tiistai 17. marraskuuta 2015

Basset SM-ajokoe, Lumijoki

Viime viikot olen kynsiä järsien ja painajaisia nähden jännittänyt lähestyvää bassettien SM-ajokoetta, BASA-kisaa, jonne tänä vuonna ilmoitimme Katlan toista kertaa. Painajaiset ovat lähinnä liittyneet siihen, että pelkäsin etukäteen alkaako Katlan juoksu ennen koetta. Ei se alkanut. Pääsimme viime lauantaiaamuna lähtemään kohti Lumijokea. Vaikka aamulla lähdimmekin, niin saavuimme perille pimeän tultua noin kello kuusi, koska matkaa oli taivallettava runsaat 500 kilometriä.
©RH Mestari 2015, Åstdalen's Unique
Yövyimme Sippa-majatalossa, joka sijaitsi aivan lähellä kokeen keskuspaikkana toimivaa Lumijoen nuorisoseurantaloa. Linnuntietä etäisyys taisi olla alle kilometrin, mutta välissä virtasi vuolas joki. Majatalosta oli varattu osallistujille käyttöön huoneet ja yhteistilat. Kävimme purkamassa matkatavarat majataloon ja siirryimme keitolle kokeen keskuspaikalle. Ruokailun jälkeen suoritettiin maastoarvonnat sekä koirakkojen ryhmä- ja yksilökuvaukset.
©RH Basset SM-ajokoe koirakot
Maastot jakautuivat seuraavasti:
©RH Maastot sijoitettuna kartalle
Liminka 1: bretagnenbassetti Woodsman's Beretta, narttu "Bertta"
Liminka 2: bretagnenbassetti Vainukorven Catla, narttu "Katla"
Tervakangas: petit basset griffon vendéen Fragola Ursus Upeus, uros "Teukka"
Vaunukangas: bretagnenbassetti Exclamation Le Chiffre, uros "Basil"
Haarakanava: bretagnenbassetti Vilkunan Anastasia, narttu "Heta"
Karinpääntien varsi: petit basset griffon vendéen Fragola Uniikki "Ninni"
Leppäkorpi/Valkama: bretagnenbassetti Åstdalen's Unique, narttu "Unkka"
Vaikka olimme matkasta väsyneitä, loppuilta sujui muiden majatalossa yöpyvien kanssa saunoessa ja jutellessa. Sauna oli kotoisalla tavalla hieno ja vieressä virtaava Lumijoki loi tunnelmaa kohinallaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut halukas menemään uimaan pariasteiseen veteen. Maltoimme mennä nukkumaan vasta puolen yön aikaan.

Heräsimme viideltä hyvien, mutta lyhyiden yöunien jälkeen. Pukeuduimme, pakkasimme koepäivän tavarat ja ulkoilutimme Katlan. Aamupala oli tarjolla kokeen keskuspaikalla, jonne saapuessamme paikalle oli tullut jo useita palkintotuomareita.
©RH SM-ajokokeen palkinnot
Lumijoen vanha nuorisoseurantalo antoi arvokkaat puitteet bassettien SM-tapahtumalle. Rakennus oli valmistunut vuonna 1896. Avarassa salissa kattoon asti yltävät pönttöuunit vangitsivat katseita, vaikka tilan toisessa päässä olevalle esiintymislavalle oli kasattu SM-kokeessa jaettavat palkinnot.

©RH Pikantti yksityiskohta rakennuksesta
Kuulin myös jännittäviä yksityiskohtia talon historiasta. Rakennuksessa kerrottiin olevan putka, jota oli käytetty hyvin aktiivisesti muinoin, kun tilassa järjestettävissä juhlissa oli meno muuttunut rajummaksi. En valitettavasti päässyt tätä pienoisvankilaa näkemään. Eikä ketään koeporukastakaan tarvinnut putkaan huonon käytöksen takia sulkea.

Ylituomarin puhuttelun jälkeen esiteltiin toisilleen palkintotuomarit ja oppaat sekä koirakot. Itse jättäydyin Katlan porukasta ja kuljin ylituomarin, varaylituomarin, koetoimitsijan ja koesihteerin matkassa tarkkailijana.

Kävimme kaikissa muissa maastoissa, lukuunottamatta Limingan kahta maastoa (Bertta ja Katla). Koe vaikutti alkavan monella koiralla erittäin hyvin. Noin puoli tuntia irtilaskusta ylösoton oli raportoinut jo kolme palkintotuomaria. Tosiasiassa meni vielä paremmin, lopulta ensimmäisestä hakuerästä ylösotto oli jokaisella kokeen koiralla.

Kokeella oli kertakaikkisen lupaava alku. Siihen nähden kuinka hyvin ajot saatiin liikkeelle ylituomariseurueessa kuultiin hyvin vähän ajohaukkua. Osuimme kenties aina huonoon aikaan paikalle (haku, hukka, erän päättyminen, koiran ajo siirtynyt etäämmälle). Heta (Vilkunan Anastasia) ajoi toisen erän jänistä ja kuulimme sen. Myös Ninnin (Fragola Uniikki) herättelyhaukahduksia kuultiin muutama.

Lopulta palasimme puolen päivän jälkeen keskuspaikalle odottamaan ensimmäisen koirakon paluuta maastosta. Hauskasti maastosta paluukin sujui kuin suunnitellusti, vaikkei sitä todellakaan ole mahdollista suunnitella. Aina putkahti porukka maastosta, kun ylituomarin "huone" vapautui. Siinä mielessä arvostelukorttien purku ja pisteiden laskukin sujui jouhealla aikataululla. Viimeinen koirakko tuli maastosta pois kello 15.45.

©RH Pala toisen erän ajoa
Oman koiran suorituksesta sen verran, että Katla ylitti odotukset. Tein omat tulkintani päivän etenemisestä tutkasovelluksesta saamieni harvahkojen (loppua kohti jännitti niin, etten pystynyt enää katsomaan) tietojen perusteella. Sen perusteella en odottanut suurta menestystä. Etenkin ensimmäinen ajoerä näytti hyvin katkonaiselta. Sitä se ilmeisesti oli ollutkin, koska Katla oli valinnut ajettavaksi "lapasen", joka eteni todella huonosti ajossa. Harmillisesti Katla oli kuulemma lähtenyt hakemaan väärältä puolelta tietä. Maasto-oppaan mukaan toisella puolella tietä olisi asustanut paremmin ajossa käyttäytyvä metsäjänis. Mies päätti takkuilevan suorituksen havaittuaan ottaa erän lyhyenä. Ensimmäisessä hakuerässä Katla oli löytänyt myös kuolleen jäniksen, joka tietty oli vienyt huomiota työstä. Näin siinä käy, kun opettaa koiraa myös jälkikoiraksi!

Toinen hakuerä jäi "tyhjäksi" tai Katla oli ilmeisesti jäljet löytänyt, mutta niiden selvittely oli hidasta. Lopulta oli jatkettu suoraan kolmanteen ylimääräiseen hakuerään, josta vasta lähes tunnin työn jälkeen jänis oli saatu liikkeelle. Tämä ajo oli paremmin etenevää ja siitä saatiin Katlalle hyvin ajominuutteja. Koiralle todella pitkä työpäivä ja olen ylpeä siitä, että Katla jaksoi tahkoa huonohkon alun jälkeen ykköstuloksen ja nousi 4. sijalle SM-kokeessa. Katla palkittiin tänä vuonna Suomen Dreeverijärjestön lahjoittamalla palkinnolla, joka päätettiin myöntää pisimpään maastossa viihtyneelle koiralle. Katla todella vietti siellä aikaa koko rahan edestä.

Alla Katlan koepöytäkirjasta kopioidut tiedot:
©RH  Katlan palkinto

Ominaisuuspisteet:
Haku 4,42/5
Ylösotto 3,17/5
Ajovarmuus 2,75/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 3,13/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3,00/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 3,92/5
Kokonaisvaikutelma 3,25/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 23,64 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 123 min, joka antaa yhteensä 44,42 ajopistettä

TULOS 68,06 pistettä -> VOI1

Koeselostus:
Haku hyvin irtautuvaa ja sopivan laajaa sekä yhteyttäpitävää. Ylösotot melko nopeat, herättely muutamilla yksittäisillä haukahduksilla. 1. ajo katkonainen, 2. ajo alussa sujuva muuttuen katkonaiseksi. Haukku kuuluva, matala, yksiääninen, harvahko ja kertova. Tottelevainen koira. MI3/3

Etukäteen hehkutettu jänistiheys ei ollut valhetta. Kokeen jokainen koira ajoi vähintään kahta eri jänistä. Edes tihkusateinen paljaan maan keli yhdistettynä jänisten valkeaan väriin ei estänyt huikeaa tulosmenestystä. Kuusi koiraa seitsemästä ajoi VOI1-tuloksen ja kokeen kolmen kärjessä olleista koirakoista, kuka tahansa olisi voinut olla kultamitalisti.
©RH Huikea SM-ajokokeen tulostaso
Kokeen tämän vuoden voittajaksi palkittiin Åstdalen's Unique VOI1, pisteet 84,02, ajoaika 153 min jo kolmannen kerran (Mestari 2011 & 2014). Tiukka taistelu voitosta käytiin, sillä hopealle ylsi vain 0,08 pisteen erolla Fragola Ursus Upeus VOI1, pisteet 83,94, ajoaika 146 min. Myös kolmanneksi yltänyt Exclamation Le Chiffre oli tiukasti kiinni kullassa VOI1, pisteet 82,16, ajoaika 151 min. Ajominuuteissa jäi vain kaksi minuuttia vuoden mestarista!
©RH Voittajakolmikko
Huikea jännitysnäytelmä, jonka lopputulos kohahdutti paikalla olevaa DRAJ-yleisöä. Oli ikimuistettavaa olla todistamassa tätä Suomen Bassetkerhon historiallisestikin merkittävää koetta, jonka tulostaso yhdistettynä kokeen tunnelmaan jäi varmasti monen mieleen ja jota muistellaan vuosia jälkeen päin.

