Metsästysharrastuksen täyteinen viikonloppu on nyt takana. Yöuni jäi melko vähiin ja maastossa vietettyjä tunteja kertyi yli 16. Nuutuneesta olosta huolimatta viikonloppu oli antoisa.
Erityisesti lauantai jäi mieleeni, koska pääsin ensimmäistä kertaa tuomaroimaan DRAJ-kokeeseen bretagnenbassettia. Lähdin kokeeseen vain palkintotuomarin roolissa ja omat koirat viettivät lepopäivää kotona miehen kanssa. Nousiaisten pieneen kokeeseen oli ilmoittautunut kolme koirakkoa (2x VOI-koira ja yksi AVO-koira). Maastoarvonnassa kävi siten, että huomasin olevani bretagnenbassetti Wiikar's Aetnan tuomariryhmässä. Aamu vaihtui lähes huomaamatta iltapäiväksi ja ajohaukkuakin saatiin kuunnella molemmissa ajoerissä. Tuomariryhmän henki oli erittäin hyvä ja yhtä tuomarikokemusta rikkaampana lähdin tyytyväisenä kokeesta.
Sunnuntai oli varattu omien koirien kanssa harrastamiseen. Ylikylän maastoja koluttiin jäniksen löytämisen toivossa Katlan ja Pihkan avulla. Ensimmäisessä erässä Katla laskettiin Kapteenin huvilan maastoon (Mieho). Koira nuohosi alueen hyvin, mutta jälkien löytymisestä huolimatta ylösottoa ei saatu. Katla ei herätellyt ollenkaan, joten olettaisin jälkien olleen vanhempia tai sitten ne eivät haisseet kovinkaan voimakkaasti.
Toinen maasto oli Punnansuo, missä Katla herätteli runsaasti ja jäljitti selvästi jänistä. Taaskaan ei saatu ylösottoa. Sitkeästi Katla työskenteli ja lopulta todettiin jäniksen olevan liian tiukassa.
Makkaranuotion ja strategiapalaverin jälkeen lähdettiin Metsäpirtin maastoon rusakkojahtiin Pihkan kanssa. Ohjasin koiran hakua reippaalla jalkautumisella maastoon uumeniin. Toki haravoitava alue oli pienehkö teiden ja peltojen rajaama saareke. Ainoat merkit riistasta olivat tuoreet peuranjätökset lähellä pellon reunaa.
Puolisen tuntia tarvottuani kuulin jotakin, ja hetken siirtymän jälkeen näin tuoreen näköisen makauksen. Kuljin eteenpäin tullen metsäuralle, ja näin Pihkan tulevan makaukselle ja ylittävän sen ilman reaktiota. Ei se sitten ilmeisesti ollutkaan tuore, ajattelin. Olin juuri aikeissa siirtyä takaisin metsän puolelle, kun koira tuli uralle ja meni siitä suoraviivaisesti yli. Täydestä eleettömyydestä Pihka siirtyi ilman välimuotoa täyteen ajorähinään. Ei siinä ollut muuta tehtävissä kuin ilmoittaa passeihin, että todennäköinen peura-ajo käynnistyi ja ottakaa koira kiinni, jos se tulee sinne.
Onneksi mies pääsi siirtymään sopivaan passiin, johon peurat pompahtivat alle viiden minuutin ajon jälkeen. Pihka seurasi muutaman minuutin perässä ja se kytkettiin ajosta. Päätettiin, ettei koeteta enää rusakkojahtia ja passimiesvahvuus väheni yhdellä.
Koska Katlalle ei kahdesta hakuerästä oltu saatu ajoa, päätettiin miehen kanssa kahdestaan mennä kokeilemaan vielä yksi maasto. Katla pääsi Arkintien eli Lonsin pupuja etsimään. Innokkaasti se metsään katosikin, ihan kuin ei olisi viikkoon metsässä ollut, vaikka aamun tyhjien hakujen jälkeen sen matkamittarissa oli melkein 20 kilometriä.
