Pehmeä luonne

Minua on jo pidemmän aikaa kiehtonut LTE eli koirien luonnetesti. Pihka valitettavasti ehti ylittää ikärajan (seitsemän vuotta), joten sitä en ehtinyt testauttaa. Olen Pihkan luonteen maalaisjärjellä rankannut melko kovaksi, koska se pääsääntöisesti on hyvin toimintakykyinen, palautuu nopeasti erilaisista tilanteista ja ei reagoi mitenkään koviin ääniin. Lisäksi sen kouluttaminen on vaatinut runsaasti toistoja.

©RH Katla ihmettelee kelkkaa luonnetestissä

Täysin suunnittelematta ilmoitin Katlan luonnetestiin viime lauantaina, kun paikallisen koirayhdistyksen sivustolla mainostettiin, että testissä olisi vielä paikkoja vapaana. Odotusarvo koiran testin tulokseksi ei ollut kovin korkea; Katla on herkkä ja reagoi tulisesti, se on helposti koulutettava sekä laumassa se alistuu toimimaan vahvemman koiran säännöillä. Toisaalta se ei tunnu muistelevan kauaa pelottavia kokemuksia. Huonoja kokemuksia koiralle ei kuitenkaan paljon ole tullut ja arjessa se tukeutuu vahvasti Pihkaan.

Oikeastaan menin luonnetestiin enemmän itseäni varten. Olin todella utelias näkemään, miten koiran luonnetta testataan. Lisäksi ajattelin saavani vahvistusta omille näkemyksilleni Katlasta ja ehkä löytämään jotain uuttakin. Sellaista, jota normaali arki ei koiran luonteesta paljasta.

Luonnetesti sisältää kaikkiaan kahdeksan vaihetta, joissa arvioidaan (osittain päällekkäin) seuraavia koiran ominaisuuksia: toimintakyky, terävyys, puolustushalu, taistelutahto, hermorakenne, temperamentti, kovuus, luoksepäästävyys, laukauspelottomuus. Luonnetestistä löytyy todella paljon materiaalia mm. Kennelliiton sivuilta ja tästä Minna Virran kirjoituksesta "Suomen Kennelliiton luonnetesti ja sen käyttötarkoitus".

©RH Katla, tuomari ja ohjaaja

Katla ei ollut ensimmäinen bassetti, joka luonnetestiin on osallistunut. Toisaalta luonnetesti soveltuu melko huonosti mittaamaan metsästyskoirien luonnetta, koska testi on suunniteltu enemmän palvelus- ja vartiointikoirille. Monet osa-alueet kuitenkin testissä antavat tietoa koiran luonteesta ja siksi loppupisteitä tärkeämpää onkin pohtia osa-alueiden arvostelua ja sitä mitä tuomarit koirasta suullisesti sanovat.

Katla oli heti kentälle tullessaan melko levoton. Piippaili jonkun verran ennen suorituksen alkua. Tuomarin tervehtimisen se salli ja antoi rapsuttaa, vaikka tähyili muita paikalla olijoita ihmetellen. Tuomarin ottaessa kepin alun taisteluleikkiä varten se hetkeksi hämmentyi, mutta sitten tajusi innostua vetoleikistä. Kuultiin jopa sen tuttua leikkiääntä "knoh knoh". Tuomari sanoi, että se on "yhden käden koira". Oletin, että tarkoitti sitä, että aina kun tuomari otti molemmilla käsillä kepistä otteen, Katla päästi irti. Katla taitaa olla aika vieraskorea.

Seuraavaksi siirryttiin keskemmälle kenttää ns. kelkkatestiin, jossa mitataan koiran toimintakykyä. Ohjaajan tulee seistä paikoillaan, kun tuomari vetää kelkan nykivin liikkein kohti koiraa. Kelkka vedetään ihan ohjaajan viereen. Koiran pitää pelästyä kelkaa, mutta kelkan pysähdyttyä varsinainen toimintakyky testataan: miten nopeasti koira tulee tutkimaan pelottavaa mörköä.

Katla muuttui valpaaksi välittömästi, kun rämisevä kelkka ilmestyi esiin heinikosta. Se haukahti pari kertaa ja jäi murisemaan selkäni taakse. Kun kelkka vain jatkoi kulkuaan meitä kohti, se meni ihan paniikkiin ja veti hihnassa voimalla pois päin. Olisi jättänyt minut selviämään möröstä ihan keskenään. Kelkan pysähdyttyä Katla säikkyi edelleen sitä, vaikka tuomarin ohjeiden mukaan menin lähelle kelkkaa kyykkyyn. Katla ei enää suostunut edes vilkaisemaan mokomaa huijausviritystä. Koiranomistajana näin kyllä sen silmissä pelkoa, mutta myös basseteille tyypillisen ylpeän jääräpäisen ilmeen. Katla ei suostunut edes katsomaan minua päin, niin loukkaantunut se oli. Tuomari tulkitsi koiran liian pehmeäksi testin jatkoa ajatellen ja keskeytti kokeen.

Jälkeenpäin nauratti, mutta sillä hetkellä harmitti. Kun tuomarit olivat poistuneet kirjoittamaan pöytäkirjaa, Katla rentoutui ja meni tutkimaan kelkkaa varovasti. Kävelin kelkan lähtöpaikalle, joka kiinnosti. Katla on jälki- ja metsästyskoira, joten on ymmärrettävää, että "makaus" kiinnostaa ja se, että pääsee taka-ajoasetelmaan "saaliiseen" nähden. Harvoinpa jänikset koirien päälle metsässä käyvät. Yllättävän voimakkaasti se kuitenkin kelkkaan reagoi. Osasin odottaa säikähdystä, mutta en tajunnut ottaa huomioon bassetin ylpeää luonnetta.

Tuomari kehoitti treenaamaan Katlan kanssa erilaisia tilanteita yksilönä siten, ettei Pihka ole aina ratkaisemassa ongelmia ja tilanteita sen puolesta. Valitettavan usein koirat tosiaan kulkevat molemmat mukanamme, joten tuohon pitää enemmän kiinnittää jatkossa huomiota. Testin voisi uusia aikaisintaan puolen vuoden kuluttua, mutta luultavasti emme Katlaa enää toista kertaa tuollaiseen testiin vie. Jäimme vielä seuraamaan seuraavan koiran (rottweileruros) suoritusta, niin että näimme testin suorituksen kokonaisuudessaan.

Tuulen viemää

Koko viikon on tuullut voimakkaasti. Eilinen tai tämä päivä eivät poikenneet kaavasta. Eilen jälkiä metsään tehdessäni puuskittaisen tuulen lisäksi satoi vettä. Hyttyset, jotka eivät vielä kuukausi sitten inisseet, himoitsivat voimakkaasta tuulesta huolimatta vertani (ja mahdollisesti myös vetämäni sienen verta). Niinpä niin, keli ei oikein jälkipuuhille ollut optimaalinen, mutta koirien viimeisestä jälkisuorituksesta oli kulunut jo viisi viikkoa. Siispä koin, että huono ilma ei enää riittänyt syyksi laistaa mejä-harrastuksen vaivoja.

©RH Pihka

Tein Pihkan jäljen AVO-luokan kaavion malliseksi. Mittaa sille tuli noin 800 metriä; kolme suoraa, joista kahdella makaukset ja kaksi kulmaa, joista toisella veretön katkos. Katlan osalta olin päätynyt siihen, että lyhennän sen jäljestysmatkan minimiin. Sen jälki oli yksi suora osuus, jolle matkaa tuli noin 150 metriä. Katlan jäljen tuntumassa tunsin jonkun katselevan minua. Lopulta silmät hahmottivat sateen läpi etäämmällä seisovan tumman koiramaisen hahmon. Supikoira siellä minua ihmetteli. Varmaan veren haju oli houkutellut sen lähelle jäljentekijää. Tällä kertaa merkkasin tarjous-tarroilla Katlan jäljen, jotta pystyn tarvittaessa 100 % pitämään koiran jäljellä.

Jäljestyspäivä oli edelleen tuulinen (puuska 14 m/s), mutta aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Katlan kaadoksi vein jäniksen nahan palasen ja Pihkan kaadolle jemmasin peuran sorkan.

©RH Katla

Katla otettiin ensin jälkityöhön. Jäljen alkuun oli matkaa reippaasti yli varsinaisen jäljen pituuden. Valjaista kiinni pitäen ohjasin koiran alkumakaukselle. Katla haisteli makausta ehkä nanosekuntin pidempään kuin normaalisti. Tällä kertaa en päästänyt koiraa koko liinan mitalle ollenkaan jäljestyksen aikana vaan estin Katlan poistumisen jäljeltä löysäämällä liinaa maksimissaan noin neljä metriä. Katla jäljitti aaltoillen, mutta pysyi (ohjattuna) koko suorituksen jäljen päällä. Yllätyin, ettei se kovin voimakkaasti pyrkinytkään poistumaan jäljeltä. Noin puolessa välissä todennäköisesti ihan turhaa ohjasin (jarruttamalla), mutta tuuli taisi pyöräytellä jäljen tuoksua laajemmalti, joten koiran aaltoilu saattoi johtua siitäkin. Olin Katlan suoritukseen tyytyväinen. Kaadolle se tuli suoraan ja se kiinnosti. Nyt pitää vain malttaa pitää harjoitukset riittävän lyhyinä ja helppoina, eikä ahnehtia matkaa/haasteita lisää ennen kuin koira on valmis.

Pihkan ohjasi jäljelle mies. Alkumakauksen Pihka söi isompaan nälkäänsä ja lopulta mies ohjasi koiran tuuppauksella työskentelyn alkuun. Koiran työskentely heijasi jäljen yli puolelta toiselle, joten tuuli selkeästi vaikeutti työtä. Ensimmäisen osuuden makaus merkattiin erinomaisesti pysähtyen ja nuollen. Makauksen jälkeen jälki nousi jyrkästi mäkeen ja kulma sijaitsi mäen korkeimmalla paikalla. Ennakoin ongelmia tuulen vuoksi, mutta Pihka selvitti kulman tarkasti. Myös toisen osuuden jälkeinen katkokulma selvitettiin hienosti yhdellä lenkillä. Hieman tuuriakin saattoi koiralla olla, mutta tuulen suunta olisi voinut ohjata koiran työskentelemään jatkoa ajatellen väärälle puolelle.

Viimeinen osuus oli heikointa työskentelyltään ja koira teki runsaasti lenkkejä jäljen sivuun. Yhden tällaisen lenkin vuoksi Pihka ohitti jäljen toisen makauksen. Aivan kaadon tuntumassa toinen laajempi lenkki aiheutti jäljeltä eksymisen ja jouduttiin palauttamaan koira takaisin jäljelle vain noin 40 metriä ennen kaatoa. Se oli Pihkan tämän kevään ensimmäinen hukka. Kaadolle koira tuli suoraan ja jäi haistelemaan sitä. Kehujen jälkeen Pihka otti sorkan suuhunsa. Vielä tapporavistus saaliille kuin merkiksi tehdystä työstä.

Pidemmän tauon jälkeen oli mukavaa taas harrastaa tätä lajia, vaikka tuulinen sää heikensi koirien suorituksia.