Hihna-ajoa ja merituulia

Oltiin merituulia haistelemassa viime keskiviikkona. Pihkahan oli jo veneilykautensa korkannut, mutta itse pääsin mukaan vasta nyt. Laiturille tullessa Pihka usein empii: "Onko tälläkin kertaa tuohon keikkuvaan purtiloon noustava...". Toisaalta veneeseen päästyään koira tykkää kiertää kantta ja nousta tähystämään kantäkin reunalle etutassuilla nojaten. Pihka on luonnostaan rauhallinen ja se helpottaa veneessä olemista paljon.

Meidän vene-etikettiin koiran osalta kuuluu vain muutama asia:
1. Koiralla on veneen kannella aina pelastusliivit, kun ollaan irti laiturista.
2. Koira nostetaan aina veneeseen ja pois sieltä turvallisuussyistä.
3. Koiran pitää osata väistää ihmistä veneessä käskystä.

Merellä oli vielä koleaa, vaikka ilma oli aurinkoinen. Osan matkasta paistattelin koiran kanssa kannella, mutta kylmän tuulen takia siirryttiin sisälle kajuuttaan kapteenin seuraksi. Kajuutassa Pihka vetäytyy omaan venepetiinsä nukkumaan matkan ajaksi. Jos matka kestää pidempään, se usein pyytää päästä jaloittelemaan kannelle nukkumisen välissä. Kajuutassa Pihkalla ei pidetä pelastusliiviä, koska se on tukala ahtaissa tiloissa.

Veneilyssä parasta Pihkan mielestä ovat ruokailut, koska syöminen (ja ruuan valmistus) tapahtuvat ulkona, jolloin isäntäväki rentoilee kerjäämisen suhteen ja ahneelle bassetille koittaa koiranpäivät.

Asiasta aivan toiseen eli hihna-ajoon,  joka kuumentaa tunteita aina yhtä paljon. Kuumenemista tapahtuu siis hihnan molemmissa päissä. Selvennykseksi niille, jotka eivät tällaisesta ole kuulleet, että kyseessä on lenkillä harrastettava riistan näköhavaintotilanteessa alkanut leikkimielinen "jahti", jossa koira ja taluttaja lähtevät ajamaan tuoretta hajujälkeä. Tällainen "ajo" ei yleensä kestä montaa minuuttia, koska taluttaja on pienimuotoinen taakka ja este hyvälle ajolle. Näköhavainto ajettavasta on kuitenkin tunteita kuumentava ja koiran syttyminen ajoon tartuttaa tunteen myös hihnan toiseen päähän. Varsinaista ajoa ei tästä tietenkään synny, koska ainakin itse kompuroin koiran perässä vain lyhyen matkaa, jonka jälkeen pysähdymme rauhoittumaan.

Alkuviikosta sain iltalenkillä havainnon ketusta, jolle Pihka jopa antoi ääntä. Nähdessäni ketun, sillä oli suussaan saaliiksi saatu myyrä tai muu vastaava. Pihka ei kettua nähnyt, mutta sai siitä vainun jo ennen minun näköhavaintoani. Juoksimme hetken niin, että varvut tutisivat, mutta pian oli pakko lopettaa, kun kunto loppui. Miehellä oli toisena iltana lyhyt "metsäjänisajo", joten vaikka varsinainen metsästyskausi on kaukana edessä, hieman säpinääkin on ollut metsälenkeillä. Yleensä Pihka ei hauku näillä hihna-ajoilla, mutta joskus se kuumenee niin, että ääntäkin tulee. Ainakin ketulle antaa mielellään ääntä. Mielestäni koira tietää, ettei kyse ole oikeasta jahdista, vaan kyseessä on vain riistantuoksuinen leikki.