Rajasuon mejä-harjoitus

Vihdoin. Saimme siis aikaiseksi tehdä eilen Pihkalle jäljen. Taukoa taisi tulla jo liiaksikin, mutta tämän ikäiselle koiralle se ei ole niin nöpönuukaa, vaikka säännöllinen treenaaminen tietysti pitäisi koiran vireen hyvänä.

Teimme jäljen Rajasuon maastoon, joka sijanniltaan eroaa paljon meidän normaaleista maastoistamme. Miehellä kuitenkin on tähän alueeseen vahvat tunnesiteet ja hän tietää maaston hyvin. Perjantai-ilta oli tuulinen, muttei tarpeeksi - hyttysarmeja hyökkäsi kiinni välittömästi, kun korkkasin veripullon alkumakauksella. Teimme voittajajäljen ennätysnopeasti, noin puolentoista kilometrin jälki oli valmis puolessa tunnissa! Voi siis sanoa, että juoksimme tapahtumien välit. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman maaston tuntenutta miestä, joka suunnisti jäljen. Itse vedin sientä ja kiroilin kuin merimies aina, kun jouduin pysähtymään makaukselle.

Maasto oli kuivaa, vaikka sadetta on viime päivinä tullut ihan kivasti. Etenkin ensimmäinen osuus, jolla jälki nousi isolle kalliomäelle, oli todella rutikuiva. Jäkälät vain pölisivät märkään metsään varattujen saappaiden alla. Ensimmäisen suoran makaukselle unohdimme laittaa pyykkipojan merkiksi, kun vauhti oli niin hurja. Loput tapahtumien merkkaukset sujuivatkin sitten ihan rutiinilla. Teimme toiselle kulmalle katkon, joka tuli esimerkillisen hienolle paikalle arvostelua ajatellen. Ensimmäisen osuuden jälkeen maasto oli peitteisempää, suorastaan erinomaista koiran hyvää jälkityötä ajatellen.

Jäljestyspäiväksi oli luvattu sateista ilmaa, muttei se meitä ennenkään ole pelottanut. Koiran kannaltahan kostea keli on parempi jäljestykselle kuin esimerkiksi kuuma ilma tai kuiva metsä. Rankkasade voi tietysti sitten haitata jo enemmän, jos vettä tulee niin paljon, että se paikoitellen huuhtoo jäljen maasta. Tällöin vettä täytyy kyllä tulla todella paljon ja lisäksi jäljen olla tehtynä avoimeen maastoon (pelto, kallio). Sadetta ei tällä kertaa keskipäivään mennessä mainittavasti tullut, vaikka tuuli yltyi 15 m/s lukemiin. Jälki vanheni tällä kertaa melkein 20 tuntia ennen kuin mies vei kaadon jäljen loppuun ja lähdimme kulkemaan kohti alkumakausta.

Pihka oli kuin sähköjänis tempollessaan jälkivarusteissa. Onneksi jäljen alkuun oli hieman matkaa, joten se ehti vähän rauhoittua ennen työn alkua. Alkumakauksen tutki hätäisesti ja lähti kiireellä matkaan. Pysähtyi muutaman kerran katsomaan taakseen aivan kuin tarkistaakseen, mikä meitä viivyttää. Ensimmäiselle makaukselle jarrutin koiraa, jonka jälkeen se pysähtyi tutkimaan makausta. Ehkä ilman jarrutusta olisi mennyt yli. Ensimmäisellä kulmalla sähelsi ja lähti voimakkaasti kohti vanhaa (ei käytössä olevaa) riistan ruokintapaikkaa. Kielsin ja kehoitin etsimään jälkeä. Ei mitään vaikutusta, vaan veti pois jäljeltä. Palautin koiran takaisin jäljelle kulman jälkeen, josta kehoituksen jälkeen jatkoi jäljestystä. Tästä tuli siis hukka. Toiselle makaukselle tultiin hieman jäljen sivussa ja ilman jarrutusta tästä oltaisiin menty ohi (ja reippaasti). Toisella kulmalla veretön osuus, jota selvittäessä vesisade alkoi. Ensimmäinen lenkki oikealle, toinen hieman laajempi lenkki edellisen ympäri. Lenkki vasemmalle, jonka puolestavälistä sai ilmavainun jäljen jatkosta. Mielestäni hyvin tyypillinen katkokulman jäljestys Pihkalta. Metsästyskoiramainen.

Tässä vielä lisäyksenä piirros Pihkan katkokulman selvityksestä:

©RH Katkokulman selvitys à la Pihka

Kolmas makaus erinomaisesti merkaten pysähtymällä ja nuolemalla (ilman ohjausta) sekä viimeinen kulma pienellä tarkistuspistolla. Viimeisen suoran makauksella tarvittiin taas reipas jarrutus, jonka jälkeen koira merkkasi makauksen hieman hätäisesti nuuhkaisemalla. Vettä tuli kaatamalla pari viimeistä osuutta, joten olimme kuin uintireissun jäljiltä, kun Pihka lopulta saapui kaadolle jälkitarkasti. Nuoli ensin makauksen ja sitten vasta otti kaadon suuhunsa ja esitteli meille.

Varmaan taukokin vaikutti, mutta ennen seuraavaa koetta koiraa pitäisi opettaa rauhoittumaan ennen jälkityön aloittamista. Ongelmat selvästi tulevat suorituksen alussa, jolloin koiralla on "virtaa kintaissa". Loppujälki mennään jälkivarmasti ja ilman sähellystä. Rauhoittuminen vaikuttaisi varmasti myös makausten merkkaamiseen, jotka kyllä merkkaa, jos ehtii ne huomata.

Hihna-ajoa ja merituulia

Oltiin merituulia haistelemassa viime keskiviikkona. Pihkahan oli jo veneilykautensa korkannut, mutta itse pääsin mukaan vasta nyt. Laiturille tullessa Pihka usein empii: "Onko tälläkin kertaa tuohon keikkuvaan purtiloon noustava...". Toisaalta veneeseen päästyään koira tykkää kiertää kantta ja nousta tähystämään kantäkin reunalle etutassuilla nojaten. Pihka on luonnostaan rauhallinen ja se helpottaa veneessä olemista paljon.

Meidän vene-etikettiin koiran osalta kuuluu vain muutama asia:
1. Koiralla on veneen kannella aina pelastusliivit, kun ollaan irti laiturista.
2. Koira nostetaan aina veneeseen ja pois sieltä turvallisuussyistä.
3. Koiran pitää osata väistää ihmistä veneessä käskystä.

Merellä oli vielä koleaa, vaikka ilma oli aurinkoinen. Osan matkasta paistattelin koiran kanssa kannella, mutta kylmän tuulen takia siirryttiin sisälle kajuuttaan kapteenin seuraksi. Kajuutassa Pihka vetäytyy omaan venepetiinsä nukkumaan matkan ajaksi. Jos matka kestää pidempään, se usein pyytää päästä jaloittelemaan kannelle nukkumisen välissä. Kajuutassa Pihkalla ei pidetä pelastusliiviä, koska se on tukala ahtaissa tiloissa.

Veneilyssä parasta Pihkan mielestä ovat ruokailut, koska syöminen (ja ruuan valmistus) tapahtuvat ulkona, jolloin isäntäväki rentoilee kerjäämisen suhteen ja ahneelle bassetille koittaa koiranpäivät.

Asiasta aivan toiseen eli hihna-ajoon,  joka kuumentaa tunteita aina yhtä paljon. Kuumenemista tapahtuu siis hihnan molemmissa päissä. Selvennykseksi niille, jotka eivät tällaisesta ole kuulleet, että kyseessä on lenkillä harrastettava riistan näköhavaintotilanteessa alkanut leikkimielinen "jahti", jossa koira ja taluttaja lähtevät ajamaan tuoretta hajujälkeä. Tällainen "ajo" ei yleensä kestä montaa minuuttia, koska taluttaja on pienimuotoinen taakka ja este hyvälle ajolle. Näköhavainto ajettavasta on kuitenkin tunteita kuumentava ja koiran syttyminen ajoon tartuttaa tunteen myös hihnan toiseen päähän. Varsinaista ajoa ei tästä tietenkään synny, koska ainakin itse kompuroin koiran perässä vain lyhyen matkaa, jonka jälkeen pysähdymme rauhoittumaan.

Alkuviikosta sain iltalenkillä havainnon ketusta, jolle Pihka jopa antoi ääntä. Nähdessäni ketun, sillä oli suussaan saaliiksi saatu myyrä tai muu vastaava. Pihka ei kettua nähnyt, mutta sai siitä vainun jo ennen minun näköhavaintoani. Juoksimme hetken niin, että varvut tutisivat, mutta pian oli pakko lopettaa, kun kunto loppui. Miehellä oli toisena iltana lyhyt "metsäjänisajo", joten vaikka varsinainen metsästyskausi on kaukana edessä, hieman säpinääkin on ollut metsälenkeillä. Yleensä Pihka ei hauku näillä hihna-ajoilla, mutta joskus se kuumenee niin, että ääntäkin tulee. Ainakin ketulle antaa mielellään ääntä. Mielestäni koira tietää, ettei kyse ole oikeasta jahdista, vaan kyseessä on vain riistantuoksuinen leikki.

Lepoa, lenkkiä ja leikkiä

©RH Dog Pyramid saa kyytiä

Blogin kirjoittamiseen ja koiran kanssa harrastamiseen tuli pakollinen tauko terveyteni reistaillessa oikein urakalla. Nyt  vointi on hyvä ja päivittäiset lenkit jälleen arkea. Viikonloppu on ollut sateinen ja kylmä, mutta olen nauttinut äärettömästi lenkkeilystä lähimetsissä! Olen päivittäin lisännyt lenkille mittaa ja tänään tehtiin jo 3,5 km lenkki Pihkan kanssa. Alkulenkin tihutti ja puolessavälissä satoi ihan kunnolla – kastuttiin sadevaatteista huolimatta. Metsäpolkumme on kasvanut umpeen varvuista ja puskista sairaslomani aikana. Muutama hyttynenkin nirhattiin, vaikka varmaan kylmät yöt ovat karsineet inisijät minimiin.

Sade taukosi loppulenkistä, mikä ei juurikaan lohduttanut jo kastunutta koirakkoa. Pihka on hyvässä kunnossa ja harmittaa, että mejäilyyn on tullut pitkähkö tauko. Ilmoittautumisista huolimatta emme ole päässeet kokeisiin osallistujiksi. Toisaalta kun harjoittelukin on jäänyt vähäiseksi, ei ole mitään järkeä tunkea kokeisiinkaan.

Eilen lenkillä nähtiin rusakko, joka oli jähmettynyt pellolle pieneksi palloksi noin 20 metriä tiestä. Katsoin varmaan kaksi kertaa möykkyä ennen kuin hahmotin jäniksen. Pihka ilmeisesti haistoi sen, muttei nähnyt sitä korkean heinikon takaa. Kun hieman yllytin koiraa, niin Pihka ulvahti kerran ja pelotti vastaantulevat naapurin koirat, jotka olivat myös lenkillä. Jänis ampaisi ulvahduksen jälkeen kohtuullisen kovaa vauhtia pellon yli meistä poispäin, mutta Pihka kiinnostui enemmän vastaantulevista koirista ja unohti jäniksen hajut. Tuossa samassa paikkaa olen nähnyt rusakon arviolta kymmenen kertaa. Kerran jopa kaksi yhtäaikaa. Pihka on syytä pitää kytkettynä näissä maastoissa.

Valitsin kirjoitukseen vähän aurinkoisemman kuvan, jossa Pihka leikkii pihalla Nina Ottosson Dog Pyramid -aktivointilelulla. Lelu on ollut jo monta vuotta käytössä, mutta testasin sitä jokin aika sitten myös ulkona, kun joimme terassilla kahvia. Näköjään se toimii erinomaisesti myös ulkokäytössä, vaikka onkin pitkässä nurmikossa hieman haasteellisempi pyöriteltävä. Koska kova muovinen lelu kolisee ikävästi sisällä listoihin, se jatkossa siirtyy käytettäväksi pihaleluna. Pihka on ihana siitä, että se keskittyy leluun niin tiiviisti, ettei huomaa edes pyörätiellä ohikulkevia koiria. Saa nauttia kahvihetkensä rauhassa :)