Mejä-koe, Pyhäranta – "Hyvästit AVO-luokalle"

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Aloitan siis kiittämällä metsästysoikeuden vuokraajia ja Pyhärannan Metsästysyhdistystä, joiden kautta saimme käyttöön majan ja metsäalueita jälkikokeeseen. Kiitän myös Chesapeakekerhoa kokeen järjestelyvastuun ottamisesta. Kiitän kokeen tuomareita ja oppaita, homma toimi todella jouhevasti metsässä ja maastojen välillä siirtyessä. Kiitän kaikkia kokeessa tai koejärjestelyissä mukana olleita.

©RH Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja

Mejä-koe oman yhdistyksen maastoissa on ollut itselläni sellainen pitkän ajan haave. Koska jälkikoe on erittäin työläs järjestettävä, sen järjestelyvastuu on tarpeellista jakaa muutaman muun aktiivisen henkilön kesken. Itse olin kokeessa edustamassa Pyhärannan Metsästysyhdistystä, ja toimin myös kokeen maastomestarina. Lähes kaikki muu hoitui koevastaavan ja sihteerin kokeneella otteella.

©RH Chesapeakelahdennoutajia

Kokeen keskuspaikka oli Pyhärannan Metsästysyhdistyksen maja, joka sopi erinomaisesti tapahtuman tarpeisiin. Kokeen ylituomarina oli Taina Ketola ja toisena tuomarina Johanna Lindfors. Kahden tuomarin kokeessa oli yhteensä 12 koiraa, jotka jakautuivat tasan AVO- ja VOI-luokkiin. Ylituomari arvosteli Chesapeakekerhon rotumestaruudesta kilpailevat koirat. Rotuyhdistyksen oman rodun eli chesapeakenlahdennoutajien lisäksi kokeeseen osallistui labradorinnoutajia (x4), walesinspringerspanieli, lapinporokoira, bretagnenbassetti, sileäkarvainen noutaja ja suomenlapinkoira.

©RH Veretyssienet kasteltavana vadissa ja veripullot odottamassa kylmälaukussa

Keli ei ollut jälkikokeelle ihanteellisin. Viikonloppu oli lämmin, vaikka oli puolipilvistä. Metsä oli rutikuiva sateettoman toukokuun jäljiltä. Koska keli oli lähes tuuleton, metsässä oli runsaasti hyttysiä jäljentekijöiden riesana. Koemaastoja oli käytössä Hirslahdelta, Santtiolta ja Rihtniemestä.

©RH Jäljen merkkaukseen kuitunauhaa

Itse pääsin tekemään yhden VOI-jäljen (avustajana) ja AVO-jäljen (oppaana) Santtiolle. Riistaa emme itse jäljen tekovaiheessa havainneet, mutta VOI-jäljen tuntumassa nähtiin perjantaina alkulappuja viedessä metsäjänis ja AVO-jäljen maastossa koepäivänä nähtiin peuranvasa. Maastoissa oli runsaasti merkkejä riistasta.

©RH Laukauksensietotestiin menossa

Koepäivä alkoi klo 7:30 rokotus- ja rekisteritodistusten tarkastuksella. Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin koemaastot ja siirryttiin ampumaradalle laukauksensietotestiin tuomariryhmittäin (tuomari 1: jäljet 1-6 ja tuomari 2: jäljet 7-12). Kaikki koirat läpäisivät hyväksytysti testin. Katla sai jäljen numero 9, joka oli oman tuomariryhmämme viimeinen AVO-jälki. Itse opastin jäljen numero 7, joka oli ensimmäinen arvosteltava jälki.

©RH Laukauksensietotestin ampuja

Kaatona kokeessa käytettiin koeaamuksi sulatettua hirvensorkkaa. Ei ehkä koon puolesta kaikkein kätevin kaato, mutta herätti hilpeyttä koeporukassa, kun oppaat vuorotellen raahasivat painavan sorkan jäljen loppuun. Kunnon viestikapula :)

©RH Hirvensorkka kaatona

Jännitin taas enemmän opastamista kuin Katlan jälkisuoritusta. Vaikka kokemusta opastamisesta on jo useista kokeista, jännitys kuuluu asiaan. On hermostuttavaa olla vastuussa toisen koirakon koejäljen onnistuneesta läpiviennistä. Vaikka tiedän, että jälki on tehty hyvin ja osaan koostaa tuomarille jäljen kulun "tärpit" etukäteen, enkä todellakaan pelkää hukkaavani jälkeä, jännitän silti omaa osuuttani. Jännitys ei kuitenkaan ole pahasta, vaan mielestäni on yksi niistä jutuista, joista lopulta muodostuu koepäivän tunnelma.

©RH Oppaat tutustumassa jälkimaastokarttoihin

Jäljet onnistuttiin käymään läpi molemmissa tuomariryhmissä todella jouheassa aikataulussa. Parempaa suoritusta en usko nähneeni yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa. Siitäkin huolimatta, että osa koeporukasta joutui siirtymään eri kylien välillä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan toisen tuomarin kaikki jäljet olisivat olleet yhden kylän alueella, mutta lopulta päädyin painottamaan maastovalinnassa maastojen paremmuutta, jolloin sijanti merkitsi vähemmän. Tiedä sitten, oliko se oikea valinta. Ehkä ihannetilanteessa maastot olisivat yhden tuomariryhmän osalta aina lähekkäin.

Katlan jälki oli Rihtniemessä. Onnistuin mielestäni alun ohjaamisen suhteen erinomaisesti. Pysäytin koiran alkumakaukselle ja kuljin liina lyhyenä alun sallitun ohjausmatkan pitäen koiran jäljen päällä. Katla vaikutti ilahduttavan innokkaalta, ja jarrutin ensimmäisen osuuden vauhtia melko isolla kädellä. Muutaman kaarroksen teki jäljen sivuun, mutta katlaksi homma sujui todella jälkitarkasti. Ensimmäinen kulma ja jäljen jatkon suunnan selvitys tuotti koiralle valtavia vaikeuksia. Katla lenkitti urakalla ja olin jo varma, että pian tuomari tuomitsee hukan. Menin sekaisin laskuissa, mutta ainakin viisi erillistä lenkkiä koira kulmalla teki, ennen kuin jäljen jatkon suunta löytyi. Makausta koira ei jostain syystä ainakaan kunnolla merkannut.

Katla otti silti työvoiton tuosta kulmasta, jota metsästyksellisesti arvostin koiran suorituksessa eniten. Kulma sijaitsi erittäin kuivalla ja avoimella paikalla, jossa haju oli luultavasti levinnyt laajalle alueelle makaukselta. Jostain syystä tätä ajokoiralle tyypillistä lenkitystä kulmilla ei mejä-kokeessa tuomarit tunnu arvostavan. Toinen osuus ja osa viimeistä osuutta oli peitteisempää maastoa ja selkeästi koiran jäljestysvarmuus parani niissä. Toisen kulmamakauksen Katla merkkasi pysähtymällä nopeasti ja jatkamalla pienen lenkin jälkeen oikeaan suuntaan (tuuli jäljen jatkon suunnasta). Kaadosta sai ilmavainun jo noin 70 metriä sitä ennen. Hirvensorkan haju oli selkeästi hiukan jännittävä, ja koira lähestyi kaatoa varovaisemmin kuin yleensä. Katla tuli kaadolle suoraan ja pysähtyi nuuhkimaan sitä.

Itselleni annoin palautetta siitä, etten luottanut Katlaan tarpeeksi. Kehoitin liian herkästi koiraa, jos se pysähtyi tarkistamaan jotain tai vaikutti epäröivän. Taisin olla itse isompi epäröijä tällä kertaa. Tuomari ei liiasta kehoittamisesta sanonut mitään, mutta itsestäni tuntui, että olin turhan herkästi toistamassa alun käskysanaa.

©RH Katla koesuorituksen jälkeen majan pihassa

Tällä suorituksella Katla sai tuloksen AVO1 40/50 pistettä (koeselostus). Aika niukoilla pisteillä tuo ykkönen meille myönnettiin, mutta ykköstulos se siitä huolimatta oli, ja tarkoittaa, että me jätämme hyvästit AVO-luokalle. Ja minä pääsen harjoittelemaan katkokulmaa Katlan kanssa...

Katlan suorituksen jälkeen palattiin opastamalleni jäljelle, jonka kävin purkamassa. Sitten päästiin majalle syömään, peseytymään ja odottamaan VOI-luokan koirakoiden paluuta tukikohtaan. Majalla oli tarjolla riistalihakeittoa ja sihteerin leipomaa marenkikakkua. Kelpasi siinä odotella tulosten julkaisua ja palkintojen jakoa.

©RH Mejä-rotumestari 2018 (oikealla)

Rotumestaruuskokeen voitti FI MVA FI JVA Miklaus Arctica "Aida" tuloksella VOI1 44/50. Onnittelut mestaruuden uusimisesta! Muutenkin tulostaso oli hyvä. AVO-luokan koirista kaksi sai tuloksen AVO1 ja kaksi AVO2. Voittajaluokan koirista neljä sai tuloksen VOI1 ja kaksi koiraa sai VOI2-tuloksen. Vain kaksi AVO-koiraa jäi kokonaan ilman tulosta.

Kokeesta jäi hyvä mieli ja toivottasti näin ensikertalaisena yhdistyksemme tarjosi oikeanlaisia maastoja koekäyttöön. Parannettavaa tietysti aina löytyy, mutta koetapahtuma kokonaisuutena oli onnistunut.

"Vainukoira" Karvian mejä-kokeessa

Eilen oli jännittävä päivä. Katla oli ilmoitettu Karvian mejä-kokeeseen. Koska koe oli illalla arkiviikolla, päädyin anomaan paikkaa valmisjäljelle. Onneksemme koepaikka saatiin ja Katla sai kanssani mahdollisuuden koetella tasoaan oikeassa kokeessa. Edellisestä kokeesta olikin jo melkein puolitoista vuotta. Tämä oli Katlan viides mejä-koe (tuloksia). Pihka jäi koepäiväksi kotiin, koska aloitti juoksun muutama päivä sitten.

©TU Katla ja ohjaaja

Kokeen keskuspaikana oli Tervatupa, joka otti meidät vastaan vanhoina tuttuina, vaikka saapuminen koepaikalle jäi turhan viimetippaan. Olimme paikalla vasta noin 15 minuuttia ennen ylituomarin puhuttelun alkua (klo 15). Ei ole ollenkaan suositeltavaa saapua kokeeseen noin myöhään. Vaikka ehdimme paikalle ajoissa, niin oma tunnelma oli tullessa ahdistunut.

©TU Laukauksensietotesti

Kokeeseen osallistui 11 koiraa, joista kuusi avoimen luokan koirakoita ja viisi voittajakoiraa. Ylituomarina oli Sakari Kankaanpää ja toisena tuomarina Aila Hauskamaa. Maastoarvonnoissa meille tuli jälki numero neljä, joten laukauksensietotestin jälkeen jäi pari tuntia odottelua, ennen kuin vuoromme päästä metsään tuli. Kuten aiemminkin olen huomannut, valmisjälkikokeeseen tulevan on syytä varautua ajantappamiseen, koska odottelua on runsaasti.

©RH Henkilöauto on kovilla mejä-harrastuksessa

Katla oli hirmuisen levoton. Rauhaton olemus ei luvannut hyvää kokeen onnistumiselle. Kävelytin koiraa odotellessamme, mutta se ei auttanut. Epäilen, että oma oloni on vahvasti syypää Katlan koehermoiluun. Tartutan oman hermoiluni koiraan.

Alkumakaukselle tullessa Katla kuitenkin yllätti positiivisesti. Se tutki huolella alkumakauksen, ja vaikka lähtö reippaalta tuomarin silmin näytti, se oli mielestäni tältä koiralta erittäin rauhallinen ja hillitty. Se olikin paras hetki koko jäljellä.

©TU Tuomari, opas ja koirakko

Tuskin 20 metriä oltiin edetty alkumakaukselta, kun Katla päättäväisesti veti jäljen sivuun ja näytti vaihtavan jäljestyksen muun riistan haeskeluun. Tunsin pettymystä ja kehoitin koiraa sanallisesti. Katla totteli ja palasi lenkiltä takaisin jäljelle. Ensimmäinen osuus oli selvästi jäljen lyhin ja alun sivuloikan jälkeen koira rauhoittui työskentelemään jäljelle. Tämän ansiosta saavuimme suoraan kulmamakaukselle, jonka Katla haisteli tarkasti. Pieni tarkistuskierros kulman ympäri ja koira jatkoi toiselle osuudelle. Osuuden alussa koira harhautui taas kulkemaan reippaasti jäljen sivussa. Näin sivusilmällä tuomarin ja oppaan loittonevan useita kymmeniä metrejä vasemmalle. Katlan häntä heilui ja olin havaitsevani taas riistanjälkien tutkiskelua koiran käytöksessä. Jätti kuitenkin tarkemman selvittelyn ja lähti palaamaan takaisin tuomaria ja opasta kohden. Jotenkin vaikutti, että Katla tiesi käyttää hyväksi muiden ihmisten sijaintia ja sen perusteella palasi jäljelle. Tiedä sitä sitten, Katla on hyvin viisas koira.

©RH Palkintokoira

Toisesta kulmamakauksesta mentiin jäljen sisäpuolelta ohi (ylitti jäljen jatkon) ja pienellä lenkillä takaisin kulmalle, jonka ylitti nopeasti (mielestäni ei merkannut kunnolla, ehkä nuuhkaisi nopeasti). Siitä reippaalla nopeudella myötätuuleen ja kolmannelle osuudelle. Mielestäni koira teki useita turhia pyörähdyksiä jäljen päällä ja sivussa. Puolivälissä teki vielä yhden kunnon tarkistuslenkin, mutta päätti kuitenkin jatkaa suoritusta. Kaadosta sai 50-60 metriä ennen ilmavainun ja sille tultiin suoraan. Kaadon merkkasi haistelen ja pysähtyen sen viereen.

Hukaton suoritus oli tosiasia. Ohjaajana en silti koiran harhailevan epäloogista suoritusta kovinkaan hyväksi kokenut, ja tuo levottomuus aiheutti luottamuspulaa meidän yhteistyöhön. Uskoin, että ykkönen tulee, muttei kovinkaan mairittelevin pistein (ehkä 40-42 pistettä).

Onneksi en kuitenkaan joutunut itse koiraa arvostelemaan paperilla, sillä oikea tuomari näki Katlan suorituksen parempana kuin minä ja se sai tuloksen AVO1 46/50. Koiran rekisterinimikin oli päivittynyt tämän tuloksen myötä koepöytäkirjaan. Katlaa sopii jatkossa kutsua Vainukoiran Catlaksi, eikä Vainukorven.

Olin aika tyrmistynyt pisteistä. Minä sain eniten moitetta tuomarilta, koira olisi toiminut paremmin, jos ohjaaja olisi mennyt hiljempaa eli jarruttanut enemmän koiran vauhtia. Osittain olen tuosta jarruttamisesta tuomarin kanssa samaa mieltä, mutta Katlan tuntien ei jarruttaminen sille aina ole paras vaihtoehto. Jos Katla kokee, ettei jälkisuoritus etene, se alkaa touhuta muuta. Mitä hitaampi vauhti on, sitä enemmän sillä on aikaa tutkia maaston muita tuoksuja. Ja sitä todennäköisemmin huomaan meidän olevan keskellä kiihkeää jäniksen yöjäljen selvittelyä.

Tiedän kuitenkin, että parhaat jälkikoirat etenevät hitaammin ja siten myös tarkemmin. Katla ei kuitenkaan ole sellainen. Se on impulsiivinen, huoleton ja herkästi reagoiva koira. Siitä ei saa pelkästään jarruttamalla sellaista tarkkaa ja vain yhtä jälkeä seuraavaa koiraa. Voi olla, että olen väärässä.

©RH Katla, taustalla Tervatupa ja rastilippu

Kokeen tulostaso oli mainio. Kahdeksan koiraa sai ykköstuloksen ja kolme koiraa kakkosen. Kokeen paras koira sain tuloksen AVO1 50/50 pistettä ja yksi koira valioitui FI JVA:ksi. Keväinen keli suosi; sää oli aurinkoinen ja lämmin, muttei liian kuuma. Ehdimme kotiin vielä saman päivän puolella, eikä kello ehtinyt lyödä puoltayötä. Tuhkimotaika säilyi ja saavuimme kotiin juhlien Katlan ensimmäistä AVO1-tulosta mejä-harrastuksesta.

Bretagnenbassettien parhaaksi

Viime sunnuntain Suomen Bassetkerho ry:n syyskokouksessa päätettiin tärkeistä asioista liittyen bretagnenbassettien valioitumiseen. Itse en kokoukseen päässyt, mutta osallistuin antamalla ääneni valtakirjalla ja tukemalla Käyttöbassetit ry:n tekemää ehdotusta. Ilokseni esitys meni läpi ja asia siirtyy Kennelliittoon vahvistettavaksi.

Näen esityksen ehdottoman positiivisena, koska nykyisenä FI MVA-tittelin saa käyttämällä koiraansa näyttelyissä, mutta FI KVA ja FI JVA -tittelit voi saavuttaa vain, mikäli koira on myös palkittu näyttelypalkinnolla. Koska bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin, on suorastaan välttämätöntä, ettei niinkin arvokasta titteliä kuin FI MVA jaeta rodunedustajille, joilla ei ole todettu riittävää taipumusta rodunomaisiin käyttöominaisuuksiin.

Valitus näyttelyharrastuksen estämisestä tai pilaamisesta on syytä lopettaa heti alkuunsa. Kyse on koiran jalostusarvon ja rodunomaisuuden mittaamisesta. Käytännössähän sekä näyttelypalkinto H:n, että DRAJ tai MEJÄ AVO3-tuloksen saaminen, ovat samanarvoisia suorituksia. Näyttelyissä aktiivisemmin käyvät tietävät, ettei H-kirjain näyttelyistä ole mikään imarteleva suoritus (minäkin tiedän, vaikken ole aktiivi). Vastaavasti AVO3-palkinto käyttöpuolelta tarkoittaa, että koira on tyydyttävä ominaisuuksiltaan. Nämä kuitenkin riittävät siihen, että jalostuksellisesti koiraa pidetään riittävän hyvänä saavuttamaan valionarvo.

Omia tämän hetkisiä koiria tämä muutos ei koske, koska kumpaakaan ei tulla käyttämään jalostukseen enkä siksi havittele niille myöskään FI MVA-titteliä. Kummankin ulkonäkö eroaa rotumääritelmästä. Pihkalla on lievä alapurenta ja Katla on liian isokokoinen (säkä yli 50 cm). Olen käyttänyt molempia näyttelyissä saadakseni niille vaaditun näyttelypalkinnon, jotta voin jatkaa DRAJ- ja MEJÄ-harrastuksia VOI-luokassa. Pihka on jopa valioitunut FI JVA-tittelillä, jolloin näyttelyistä sillä oli vain palkinto AVO-H. Jälkeenpäin se saavutti näyttelyissä käyttöluokassa EH:n, mikä oli itselleni yllätys, koska rotumääritelmässä ala- tai yläpurenta on hylkäävä virhe. Lievänä tätä vikaa voi ilmeisesti arvostella läpi sormien.

Mielestäni muutos FI MVA-titteliin tehtiin bretagnenbassettien parhaaksi. Se voi harmittaa yksittäisiä näyttelyharrastajia, aivan kuten minua harmitti viedä kahta ulkonäöllisesti poikkeavaa yksilöä näyttelyihin saadakseni niille minimipalkinnot. Kuten käyttö- ja jäljestysvaliokin, myös muotovalio on kuitenkin olemassa koiran jalostusarvoa osoittamaan. Koska bretagnenbassetti on metsästyskoirarotu, sen jalostusarvo on käyttöominaisuuksiltaan nolla, jollei sillä ole näyttöä metsästystaipumuksista. Vastaavasti koiran ulkonäköä arvostelemalla karsitaan jalostuskäytöstä yksilöitä, joiden ulkonäkö ei ole rotumääritelmän mukainen tai ainakin räikeästi poikkeaa siitä.

Tärkeää on huomata myös, että titteleistä huolimatta jalostuksen tärkein asia on koiran terveys. Terveyttä tietysti on myös se, että yksilö menestyy sekä ulkonäkö- että käyttöpuolen arvosteluissa. Sairas koira ei näissä todennäköisesti menestyisi. Itse en ole kasvattaja, mutta bretagnenbassetti on rotuna sydäntäni lähellä. Toivon, että rotujärjestössä hyväksytty muutos Kennelliiton vahvistamisen jälkeen takaa rodun pysymisen metsästyskäyttöön soveltuvana.

Basset RMJ 2016

Basset-harrastajien vuoden merkittävimmät koetapahtumat ovat Basset RMJ ja Basset SM-ajokoe (BASA). Ensimmäinen näistä eli bassettien rotumestaruusjälkikoe järjestettiin menneenä viikonloppuna Sastamalassa, Horniossa. Onnistuneista puitteista voidaan kiittää Suomen Bassetkerho ry:tä ja Karkun sekä Mouhijärven metsästysseuroja. Lisäksi maastoja oli käytössä myös Jyrän metsästysseuran alueelta.

©RH RMJ 2016 voittajakolmikko

Kokeen keskuspaikkana toimi metsästysmaja Horkka (Hornion ulkoilumaja). Paikka oli sama kuin viime vuoden RMJ-kokeessa. Tänä vuonna koepäivään pääsivät osallistumaan ainoastaan RMJ-koirakot tuomariperuutuksen vuoksi. Ylituomarina kokeessa toimi Kari Hyytiäinen.

Alunperin olin ilmoittanut Katlan avoimeen luokkaan "tukikokeeseen", mutta sille ei koepaikkaa saatu. Kolme päivää ennen koetta Katla "ilmaisi mielipiteensä" tästä ulosjäämisestä, ja aloitti juoksun vain viisi ja puoli kuukautta edellisestä. Hyvä näin, vaikka koira-ohjaajaton rooli itseäni hieman etukäteen harmittikin. Nyt ainakin voi olla varma, ettei juoksu tule haittaamaan sen tulevaa metsästyskautta. Katla jäi koeviikonlopun ajaksi hoitoon miehen vanhemmille.

Joku voi varmasti muistaa viime vuoden RMJ, jolloin Pihka vastaavasti kolme päivää ennen koetta aloitti juoksunsa. Se harmitti, koska arvokokeesta poisjääminen oli isompi menetys kuin AVO-luokan koe. Siitäkin huolimatta, että tämä oli ainut mejä-koe, johon Katlan olin aikonut tänä kesänä viedä.

©RH Metsästysmajan kyltti

Jäljet tehtiin lauantaina pilvisessä ja sadekuuroisessa säässä maastoihin. Aurinkokin välillä paistoi ja silloin maastossa lämpötila nousi hiostavaksi. Olin ensin miehen kanssa parina jäljellä VOI7 (jonka seuraavana päivänä opastin) ja toinen talkoojälki tehtiin eri parin kanssa (avustajana/"sienenä"). Maastot olivat mukavat kulkea, vaikka maapohja oli uskomattoman kostea. Kosteuden ansiosta metsässä näkyi olevan runsaasti sieniä (kanttarelleja ja suppilovahveroita), jotka seuraavana päivänä jälkeä purkaessa keräsimme talteen. Jälkiä tehdessä näimme hirven sorkan jälkiä ja jätöksiä, sekä metsäkanalinnun (pyy?) höyheniä. Hirvien oleskelusta alueella kielivät myös hirvikärpäset, joita irrottelin itsestäni vakuuttavan määrän.

Jälkienteko sujui hitaammalla temmolla kuin normaalisti. Syynä oli kaiketi aloitus (klo 10 jälkeen) sekä parinvaihto-operaatio jälkien välillä. Olimme kotona vasta kahdeksan aikaan illalla. Itse jälkien tekoon meni suunnilleen normaali aika eli noin 2 tuntia/jälki.

Itse koepäivän alkua aikaistettiin tunnilla, jota kotiinpääsy ei seitsemän koiran arvostelun vuoksi venähtäisi pitkälle iltaan. Tämä tarkoitti meille herätystä klo 4, koska ajoimme koepaikalta kotiin talkoiden jälkeen nukkumaan. Niukkojen yöunien jälkeen lähdimme rannikon kuivista (pilvetön taivas) olosuhteista kosteampaan säähän.

©RH Kauriin sorkat odottavat koepäivän alkua

Koe päästiin aloittamaan aikataulussa. Ylituomarin puhuttelun ja maastoarvontojen jälkeen kokoonnuttiin pihalle laukauksensietotestiin, joka ammuttiin 12 cal haulikolla. Kaikki seitsemän koiraa läpäisivät testin.

©RH Laukauksensietotesti

Pihka sai arvonnassa jäljen numero 2, joka oli kolmas arvosteltava jälki. Itse pääsin opastamaan heti ensimmäiselle jäljelle, jolle ilman arvontaa laitettiin kokeen vastaavan toimitsijan cockerspanieli (FI MVA Heart Rock Heart of Glass). RMJ-kokeeseen osallistuivat:

bretagnenbassetti FI JVA Woodsman's Baikal, narttu (-08)
basset hound FI MVA FI JVA SE JVA Basbuddy Engineer Enrique, uros (-11)
basset hound FI MVA SE MVA Kaijanlammen Aabharana, narttu (-12)
grand basset griffon vendéen FI MVA FI JVA RU MVA Dinetten Grand Faucille, narttu (-08)
bretagnenbassetti Ipohin Unto, uros (-14)
petit basset griffon vendéen Mörka Skogs Daniel Göransson, uros (-15)

©RH RMJ-kokeen koirakot

Etukäteen olin silmäillyt muiden osallistujen jälkikoetuloksia koiranetin jalostustietokannasta ja odotusarvo päivän tulostasolle oli suuri. Jo ennen metsään lähtöä uskoin, että kolmen parhaan koiran koepisteet tulisivat olemaan erinomaisia. En joutunut pettymään.

Opastamani jäljen koiralle sattui ennen ensimmäistä kulmaa pieni tapaturma. Koiran tassuun osui terävä keppi tms ja se ei suotunut laittamaan painoa tassun päälle. Ohjaaja toimi ainoalla oikealla tavalla ja keskeytti kokeen. Itseänikin harmitti, kun hyvä jäljestys jäi kesken. Jäljellä kuitenkin voi tapahtua mitä tahansa, koska suoritus tapahtuu luonnossa. Huonoa tuuria tässä kuitenkin oli, mutta onneksi koiran tassuun ei tullut mitään vakavampaa ja iltapäivällä se vaikutti toipuneen hyvin onnettomuudesta.

©RH Kokeen "maskotti"; pienisveitsinajokoira, urospentu

Epäonnisen VOI7 jäljen jälkeen siirryimme odottamaan Pihkan vuoroa VOI2 jäljen tuntumaan. Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen (vaikka tässä tosiaan oli välissä vain yksi koira) mies ja Pihka pääsivät maastoon. Itse kuvittelin huijaavani jännityksen pois lukemalla kirjaa. En kuitenkaan kovinkaan hyvin pystynyt keskittymään, kun vilkuilin kelloa ja ajatukset harhautuivat jatkuvasti metsän tapahtumiin. Piinaavan odottelun jälkeen mies palasi autolle tuomarin ja oppaan kanssa. Pihka oli tehnyt varman suorituksen ja vain yksi makaus oli jäänyt merkkaamatta. Ainakaan ihan pienin pistein bassettien rotumestaruustitteliä ei annettaisi.

©RH RMJ palkintoja

Palasimme suorituksen jälkeen kokeen keskuspaikalle, missä evästelimme ja paistoimme makkarat. Pilvinen aamu oli tässä vaiheessa historiaa ja aurinko alkoi lämmittää. Pihka jäi keskuspaikalle varjoon lepäämään, kun lähdimme purkamaan VOI7 jälkeä. Urakan jälkeen peseydyimme ja saunomme. Osa kokeeseen osallistujista oli vasta tässä vaiheessa lähdössä maastoon. Mejä-harrastukseen ja erityisesti koepäiviin sisältyy runsaasti odottamista, joka meillä osui iltapäivään. Useampi tunti kului ennen kuin ylituomari ja viimeinen koirakko saapuivat keskuspaikalle.

©RH Taneli ja Irma leikivät, taustalla "nuoriso"

Jännitys kokeen tuloksista leijui ilmassa, mutta ihanasti aika kului koirista ja harrastuksista rupatellen. Tässä vaiheessa ei edes harmittanut odottaa palkintojen jakoa. Lopulta kokoonnuimme sisälle kuuntelemaan ylituomarin kertomuksen ja tulokset.

©RH Pihkan palkinto ja koepöytäkirja

pbgv Mörka Skogs Daniel Göransson: VOI1 49/50, RMJ-16
bb Woodsman's Baikal: VOI1 48/50
gbgv Dinetten Grand Faucille: VOI1 46/50
bb Ipohin Unto: VOI1 42/50
basset hound Basbuddy Engineer Enrique: VOI3 27/50
basset hound Kaijanlammen Aabharana: VOI3 22/50
cockerspanieli Heart Rock Heart of Glass: VOI-

Ylituomarin sanoja mukaillen, tässä kokeessa oli vain erinomaisia koiria. Arvosteluja jälkeen päin miettiessä, erot pisteisiin tulivat enimmäkseen makausten ja muiden jäljen tapahtumien merkkaamisesta.

Pihkan syntinä on aina ollut makausten huonohko merkkaaminen. Tällä kertaa voitiin olla todella tyytyväisiä koiran suoritukseen, koska vain yksi makaus jäi Pihkalta huomioimatta. Siitä verotettiin sen kallisarvoisen pisteen verran, joka erotti meidät vuoden RMJ 2016 voittajasta. Ylituomarin koeselostuksen voi lukea kokonaan täältä.

Huikea kilpailu ja aivan käsittämättömän upeita koiria. Mahtavaa, että koe saatiin tänä vuonna vastaamaan arvokokeen vaatimaa tasoa.

Järjestäjille, oppaille ja ylituomarille kiitokset kokeen onnistumisesta. Oli mahtavaa saada osallistua näin hienoon tapahtumaan.

Basset RMJ 2015

Jänisjemman koirat eivät suoranaisesti tänä vuonna Suomen Bassetkerho ry:n ja Muohijärven metsästysseuran järjestämään bassettien rotumestaruusjälkikokeeseen osallistuneet. Olin Pihkan ilmoittanut RMJ-kokeeseen, mutta kolme päivää ennen koetta koira aloitti juoksun ja jouduin perumaan sen osallistumisen. Katla osallistui RMJ-kokeen rinnalla pidettyyn tavalliseen mejä-kokeeseen avoimessa luokassa.

©TU Basset RMJ 2015 voittajakoirakko

Olen tällä kertaa erityisen kiitollinen järjestäjille, koska Pihkan juoksun alkamisen lisäksi aiheutimme heille ylimääräistä päänvaivaa, kun miehen tapaturman vuoksi emme osallistuneet edellisen päivän jälkitalkoisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduimme käyttämään ns. "valmisjälkikortin". Olen ennenkin halunnut kokeilla osallistumista valmisjäljelle eli ilman edellisen päivän talkoisiin osallistumista ja siten myös osallistumista ilman oppaan roolia.

©TU Basset RMJ 2015 Hopea, bb "Foxie"

Valmisjäljessä positiivisena asiana pidin työmäärän huomattavaa vähenemistä ja sitä, että toisen päivän ajomatka koepaikalle jäi väliin. Toisaalta negatiivista oli piinallisen pitkä odotusaika koepäivänä. Normaalistikin pitkältä tuntuva koepäivä tuntui vieläkin pidemmältä, kun odotti, odotti ja vielä kerran odotti. Lisäksi oikean maaston löytäminen oli paljon haastavampaa, kun ei ollut edellisenä päivänä alueella ajellut. Minun pitää myös myöntää, että nautin oppaan roolista; tykkään suunnistaa reitin ja seuraavana päivänä nähdä vieraan koiran suorituksen itsetehdyllä "radalla". Se on palkitsevaa, erityisesti jos koira menestyy hyvin.

Oppaana en siis tällä kertaa päässyt toimimaan. Ennen ylituomarin puhuttelun alkua kävi ilmi, että RMJ-kokeeseen oli tulossa koira, jolla ei ollut vielä ohjaajaa. Ilmoitin itseni vapaaehtoiseksi ja yhtäkkiä ohjattavanani oli kaksi bretagnenbassettia: Katla ja Foxie-niminen uroskoira. Näin pääsin sittenkin "osallistumaan" RMJ-kokeeseen.

Kokeisiin osallistui yhteensä 17 koiraa, joista bassetteja yhteensä vain viisi (RMJ-kokeessa kolme bassettia). Kokeessa oli poikkeuksellisen vähäinen basset-osallistujamäärä tänä vuonna. RMJ-kokeen ylituomarina toimi Juhani Heikniemi ja tukikokeen ylituomarina Kari Muje. Tukikokeen toinen tuomari oli Satu Koski. Kokeen keskuspaikkana toimi Hornion ulkoilumaja, lähempi tutustuminen paikkaan paljasti sen toimineen joskus kauan sitten myös koulurakennuksena.

