Pitkästä aikaa viikonloppuna Pihka ansaitsi päästä vähän purkamaan höyryjä metsään. Antibioottikuuri tosin loppui samana päivänä, mutta koska koira selvästi on tervehtynyt ja energiaa oli runsaasti, päätimme tehdä lyhyen atakkin Sikasuohon.
Perjantain lumisateen jälkeen maastoon oli jäänyt paljon jälkiä eläimistä. Sunnuntaiaamulla pakkasta oli noin 8 astetta, taivas kirkas ja ilma tyyni. Auton hylkäsimme Hirslahdentien varteen, koska Koskenalhon metsäura oli auraamatta ja aikaisempien päivien tuulet olivat kasanneet tielle petollisen näköisiä kinoksia.
Lumikeli on bretagnenbassetin karvan kanssa hieman hankala, vaikka voisi kuvitella, että ongelmia olisi enemmänkin. Olen leikannut Pihkan anturoiden välistä karvat mahdollisimman lyhyiksi, mikä hieman auttaa lumipaakkujen estämiseen tassunpohjissa. Kuonoon ja alustaan sitä vastoin kertyy väkisinkin isoja lumi-jääklönttejä, jotka vain kasvavat, kun koira matkanvarrella nuolee ja nyppii niitä. Mielestäni on jännää, miten myös koiran selkään kertyy karvojen uumeniin pieniä jääkikkareita, jotka nostavat karvan melkein pystyyn. Yleensä koira on melkoinen "lumimies" ajon jälkeen. Tassut Pihkalla ovat hyvin kestävät, joskus pidempien ajopäivien jälkeen ovat punottaneet enemmän ja kerran myös auenneet. Tassujen hyvään kuntoon on ehkä hieman auttanut rasvaaminen iltaisin (1-2 kertaa viikossa) tavallisella tassuvoiteella (olisikohan Espree jotain...) ja ajon jälkeen Tummelilla.
Sen verran takaisin ajopäivään, että Pihka ehti hakea noin tunnin, ennen kuin kuulimme ensimmäiset herättelyt. Ajo käynnistyi herättelyhaukahdusten jälkeen noin 5 minuutin sisällä. Jänis teki todella pienen lenkin palaten makuulle, josta sinkaisi peltoja myötäillen poispäin. Peltojen välissä olevalla metsäuralla Pihkalle tuli ensimmäiset vaikeudet ja kas, alkoi palata taas haukkumatta ajojälkeä takaisin makuulle päin. Yllättävää. Oltiin makuun tuntumalla passissa ja lähdettiin koiraa vastaan tarkoituksena häätää se jatkamaan. Emme ehtineet kuitenkaan kovin pitkälle, kun koira jo ilmestyi näkyviin. Päätettiin oikaista metsäuralle, jota pitkin mentiin katsomaan hukkapaikkaa. Tiellä oli ilmeisesti parveillut oikea rusakkoarmeja, koska jälkiä oli joka suuntaan. Metsäjäniksemme oli siis ovelasti vienyt ajon sellaiseen paikkaan, jossa koira sotkeentui muihin jälkiin. Pihkalla ei ollut motivaatiota jatkaa hukan selvittelyä, joten kytkimme koiran ja lähdimme kotiin lämmittelemään.
Perjantain lumisateen jälkeen maastoon oli jäänyt paljon jälkiä eläimistä. Sunnuntaiaamulla pakkasta oli noin 8 astetta, taivas kirkas ja ilma tyyni. Auton hylkäsimme Hirslahdentien varteen, koska Koskenalhon metsäura oli auraamatta ja aikaisempien päivien tuulet olivat kasanneet tielle petollisen näköisiä kinoksia.
Lumikeli on bretagnenbassetin karvan kanssa hieman hankala, vaikka voisi kuvitella, että ongelmia olisi enemmänkin. Olen leikannut Pihkan anturoiden välistä karvat mahdollisimman lyhyiksi, mikä hieman auttaa lumipaakkujen estämiseen tassunpohjissa. Kuonoon ja alustaan sitä vastoin kertyy väkisinkin isoja lumi-jääklönttejä, jotka vain kasvavat, kun koira matkanvarrella nuolee ja nyppii niitä. Mielestäni on jännää, miten myös koiran selkään kertyy karvojen uumeniin pieniä jääkikkareita, jotka nostavat karvan melkein pystyyn. Yleensä koira on melkoinen "lumimies" ajon jälkeen. Tassut Pihkalla ovat hyvin kestävät, joskus pidempien ajopäivien jälkeen ovat punottaneet enemmän ja kerran myös auenneet. Tassujen hyvään kuntoon on ehkä hieman auttanut rasvaaminen iltaisin (1-2 kertaa viikossa) tavallisella tassuvoiteella (olisikohan Espree jotain...) ja ajon jälkeen Tummelilla.
Sen verran takaisin ajopäivään, että Pihka ehti hakea noin tunnin, ennen kuin kuulimme ensimmäiset herättelyt. Ajo käynnistyi herättelyhaukahdusten jälkeen noin 5 minuutin sisällä. Jänis teki todella pienen lenkin palaten makuulle, josta sinkaisi peltoja myötäillen poispäin. Peltojen välissä olevalla metsäuralla Pihkalle tuli ensimmäiset vaikeudet ja kas, alkoi palata taas haukkumatta ajojälkeä takaisin makuulle päin. Yllättävää. Oltiin makuun tuntumalla passissa ja lähdettiin koiraa vastaan tarkoituksena häätää se jatkamaan. Emme ehtineet kuitenkaan kovin pitkälle, kun koira jo ilmestyi näkyviin. Päätettiin oikaista metsäuralle, jota pitkin mentiin katsomaan hukkapaikkaa. Tiellä oli ilmeisesti parveillut oikea rusakkoarmeja, koska jälkiä oli joka suuntaan. Metsäjäniksemme oli siis ovelasti vienyt ajon sellaiseen paikkaan, jossa koira sotkeentui muihin jälkiin. Pihkalla ei ollut motivaatiota jatkaa hukan selvittelyä, joten kytkimme koiran ja lähdimme kotiin lämmittelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti