tiistai 20. joulukuuta 2011

Lumettomissa joulutunnelmissa



Ajotouhut eivät ole viime aikoina kauheasti kiinnostaneet, koska sää on ollut keskimääräistä pahempi jatkuvine vesisateineen ja pimeine päivineen. Lisäksi Pihka on alkanut harrastaa sitä, että jättää hukan selvittämisen kesken ja palaa takaisin ajon lähtöpaikkaan tai sitten meidän luo. Päätettiin siis pitää joulutaukoa tästä harrastuksesta, jos vaikka tauko lisäisi Pihkan intoa jatkaa työskentelyä myös hukalla. Viimeksi sai melko nopeaan (noin puoli tuntia hakua) jäniksen ylös, mutta ajo oli kuin pennulla: ensin kiivas 85 haukkua/min ajo (sai perslähdöt) läheiseen tiheikköisempään metsäalueeseen, jossa hukka. Pari kömpelöä lenkkiä ja eikun takaisin ajojälkeä lähtökuoppiin. Ei ollut ensimmäinen kerta! Tämä on todella harmittava tapa, joka Pihkalle on tänä syksynä tullut. Ja koska täällä ei ole lunta (toisin kuin tuossa vanhassa kuvassa), ei voi mennä katsomaan hukalle, mitä siellä on tapahtunut.

Hieman onnistuneempiin harrastustilanteisiin, nimittäin mies "lavasti" peurahaavakkotilanteen Pihkalle viime viikonloppuna. Toisin sanoen laittoi Pihkan jäljittämään peuranvasan, jonka ampui kyttäämällä. Osuma oli siis hyvä ja mies tiesi, että eläimen olevan kaatuneena lähellä (80-90 metriä). Alun haparoinnin (ampumapaikan hajut hieman levinneet) Pihka jäljitti hienosti peuran kaadolle asti! Tämä oli tosi hyvä oikean tilanteen harjoittelu, joita Pihkalle ei aikaisemmin olla tehty. Oikeaa tilanneta ei siis oikeastaan edes voi harjoitella kunnolla ja syksyn hirvenjäljitykset eivät olleet helpoimmasta päästä. Toivottavasti tämä lisää Pihkan toimivuutta haavakkotilanteessa. Pelkän verijäljen harjoittelu ei selvästi riitä haavakkotilanteen selvittelyyn.

Rauhallista joulun aikaa sekä eläimille että ihmisille, toivottaa Pihka & co!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti