maanantai 3. lokakuuta 2016

Bretagnenbassettien parhaaksi

Viime sunnuntain Suomen Bassetkerho ry:n syyskokouksessa päätettiin tärkeistä asioista liittyen bretagnenbassettien valioitumiseen. Itse en kokoukseen päässyt, mutta osallistuin antamalla ääneni valtakirjalla ja tukemalla Käyttöbassetit ry:n tekemää ehdotusta. Ilokseni esitys meni läpi ja asia siirtyy Kennelliittoon vahvistettavaksi.
Näen esityksen ehdottoman positiivisena, koska nykyisenä FI MVA-tittelin saa käyttämällä koiraansa näyttelyissä, mutta FI KVA ja FI JVA -tittelit voi saavuttaa vain, mikäli koira on myös palkittu näyttelypalkinnolla. Koska bretagnenbassetti kuuluu ajaviin ja jäljestäviin rotuihin, on suorastaan välttämätöntä, ettei niinkin arvokasta titteliä kuin FI MVA jaeta rodunedustajille, joilla ei ole todettu riittävää taipumusta rodunomaisiin käyttöominaisuuksiin.

Valitus näyttelyharrastuksen estämisestä tai pilaamisesta on syytä lopettaa heti alkuunsa. Kyse on koiran jalostusarvon ja rodunomaisuuden mittaamisesta. Käytännössähän sekä näyttelypalkinto H:n, että DRAJ tai MEJÄ AVO3-tuloksen saaminen, ovat samanarvoisia suorituksia. Näyttelyissä aktiivisemmin käyvät tietävät, ettei H-kirjain näyttelyistä ole mikään imarteleva suoritus (minäkin tiedän, vaikken ole aktiivi). Vastaavasti AVO3-palkinto käyttöpuolelta tarkoittaa, että koira on tyydyttävä ominaisuuksiltaan. Nämä kuitenkin riittävät siihen, että jalostuksellisesti koiraa pidetään riittävän hyvänä saavuttamaan valionarvo.
Omia tämän hetkisiä koiria tämä muutos ei koske, koska kumpaakaan ei tulla käyttämään jalostukseen enkä siksi havittele niille myöskään FI MVA-titteliä. Kummankin ulkonäkö eroaa rotumääritelmästä. Pihkalla on lievä alapurenta ja Katla on liian isokokoinen (säkä yli 50 cm). Olen käyttänyt molempia näyttelyissä saadakseni niille vaaditun näyttelypalkinnon, jotta voin jatkaa DRAJ- ja MEJÄ-harrastuksia VOI-luokassa. Pihka on jopa valioitunut FI JVA-tittelillä, jolloin näyttelyistä sillä oli vain palkinto AVO-H. Jälkeenpäin se saavutti näyttelyissä käyttöluokassa EH:n, mikä oli itselleni yllätys, koska rotumääritelmässä ala- tai yläpurenta on hylkäävä virhe. Lievänä tätä vikaa voi ilmeisesti arvostella läpi sormien.

Mielestäni muutos FI MVA-titteliin tehtiin bretagnenbassettien parhaaksi. Se voi harmittaa yksittäisiä näyttelyharrastajia, aivan kuten minua harmitti viedä kahta ulkonäöllisesti poikkeavaa yksilöä näyttelyihin saadakseni niille minimipalkinnot. Kuten käyttö- ja jäljestysvaliokin, myös muotovalio on kuitenkin olemassa koiran jalostusarvoa osoittamaan. Koska bretagnenbassetti on metsästyskoirarotu, sen jalostusarvo on käyttöominaisuuksiltaan nolla, jollei sillä ole näyttöä metsästystaipumuksista. Vastaavasti koiran ulkonäköä arvostelemalla karsitaan jalostuskäytöstä yksilöitä, joiden ulkonäkö ei ole rotumääritelmän mukainen tai ainakin räikeästi poikkeaa siitä.

Tärkeää on huomata myös, että titteleistä huolimatta jalostuksen tärkein asia on koiran terveys. Terveyttä tietysti on myös se, että yksilö menestyy sekä ulkonäkö- että käyttöpuolen arvosteluissa. Sairas koira ei näissä todennäköisesti menestyisi. Itse en ole kasvattaja, mutta bretagnenbassetti on rotuna sydäntäni lähellä. Toivon, että rotujärjestössä hyväksytty muutos Kennelliiton vahvistamisen jälkeen takaa rodun pysymisen metsästyskäyttöön soveltuvana.

2 kommenttia:

  1. Minun on helppo olla sun kans samaa mieltä,koska mulla on retale joka jälestää,metästää,ja käy näyttelyisssä.Mut ymmärrän myös niitä ihmisiä joilla ei oo mahiksia kaikkeen tähän.Rodun tulevaisuuden kannalta hieno homma.Tiedän myös muutaman tapauksen,kellä on nyt nuori retale,joka on otettu pelkästään näyttely ja kotikoiraksi.Mut ei kai heilläkään auta,kun kumpparit jalkaan ja metsään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ymmärrän täysin tätä harmistusta, koska itsekin olen vastaavalla tavalla "joutunut" koiriani näyttelyissä käyttämään, jotta olen saanut jatkaa DRAJ ja MEJÄ -harrastuksissa VOI-luokkaan. Tämä muutos tasa-arvoistaa myös harrastusmielessä näyttelyiden ja ajo-ja jälkikokeiden asemaa toisiinsa nähden.

      Tässä kuitenkin pitää muistaa, miksi koira pyritään saamaan valioksi. Kyse ei ole ihmisten kilpailuvietin tyydyttämisestä, vaan yhdestä koiran jalostuskelpoisuuden mittarista.

      Näyttelyitä voi jatkossakin harrastaa, mutta ilman näyttöä käyttöominaisuuksista koira ei voi valioitua. Mikäli inhoaa metsästystä tai jäljestystä, ja haluaa harrastaa vain näyttelyitä, tulee väkisinkin mieleen miksi on valinnut metsästyskoirarodun? En itsekään valitsisi pienikokoista, päivittäistä turkinhoitoa vaativaa seurakoirarotua, jos tietäisin haluavani harrastaa aktiivisesti ajometsästystä.

      Poista