekijän näkökulmasta aiheutti jäinen maa; makausten tekeminen ei oikein onnistunut. Lopulta tein makauksia niissä kohdin, kun se teknisesti oli mahdollista, välittämättä juurikaan siitä noudatinko minkään koeluokan sääntöjä.

©RH Pihka ja ilo kaadosta

Pihkan jälki oli kunnon peuraparatiisialueella. Näin jo jälkeä tehdessä kaksi eläintä karkkoamassa edeltäni. Myös jätökset ja makuupaikat kertoivat runsaasta sorkkaeläinkannasta. Pihkan suoritus oli tästä syystä riistanjäljille eksyilevä eikä ainakaan jälkiuskollisuutta tämänkertainen työskentely meille esitellyt. Sorkka kuitenkin löytyi jäljen lopusta, joten ei se ihan huonosti mennyt. Muutama jäljelle palautus sille tuli, jäljen ainoaa makausta koira ei merkannut mitenkään ja katkokulma oikaistiin menemättä veretyksen loppuun sekä lenkitettiin poikkeuksellisen laajasti.

Katla ei varsinaisesti yllättänyt. Tiesin, että se on kypsynyt jäljestäjänä ja haluaa työskennellä minua ilahduttavasti. Tyylilleen uskollisena se edelleen vetää voimakkaasti, ja etenee tehden kaarroksia jäljen päällä ja sivuilla. Sen sijaan jälkiuskollisuus on nosteessa. Katla on yllättävänkin uskollinen annetulle tehtävälle. Maastossa ollut vähäinen lumi nimittäin paljasti, että jäljenteon jälkeen jäljen viereen oli ilmestynyt metsäjäniksen jäljet. Näinkään tuoreet jäljet eivät harhauttaneet Katlaa tehtävästään, josta olin yllättynyt (ja lähes pettynyt).

©TU Katla alkumakauksella

©TU Luntakin paikoitellen metsässä on

©RH Tuoreet jäniksen jäljet Katlan jäljen viimeisellä osuudella

Ensimmäisellä kulmalla ei ollut (teknisistä ongelmista johtuen) makausta. Toinen kulmamakaus mentiin melkein sisäpuolelta oikaisten. Viime hetkellä jarrutin koiran menoa sen verran, että se havahtui huomaamaan sivussa olevan makauksen ja kävi sen nopeasti nuuhkaisemassa. Koetilanteessa olisi varmasti jättänyt merkkaamatta.

©TU Katla ja minä kaadolla

Kaadolle tultiin suoraan ja koira jäi sille haistelemaan sorkkaa. Katlan suoritus kokonaisuutena ilahdutti itseäni. Selkeästi se tietää tehtävän ja on oppinut toimimaan yhteistyössä kanssani.

Kun oltiin palattu metsästä ja koirat olivat makoilemassa tarhassaan auringon paistaessa, me kävimme terassilla kahvikuppien kera läpi koirien suorituksia. Siinä istuessamme sain viestin Ansa-koiran omistajalta, joka kyseli meitä lenkkiseuraksi. Kuten blogitekstin ensimmäinen kuva jo paljastaa, saimme jälkisienen kuivaustilanteen tarkkailijan paikalle. Yhtäkkiä mieleeni siis tuli, että haluaisiko hän tulla Katlan jäljelle koiransa kanssa (koska Katlan suoritus oli hukaton). Niin siinä sitten kävi, että sain pukea metsävaatteet uudelleen päälleni ja kaivaa pakastimesta jo hieman jäisen sorkan uudelle kierrokselle.

©RH Ansa tähyilee jäljen oikeaa suuntaa

Ansa varmasti osittain jäljesti Katlan (ja minun ja miehen) hajua, mutta koska sen kanssa harrastus ei ole yhtään vakavamielistä puuhaa, ei tällä ollut meille merkitystä. Alun koira eteni enemmän aaltoilevasti jäljen sivuille, mutta ensimmäisen kulman jälkeen ja erityisesti viimeinen osuus meni koiralta erittäin hyvin. Ohjaaja eteni liian suurella vauhdilla. Innokasta koiraa pitäisi jarruttaa runsaasti enemmän. Sellainen "pysyvä takakeno" asentona olisi luultavasti optimaalinen.

Makauksen Ansa kävi itsenäisesti merkkaamassa. Ainoa täysin onnistunut makauksen merkkaus siis tälle päivälle! Kaadolle hieman sivusta, josta otti sorkan omatoimisesti suuhunsa.

©RH Minun. Ansa omii sorkan kuin vanha tekijä

Olipas se mukavaa tekemistä taas pitkän tauon jäljiltä. Erityisesti Katlan kehittyminen kiinnostaa itseäni. Kesäkuussa olen mukana järjestämässä jälkikoetta metsästysyhdistyksemme alueella, ja mikäli koiran terveys pysyy hyvänä, uskon että ilmoitan myös Katlan tähän kokeeseen.

©RH Katla ja Ansa

Jälkihommien jälkeen koirat pääsivät leikkimään pihassamme. Pihka tosin katseli suurempien juoksemista tarhasta käsin ja antoi tyylipisteitä.

©RH Pihka tuomaroi tarhassa

Kyllä se kevät taitaa lopulta tulla :)

Valkoisia karvoja punaruskeassa turkissa

Tiedättekö mistä selkeimmin huomaa, että koira on tulossa vanhaksi? Puolivuosittain toistuva turkin nypintä herättää miettimään bretagnenbassetin ikää. Onhan noita muitakin merkkejä tullut huomattua, mutta on erityisen konkreettista nyhtää koirasta irtokarvaa, ja bongata vuosi vuodelta kasvava valkoisten karvojen määrä.

©RH "Et oo tosissas!", vuonna 2009 ei vielä valkoista hahtuvaa Pihkalla ollut

Ensin ne tulivat hännänpäähän. Sitten näin muutaman koiran korvissa. Selästä bongasin ensimmäiset pari vuotta sitten. Huomaamattomasti ne lisääntyivät myös silmäkulmissa. Vuosi sitten kuonon ympäristössä alkoi olla valkeaa karvaa niin runsaasti, että muutos alkoi vaikuttaa koiran ilmeeseen kokonaisvaltaisemmin. Tietysti myös ne paikat, joissa alunperin olin huomannut muutaman valkoisen karvan, kehittävät vuosi vuodelta enenevissä määrin valkoista ja vähemmän punaruskeaa.

Muistan sen hetken, kun näin ensimmäiset valkoiset karvat Pihkan turkissa. Tai saattoi se olla vain yksi karvakin. Jokatapauksessa olin hämmästynyt, koska pidin Pihkaa silloin vielä hyvin nuorena. Olisikohan se ollut neljää vuotta? Nyt toisen koiran kanssa olen tajunnut, että ilmeisesti on ihan normaalia, että jo noin nuorella iällä koiralla alkaa turkissa näkyä eletyt vuodet. Toki yksilöllisiä eroja on siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa valkoisia karvoja alkaa tulla ja kuinka paljon. Katla täyttää syksyllä viisi vuotta, ja olen sen turkista löytänyt valkoisia karvoja. Hännän päähän niitä on jo alkanut tulla enemmän. Enkä missään määrin pidä sitä vielä vanhana, vaikkei se enää nuorikaan ole.

Olen toistaiseksi nyppinyt Pihkan turkin rutiininomaisesti puolivuosittain. Monet siirtyvät iäkkäämmän bretagnenbassetin turkin hoidossa kevytmoodiin. Sekä ihmiselle, että koiralle on leppoisampaa vaan ajella karvat lyhyiksi, ja jättää aikaavievä nypintä suosiolla pois turkinhoidosta. Pihka tuntuu nauttivan turkinhoidosta (paitsi takaliston osalta), joten olen nyppinyt sen vielä toistaiseksi. Turkinlaatuhan huononee ajamisesta, joten mitä pidempään voi jatkaa nypinnällä, sen parempi koiralle.

Valkoiset karvat turkissa on pienin murhe koiran tullessa kypsään ikään. Ikävintä on terveyteen liittyvät ongelmat, jotka valitettavasti yleistyvät ikäluvun kasvaessa. Pihkan osalta nisäkasvain todettiin pahanlaatuiseksi, uusiutumisriski on yli 30 % (mikäli koko kasvain onnistuttiin poistamaan). Onneksi koiran vointi nyt operaation jälkeen on ollut todella mainio. Pihka toipui leikkauksesta nopeammin, kuin olisimme pystyneet edes toivomaan.

Ikä ja kokemus tuovat koiralle myös vapauksia ja uusia rooleja. Pihka pääsi viime viikonloppuna 5-vuotiaan ohjaajan kanssa mejä-jäljelle. Rauhallinen jäljestystyyli mahdollisti sen, että lapsikin pystyi ohjaamaan koiraa maastossa. Tietysti kuljin rinnalla koko matkan (noin 400 m) ja osan matkasta ohjasin koiraa, mutta ennen ei ole tullut mieleenkään antaa liinaa lapsen pideltäväksi edes hetkeksi. Voi, ihana, viisas jälkikonkari Pihka.

Kolme naista koirineen metsässä

©J-S Inkinen, Katla alkumakauksella

Viime viikonloppuna mejäiltiin naisten kesken. Pyhärannan Metsästysyhdistyksen mejä-tapahtumassa sovittiin Tirrin ohjaajan kanssa yhteistreeneistä. Nyt viikonloppuna saimme aikataulut sopimaan, ja lisäksi sain houkuteltua mukaamme Katlan leikkiseuran eli Ansan omistajineen.

Lauantai-illalla teimme jäljet lämpimässä säässä kolmelle koiralle. Katlalle tehtin melkein AVO-luokan mittainen (750 m) jälki, Ansalle noin 60 metrin mittainen kaaren muotoinen jälki ja Tirrille AVO-luokan mallinen, mutta vain noin 300 metriä pitkä jälki.

Sunnuntaiaamulla herätys oli viideltä, jotta koirat saivat jäljittää mukavassa lämpötilassa. Yhdeksään mennessä lämpötila oli jo 20 asteessa, mutta siinä vaiheessa meidän treenit olivat jo ohitse.

Katla pääsi ensimmäisenä maastoon. Olin erittäin tyytyväinen lähtöön, joka oli hallittu, mutta innokas. Ensimmäinen osuus tarkasti kulmalle asti, jossa ylitti makuun ja teki pienen kiepin sen ympäri, josta jäljen jatkon suunta tarkentui. Makaus jäi siten merkkaamatta. Toinen osuus tarkasti lukuunottamatta pieniä tarkistuspistoja kallioisemmalla osuudella. Kulmalle suoraan, jolla olevan makauksen merkkasi pysähtymällä.

Viimeisen osuuden alussa harhauduttiin riistanjäljille, ja jäljelle palauttamisen jälkeenkin Katlan työ ei ollut vakuuttavaa (eteni jäljen sivussa tai heiluen jäljen molemmin puolin). Kaadolle silti päästiin, ja sen merkkasi pysähtymällä sekä  katsomalla ohjaajaan.

©RH Ansa ja ohjaaja alkumakauksella

Ansa oli ensikertalainen, ja sille oltiin tehty helppo jälki peitteisempään maastoon. Koira jäljitti selvästi ihmisjälkeä alkumakaukselle mennessä. Ohjaaja näytti Ansalle alkumakauksen, jota jäi tutkimaan haistellen. Ohjatusti koiralle näytettiin seurattava jälki, jota lähti etenemään hieman epäröiden. Veren haju selvästi ihmetytti koiraa, ja muutamia metrejä edettyään se päätti vielä toisen kerran käydä tarkistamassa alkumakauksen. Tästä rohkaisulla uudelleen liikkeelle, ja uuden alun jälkeen koira selvästi tajusi idean. Ansa eteni hyvin omatoimisesti jälkeä, vaikka selvästi toivoi ohjaajalta rohkaisua. Vain kerran Ansa harhautui jäljen sivulle, ja siitä se ohjattiin takaisin jäljelle.

©RH Ansa kaadolla

Kaadolle Ansa tuli tarkasti, jossa ollut sorkka selvästi ilahdutti sitä. Ansa otti sorkan suuhun, ja vei sen sivummalle kaadolta. Ohjaajan kannattaa sanallisesti innostaa koiraa enemmän. Selvästi koira tykkäsi jäljestämisestä, ja palkkaantui vahvasti kaadolla olleesta sorkasta. Seuraavalla kerralla Ansaa ehkä joutuu jo jarruttamaan.

©RH Tirri tietää minne jälki suuntaa, ohjaaja vain seuraa perässä

Tirri oli viimeisenä vuorossa. Sille tämä oli toinen jälki, ja koska edellisellä kerralla meni tosi hyvin, uskalsimme tehdä sille nyt myös pari makausta jäljelle. Ei meinattu kyllä päästä jäljelle asti ollenkaan, koska kaadon paikka oli merkattu vähän sinne päin, ja yritin etsiä sitä muutamia kymmeniä metrejä liian aikaisin (emme nähneet kaadolle ohjaavia merkkejä ensin missään). Onneksi emme kaadon paikkaa etsiessämme astuneet jäljen päälle. Tuskan hiki jo tuli, mutta lopulta kaadon paikka löytyi. Vaikka olen tehnyt lukemattomia jälkiä, niin näköjään kaadon paikan merkkaamiseen ei voi kiinnittää liikaa huomiota.

©RH Tirri kaadolla

Tirrille näytettiin alkumakaus, jonka haisteli. Ohjatusti liikkeelle. Tirri jäljitti tarkasti ja nopeus hieman edellistä kertaa kasvaneena. Selvästi koira tietää jo, mitä sen pitää tehdä. Ensimmäinen kulma ulkopuolelta ohi ja kaartaen toiselle osuudelle. Toinen kulmamakaus pysähtyen haistelemaan. Viimeinen osuus tarkasti kaadolle asti, johon Tirri jäi häntä vinhasti heiluen odottamaan kehuja.

©RH Tirrin häntä heiluu kaadolla

Ohjaaja kulki hieman liian lähellä koiraa, johon jatkossa olisi hyvä kiinnittää huomiota. Koira ei selvästi tarvitse ohjaajalta suorituksen aikana enää tukea, vaan selvittää hyvin omatoimisesti jälkeä. Innostaa saa, mutta parempi antaa pääsääntöisesti koiralle enemmän tilaa työskennellä itsenäisesti.

Meillä naisilla oli oikein hauskat ja opettavaiset jälkitreenit. Luonnoneläimiä ei näkynyt, vaikka merkkejä riistasta maastossa nähtiinkin. Lieneekö syy siinä, kun emme malttaneet montaa hetkeä hiljaa olla :)

Pyhärannan metsästysyhdistyksen mejä-tapahtuma

Järjestimme yhdistyksen kennelhenkisten aktiivijäsenten kanssa mejä-tapahtuman Pyhärannan Metsästysyhdistyksen nimissä. Tehtävää ja valmisteltavaa oli paljon, mutta lopputulos oli todella onnistunut. Paikalle tuli kahdeksan koirakkoa, joista suurin osa aloittelijoita. Jaoin porukan kolmeen ryhmään, jossa jokaisessa oli mukana yksi ryhmänvetäjä, jolla oli enemmän kokemusta jälkiharrastuksesta.

©J-S Inkinen, Katla ohjataan alkumamakaukselle

Lauantaina pidin lyhyen teoriaosuuden, jonka jälkeen ryhmät siirtyivät maastoon. Teoriaosuus venähti ehkä liian pitkäksi, mutta toisaalta läpi käytävää asiaakin on paljon ja porukka esitti rohkeasti lisäkysymyksiä. Teoriaosuuden jälkeen jokainen sai askarrella oman sienen, jolla jälki mentiin maastoon tekemään.

©RH Jälkiryhmät A, B ja C

Alunperin oli tarkoitus ennen maastoa käydä testaamassa askelparimääränsä 100 metrille, mutta innokas porukka hajaantui niin nopeasti maastoihin, että siirrettiin askelpariasia seuraavalle päivälle. Jälkientekopäivänä sää oli lämmin ja aurinkoinen. Onneksi sunnuntaiksi aurinko meni pilveen ja lämpötilakin oli viileämpi.

©A. Sjöberg, Peuranaaras ihmettelee jäljentekijöitä

Maastojen valintaan olisi saanut kiinnittää enemmän huomiota. Aikataulu oli kuitenkin tiukka, ja valitsin yhdistykselle vuokratuista maista mejä-käyttöön sopivimmat tukeutuen karttoihin sekä kerran tehtyyn maastokatselmukseen. Lisäksi halusin, että maastot olivat mukavan lähellä toisiaan sekä tapahtuman keskuspaikaksi valittua yhdistyksen majaa. Koemaastoiksi näistä ei varmasti suuresta osasta olisi ollut liian pienen alan vuoksi. Nyt monet jäljet tehtiin niin lyhyiksi (50-100 metriä), että pienempikin alue riitti mainiosti.

©TU, Hirviuros

Alueen riistarikkaus tuli todistettua jo ensimmäisessä jälkimaastossa, jossa näimme peuranaaraan ennen metsään menoa. Kolmannen maaston jouduimme hylkäämään jäljentekovaiheessa, kun näimme metsässä metsonaaraan, joka esitti siipirikkoa. Sillä oli luultavasti pesä jossain lähimaastossa. Teimme nopean päätöksen ja siirryimme varamaastoon tien toiselle puolelle, jottei häiritty linnun pesintää. Myös muissa maastoissa nähtiin runsaasti merkkejä riistasta. Yhdelle jäljistä oli ilmestynyt yön aikana luonnonmakaus.

Sunnuntaina majalle saavuttaessa näimme matkalla nuoren hirvisonnin, joka seisoi alle kymmenen metriä maantiestä. Teimme U-käännöksen ja palasimme kuvaamaan upean eläimen, joka oli ehtinyt siirtyä toiselle puolelle tietä.

Maaston riistarikkaus on mejä-harrastuksessa suotavaa ja haastaa koiran uskollisuutta jäljelle. Tämän elämyksen tapahtuman käyttöön valitut maastot onnistuivat takaamaan varmasti jokaiselle koirakolle.

Oman ryhmäni koirat onnistuivat todella hyvin. Jopa ensikertalainen jäljitti kaadolle asti, vaikka jälkiveren haju selvästi hieman arvelutti koiraa. Innostaen koira eteni kuitenkin loppuun asti.

©RH, Tirri ilahtuu kaadolta löytyvästä peuransorkasta

Kaadolta löytynyt peuransorkka sen sijaan selvästi ilahdutti Tirri-koiraa. Kun koiralle tulee vielä muutama onnistunut kokemus jäljellä, niin ohjaaja saa alkaa jarruttaa nopeutta ja tutkia vapaita koepaikkoja.

©RH Hestia tutkii varovasti alkumakausta

Toinen koirakko oli yhtä kertaa kokeneempi, mutta selvästi koira epäröi vielä veren hajua. Rohkaistuna Hestia kuitenkin eteni hienosti seuraten jälkeä, ja tuli kaadolle hieman sivusta ilmavainun ohjaamana. Koira osoitti sorkan nuuhkien ja ottaen sen suuhun.

©J-S Inkinen, Metsässä

Katla pääsi viimeisenä ryhmämme koirista maastoon. Sille oltiin tehty avoimen luokan jälkikaavion mallinen, mutta lyhyempi jälki (150x250x150 metriä). Katla jäljitti tänään tarkasti ja sitoutuen annettuun tehtävään. Ensimmäinen kulma lenkittämällä jättäen makauksen huomiotta.

Toinen osuus avoimella vanhalla hakkuulla, jossa koira teki muutamia tarkistuspistoja jäljen sivuun. Toiselle kulmamakaukselle tarkasti, merkaten makauksen haistelemalla. Makaukselta lähdettiin tarkasti kolmannelle osuudelle. Osuuden puolessa välissä jälki hukkui koiralta hetkeksi, mutta Katla löysi lenkittämällä itsenäisesti takaisin (Jihuu!!). Kaadolle suoraan, johon jäi haistelemaan sorkkaa.

Olin erittäin tyytyväinen Katlan suoritukseen. Jouduin pysäyttämään koiran kolme kertaa jäljestyksen aikana, kun osa porukasta uhkasi jäädä jälkeen maastossa (kukaan ei usko, mutten mennyt mielestäni kovin kovaa vauhtia). Olin ylpeä, että koira pystyi näiden suoritukseen tulleiden katkosten jälkeen jatkamaan jäljitystä ilman erillistä ohjaamista. Katla alkaa ansaita tulla kutsutuksi jälkikoiraksi.

Muilla ryhmillä meni myös hienosti, ja majalle kokoontunut porukka vaikutti todella tyytyväisiltä metsästä saatuihin kokemuksiin. Osalla riista oli vienyt koiran huomiota jäljestyksestä, mutta se kuuluu tähän harrastukseen erityisesti vahvaviettisten metsästyskoirien kanssa.

©A. Sjöberg, Tamara jäljellä

©A. Sjöberg, Tamara ja Paavo

Lopetimme päivän paistamalla nuotiolla makkaraa, viemällä koirat laukauksensietotestiin ja selvittämällä askelparilukemamme. Laukauksensietotesti päätettiin pitää normaalista poiketen vasta suoritusten jälkeen, koska yhdistyksen radalla ei saa ampua pyhinä vasta kuin puolenpäivän jälkeen. Koska kyseessä ei ollut koe, tätä ei ollut välttämätöntä suorittaa ennen maastoihin lähtemistä. Kaikki koirat läpäisivät testin (yksi koira ehti omistajineen lähteä ja Pihkaa ei testiin viety, koska mies toimi ampujana).

©RH Jälkipelit nuotiolla

Kokonaisuutena viikonloppu meni aivan kuten oltiin suunniteltu ja tapahtuman henki oli rento sekä innostava. Onneksi sain avukseni mukaan järjestelyihin mahtavia yhdistysaktiiveja, jotka yhdessä kanssani loivat onnistuneen päivän raamit. Itse olin tapahtuman jälkeen niin väsynyt, että kotiin päästyäni menin nukkumaan (normaalisti en koskaan nuku päivällä). Väsymyksestä huolimatta nautin tapahtumasta todella paljon, ja haluan ottaa tämän uusiksi tulevaisuudessa.


Kuva: Schipperke (laivakoira) "Varpu ja kauriin sorkka" ©Jenni Helander

Kesän kätkemä

Nyt on se aika vuodesta, jolloin kevät taipuu kesän tieltä. Enää ei voi puhua koivunlehtien hiirenkorvista tai leskenlehdistä. Metsä on räjähtänyt täyteen vihreyteen ja voikukat ovat vallanneet pihanurmikon. Hyttysetkin ovat jo täällä.

©RH Pihka kaadolla, ohjaaja kätkeytyy kesän vihreyteen

Teimme lauantai-illalla jäljet maastoon molemmille koirille. Maasto pölisee kuivuuttaan, koska sadetta ei ole useisiin viikkoihin saatu satunnaisia ripsauksia lukuunottamatta. Kuivuus ja lämmin ilma (su 19 astetta) tekivät jäljestyksestä koirille myös fyysisesti rankkaa.

Katlan jälki oli kallioisessa korkeuseroja hyödyntävässä maastossa. Ensimmäinen ja kolmas osuus olivat pituudeltaan noin 200 metriä ja keskimmäinen 400 metriä. Osoitin koiralle alkumakauksen, jonka nuuhkaisi nopesti. Heti alun jälkeen harhauduttiin vasemmalle, ja jouduin kehoittamaan koiraa sanallisesti, jotta palasi jäljelle. Siitä eteenpäin Katla jäljitti tarkasti ensimmäiselle kulmamakaukselle asti. Makauksen koira nuuhkaisi nopeasti ja jatkoi tarkasti toiselle osuudelle. Toisen osuuden alussa jäljestys muuttui tiheämmässä maastossa laajemmaksi ja riistanjälkiä tutkivaksi. Jäniksen valkeaa talvikarvaa löydettiin pusikosta ja taisi Katla muutaman pipanankin maistella.

