Jänis on valkoinen...

...ja maa paljaana lumesta. Meillä oli tänään hieno jahtipäivä ja saimme syksyn toisen jäniksen Pihkan ajosta. Pihka työskenteli tänään todella hyvin. Tunnin haun (johon sisältyi yöjäljen selvittely) jälkeen ajo käynnistyi noin 150 metrin etäisyydellä meistä. Siirryimme passiin jäniksen yömakauksen tuntumaan. Pieni harmittava takaisku tuli, kun miehen puhelin soi ja samanaikaisesti hän sai näköhavainnon ajettavasta. Valkoinen jänis tietysti pakeni samantein, kun kuuli soittoäänen.

Onneksi kerrankin minulla "leikkasi", päätin siirtyä passin lähistöltä läheisen metsätien varteen hämäykseksi, koska epäilin, että jänis saattaisi meidät havaittuaan päättää poistua ylittämällä tien. Kovan köhinän, yskähtelyn ja pienen laulelun kera tömistelin menemään pois miehen luota. Jäin seisoskelemaan tielle ja kuuntelin, kun Pihkan ajohaukku lähestyi ja lähestyi. Kunnes näin koiran noin 50 metriä tiestä. Teki siinä pari kaarrosta (ei huomannut minua) ja lähti takaisin päin. Ajohaukku taukosi selvittelyn ajaksi, mutta pian alkoi raivoikas haukku edeten poispäin minusta. Jes, olin onnistunut!

Päätin soittaa Vainukorven kennelin Maaritille, josko saisin lisää kuulumisia eilisestä BASA-kisasta. Vuoden 2012 mestariksi (M-12) ajoi bretagnenbassetti Wappu tuloksella VOI1 (76,64 p). Lisäksi koira tuli käyttövalioksi kokeessa. Hienoa ja erittäin ansaittua Wapulle. Kesken puhelun kuului haulikonlaukaus ja totesin Maaritille, että me taidettiin just saada jänis :)

Näinhän siinä kävi, että noin tunnin haun ja toisen tunnin ajon jälkeen Pihkalle ammuttiin jänis. Hämäykseni oli siis onnistunut yli odotusten ja mies sai toisen mahdollisuuden ampua jänis. Pihka ajoi hienosti kaadolle asti, jota olisi mielellään hieman turjuttanut. Mies kuitenkin esti koiraa, koska viimeksi Pihka oli melkein jo kuvitellut omistavansa kaadon.

Tutkapannan karttasovellus on valitettavasti tällä hetkellä pois käytöstä enkä saa ladattua kartta-aineistoja tältä päivältä. Lisään kartan ajoreitteineen myöhemmin tänne.

Edit. 26.11.  Alla siis kartta reitteineen:

Jälkeenpäin näyttää uskomattoman pieneltä tuo "ajoalue", mutta selityksenä vielä se, että jänis tosiaan hohti kirkkaan valkoisena maastossa ja ei kauhean mielellään tykännyt liikkua koiran edellä. Teki siis pienellä aluella sellaiset sutturat ja kiemurat, että Pihkan ajo oli luonteeltaan tahmeaa. Koska Pihka on vahva jälkityössä, sen ajotapaan kuuluu edetä hyvinkin jälkiuskollisesti – myös jänistä ajaessa.

Jänis siis saa vapauden tehdä kaikki tietämänsä metkut ja eksytyskeinot, koska koira jää herkästi jälkeen ajettavasta ihan luonnostaan ja tämän lisäksi Pihkan etenemistapa vaikuttaa hidastavasti ajon kulkuun. Eilinen ajo oli loistava esimerkki siitä, miten jänis voi todella pienellä alueella hämätä koiraa kulkemaan pitkiäkin kiemuroita hitaasti perässään. Ja hukan tullen jäädä lähellä oleviin puskiin kuulostelemaan, josko koiran kyky ratkaista tehtyä pulmaa ei riittäisi. Opittiin muuten Pihkan ajohaukusta eilen lisää. Koiran haukku on "laiskempaa" (10-40 haukkua minuutissa) silloin, kun koira joutuu keskittymään tarkemmin jäniksen metkuihin. Eli tiheämpi haukku (40-80 haukkua minuutissa) Pihkalla tarkoittaa, että ajo etenee nopeammin eikä jänis ole tehnyt juurikaan paluuperiä ja vastaavia kepposia. Eli harvakseltaan haukkuminen ei välttämättä tarkoita hukkaa/vaikeuksia, vaan enemmänkin keskittymistä haistelutyöhön. Oikeastaan hukalla Pihka lopettaa haukkumisen kokonaan (satunnaisia ulvahteluja lukuunottamatta).

Peurakolarin jäljestys

Eilen meille soitettiin illalla kolarista, jossa peura oli haavoittunut, mutta lähtenyt törmäyksen jälkeen uudelleen liikkeelle. Sää oli marraskuisen tihkusateinen ja tottakai myös pimeä. Pakkasimme jälkivarusteet ja lähdimme kolaripaikalle. Tapahtumasta oli kulunut jo useampi tunti, joten oletettavaa oli, että eläin oli jo haavakuumeen rauhoittamana asettunut makuulle. Poliisi oli merkannut tienvarteen kolaripaikan, jossa oli myös vähän autonlampun sirpaleita tai muita muoviosia.

Itse olin koiraohjaajana, mies oli mukana "varamiehenä" (johtuen omasta rajoittuneisuudestani) ja miehen isä oli asemiehenä. Pimeässä oli todella hankalaa löytää kolaripaikkaa, vaikka se oli merkattukin. Pihka lähti kuitenkin jäljestämään ilman suurempia pyörähtelyjä, joten lähdin seuraamaan koiraa. Ensin koira poikkesi läheisen mäen viertä metsän puolelle, mutta palasi takaisin pellolle. Edettiin peltoaukion ylitse ja siitä seuraavalle pellolle. Koira kävi todella kuumana ja jarruttelin menoa. Pellolla koiran olemus muuttui ja jäljestys muuttui "säntäileväksi" ja veti enemmän jälkiliinassa. Vasta kun ajohaukku-moodi käynnistyi, tajuttiin, että oli vaihtanut haavakon jäljityksen rusakkojahtiin. Palasimme teiden kautta takaisin kolaripaikalle.

En tajua, mutta jostain syystä verensokeri "pyllähti" heti alkuun ja vaihdettiin koiraohjaajaa, kun nappailin lisäenergiaa taskusta siripirien ja lakritsipatukan avulla.

Tutkittiin lisää kolaripaikkaa ja koira lähti uusintayritykselle. Aluksi epäiltiin, ettei jäljestyksestä tule enää mitään, kun Pihka näin pääsi jäniksen makuun. Mentiinkin hyvin samaa reittiä, kuin ensimmäisellä kerralla, mutta jälkimmäisellä pellolla koira jatkoikin eri suuntaan. Aika pian Pihka merkkasi ensimmäisen makauksen pysähtymällä. Tässä kohtaa oli heinää selvästi litistynyt eläimen painosta. Jälkeenpäin mies kertoi, että koira oli pysähdellyt useasti jäljestyksen aikana. Vaikka merkkaukset olivat lyhyitä, ne kertoivat tarkasti, mihin haavakolta oli tippunut verta tai missä peura oli pysähdellyt.

Selvästi uusi aloitus oli tarkentanut Pihkalle sitä, mitä oltiin tultu tekemään ja se unohti rusakkojen hajut. Mielestäni tämä osoittaa selvästi sen, mitä olemme Pihkan kohdalla usein pohtineet. Sen luonteella jäljestäminen on Se Juttu, vaikka ajokoiran vietit välillä pirskahtelevatkin näkyville. Tämän takia Pihkasta ei koskaan (todennäköisesti) tule erinomaista ajokoiraa, vaikka tietenkin tulemme sitä jatkossa ajohommissakin käyttämään. Se vain on tiedostettava, ettei sillä ole samanlaista vimmaa siihen touhuun kuin sellaisilla koirilla, jotka eivät tuoreen riistan hajujen haistamisen jälkeen enää jälkitouhuihin kykene. Osittain tämä varmasti on opittua käytöstä, mutta suurelta osin Pihkalta uupuu jokin pala tuosta ajovietistä. Paremmin en osaa sitä kuvailla.

Palatakseni illan jäljestykseen, se eteni kohti merenrantaa kääntyen kuitenkin enenevässä määrin myötäilemään rantaviivaa. Otsalampuista huolimatta astuimme jatkuvasti lahden kosteimpiin paikkoihin ja ympärillämme kohosi pystyyn kuivunut kaislikko. Itse kuljin peränpitäjänä, koska olin saanut alennuksen repunkantajaksi hypoilun takia (höh).

Noin kilometrin kuljettuamme alkoi näyttää siltä, ettei peura ole haavoittunut kovinkaan kohtalokkaasti, koska yleensä tällainen kolarissa vakavammin haavoittunut löytyy alle kilometrin sisältä (yleensä lähempänä 500 metriä). Jonkin matkaa tästä mies sai näköhavainnon peurasta ja saatiin vahvistus sille, että Pihka jäljitti haavakkoa. Pian tämän jälkeen seurasimme jälkeä tielle ja siitä tietä pitkin jonkun matkaa. Peura oli poikennut jopa yhdellä puutarhoista omenavarkaissa :) Tässä vaiheessa varmistui, ettei se todellakaan voi olla pahasti haavoittunut. Jatkoimme vielä pienen matkaa kunnes näimme terveen peuran ylittävän tien, perässään vähän huonommin liikkuva kaverinsa. Tosin allekirjoitanut ei toisessakaan yksilössä mitään suuria puutteita huomannut, mutta mies sanoi myöhemmin, että sen liikkeistä voi päätellä sen olleen hieman haavoittunut.

Jatkettiin vielä jonkin matkaa, mutta todettiin pian, ettei haavakkoa tällä tyylillä saavuteta, koska peuran kunto oli näinkin hyvä. Palattiin koiraa kehuen autolle. Sitten ajoimme kotiin vaihtamaan läpimäriksi kastuneet vaateet kuiviin ja juomaan lämmintä glögiä. Pihka sai extra-annoksen hirven retalelihaa.

Jänis lymyssä

Tänään, utuisen harmaana marraskuun päivänä, päätimme laajentaa jänisreviiriämme Kettulantien pusikoihin. Pihka oli ikävästä säästä huolimatta tohkeissaan. Olihan viime metsäpäivästä jo aikaa. Koira otti mukavan terhakoita spurtteja maastossa ja pari ihan hyvän kokoista hakulenkkiäkin sen tuli tehtyä.  Sää oli pimeä ja erittäin tuulinen, joten tiedostettiin jo lähtiessämme, että hajut leviävät tuulen mukana miten sattuu ja mikäli ajo saadaan aikaiseksi, niin koiran haukku ei kauas kuulu. Etenimme hitaasti kiertäen Tuovansuota. Riistahavaintoja ei yhtä metsourosta lukuunottamatta saatu. Se olikin hieno kokemus. Kuulimme ensin nappailun ja vasta sitten näimme kyseisen metson puussa, josta se hetken emmittyään lehahti meitä pakoon. Pihkakin oli hieman hämillään nappailuäänestä (joka oli itsellenikin täysin uusi ääni).

Jatkoimme kohti "badenbadenia" (lausutaan: paadenpaaden), joka on erinomainen passipaikka Musta-alhossa. Tämä paikka on saanut nimensä paikalla olevasta rajapyykistä (nimi on siis ihan itse keksitty lempinimi, ei virallinen). Matkalla kyseiselle passipaikalle saimme hätyytettyä liikkeelle jäniksen, joka oli makuulla yhden ison kivilohkareen päällä, koivun juuressa. Jänis oli jo vaihtanut osittain talvikarvaan, väritys oli harmaanvalkoinen.

Pihka lähti pienen köhinän jälkeen ajoon, mutta rykäisyksi se meinasi jäädä. Ajo eteni sorakuopan reunamille, jonne koira jäi haukkumaan paikoilleen useiksi minuuteiksi. Lopulta päätimme mennä ottamaan selvää, miksi ajo ei edennyt. Näillä samoilla sorakuopilla jänis on aiemminkin mennyt lymyyn eli epäilys oli suuri, että jänis on mennyt johonkin luolastoon tai kiven alle? Tutkimme sorakuopan reunaa silläsilmällä, muttei ehditty siinä pidempään tutkia, niin ajo käynnistyi uudelleen poispäin sorakuopalta. Ilmeisesti oltiin säikäytetty jänis uudelleen matkaan.

Tämän jälkeen mies siirtyi badenbadenille passiin ja miehen isä tuli passiin jäniksen makaukselle. Tuskin miehen isä oli autosta ulos ehtinyt, kun hän sai havainnon täysin valkoisesta jäniksestä (ilmeisesti eri jänis kuin aiemmin nähty). Koska Pihka palasi samoihin aikoihin hukalta miehen luo passiin, ohjasimme sen tämän "uuden" jäniksen jäljille. Saattoi jänis olla samakin, mutta mahdollista oli myös se, että alueella asustaa useampiakin jäniksiä. Seuraavaksi oli allekirjoittaneen vuoro saada jäniksestä näköhavainto. Kaunis ja valkoinen se oli loppusyksyn harmaanruskeassa maisemassa. Näköhavainnostani meni noin 15 minuuttia, ennen kuin Pihka tuli kohdalleni. Annettiin ajon silti vielä jatkua. Siirryin ajon loitonnutta miehen luokse kahvittelemaan, jottei verensokeri pääsisi valahtamaan turhan alas.

Ajoa jatkui vielä jonkun aikaa, kunnes Pihka palasi miehen isän luokse, jonne mekin siirryimme. Kutsuttuna Pihka tuli luokse ja sain sen kytkettyä. Hieno jahtipäivä taas takana.

Metsästys ajavan koiran avulla

Jotenkin tuntuu, etten ole paras henkilö kirjoitamaan tästä aiheesta, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin omia mietteitäni ylös. Suhtautukaa siis noviisimaiseen lähestymistapaani ymmärtäväisesti.

Kun Pihka tuli meille, oma ajokoirakokemus oli pyöreä nolla. Mies oli ollut mukana koirakoetouhuissa (enimmäkseen hirvikoirakokeissa) ja tiesi tarkemmin miten koiraa metsällä "käytetään". Itse suoritin metsästäjätutkinnon, koska mielestäni se, että ottaa metsästyskoiran vaatii vähintään perehtymistä metsästykseen. Koira siis tuli meille ainakin osittain tarpeeseen saada metsästyskaveri, vaikka ainahan koira tulee ensisijaisesti perheenjäseneksi. Rotu valikoitui, koska se täytti vaadittavat kriteerit: pieni/keskikokoinen, ajava koira, helpohko turkki, kestävä, ystävällinen luonne, miellyttävä ulkonäkö. Lopullisen rakastumisen rotuun aiheutti tämä kuva:

©Vainukorven kennel, "Ardent", Åstdalen’s Uniquen isä

Voiko koira näyttää kauniimmalta ja älykkäämmältä? Tämän kuvan jälkeen tiesin, mikä rotu meille tulee ennemmin tai myöhemmin.

Palatakseni aiheeseen, rotuna bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin (FCI6) ja siten sen käyttötarkoitus on metsästys, tarkemmin pienriistan ajometsästys. Metsästys ajavan koiran avulla perustuu koiran kykyyn seurata hajuaistinsa avulla pakenevaa riistaeläintä. Jahdin alkaessa ajava koira etsii riistaeläimen sen jättämien hajujälkien avulla. Hajujäljet voivat olla tuoreita, edellisen yön ruokailujälkiä tai jopa vanhempia. Koiran ei kuitenkaan kuuluisi kiinnostua liian vanhoista jäljistä. Riistaeläimen löydyttyä alkaa ajo, jota metsästäjät voivat seurata passipaikoiltaan koiran ajohaukkua kuunnellen. Löytymisellä tarkoitetaan yleensä sitä, että koira pääsee niin lähelle saaliseläintä (esim. jänis), että se jättää makuupaikkansa ja lähtee liikkeelle. Koira harvoin pääsee näköetäisyyden päähän saaliseläimestä. Liikkeellä oleva eläin haisee koirasta erilaiselta ja se saa ajohaukun alkamaan. Kokenut metsästäjä osaa koiran haukusta päätellä monia asioita, kuten etäisyyden ajettavaan, ajon etenemissuunnan, koiran vaikeudet selvittää hukattua jälkeä ja niin edelleen.

Menestyksekäs ajavalla koiralla metsästäminen vaatii metsästäjältä tietoa ja kokemusta. Hyvä ja oikein koulutettu koira helpottaa metsästystä, muttei takaa saalista. Metsästäjän tehtävänä on myös turvata koiran metsästyspäivä. Koiraa ei saa päästää irti alueilla, joilla koiralla on suuri riski jäädä auton alle tai joutua pedon suihin. Nykyään on myös mahdollista hyödyntää tekniikkaa turvaamaan ajokoiran irtipito. Erilaiset tutkapannat ja huomioliivit ovat ajavan koiran paras henkivakuutus.

Pentukuume nousee

Aluksi tyydyin katselemaan ja ihastelemaan kasvattajan lataamia pentukuvia facebookissa sekä miettimään pennun nimeä, joka yllättäen on vieläkin statuksella "melkein päätetty". Nyt selvästi pentujen silmien jo auetessa (ikää 2 viikkoa ja 4 päivää), tuntuu pahasti siltä, että olen alkanut menettää kontrollin :)

©Maarit Heinonen, Vainukorven kennelin pennut

Hankintoja uuden pennun varalle ei ole tehty montaa, koska Pihkan vanha pentupanta ja -hihna, hoitovälineet sekä lelut käyvät numero kakkoselle aivan hyvin. Olen hankkinut lähinnä madotuslääkkeitä, hihnanjakajan (jota ei tulla todennäköisesti käyttämään ihan lähiaikoina) ja pentuaitauksen, jolla tarvittaessa saan rajattua pennun liikkumista. Näiden lisäksi hankin isomman, 0,9 litran vesikupin ja tarkoitus on, että Pihkan vanha vesikuppi saa uuden elämän pennun ruokakuppina.

Jokin aika sitten askartelin samanlaisen pahvilaatikkopedin pennulle kuin noin 4 ja puoli vuotta sitten, kun haimme Pihkan kotiin. Mielestäni pennulle on turhaa ostaa mitään hienoa petiä, koska sitä kuitenkin möyhennetään rajustikin aluksi ja "vahinkojakin" voi sattua, vaikkei koirat yleensä pesäänsä tahrikaan. Pahvilaatikkopeti tuskin on kovin kauan käytössä. Ainakin Pihka askarteli pentuna laatikon reunat nopeasti uuteen uskoon ja lopulta pesä vaihtui "rättikasaksi". Laatikossa on kuitenkin mukava kuljettaa pentua ensimäistä kertaa autossa ja sen reunat antavat suojaa pahalta maailmalta.

Pihka osallistui aktiivisesti pedin "kokoamiseen". Katseli kiinnostuneena, kun leikkasin yhteen sivuun saksilla koiran mentävän aukon ja revin vanhasta lakanasta pehmikettä pohjalle. Lopuksi peittelin "lakanakökön" pyyhkeellä (johon tarkoituksella tartutettu eu de Baikál -tuoksua, kun on ollut "riepuna" Pihkan paikassa). Sängyn päälle laitoin pari Pihkan pentuaikojen lelua (jotka eivät ole nykyään olleet Pihkasta mitenkään kiinnostavia). Pihka kantoi oman luunsa myös pedille, muttei sitten kuitenkaan jättänyt sitä sinne. Se tietysti luuli, että peti on sitä varten ja näytti hölmistyneeltä, kun totesi, ettei sinne mahdu kuin osa koiraa (tässä tapauksessa etupää).

©RH pennun ensisänky hanayrityksen laatikosta

Joitakin asioita, jotka pitäisi huomioida ennen pennun tuloa:

- Madota Pihka (kysy kasvattajalta milloin on optimaalisin aika)
- Laita vakuutusasiat kuntoon pennun osalta
- Vie matot pesulaan (sateinen kesä torpedoi pesut) ja laita ne säilytykseen yläkerran huoneeseen
- Viritä sähköjohdot pentuturvalliseksi
- Järjestä huonekasvit uudelleen: Pahapoika yläkertaan, tarkista muiden lattiakasvien myrkyllisyys
- Valitse pentuaitaukselle paikka
- Kerää sanomalehtiä "wc-tarpeiksi"
- Laita pesuaine ja siivousvälineet helposti saataville "vahinkojen" varalle
- Osta pennulle sopivia puruluita
- Pakasta jauhelihaa pentua varten
- Osta jääkaappiin piimää (juuri ennen pennun tuloa)
- Palauta mieleen § Säännöt (Onko Pihkalla erivapauksia? Ehdottomasti kielletyt asiat pennulle jne)
- Kysele pentutapaamisista  (onko meidän paikkakunnalla samanikäistä treffiseuraa)