©RH Pipo kuin piste iin päälle
Järjestelyt oli toteutettu ammattitaitoisen hyvin. Kaikki sujui järjestelmällisen varmasti, mutta kuitenkin kepeän iloinen pilke silmäkulmassa. Erittäin arvostettavaa! Mallikelpoinen suoritus Suomen Bassetkerhon koetoimikunnalta. Teidän ansiostanne kokeeseen osallistuminen oli nautinnollinen kokemus. Tapahtumassa myydyt pipot olivat kuin piste iin päälle. Järjestelyistä voisi antaa arvosanaksi kymppi plusplus eikä se olisi yhtään liioittelevaa. Kokeen ylituomari Ismo Putkosen sanoja koekertomuksesta lainatakseni:
"Kisat, joissa sain kunnian toimia ylituomarina. Tulostaso, järjestelyt, maastot, riista, oppaat... kaikilta puitteiltaan upeat kisat."
Paikalla olleille hän vielä suullisesti sanoi tunnelmasta, että jopa dreeveriporukoihin verrattuna kokeen henki oli mahtava. Lisäksi hän suositteli lämpimästi ottamaan vastaan (yli)tuomarikutsun, mikäli sellainen Suomen Bassetkerhon järjestämiin kokeisiin tulee.

Erityinen kiitos kokeen eväs- ja ruokajärjestelyistä. Valmiiksi tehdyt eväsleivät nopeuttivat maastoihin lähtöä. Pisteet tämän idean keksijälle ja toteutus käytännössä toimi moitteettomasti. Omalta kohdaltani mieleenpainuvin ruoka oli koepäivän kinkkukiusaus, joka suorastaan suli suussa. Todistaa sen, että yksinkertainenkin ruoka voi olla täydellisen hyvää.

Maastot olivat huolella mietittyjä ja jopa etukäteen testattuja. Maastomestarille ja oppaille runsaskätinen kiitos arvokkaasta työstä koirien onnistumisen eteen. Seitsemälle SM-koiralle tarvittiin paikalle suuri joukko palkintotuomareita. Lähialueilta paikalle oli saatu 14 kokenutta DRAJ-tuomaria. Toivottavasti heidänkin näkökulmastaan koepäivä sujui hyvin ja tarjosi kiinnostavia kokemuksia maastoissa ja bassettien arvostelusta DRAJ-säännöillä.

Kiitos kaikille, jotka mahdollistitte ja jaoitte kanssamme tämän upean bassettien SM-ajokoeviikonlopun.

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka mukava kertomus kokeesta. Muistathan Reija sitten se lehteen tulevan jutunkin. Me olemme onnellisia ja iloisia kun saimme olla toteuttamassa tätä hienoa tapahtumaa. Tätä on mukava muistella. Tulihan omastakin Ninnistämme KVA tämän kokeen myötä vaikka ihan ei parhaita sijoja kisassa kolkuteltukkaan. Taso oli todella huikean korkea. Yhtä huippua kuin osallistujatkin. Lämpimät terveiset teille kaikille jotka tätä luette .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Työstän varmasti myös jutun seuraavaan Basset Bulletin-lehteen.

      Onnittelut myös tätä kautta Ninnille hienosta tuloksesta ja valioitumisesta!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva juttu. Kiitokset vielä että sain olla osallisena teidän hyvin järkätyssä kokeessa,hieno henki vallitsi koko päivän, heti aamusta alkaen kun saavuin keskuspaikalle. Oli mielenkiintoinen päivä koeryhmän kanssa maastossa koleasta kelistä huolimatta, mukavasti ajohaukun kuuntelu piti lämpimänä. Mukava oli tutustua itselle uuteen ajavaan rotuun sekä mahtaviin tuomareihin sekä koiran ohjaajaan. Ja iso kiitos keittiön väelle tarjoiluista.. T:Katlan maasto-opas Mika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että myös maasto-oppaan silmin päivä oli onnistunut. Koiranohjaajana ei oikeastaan paremmin järjestettyjä kokeita voi edes toivoa, niin hienosti kaikki toimi. Iso kiitos kuuluu tietysti Mika sinulle asiantuntevasta opastuksesta. Rennossa seurassa metsäpäivä kuluu yllättävän nopeasti vaikka jälkimmäistä jänöä hiukan odottelemaan jouduttiinkin.

      Poista