Ylitettiin riistapolku verijäljen suuntaa noudattaen, mutta heti polunylityksen jälkeen koira alkoi palata tulojäljen suuntaan. Tehtiin laajahko lenkki ylittäen polku toiseen suuntaan. Sieltä Katla löysi jäljen uudelleen. Tästä eteenpäin jäljestys taas todella tarkkaa, ja jopa mies kehaisi ennen toista kulmamakausta Katlan työtä!

©RH Kehuttu Katla

Kulmamakauksen Katla valitettavasti oikaisi, ja jatkoi suoraan viimeiselle osuudelle. Matkalla oli yksi luonnonmakaus, jonka yli oltiin tarkoituksella vedetty sieni. Sen Katla pysähtyi merkkaamaan. Loppuosuus oli alas rinteeseen. Ilmavainun avustamana pyörähdettiin hieman sivusta jäljen loppuun ja sieltä kaadolle asti. Katla pysähtyi kaadolle, mutta kehujen jälkeen sille tuli kiire päästä juomaan vettä noin 30 metrin etäisyydellä olevaan ojaan. Jälkisuorituksen aikana ei juomamahdollisuuksia maastossa ollut.

Käytiin viemässä Katla tarhaan, ja laittamassa Pihka jälkivarusteisiin.

Pihka tutki alkumakauksen huolella. Ohjattuna lähti rauhallisesti liikkeelle. Pihka jäljitti tarkasti verijäljen päällä pientä siksak-kuviota tehden. Ensimmäinen makaus suoraan ylitse nopeasti nuuhkaisten. Ensimmäinen kulma tarkasti. Toisen osuuden alussa jäljen sivussa oli irti vieras haukkuva koira. Pihka "kasvatti kokoaan", ja häntä pystyssä tuijotti koiraa. Ohjaajan kehoituksella Pihka lähti etenemään uudelleen, merkaten virtsalla jäljen omakseen. Onneksi vieras koira ei lähtenyt seuraamaan. Hieno nollaus kokeneelta jälkikoiralta!

Toisen osuuden makaus merkattiin taas nopeasti nuuhkaisten. Toisella kulmalla veretön katkos, joka selvisi ripeästi yhdellä isommalla lenkillä. Kolmannella osuudella tuoreita hirven sorkanjälkiä, jotka luultavasti ohjasivat Pihkan väärille jäljille. Kolmas makaus ohitettiin hukan vuoksi. Pihka palautetiin jäljelle, josta edettiin tarkasti pitkän osuuden loppupäähän. Ennen kulmaa isohko lenkki jäljen sivuun, josta minun sijaintia apuna käyttäen palasi takaisin. Kulma mentiin tarkasti.

Lämmin keli hidasti koiran vauhtia. Viimeisen osuuden makaus kuitenkin merkattiin todella pikaisesti tälle jäljityskerralle tyypilliseen tapaan. Makauksen jälkeen tultiin isommalle ojalle, josta ensin mentiin ylitse ilman juomataukoa (koira ei selvästi malttanut). Heti ylityksen jälkeen koira harhautui sivuun ja palasi lenkin jälkeen takaisin ojalle (nyt juomatauko kelpasi). Vielä toinen lenkki jäljen toiselle puolelle, josta lopulta jäljen jatko löytyi. Viimeinen osuus vaikutti muutenkin haparoivalta menolta ja koiran olemus oli aika väsynyt. Maasto oli risukkoista ja siksi tappijalkaiselle vaikeammin edettävää, mikä saattoi myös vaikuttaa siten, että koira haki parasta reittiä harhautuen jäljiltä(?). Kaadolle kuitenkin tultiin suoraan. Alleviivaavaan tapaan Pihka söi ensin mullan siltä ja sitten omi sorkan.

©RH Pihka omii sorkan kaadolla

Ei pysynyt kummankaan jäljen kaato kovinkaan kauan kesän kätkemänä. Katlalle maininta jälkiuskollisuudesta, johon alllekirjoittaneen on vaikeaa luottaa tarpeeksi. Meillä koirakkona on siinä kohtaa paljon kehittymisen varaa. Pihkalle taas erityinen kiitos jäljellä koetun spontaanin häiriön ohittamisesta. Ei varmasti onnistu joka koiralta.