Tässäkin erässä koiralta vaadittiin tehokasta ja laajaa kylmähakua, sen lisäksi, että jänikset oletusarvoisesti olivat tiukassa. Talvikarvaan vaihtaminen on jo alkanut ja lisäksi rutikuivat lehdet peittävät maata. Edes jänis ei pysty liikkumaan ääneti kahisevien lehtien päällä. Vaikeutta lisäsi se, että irtilasku oli vasta puoli yhden jälkeen, jolloin yöllisten jälkien haju oli laimistunut. Katla haki laajasti, ja jäljet löydettyään herätteli jonkun verran. Tuoreimmat jäljet löytyivät yli 400 metrin etäisyydeltä irtilaskupaikasta, joten herättelyä kuullessamme siirryimme lähemmäs koiraa.
Irtilaskusta oli kulunut melkein tunti, kun Katla sai jäniksen liikkeelle. Jänis teki ajon aikana kahdet tienylityspaluuperät ja yhden suopiilottelun, josta koira otti jäniksen pitkän hukan jälkeen ylös kimeällä perslähdöllä. Ei siis oikein mielellään olisi halunnut liikkua. Viimeinen hukka tuli aika lähelle irtilaskupaikkaa, josta huudettiin koira luokse parin tunnin irtiolon jälkeen.
Ilta sujui aika rauhallisissa merkeissä. Katlan vasen silmäluomi turposi ja sitä huolissaan tutkittiin. Epäiltiin, että siihen olisi osunut risu tai jokin muu terävä metsällä. Onneksi seuraavaan aamuun mennessä turvotus oli laskenut ja rähmän seassa näkyi olevan männynneulasen mittainen pala heinänkortta. Ilmeisesti siis se oli aiheuttanut ärsytyksen silmäluomeen. Tosi hyvä, että roska tuli ominavuin pois silmästä.
 |
| ©RH DRAJ-palkintotuomarin välineet |
Sunnuntai oli varattu omien koirien kanssa harrastamiseen. Ylikylän maastoja koluttiin jäniksen löytämisen toivossa Katlan ja Pihkan avulla. Ensimmäisessä erässä Katla laskettiin Kapteenin huvilan maastoon (Mieho). Koira nuohosi alueen hyvin, mutta jälkien löytymisestä huolimatta ylösottoa ei saatu. Katla ei herätellyt ollenkaan, joten olettaisin jälkien olleen vanhempia tai sitten ne eivät haisseet kovinkaan voimakkaasti.
Puolisen tuntia tarvottuani kuulin jotakin, ja hetken siirtymän jälkeen näin tuoreen näköisen makauksen. Kuljin eteenpäin tullen metsäuralle, ja näin Pihkan tulevan makaukselle ja ylittävän sen ilman reaktiota. Ei se sitten ilmeisesti ollutkaan tuore, ajattelin. Olin juuri aikeissa siirtyä takaisin metsän puolelle, kun koira tuli uralle ja meni siitä suoraviivaisesti yli. Täydestä eleettömyydestä Pihka siirtyi ilman välimuotoa täyteen ajorähinään. Ei siinä ollut muuta tehtävissä kuin ilmoittaa passeihin, että todennäköinen peura-ajo käynnistyi ja ottakaa koira kiinni, jos se tulee sinne.
Onneksi mies pääsi siirtymään sopivaan passiin, johon peurat pompahtivat alle viiden minuutin ajon jälkeen. Pihka seurasi muutaman minuutin perässä ja se kytkettiin ajosta. Päätettiin, ettei koeteta enää rusakkojahtia ja passimiesvahvuus väheni yhdellä.
Koska Katlalle ei kahdesta hakuerästä oltu saatu ajoa, päätettiin miehen kanssa kahdestaan mennä kokeilemaan vielä yksi maasto. Katla pääsi Arkintien eli Lonsin pupuja etsimään. Innokkaasti se metsään katosikin, ihan kuin ei olisi viikkoon metsässä ollut, vaikka aamun tyhjien hakujen jälkeen sen matkamittarissa oli melkein 20 kilometriä.
Irtilaskusta oli kulunut melkein tunti, kun Katla sai jäniksen liikkeelle. Jänis teki ajon aikana kahdet tienylityspaluuperät ja yhden suopiilottelun, josta koira otti jäniksen pitkän hukan jälkeen ylös kimeällä perslähdöllä. Ei siis oikein mielellään olisi halunnut liikkua. Viimeinen hukka tuli aika lähelle irtilaskupaikkaa, josta huudettiin koira luokse parin tunnin irtiolon jälkeen.
 |
| ©RH Katla ja turvonnut silmäluomi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti