On siis kevät

Tai ehkäpä "On vihdoin kevät" olisi oikeampi, vaikka Heidi Kyrön kappaleessa lauletaankin otsikon tavoin. Olin tänään pitkällä lenkillä koirien kanssa. Lämpötila ei laittanut hikoilemaan, mutta aurinko sentään paistoi ja metsässä tuoksui lupaus kesästä. Annoin Katlan olla metsäosuudella auki, kun olimme riittävän kaukana teistä. Se rakastaa juoksemista ja etenee vaikeassakin maastossa päätähuimaavaa vauhtia. Tuolta se tuli ja tuonne se meni, sopii kuvaamaan sen liikkumista. Huomioliivi on pakollinen varuste, jos pidän sitä lenkillä auki, koska muuten en erota missä mokoma jolkottaa. Pihka kulki koko matkan kytkettynä, koska alueella on rusakoita.

©RH Katla sai juosta vapaana

Näimme matkalla paljon kukkivia leskenlehtiä ja jopa yhden sitkeän sinivuokon, jonka kuvasin melko huonoja kuvia tuottavalla kännykän kamerallani. No, todistusaineisto ennen kaikkea, vaikkei laatu ole ihan painokelpoista :)

Sinivuokon lisäksi näimme kolme rusakkoa loppulenkin tieosuudella. Puppeloivat keskenään avoimella pellolla. Nostin Pihkan syliin, jotta se näki rusakkojen leikit. Koira ei vaivautunut edes haukkumaan, vaikka vähän yllytinkin. Olikohan vieläkin loukkaantunut minulle perjantaisesta kieltämisestä?

Silloin tulimme saunan jälkeen käymään iltapissalla ja päästin Pihkan irti pihalle. Katla oli hihnassa, kuten nykyään aina pihassa, koska on ymmärtänyt reviirinsä hieman laajemmaksi kuin pitäisi. Koirat hoitivat asiansa ja minä katselin sillä välin pihaa nautiskellen kirpeästä yöilmasta. Ja näin, kun jänis loikki pihaltamme ylittäen tien. Huudahdin spontaanisti ääneen "Pupu!". Ei olisi pitänyt, mutta tein kuitenkin niin. Pihka sähköistyi ja näki rusakon pakenevan. Ennen kun ehdin edes ajatella, kiljuin "EEEEIII!". Pihka pysähtyi ja kutsuin sitä nimeltä. Se tuli(!)

Syke oli varmaan sataviisikymmentä, mutta sain koirat turvallisesti sisälle. Katla ei ollut tajunnut mitä tapahtui, mutta palkitsin molemmat koirat nameilla, kun pääsin ovesta sisään. Kirosin omaa tyhmyyttäni, mutta minkäs teet. Veikkaan, etten tästä silti mitään oppinut.

Riski tuossa on aina "kivaan" vähintään pari tuntia kestävään jänisajoon pimeään aikaan sellaisella alueella, missä on ihan liikaa liikennettä. Onneksi tällä kertaa Pihka totteli minua.

Eli vauhdikas viikonloppu takana päin. Eilisessä näyttelytreenissä muuten harjoiteltiin myös koiran säkäkorkeuden mittausta ja koiran totuttamista siihen. Katla on hurjat 52 cm kyseisellä kapineella mitattuna. On se iso tyttö :O

Näyttelytreeniä ja raportti jälkityöstä

Niih, lupasin kirjoittaa paremmalla ajalla viime viikon Pihkan jäljestyksestä. Viikko meni kuin lentäen ja nyt vasta tuli sopiva hetki "luovalle tuskalle". Tosin tällaisen päiväkirjamaisen kirjoittamisen luovuutta vaativa ponnistus nyt ei kovin suuren suuri ole, mutta mutta...

©RH Pihka haistelee peuran sorkaa

Pihkan ohjasti tekemälleni jäljelle mieheni. En kiusallanikaan paljastanut hänelle jäljestä etukäteen paljoakaan. Jäljen mittaa ja muotoa kuvailin, koska kyseessä ei ollut tavallinen VOI-jälki. Jälki oli enemmän AVO-kaavion mallinen ja sen keskimmäinen osuus oli pisin (melkein tuplapitkä muihin kahteen sivuun verrattuna). Jokaisella suoralla oli makaus ja toisella kulmista oli veretön katko. Maasto oli vaihtelevaa. Ensimmäisen osuuden alku oli vanhaa kuusikkoa ja makauksen jälkeen tultiin avoimelle kalliomäelle, josta hienot näkymät (pitää varmaan joskus lähteä ihan vaan retkelle kyseiseen paikkaan). Kulman jälkeen toinen osuus oli sellaista mäenrinteessä kasvavaa nuorta vesakkoa, jossa paikoitellen kulkeminen vähän hankalaa. Katkokulman tein hienolle paikalle pieneen notkelmaan, josta tuomarin ominaisuudessa olisi mukava arvostella koiran hakua seisten mäennyppylän päällä hieman jäljestä sivussa. Viimeisen osuuden alku hieman ryteikköistä, mutta mäelle nousun jälkeen mukavakulkuista männikköä. Erinomainen jälki tuli tehtyä, vaikka itse sanonkin. Etenkin miellytti metsäneläimien jättämät merkit alueella. Eli uskoin, että haastetta piisaisi Pihkan nenävärkille, vaikkei jälki vanhentunutkaan riittävästi (katso kootut selitykset viime postauksesta).

©RH Pihka kulmalla

Pihka lähti tulisen vauhdikkaasti matkaan. Oli saanut kärvistellä odottaen vuoroaan, kun Katla työskenteli omilla jäljillään aiemmin. Häntä heilui ja koiran iloinen mieliala tarttui perässä seuraajiin. Ensimmäinen makaus merkattiin hienosti pysähtyen ja haistellen. Matka eteni jälkitarkasti kohti ensimmäistä kulmaa, jonka lenkitti pienesti. Mäenrinteessä riistan jäljet hieman veivät välillä sivuun jäljeltä, mutta palasi aina takaisin jälkiuralle. Toinen makauksista merkattiin hieman hätäisesti. Ellen olisi tiennyt sen paikkaa, niin en ehkä olisi edes nähnyt merkkausta. Tästä ei luultavasti olisi kokeessa tullut pisteitä. Katkolle tultiin jälkivanaa seuraillen ja lenkittämällä Pihka nopeasti selvitti sen ilman suuria haasteita. Hienoa.

Viimeisellä osuudella nuolaisin ennen kuin tipahti. Pahoittelut kuluneesta sanonnasta. Pihka eteni hienosti jälkivanan päällä, mutta ennen kolmatta makausta pysähtyi ja katsoi kerran meihin päin. Olisi pitänyt ymmärtää, mitä se tarkoitti. Pihka sai vainun riistasta ja siihen loppui uskollisuus jäljelle. Mies seurasi hetken koiraa, kunnes huusin, että tuo Pihka takaisin. Tästä tuli Pihkalle hukka. Koira palautettiin kolmannelle makaukselle, koska olimme niin lähellä sitä ja siitä Pihka tajusi jatkaa jälkityötään "Etsi"-kehotuksen avustamana. Loppu mentiin hienosti ja kaadolle tultiin pienellä ilmavainulla, vaikka olikin mielestäni myötätuuli. Kaadon otti suuhunsa ja esitteli meille.

Harmi tuo yksi riistasta johtunut hukka. Ei olisi ykköstulosta tällä kertaa saanut, vaikka ilman tuota yhtä hukkaa meno olikin hienoa seurata. Toivottavasti pian olisi aikaa tehdä koirille taas jäljet. Ehkä ensi viikonloppuna?

Katla on tänään ja viime sunnuntaina päässyt harjoittelemaan kehässä esiintymistä. Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry järjesti pienimuotoisen näyttelytreenin, jonne menimme kokeilemaan esiintymistä. Tarkoitus on viedä Katla Rauma Show 2013 kaikkien rotujen näyttelyyn toukokuun lopulla. Hieman epäilevästi suhtauduin tuonne menemiseen, koska omat näyttelykokemukseni rajoittuvat alle viiteen käyntiin ja Katlan suhteen ei nyt voi olla varma oikein mistään. Treeneissä Katla kuitenkin yllätti. Se liikkui varmasti, eikä paljon häiriintynyt muista koirista. Ehkä tuossa oli ensimmäisen kerran onnea mukana, koska tänään se ei oikein jaksanut keskittyä treeneihin ja kontaktin saaminen siihen oli työn ja tuskan takana. Yhtään lihapullaa tai muuta herkkua se ei onneksi syönyt. Ohjaaja viljeli niitä tarkoituksella kehään häiriöksi ja sitten piti yrittää pitää kontakti koiraan. Katlan silmät taisivat tällä kertaa enemmän harhailla toisissa koirissa ja lihapullat se tajusi vasta myöhemmin. Pihka ei olisi tuossa kehässä varmaan suostunut etenemään mihinkään ennen kuin lihapullat olisi kerätty parempiin suihin. Seisotusta pitäisi ehkä harjoitella enemmän, mutta olen ollut todella laiska tämän opettamisen suhteen. Hyi minua. Katla tosin osaa luonnostaan seisoa kauniisti, mutta se paikallaan pysyminen kauemmin kuin 2 sekuntia olisi ehkä suotavaa.