©RH Hornion ulkoilumaja, Sastamala

Kaikki koirat läpäisivät pidetyn laukauksensietotestin ylituomarin puhuttelun ensin aloitettua kokeen. Katla sai jäljen AVO2, joten siirryimme odottelemaan vuoroamme maastoon. Oli tosi vaikeaa löytää paikalle, koska emme saaneet mitään karttaa alueelta (näin kartan vilaukselta). Jälki oli tosi lähellä, mutta siitä huolimatta löysimme ensin jäljen VOI9 ja lopulta piti pyytää tarkempia ajo-ohjeita lisää.

<!--Diabetesasiaa -->
Myönnän, että olin huomattavan hermostunut. Jännitys voi nostaa diabeetikon verensokereita. Ensimmäistä kertaa kokeessa "lisävarusteenani" oli sensoroiva insuliinipumppu. Verensokerikäyrä oli melkolailla nousussa jo ennen maastoon pääsyä. En uskaltanut tehdä korjauksia, koska pelkäsin romahdusta toiseen suuntaan. Vasta Katlan päästyä kaadolle havaitsin, että insuliinipumppu piippasi taukoamatta hälytystä. En yhtään kuullut sitä suorituksen aikana. Höm, ai miten niin hyvä keskittymiskyky? Onneksi se varoitti vain korkeasta verensokerista, eikä mitään isoa hätää ollut. En olekaan aiemmin onnistunut olemaan huomaamatta värinähälytystä ja tosiaan laite tiukensi turvatoimia, kun en kuitannut huomanneeni varoitusta.
<!--Diabetesasia loppu -->

©RH Katla

Katlan suorituksesta sen verran, että keskityin erityisesti lähtötilanteen lähes alleviivaavaan ohjaukseen. Koiran valjaista kiinnipitäen ohjasin koiran makaukselle haistelemaan. Yleensä olen aina tässä vaiheessa irrottanut otteen valjaasta ja alun sallittu ohjausmatka (kymmenen metriä) on ns. karannut käsistäni, koska Katla "räjähtää" liikkeelle. Tällä kertaa roikuin kiinni Katlan valjaassa lähes koko ohjausmatkan ja uskon, että se vaikutti jonkun verran koiran suoritukseen. Räjähdystä se ei estänyt, mutta se tapahtui kymmenen metriä normaalia myöhemmin ja ehkä koiran päähän jäi paremmin sille määräämäni työtehtävä?

Olin positiivisesti yllättynyt. Katla keskittyi tosi hyvin sille annettuun tehtävään. Nopeutta meillä oli ihan liikaa ja tuomarikin siitä kerran suorituksen aikana huomautti. Jarrutan sormet valkoisena ja pää hikeä valuen, mutta myönnän, että ihan huomaamatta vauhti maastossa kiihtyy, jollen keskity siihen kokoajan ja estä koiraa. Nopeus on yksiselitteisesti ohjaajan, ei koiran vika. Alku mentiin avoimemmassa maastossa laajemmalla työskentelyllä, mutta noin puolesta välistä eteenpäin maasto muuttui todella tiheäksi ja sen koira kulki erinomaisen tarkasti. Molemmat kulmamakaukset Katla merkkasi hyvin. Valitettavasti toisella osuudella harhautui jäljen sivuun. Tuomari tulkitsi sen hirvieläinten jäljille lähtemiseksi, mutta omasta mielestäni koira ei näyttänyt selkeitä "keinojälki vaihtuu nyt riistaan jubidubidaa" -eleitä. Katla vaikutti vain harhautuvan jäljen sivuun, eikä sitten enää osannut/viitsinyt selvittää hukatun jäljen sijaintia. Hukkahan siitä jokatapauksessa tuomittiin. Jäätiin siis ihan vähän siitä ensimmäisestä ykköstuloksesta, jota olen jo pari vuotta sinnikkäästi tavoitellut. Tuloksena AVO2 pistein 37/50, koeselostuksen voi lukea Katlan tulossivulta.

©RH Foxie

Katlan suorituksen jälkeen kiiruhdimme voittajajäljelle Foxien kanssa. En valitettavasti ehtinyt tutustua koiraan yksilönä juuri ollenkaan. Haastetta lisäsi se, että Foxien koulutuskieli oli ruotsi. Pikaopettelin käskyn "Spår" ja "Kom hit". Lisäksi sopivissa paikoissa koetin palkata "Snäll hund" tai "Jätte bra". Onneksi Foxie suhtautui huonoon kielipäähäni sallivasti. Näytin sille alkumakauksen ja se päätteli jo siitä, mitä siltä odotettiin. Mielestäni Foxie oli mukavanopeuksinen jäljestäjä ja hauskasti tykkäsi urosten tapaan konkreettisesti merkata makaukset virtsaamalla. Jäljityksen alussa kääntyi useasti katsomaan minua kuin tarkistaakseen tulenko vielä perässä. Valitettavasti yksi harhautuminen jäljen sivuun johti hukkaan asti. Ilman sitä koiran suoritus oli erittäin hyvä. Foxie sai tulokseksi VOI2 pistein 39/50 ja sillä se sijoittui RMJ-kokeessa hopealle. Vaikken tunne koiranomistajaa, niin tätä kautta toivotan onnea myös hänelle.

©RH Basset RMJ 2015 Pronssi, pbgv "Teuvo"

Bassettien 2015 rotumestariksi jäljellä ylsi (toisena vuotena perättäin) ylivoimaisesti gbgv Dinetten Grand Faucille "Elli" tuloksella VOI1 47/50.

©RH Ipohin Unto, AVO-luokka

Pitkäksi venähtäneestä päivästä huolimatta kokeessa vallitsi hyvä kennelhenki ja oli miellyttävää jutella muiden mejä-harrastajien kanssa. Isot kiitokset järjestäjille, oppaille ja tuomareille kokeen mahdollistamisesta. Erityiskiitokset Katlan muulle huoltojoukolle, jota ilman ei oltaisi päästy lähellekään koepaikkaa.

Saapas- ja paluujälki

Löysin taas kadoksissa olleen jäljentekointoni ja kävin eilen tekemässä verijäljet molemmille koirille maastoon. Motivaation nousuun vaikuttanee se, että ilmoitin koirat elokuun alussa pidettävään mejä-kokeeseen. Pihkan juoksuaika voi vielä tulla esteeksi, mikäli koira aloittaa sen ennen koetta.

©RH Pihka

Pihkan jälki oli mitaltaan voittajaluokan sääntöjen mukainen. Laistoin ainoastaan makauksien suhteen, joita tein jäljelle vain kaksi. Pihka tyypillisesti merkkaa makauksista puolet ja ilmeisesti se, miten makaus on tehty, vaikuttaa melko paljon. Ellei makauksella ole verta maassa, se ei koiraa paljonkaan kiinnosta. Jos verta on liikaa, koira saattaa "syödä" makauksen eli mullan, johon verta on imeytynyt. Katkokulman tein toiselle jäljen kulmista.

Katlan jälki oli aavistuksen viimekertaista jälkeä pidempi (300 m) ja uskalsin sille tehdä jopa yhden kulmamakauksen. Molempien jälkien loppuun laitoin kaadoksi pakasteesta sulatetut peuransorkat.

Katla tuli alkumakaukselle ohjaamanani yllättävän rauhallisesti. Epäilin, että olin vahingossa ottanut väärän koiran valjaisiin. Liinan löystyttyä kuuteen metriin koiran vauhti lisääntyi ja sain jarruttaa sen menohaluja. Ensimmäisen osuuden puoleen väliin asti Katla jäljitti tarkasti maavainulla ja sen jälkeen enemmän ilmavainuun turvautuen. Ennen kulmamakausta koira meni jäljen sivuun ja olin jo ohjaamassa sitä takaisin jäljelle, kun tajusin sen etsivän sopivaa kakkapaikkaa. Asiat tehtyään koira palasi omatoimisesti jälkityöhön. Kulmamakaukselle tarkasti, jota pysähtyi haistelemaan. Pienellä kaarteella jäljen toiselle osuudelle, joka sujui taas yllättävästi maavainulla. Hieman ennen kaatoa jouduin jarruttamaan, kun Katla veti voimakkaasti jäljen sivuun. Palasi sieltä lievällä ohjauksella jäljelle. Kaadolle tultiin suoraan jääden haistelemaan sitä. Olin suoritukseen tyytyväinen. Rauhallinen lähtö varmasti vaikutti Katlan koko suorituksen tyyliin ja pystyin luottamaan siihen enemmän kuin pitkään aikaan.

©RH Pihka ja ohjaaja jäljen alussa

Mies ohjasi Pihkan alkumakaukselle. Pihka tutki huolella alkumakausen ja lähti varmoin ottein etenemään jälkeä. Ensimmäisen osuuden vaikeahko kalliomaasto sujui mallikelpoisesti. Ensimmäisellä kulmalla koira teki tarkistuslenkkejä. Toisen osuuden alkuun olin tehnyt ensimmäisen makauksen, jonka merkkasi hätäisesti pysähtyen nuuhkaisemaan. Toisen osuuden puolenvälin jälkeen jälki kulki riistan ruokintapaikan ohitse, joka aiheutti koiralle ylimääräisen tarkistuslenkin sivuun. Hieman riistanhajuista ilmaakin vedettiin kirsuun. Jäljestys jatkui kohti katkokulmaa, jonka jäljitti veretyksen loppuun asti. Siitä lenkki ensin oikealle ja toinen vasemmalle. Pihka palasi jäljen veretyksen loppuun ja siitä jäljentekijän saappaiden hajua seuraten uuden veretyksen alkuun asti.

Kolmas osuus oli lyhin. Sen koira jäljitti hieman jäljen sivussa, mikä aiheutti ennen kolmatta kulmaa harhautumisen etäämmälle jäljestä ja lyhyelle paluujäljelle lähdön. Koira huomasi kuitenkin itsenäisesti kääntyä kulkemaan jälkeä oikeaan suuntaan. Kulman Pihka meni tarkasti, vaikka kävi juomassa vettä kulman viereisessä suossa. Viimeisen osuuden alun suopursuisen jäljen koira kulki aavistuksen jäljen vieressä. Jäljen toiselle makaukselle Pihka tuli suoraan merkaten sen erinomaisesti pysähtymällä haistelemaan. Jäljen lopun koira kulki jälkitarkasti aivan kaadon tuntumaan asti. Vain kymmenen metriä ennen kaatoa koira sai vainun riistasta, joka olisi ohjannut Pihkan ohitse kaadosta. Mies esti riistan perään lähdön ja ohjasi koiraa kaadon suuntaan. Pihkaa ei kuitenkaan kaato enää kiinnostanut vaan ylitti loppumakauksen kirsu ilmassa riistanhajujen perään tähyillen.

©RH Pihka ja sorkka

Pihkan jäljestys ei ollut sen parasta tyyliä ja kaadon jäätyä merkkaamattomaksi, koiran koko suoritus meni nollille. Tietysti sorkka kiinnosti sitten metsästä pois tultuamme, muttei se lohduta, jos koira sen metsässä ignooraa. Täytyy seuraavalla kerralla kiinnittää huomiota kaadon merkkaamiseen ja keksiä koiran palkkaukseen kaadolla jotain uutta ja yllättävää.

Mejä-koe

Mejää eli metsästyskoirien jäljestämistä harrastaville on itsestäänselvyys, kuinka paljon työtunteja harrastukseen liittyy. Näin koeharrastajan näkökulmastakin tunteja kertyy riittävästi, mutta järjestäjien ja tuomarien kannalta koepäivä on pitkä ja myös fyysisesti rankka. Harrastuksen perusta tehdäänkin isolla määrällä vapaaehtoistyötä ja lajin kruunaavan koepäivän mahdollistavat kaikkien siihen osallistuvien työpanokset.

Kaksi viime päivää vietimme Karvian mejä-kokeessa. Viime vuonna olimme samalla kokeen keskuspaikalla vain pari päivää aiemmin. Tällä kertaa sää suosi koetta ja jälkientekopäivän keli on puolipilvinen ja lämpötila noin 10 asteessa. Yöllä satoi vähän vettä, joka koirien suorituksen kannalta oli positiivinen asia. Koepäivä oli jälleen aurinkoinen ja kevyesti pilvinen.

©RH Pihka, koiraohjaaja, ylituomari ja maasto-opas heti koesuorituksen jälkeen

1.5. JÄLKIENTEKO

Hauskaa vappua meille koiraharrastajille! Aamulla (noin klo 7.30) lähdimme ajamaan kohti Karviaa ja talkoopäivää. Koirat jäivät lepäilemään kotiin ja keräämään voimia tulevaan koepäivään.

©RH Työkaverinani on taikuri, joka taikoi koirailmapallot vapuksi

Alun alkaen olin yrittänyt saada vappupäivän vapaaksi ilmaisemalla haluni maksaa enemmän ns. valmisjäljestä koirille. Tätä vaihtoehtoa ei meille kuitenkaan tälläkään kerralla myönnetty ja lähdimme nauttimaan koko mejäharrastuksen tarjonnasta.

©RH Jäljen merkkaamiseen tarvittavat nauhat ja tarjous-tarrat

Aika pieni talkooporukka majalla oli koolla, kun saavuimme paikalle. Kokeeseen oli tulossa 17 koiraa, joista kymmenen koeteltiin VOI-luokassa. Aika moni kokeeseen oli tämän asetelman valossa tulossa valmiille jäljelle. Meidät jaettiin jälkipareiksi ja saimme tällä kertaa miehen kanssa hoitaa kaksi jälkeä, korvaavan AVO (Katla) ja VOI (Pihka) jäljen.

©RH Veretyssienet päästiin tekemään itse

Maastot olivat helppokulkuisia ja mielestämme helposti suunnistettavia. Aloitimme voittajajäljestä,
jonka mies päätti ensimmäistä kertaa ottaa opastettavakseen. Pieniä vastoinkäymisiäkin oli ennen jäljen suunnistamisen aloitusta, kun havaittiin. että autoon otetut veripullot olivat vuotaneet läpi muovipussin. Onneksi vuoto oli maltillinen, mutta pienikin määrä verta aiheutti kiitettävät tuhot auton sisätiloissa. Siivoamisen ja pussin vaihdon jälkeen pääsimme lähtemään maastoon.

Ensimmäisen osuuden puolenvälin jälkeen näimme metsäjäniksen ja muutenkin jäljen maasto oli todella riistarikasta muista havaituista eläinten jäljistä päätellen. Poikkeuksena omiin metsästysmaihin, Karvialla tuntuu olevan erittäin runsas metsäkanalintukanta. Metsoja ja teeriä nähtiin viikonlopun aikana runsaasti. Myös minun suunnistamallani AVO-jäljellä nähtiin jäljen veretyksen aikana ensimmäisellä kulmamakauksella kaksi peuraa. Valkoiset hännät pystyssä ne pakenivat meitä.

Voittajajäljen veretyskierroksen jälkeen pidimme pienen lepotauon ja joimme termospullokahvit. Aikaa metsässä vierähti useampi tunti ja majalla oltiin noin 15.30, jolloin syötiin järjestäjien tarjoamaa liha-perunalaatikkoa. Kotiin päästiin noin seitsemän aikaan illalla. Onneksi koirat oli käyty lenkittämässä päivällä huoltotiimin toimesta, joten ihan tyytyväisinä ja unisina ne meitä tervehtivät.

2.5. KOEPÄIVÄ

Herätys klo 4.30 ja auto oli lähtökunnossa tuntia myöhemmin. Melko tehokkaasti päästiin lähtemään, koska oltiin valmisteltu illalla suurin osa varusteista kuntoon. Viimeisenä muistin jättää terassille tyhjän kylmälaukun, jonne illaksi piti ilmestyä savustettua silakkaa. Tämä ei ollut mikään taikatemppu, vaan olin aiemmin tilannut paikalliselta kalastajalta kalaherkkuja vähän kuin palkkioksi koepäivän jälkeen.

©RH Koillis-Karvian ms. maja "Tervatupa"

Koepaikalla oli eiliseen verrattuna ruuhkaa. Mies lähti käyttämään koirat jaloittelemassa ja itse keräsin lompakon, koirien rekisteripaperit sekä rokotustodistukset ja suuntasin sisälle majaan ilmoitautumaan läsnäolevaksi. Paperien tarkistuksen ja toisen aamupalan jälkeen ylituomari Aila Hauskamaa piti sääntömääräisen puhuttelun ja koe polkaistiin käyntiin virallisesti. Koska kokeessa oli ylituomarin lisäksi kaksi muuta tuomaria (Tilles ja Kankaanpää), laukauksensietotestiin mentiin tuomariryhmittäin koejälkien arvonnan jälkeen. Pihka ja Katla olivat saman tuomarin ryhmässä, jossa myös opastettavat jälkemme olivat.

Kaikki 17 koiraa läpäisivät hyväksytysti haulikolla ammutun laukauksensietotestin. Testin jälkeen siirrytiin maastoon. jossa ensimmäisenä vuorossa oli opastamani AVO6 jälki. Rhodesiankoirauros Kido pääsi suunnistamalleni AVO-jäljelle. Lähes puhtaan suorituksen koira onnistui tarkalla tyylillään saamaan, vain ensimmäinen kulmamakaus oikaistiin ja siihen saattoi vaikuttaa edellisenä päivänä kulmalla näkemämme peurat.

Koska oman ryhmämme tuomarilla oli arvosteltavana vain kaksi AVO koiraa, heti seuraavana vuorossa oli Katla ja minun ohjausvuoroni. Vaikka viimeisten harjoitusjälkien kerryttämä epävarmuus koiran jälkityöskentelystä tuntui kivikasalta niskassani, olin päättänyt olla perumatta Katlan osallistumista. Metsään siis sen kanssa sukelsin tietoisena siitä, ettei edes nollatulos ole sen tapauksessa epätodennäköinen. Tarkemmin sanottuna se oli hyvin todennäköinen.

Sain Katlan rauhoitettua ennen alkumakaukselle loikkaamista. Riehakkaan alun jälkeen koira hairahtui kulkemaan ties minkä jälkien perässä ja ihan tuurilla koukattiin silloin tällöin jäljelläkin. Naamani varmasti punoitti eikä vain vauhdikkaan koiran jarruttamisesta. Makaukset Katla merkkasi omaksi ihmetyksekseni, mutta muu suoritus oli levotonta ja riistanjälkiä haeskelevaa. Koira selvästi tietää missä jälki menee, mutta sen kiinnostus harhailee metsän muussa tarjonnassa. Kaadolle Katla tuli suoraan ja jäi sitä haistelemaan. Kaksi hukkaa koiralle tuomittiin suorituksen aikana ja ilokseni ja ihmetyksekseni Katla sai toilailuistaan huolimatta tulokseksi AVO3, 27/50 pisteellä. Tuomarin koeselostuksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Opastamani koiran ohjaaja oli yleisönä Katlan suorituksen aikana. Annoin itse luvan, vaikka olihan se nyt aika huono esimerkkisuoritus bassetrotuisen jälkityöstä. Rehellisesti täytyy kuitenkin myöntää, että tuolta näyttää se, kun riistaviettisen ajavan jäniskoiran koettaa saada keinotekoiselle jäljelle. Ei kovin hyvältä. Kun Katlan koesuoritus oli valmis, päästettiin Kido ja Katla tutustumaan toisiinsa ja leikkimään kuin palkkioksi jälkityöstä.

©RH Kido ja Katla ilahtuivat toisistaan

Kauhuksemme Katlan jälkiliina napsahti leikin tiimellyksessä poikki. Onneksi se kesti hetkeä aiemmin maastossa suoritetun kokeen ajan! Se olisi kruunannut Katlan rouhean suorituksen, jos jälkiliina olisi katkennut jo metsässä. Onhan kyseinen jälkiliina jo vanha (palvellut vuodesta 2008 alkaen), mutten olisi voinut kuvitella, että se voi joskus vaan katketa.

©RH Haperoituneen jälkiliinan kuolema

Leikkihetken jälkeen kävimme nopeasti purkamassa AVO6 jäljen pois maastosta ja siirryimme odottamaan jäljen VOI15 tuntumaan Pihkan vuoroa. Ehdimme tässä välissä kahvitella, koska Katlan ja Pihkan suorituksen välissä ollut koira käytti runsaasti maastoaikaa. Lisäksi tuomari piti ennen Pihkan suoritusta lyhyen kahvitauon.

©RH Pihka ja kaadolta löytynyt sorkka

Pihka ja mies lähtivät terhakkaana maastoon. Minun tehtäväni oli jäädä autolle ja huoltaa Katla. Pitkän odotuksen jälkeen iloinen koirakko palasi. Miehen ei tarvinnut sanoa ääneen mitään, koska naamasta oli helppo nähdä suorituksen menneen hyvin. Pihka oli tehnyt erittäin hyvän jälkityön maastossa ja siltä kotiin viemisenä oli tulos VOI1, pisteillä 46/50. Tuomarin koeselostuksen voi lukea Pihkan koetulossivulta.

Pihkan suorituksen jälkeen kävimme syömässä majalla. Sen jälkeen siirryimme jäljelle VOI13, jolla mies oli oppaana. Siellä jouduimme odotamaan ruokatauosta huolimatta yli tunnin ennen kuin tuomari saapui arvostelemaan jäljen koiraa. Viimeiseksi kävimme vielä purkamassa käytetyn voittajajäljen, ennen kuin pääsimme peseytymään majalle ja odottamaan koepäivän tulosten julkaisua.

Aika unelias olo alkoi olla useasta kahvikupillisesta huolimatta, ennen kuin tulosten julkaisu ja palkintojen jako käynnistyivät. AVO-koirien taso oli ollut erittäin hyvä. Katla tuloksellaan jäi listan hännille, koska seitsemästä avoimen luokan koirasta viisi sai AVO1 tuloksen. Yksi kokeen koirista siirtyi toisen ykköstuloksen saatuaan voittajaluokkaan. Voittajaluokan koirista kuusi sai ykköstuloksen ja kaksi koiraa valioitui. Pihka oli tuloksellaan kolmen parhaan koiran joukossa. Kaikki kolme saivat saman pistemäärän päivän kokeesta.

Savusilakat ajatuksissamme ajelimme kahden pitkän päivän jälkeen kotiin. Onneksi kylmälaukussa oli tuoksuva yllätys odottamassa.

Mejä-koe

Nyt on korkattu virallisesti mejä-koekausi 2014 molempien koirien osalta. Kokeen keskuspaikkana oli meille DRAJ-kokeista tuttu paikka eli Koillis-Karvian metsästysseuran Tervatupa. Koe alkoi lauantaina jälkientekotalkoilla.

©RH Katla ja Pihka jälkivarusteissa

3.5. JÄLKIENTEKO

Kokoonnuimme kello kymmeneltä majalle. Onneksi saimme jälkien tekopäivänä nukkua hieman pidempään kuin varsinaisena koepäivänä. Matkaa koepaikalle oli reilut 160 km. Sää oli viileä ja puolipilvinen. Aamukahvien juomisen ohessa saimme hyvät ohjeet jälkien tekoon ja meidät jaettiin jälkientekopareiksi. Koska molemmat koiramme osallistuivat kokeeseen teimme kumpikin 2 korvaavaa koejälkeä, joista toisena toimimme oppaana. Mies teki kaksi AVO-jälkeä ja minä kaksi VOI-jälkeä. Koirat vaihdoimme ristiin eli minä ohjasin AVO-koiraa (Katlaa) ja mies VOI-koiraa (Pihkaa).

Kokeeseen oli ilmoittautunut mukaan paljon uusia harrastajia ja parit oli jaettu siten, että ainakin toinen oli kokeneempi koejäljentekijä. Oma parini kyllä oli ihan yhtä hyvä jäljentekijä kuin itsekin (jollei peräti parempi), joten kahden voittajajäljen teko sujui mielestäni jouhevasti. Ennen maastoon lähtöä mittasimme askelparimme pituuden majan viereen metsikköön tehdyllä viitoitetulla 50 metrin reitillä. Itse sain lukemaksi 32.5 eli 100 metrin etäisyyteen lukuni on 65. Voi olla, että harpoin hiukan, joten oikea lukema on todennäköisesti pienempi.

©RH Veretyssienet

Teimme ensin jäljen, jossa toimin avustajana (VOI10) ja sitten vasta opastettavan jäljen (VOI13). Ripeäksi jäljentekoa ei varmaan voi koskaan sanoa, mutta mielestämme teimme jäljet niin nopeasti kuin ne kokeessa kokemukseni mukaan on mahdollista tehdä (vieraassa maastossa, huolellisesti merkaten eri kierroksilla avo- ja piilomerkein). Suunnistuskierros mentiin reilussa tunnissa ja veretyskierros vastaavasti hieman alle tunnissa. Keskimäärin aikaa kului 2h 30min /jälki. Riistan jälkiä maastossa havaittiin metsäkanalinnuista, jäniksistä ja hirvistä.

Jo jäljentekopäivänä ilma oli hyvin vaihteleva. Aurinkoisesta ja tuulettomasta keli muuttui toisinaan piiskaavaksi raekuuroksi tai räntäsateeksi. Palasimme kotiin vasta iltaseitsemältä, missä hyvin levänneet koirat ottivat meidät iloisen pirteinä vastaan.

4.5. KOEPÄIVÄ

Keli ei parantunut edellisestä päivästä. Oikeastaan viileä ja sateinen ilma on erittäin hyvä asia koirien kannalta, vaikka me ihmiset emme siitä pitäisikään. Herätys oli aamuyöllä neljältä. Pihka kokeneena jälkikoirana oli välittömästi hereillä ja valmis lähtöön, mutta Katla oli enemmän kuin hämmentynyt aikaisesta heräämisestä. Ajaessamme kohti Karviaa alkoi sataa räntää ja paikoitellen ohittamissamme paikkakunnissa valkoinen räntälumi jäi maanpintaan siten, ettei keli enää tuntunut kovin toukokuiselle.

©RH Koillis-Karvian ms Tervatupa

Vaikka kelin takia matkanopeus hidastui, ehdimme ajoissa koepaikalle heti klo 7 alkavaan rokotus- ja rekisteripapereiden tarkistukseen. Ylituomarin (Kari Muje) puhuttelu alkoi klo 7.30. Koe oli kahden tuomarin koe ja kokeessa koiria oli yhteensä 14, joista 5 VOI-luokan koiria. Puhuttelun jälkeen koirat arvottiin tuomarien ryhmiin ja jäljille. Pihka ja Katla tulivat molemmat saman tuomarin (Mari Tilles) arvosteltaviksi. Pihka sai jäljen numero VOI14, joka oli ryhmän viimeinen. Katla sai jäljen numero AVO6, joka oli ryhmämme toinen arvosteltava jälki.

Laukauksensietotestiin mentiin tuomariryhmittäin. Kaikki koirat läpäisivät testin hyväksytysti. Katla hieman säpsähti ja steppaili levottomasti, mutta Pihka ei reagoinut laukaukseen muuten kuin lotkauttamalla korviaan aavistuksen.

©RH Koejäljet maastossa

Katlan suoritus oli ensimmäisenä meidän ohjelmassamme. Menimme ajoissa AVO6 jäljen alun tuntumaan odottamaan vuoroamme. Katla oli tyypilliseen tapaansa levoton ja piippaileva. Kävelytin sitä hihnassa ja koetin saada sitä tyyntymään edes hiukan. Koiran rauhoittaminen on silloin vielä hankalampaa, kun itsekin käy ylikierroksilla. Koetin siis enimmäkseen keskittyä rauhoittamaan itseäni.

Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen oli meidän vuoromme päästä näyttämään Katlan osaamista. Koira suorastaan repi käsiäni irti pyrkiessään voimalla kohti jäljen alkua. Onneksi olen viimeisten jälkien kanssa tehostanut rauhoitumista ennen alkumakausta. Nyt kokeessa en vaatinut koiraa istumaan, mutta katsekontaktin päätin haluta. Katla otti kontaktin hyvin ja päästin koiran makaukselle tiukassa hihnassa. Nopean alkumakauksen haistelun jälkeen koira syöksähti (ohjatusti) lyhyessä liinassa jäljen ensimmäiset 10 metriä. Olin tyytyväinen alkuun ja Katlan into lupasi hyvää. Vauhtia jouduin torppaamaan erittäin voimakkaasti, mutta se ei tullut mitenkään yllätyksenä, koska koiran tyyli on harjoitusjäljilläkin vauhdikas.

Katla jäljitti omalle tyylilleen uskollisena. Ensimmäisen osuuden sain jarruttaa koiraa erittäin voimakkaasti, toisella osuudella vähemmän ja kolmannella taas hieman enemmän kuin toisella, mutta vähemmän kuin ensimmäisellä. Molemmat kulmamakaukset Katla merkkasi haistelemalla. Olin tyytyväinen, koska koiralla on ollut taipumusta makausten ohittamiseen. Ensimmäisellä kulmamakauksella oli liikkunut sorkkaeläin, jonka jäljet aiheuttivat tarkistuslenkin verijäljen ulkopuolelle. Näin maassa hirven jälkiä. Katla päätti kuitenkin vielä palata takaisin jäljelle, makauksen kautta suoraan jäljen jatkoon.

Toinen osuus on pisin ja myös ohjaajan näkökulmasta se tuntui kestävän pitkään. Toinen kulma mentiin tarkasti makauksen merkkaamisen jälkeen ja myönnän tässä vaiheessa olleeni luvattoman iloinen koiran siihen astisesta työskentelystä. Saatoinpa mennä hieman asioiden edellekin ajatuksissani. Ei olisi kannattanut. Olimme jo kaadon läheisyydessä, kun koiran käytös muuttui ja ajokoiran hakua seuranneena osasin kyllä tulkita tilanteen heti sen nähdessäni. Katla löysi yölliset jäniksen jäljet verijäljen tuntumasta. Niitä selvitettiin osittain jäljen päällä ja sen sivussa, kunnes lopulta poistuttiin vahvasti ohjaajaa kiskoen jäljeltä. Tuomari tuomitsi hukan ja palautin koiran vikuroivana puhtaalle jäljelle. Kuin ihmeen kaupalla Katla päätti jäljittää loput noin 20-30 metriä sorkalle lähtemättä enää jäniksen perään. Kaadon merkkasi pysähtymällä haistelemaan sitä.

Täytyy sanoa, että harmitti. Suuresti. Sillä hetkellä. Jälkeenpäin tätä jälkisuoritusta päässäni puituani, olen kuitenkin sitä mieltä, että Katla teki tasoisensa suorituksen. Kyllä harjoitusjälkien perusteella olisi ollut melko epätodennäköistä, että se olisi pystynyt hukattomaan suoritukseen. Viime kesästä on silti kehitytty, jos ei huimasti, niin ainakin hitaan vakuuttavasti. Katla on vielä nuori jälkikoiraksi ja ajoviettisyys tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan meidän haasteemme ja tietynlainen pakollinen haittamme mejä-harrastuksessa. Katla sai tulokseksi AVO2, pisteillä 36/50. Tuomarin koeselostuksen voi lukea Katlan koetulossivulta.

Katlan suorituksen jälkeen meillä oli kaksi jälkeä opastettavana ja purettavana ennen Pihkan vuoroa. Lopulta olimme räntäsateesta märkiä ja kylmissämme, joten päätimme lähteä käymään majalla syömässä ja kuivattelemassa ennen Pihkan suoritusta. Jäinkin sitten sille reissulle, koska oma läsnäoloni "huoltojoukkona" maastossa ei ollut välttämätön. Menin peseytymään saunaan ja jäin jännittämään Pihkan suoritusta majalle.

Pihka oli tehnyt erittäin hyvän jälkityön maastossa ja siltä kotiin viemisenä oli tulos VOI1, pisteillä 47/50. Tuomarin koeselostuksen voi lukea Pihkan koetulossivulta.

Kokeen taso oli erittäin hyvä. Yhdeksästä avoimen luokan koirasta 6 sai AVO1 tuloksen ja yksikään koirista ei saanut AVO0 tulosta. Vastaavasti voittajaluokan koirista kolme viidestä sai ykköstuloksen ja yksikään ei saanut VOI0 tulosta. Kokeessa olleista 14 koirasta 100% sai tuloksen. Yksi koira valioitui saaden kolmannen VOI1 tuloksensa kokeessa. Itse sain olla kokeen parhain pistein palkitun VOI-koiran oppaana ja oli hienoa nähdä vieraan koiran puhdas jälkityö. Se on oppaankin kannalta mukavaa, kun "omalla jäljellä" koira onnistuu, kun silloin tuntuu, että on omalla työllään vaikuttanut koiran menestykseen sen kokeen osalta. Oikeasti vaikutus on pientä, mutta se tunne on ihan eri asia.

Palkintojen jako tuntui juhlavalta. Kiitos hyvin järjestetystä kokeesta Aila Hauskamaalle ja Koillis-Karvian metsästysseuralle. Oli ilo olla paikalla.

©RH Palkintojen jako

Kotiuduimme väsyneenä yhdeksän aikaan illalla. Koko viikonloppu siinä taisi taas mennä, mutta oli se sen arvoistakin.