keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kun koira sairastaa



Joulu myrskyineen on nyt takana päin ja Uusi Vuosi 2012 aloitettu vähän heikommissa merkeissä. Pihkalla oli jo välipäivinä vatsa hieman löysällä, mutta emme osanneet epäillä muuta kuin, että se oli syönyt ulkona ollessaan jotain sopimatonta. Torstaina kaikki vaikutti olevan hyvin, mutta perjantaina töistä tullessamme meitä odotti kotona haiseva yllätys. Pihka oli ripuloinut keittiön matolle ja vähän siitä ohikin ja koko asunto haisi yököttävälle. Tämän jälkeen siirryttiin ruokinnassa äkkiä riisi+keitetty liha linjalle, mutta oikeastaan koko Uudenvuodenaatto ja -päivä meni koiraa tiheään ulkona käyttäessä. Ilotulitteista tämä ei johtunut, sillä Pihka ei reagoi niihin mitenkään pienoista ihmettelyä lukuunottamatta.

Sunnuntaina päivälenkillä Pihkan ulosteessa oli hieman verta ja huolestuttiin sen verran, että soitettiin päivystykseen, jonne ei kylläkään saatu yhteyttä. Koska koira oli muuten hyväkuntoinen, ajateltiin että selvitään maanantaille, jolloin soitetaan tutulle eläinlääkärille. Valitettavasti Pihkan tila heikkeni. Sunnuntain ja maanantain välinen yö olikin kuin painajaisesta. Vietiin vuorotellen Pihkaa ulos noin tunnin välein, jolloin aina tuli vetelää. Lopulta Pihka oksensi kahdelta yöllä veristä vaahtoa ja säikähdettiin tosissaan! Soitin välittömästi päivystykseen, jossa sanoivat, että kuulostaa normaalilta pitkittyneen ripulin jälkeen ja sanoivat, että aamulla voi viedä vasta eläinlääkärille. Saimme myös ohjeeksi olla antamatta Pihkalle enää muuta kuin vettä. Onneksi ei oksentanut tämän jälkeen, mutta lopun yön valvoin koira vieressä lattialla, koska se kulki levottomasti sängyn vieressä ja sillä selvästi oli kipuja.

Aamulla soitin heti yksityiselle, jonne sain ajan puolille päivin. Lääkäri totesi, että koiralla on hieman lämpöä ja selkeästi aristi mahaansa koskiessa. Lisäksi koira oli hieman kuiva. Pihka rauhotettiin ja jäi tutkittavaksi eläinlääkäriin. Siltä otettiin mahasta röntgenkuva ja verinäytteet. Lisäksi Pihka sai nestehoitoa tipalla kuivuuteen. Röntgenkuvassa ei näkynyt muuta, kuin että Pihkan suolisto oli pahasti tulehtunut. Verikokeen tuloksen saimme myöhemmin ja se oli normaali. Pihka sai antibioottikuurin kahdeksi viikoksi ja sairaslomaa kunnes on varmasti kunnossa. Ilmeisesti syynä oli Jostain saatu suolistobakteeri, jonka aiheuttama akuutti ripuli pääsi todella pahaksi ennenkuin tajuttiin reagoida.

On todella kurjaa kun koira sairastaa. Etenkään kun ei oikeastaan voi tehdä koiran hyväksi muuta kuin olla lähellä. Onneksi Pihkan olotila on jo selvästi parempi ja tänään tehtiin jo hieman pidempi kävelylenkkikin.

4 kommenttia:

  1. Kuulostipa hurjalta, onneksi on jo parempi!

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Inhottavia tuollaiset pöpöt, mutta onneksi ei ollut mitään vakavampaa.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti tästä selvittiin säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antibioottikuuri loppui jo ja Pihka on onneksi ihan kunnossa. Eilen sai lyhyen jänisajonkin :)

      Poista