Juu, kasvattajalle/omistajalle terveisiä vaan. Teen kyllä parhaani, mutten taida mikään kovin erinomainen "handler" olla. Toivottavasti Katla silti loistaa tulevissa näyttelyissä, koska sitähän siellä arvostellaan eikä minua :)

Ensimmäisiä kertoja jälkityössä

©RH Pihka ja kotiin kannettu kaato

Tämä viikonloppu on ollut koiraharrastuspainotteinen. Eilen tein kevään ensimmäiset verijäljet maastoon. Tein Katlalle kaksi lyhyttä jälkeä (pienellä kaarteella). Ensimmäinen vain noin 60 metriä ja jälkimmäinen vajaa 100 metriä pituudeltaan. Pihkalle tein AVO-jäljen mallisen jäljen, jossa oli yhteensä kolme makausta suorilla osuuksilla ja kaksi kulmaa, joista toisella oli katko. Pituutta Pihkan jäljellä oli reilu kilometri.

Kumpikaan jäljistä ei ollut iältään koejäljen mukainen. Ne vanhenivat vain noin 6 tuntia eli tein jäljet päivällä ja ne ajettiin illalla. Katlan suhteen ajattelin, että on parempi ettei jälki ole liian vanha ja Pihkan jäljen tein sitten heti pennun jälkien jälkeen. Vaikka Pihka vietiin jäljelle myöhemmin, niin silti sen jälki olisi saanut olla vanhempi. No, näin tällä kertaa. Ensi kerralla Katlan jälki saakin jo vanheta ihan kunnolla.

Oi että on kuumottanut päästä jälkiharrastuksen pariin! Väsytin miehen jo kertakaikkisesti puheillani jälkien teosta ja pohdinnoillani niiden hienosäädöstä. Kierränkö sen ojanpään vai pistänkö vaan menemään siitä suoraan yli ja teenkö kaarrosta vai menenkö suoraan ja ja ja... Olen varmasti ollut hermojaraastava. Mies oli vahvasti sitä mieltä, ettei Katlasta ole jälkitouhuissa mihinkään ja itsekin olen sen arkista touhotusta seurattuani alkanut epäillä, että onkohan turhaa edes haaveilla siitä jälkipuolen osaajaa. Toisaalta koin sen tiettynä haasteena, koska nenää kaverilla selvästi on, mutta keskittymiskyky ja sellainen tietty rauhallisuus siltä tuntuu uupuvan kokonaan.

©RH Jälkiharrastus on joskus "akrobatiaa" vaativaa

Mennäänpä itse asiaan :) Eli pitkien pohdintojeni jälkeen päädyin tekemään Katlalle kaksi lyhyttä jälkeä. Verta kulutin kumpaankin noin yhden desilitran (käytössäni oli 5 dl pullo). Ensimmäinen jälki oli noin 60 metriä. En pystynyt mitenkään tekemään lyhyempää ja uskoin, että Katla pitkillä jaloillaan suorastaan näkee alkumakaukselta kaadolle. No ei ihan. Maasto oli mukavan kosteaa ja hieman peitteistä sammalpohjaista kuusikkoa (nuorempaa lehtipuuta myös jonkun verran). Loppuun tuli pienen matalan ojan ylitys. Tosin uskoin, ettei se haittaa, koska ojassa ei ollut vettä.

Katla varmasti vaistosi jännittyneisyyteni ja oli todella napakan ja tarkkaavaisen oloinen, kun ohjasin koiran jäljen alkua kohti. Sen verran Katlan jälkivarusteista, että Pihkan jälkivaljas ei mahtunut pennulle. Jouduin laittamaan sille normaalissa lenkkikäytössä olevan Y-valjaan. Liinana käytin samaa, joka Pihkallakin on jokaisella jäljestyskerralla käytetty.

©RH Kevään ensimmäinen jälki

Alkumakaus tutkittiin huolella ja Katla selvästi hieman pelkäsi veren hajua. Selkeästi epäili, että hajun jättäjä pompsahtaa jonkun puskan takaa kimppuun. Innostin koiraa lähtemään makaukselta seuraamaan hajujälkeä. Katla on luonteeltaan hyvin rohkea ja vain lyhyen empimisen jälkeen lähti seuraamaan hajua. Kehuin koiraa. Eteneminen oli melko hidasta ja tutkiskelevaa, mikä tässä vaiheessa on todella hyvä asia. Hosumisesta jälkihommissa ei ole mitään hyötyä. Katla pysähteli haistelemaan joitakin paikkoja tarkemmin ja muutaman kerran erkani jäljeltä muutaman metrin. Palautin koiran heti jäljelle ja kehotin jatkamaan. Koira ei ensimmäisellä jäljellä ollut missään vaiheessa muutamaa metriä kauempana itsestäni. Kaadolle tullessa Katla pysähtyi jännittyneenä ja hämmästyneenä. Kaatona oli pakastusrasiassa oleva iltaruoka. Avasin rasian kannen ja kehuin koiraa. Katla söin "kaadon" hieman hotkien, koska selvästi uskoi, että jostain hyökkää jokin peto puolustamaan ruokaansa. Kun purkki oli tyhjä Katla vielä hieman tutki loppumakausta ja häntäkin heilui, kun kehuimme sitä. Lähdimme siirtymään toisen jäljen alkuun.

Jälkimmäinen jälki oli vain reilun sadan metrin päässä ensimmäisestä. Maaston ulkoasu oli kuitenkin toisenlainen. Hyvin avointa mäntymetsää varpuja kasvavalla sammalpohjalla. Kaadon olin kuitenkin vienyt ovelasti pienen mäen päälle eli ennen kaatoa oli nousu mäenrinteeseen. Muuten maasto oli melkein helpompaa kuin ensimmäisellä jäljellä. Kaatona oli tälläkin kertaa tuttu pakastusrasia (jossa sisällä hieman ruokanappulaa), mutta lisäksi olin vienyt kaadolle ihan oikean peuransorkan.

Tällä kertaa Katla ei enää verenhajua jännittänyt vaan tutki innoissaan alkumakauksen. Ohjattuna lähti seuraamaan jälkeä. Nyt koiran eteneminen oli jo huomattavasti varmempaa ja annoin Katlan kulkea kunnolla edessäni noin 3-4 metrin liinassa. Katla ei tällä jäkimmäisellä jäljellä enää pysähdellyt ja epäröinyt kuten ensimmäisellä, vaan eteni hyvää kävelyvauhtia (en kuitenkaan joutunut jarruttamaan menoa vielä). Mäenrinteeseen tullessa ihmetteli hetken aloillaan, mutta nousi kuitenkin rinnettä. Koska sorkka oli heti mäennyppylän jälkeen, koira sai noustessa siitä ilmavainun. Se jäykistyi paikoilleen haistelemaan ja jouduin kehottamaan koiraa etenemään. Kun se oli uskaltautunut noin metrin etäisyydelle kaadosta, kävelin kaadolle avaamaan rasian kannen. Ahneus voitti ja koira tuli syömään ruuat. Kehuimme koiraa ja annoimme sen rauhassa tutkia myös sorkan. Pian sorkan kanssa jo hieman leikittiin ja lopulta Katla kantoi sen läheiselle polulle asti. Siellä otin sen pussiin ja lähdin viemään Pihkan jäljen loppuun. Mies vei Katlan kotiin.

Todella mahtava alku Katlan jälkiharrastukselle! Nyt pitää vain malttaa mielensä ja pitää jäljet riittävän lyhyinä ja helppoina, ettei tulisi epäonnistumisia. Uskon, että voidaan loppukesästä viedä Katla AVO-luokan kokeeseenkin, mutta ei kuitenkaan mennä nyt asioiden edelle. Paljon harjoitusta se tietenkin vaatii ja sen, ettei ajo-ominaisuudet jyrää jäljen kiinnostavuutta liian aikaisessa vaiheessa. Mielestäni Katla on erittäin lupaava pentu ajokoiraksi. Olen viime aikoina jo vähän epäröinyt sen pitämistä auki maastolenkeillä, koska saattaa olla useita minuutteja poissa näköpiiristäni. Luulen, ettei enää pidetä Katlaa lenkeillä irti, koska todennäköisyys rusakkoajoon on huomattavan suuri. Suomen metsästyslaissakin yli 5 kk ikäinen pentu määrätään pidettäväksi kytkettynä (tai välittömästi kytkettävissä). Oikeastaan sitä koskee siis samat säännöt kuin aikuista koiraa irtipidettäessä.

Tästä tulikin näin pitkä tarina. Taidan kirjoittaa erikseen myöhemmin Pihkan jälkityöstä ja Katlan tämän päivän metkuista...

Puolivuotias Katla

Paljon onnea Katlalle ja pentusisaruksille! Katla on nyt puolivuotias ja painoa on noin 17 kg. Otimme seisotuskuvat molemmista:

©RH Katla

©RH Pihka

Piikkejä ja verta

Monta päivää olen jo aikonut kirjoittaa jotain, mutta se jotain ei vieläkään ole selvinnyt itselleni. Pahoittelut siis taas tällaisesta epämääräisestä avauksesta blogipäivitykselle. Ehkä tämä selvenee vain kirjoittamalla ylös meidän kuulumisia.

Mitään mullistavaa ei viime aikoina ole tapahtunut koirien osalta. Odotan innolla lumien sulaamista, sikäli, että pääsisin aloittamaan mejä-kauden. Uskomatonta, että mennään jo huhtikuun puolessa välissä ja lumitilanne tuntuu ankealta jäljen tekoa ajatellen. Toinen harmistus liittyen samaan aiheeseen on tuttu. Mistä saa verta!? Jostain syystä EU:n joku direktiivi estää veren myymisen tai sitten se on tehty harvinaisen kannattamattomaksi, koska tuntuu, ettei sitä saa ostettua ei-ruokakäyttöön tarkoitettuna oikein mistään. Tämä kesä taitaa käydä mejän osalta kalliiksi, jos joudun ostamaan pulloittain sitä kaupassa myytävää ruuanvalmistukseen käypää verta. Saan syyttää itseäni, etten ole ollut hereillä metsästyskauden aikana. Veren hankkisi vaan mieluummin kätevästi säilöttynä, eikä itse haluaisi sotkeutua sen "keräämiseen" talteen. Ehkä "mejähenkeni" ei ole riitävällä tasolla proharrastajien mielestä, mutta mielestäni veren ottaminen ruhosta talteen menee kyllä hippasen mukavuusrajani yli.

Pah. Ainakin kevään ensimmäiset jäljet pitää tehdä kalliilla tavalla. Toivottavasti keksin tähän jonkun ratkaisun pikapuoliin. Ainakin ajattelin hieman lotrata verta laimeammaksi vedellä ja siten "jatkaa" sen riittävyyttä. Kaatoja pakastimessa onkin (jäniksen nahkaa, käpäliä, kauriin sorkkia) ja viime kesän veretyssieni kelpaa hyvin vielä ainakin alkukevääksi. Vähän metsäröhnäinen se on, mutta muuten vain puolipitoinen (kuten mieheni t-paidat). Joten olen kyllä valmiina heti, kun tuo valkea aine häviää.

©RH Suuren suosion saanut Angry Birds -lelu ja Katla

Joku varmaan jo ehti kauhistumaan tuota hardcore-tyyppistä otsikointia ja ihmettelemään sanaa "piikki". Otsikon veri tulikin jo käsiteltyä. Nuo piikit eivät oikeastaan tarkoita kummallisempaa kuin Pihkan uusinta rokotusaikaa, joka oli tällä viikolla. Kävimme eläinlääkärillä koko perheen voimin. Katla siis mukana vain, koska jokaisen sosiaalisen tilanteen harjoittelu on arvokasta kokemusta pennulle. Pihka meni ihan pois itsestään, kun mentiin eläinlääkärin ovesta sisään. Viime kesän käärmekohtaaminen ja siihen liittyvät lääkärikäynnit olivat liikaa sille. Ei se nyt ihan paniikkiin asti mennyt, mutta koira tärisi pöydällä ollessaan, luimisteli, tunki päätään allekirjoittaneen kainaloon ja alkoi varistaa karvoja. Katla olisi halunnut tulla tutkittavaksi, mutta sen piti odottaa kytkettynä miehen vierellä.

Hassuinta oli, että muistutuksena sähköpostiin tulleessa viestissä luki, että vain Pihkan kennelyskä-rokote on vanhenemassa 2013:

Rokotuskut​su, Pihka- Woodsman's Baikal

Hei! Potilaskortistomme mukaan koiranne rokotukset on aika uusia. Rokotukset on annettu ja suositellaan uusittavan seuraavasti:

Penikkatautirokotus annettu: 10.4.2012. Uusintarokotussuositus: 9.4.2015

Parvorokotus annettu: 10.4.2012. Uusintarokotussuositus: 9.4.2015

Kennelyskärokotus annettu: 10.4.2012. Uusintarokotussuositus: 10.4.2013

Raivotautirokotus annettu: 20.4.2011. Uusintarokotussuositus: 18.4.2014

Ihmettelin tätä hieman, mutta varasin ajan vain tälle rokotteelle. Lääkärille vähän tuota ihmettelin ja hän huomasi, että myös rabies-rokote on vanhenemassa. Tuossa rokotussuosotuksessa oli vain virhe. Rokotuksien antamisajat olivat muuttuneet ja Pihkan viimeiset vahvisteet oli annettu vanhan systeemin mukaan. Pihka-parka, sille laitettiin vielä toinen piikki. Onneksi ei reagoinut mitenkään itse rokotukseen. Taisi lähinnä pelätä tilannetta ja niitä kipumuistoja, mitä käärmeenpuremasta jäi. Koira rauhoittui heti, kun poistuttiin lääkärin tiloista. En oikein tiedä pitääkö tuota pelkoa koettaa jotenkin hälventää. Harmittaa vain, koska tuo yksi lääkärikokemus jätti näköjään ikuiset arvet koiraan, joka aiemmin melkein nautti lääkäärikäynneistä.

©RH Pihka ja Katla olohuoneen matolla

Uskalsimme laittaa olohuoneen maton takaisin lattialle. Pitäähän tässä pikkuhiljaa alkaa luottamaan Katlan pidätyskykyyn. On vieläkin satunnaisia vahinkoja tullut ja lähes joka päivä kerran pissaa työpäivän aikana sanomalehdelle. Arviolta noin kuuden tunnin ajan kykenee olemaan tekemättä tarpeita.

Aprillia...

©RH Katla ja Pihka terassilla

...aprillia, syökää matolääkettä nakin sisään survottuna :O
Olen huono keksimään mitään piloja, vaikka ne kuuluvatkin tähän kyseiseen päivään. Koirat saivat nauttia tästä heikosta kyvystäni.

Ne saivat tosiaan matolääkkeensä, koska Pihkalla on rokotusaika reilun viikon kuluttua. Pihkaa ei ole enää pitkään aikaan nakeilla huijattu, mutta Katla nielaisee nakin sisään ujutetun matolääkkeen ongelmitta. Pihka syö nakin ja sylkee lääkkeen ulos. Sitten pääsen tunkemaan hieman nuljuista lääkettä väkisin koiran kurkkuun. Jostain syystä jokakerta yritän silti huijata koiraa, vaikka huijauksen onnistumisen todennäköisyys on jotain 1/6. Jipii.

Saatiin pääsiäiseksi kauniit lenkkeilysäät, joita ollaan hyödynnetty huolella. Molemmat koirat olivat eilen illalla todella väsyneitä ja taitavat torkkua edelleen. Tarkoitus olisi kyllä piakkoin lähteä taas tuonne auringonpaisteeseen. Meidän terassikin aukeni viikonloppuna. Taidan ennen lenkkiä keittää kahvit ja mennä koirien kanssa ottamaan aurinkoa.

Katla ei kyllä enää saa olla irti edes terassilla, koska se tykkää "ottaa ritolat" heti, kun ajatus hetkeksi harhautuu. Nimimerkillä parikertaahakenutneidin(prklpiskin)naapurinpuolelta. Pihkaan tottuneena meidän on vaikea ymmärtää tuollaista karkailijaluonnetta. Ehkä tässä pikkuhiljaa aletaan tottua ja ottaa opiksi.