Nyt kelpaa mainiosti muistella mennyttä viikkoa ja kirjoittaa muutaman sanan verran Jänisjemmaan jäniksen hautuessa kattilassa. Metsästyskausi osaltamme alkoi jo 28. elokuuta, jolloin Katlan juoksu alkoi olla takana päin. Olin appiukon ja Katlan kanssa Lonsissa, missä hetken verran kuultiin koiran ajohaukkuakin.
Virallisesti kausi kuitenkin aloitettiin vasta 5. syyskuuta Pohjois-Savossa, jonne lähdimme Vainukorven kennelin väkeä tervehtimään nyt neljäntenä peräkkäisenä vuotena (vuosi 2013, vuosi 2014, vuosi 2015).
Pihka ei tälläkään kertaa lähtenyt mukaan, vaan vietti hemmottelulomaa miehen vanhempien luona. Sunnuntai aamupäivällä lähdimme reissuun ja saavuimme Kotikylään hieman ennen kuutta. Matka sujui hyvin, vaikka kaikki me kolme olimme aikalailla väsyneitä. Herkullisen rusakkopadan jälkeen saunoimme savusaunassa ja keräsimme voimia seuraavan aamun aikaiseen herätykseen.
Viideltä oli vielä hämärää, mutta ennusteen mukaan lämpötila nousisi iltapäiväksi yli 15 asteeseen, joten lähdimme maastoihin. Ensimmäisenä päivänä maastoihin pääsivät Katla ja Coitos. Katla meidän naisten seurassa aloitti innokkaasti ja ensimmäiset herättelyt kuultiin melko pian irtilaskun jälkeen. Näimme metsäjäniksen noin 150 metrin etäisyydellä metsäuralla. Silloin ajo ei ollut vielä alkanut. Katla työskenteli yöjäljellä ja lopulta jäniksen jättämä makuupaikka löytyi. Kuultiin hetken verran riemukasta ajoa, mutta valitettavasti ajo karkkosi tielle ja tietä pitkin vuokraamattomalle maalle. Koira kytkettiin tiehukalta. Siirryimme toiseen maastoon, jossa koiran työskentely oli hieman halutonta ja lähihakuista. Toinen erä jäi tyhjäksi.
Miehillä oli mukanaan Katlan veli Coitos. Ensimmäisessä maastossa oli rymistellyt jokin eläin, eikä Coitos ollut suostunut irtoamaan hakuun. Miehet epäilivät karhua ja siirtyivät toiseen maastoon, jossa koira herätteli ja ajoi hyvin lyhyen pätkän. Lopulta kokoonnuttiin metsästysmajan laavulle makkaran paistoon ja päätettiin päättää päivä lämpötilan vuoksi siihen.
Seuraava aamu oli kylmä. Autot pihalla olivat pakkasen kuuraamat, mutta ennuste lupasi lämmintä päivää. Tällä kertaa maastoihin otettiin mukaan Katla ja Unkka. Koska Katla vaikutti uupuneelta matkasta ja edellisestä päivästä päätettiin ottaa ensimmäinen erä Unkan kanssa koko porukan voimin. Passitettiin sama alue, jolla Katlalla oli edellisenä aamuna saatu ajo ja pyrittiin estämään passiketjulla jäniksen pako yhdistykselle vuokratuilta mailta.
Eipä paljon enempää oltaisi voitu epäonnistua. Unkka päätti heti irtilaskussa lähteä passiketjun väärälle puolelle hakuun ja lopulta jänis lähti liikkeelle eri puolelta tietä. Ajo karkkosi taas rajan yli ja koira mentiin kytkemään ajosta.
Koska ensimmäinen erä jäi lyhyeksi, olimme jo toisessa maastossa odotettua aiemmin. Katla päästettiin irti, mutta se haki itselleen poikkeuksellisen vaisusti. Koira haki läheltä ja pistomaisesti. Siirryttiin eteenpäin maastossa ja lopulta koira ilmeisesti törmäsi jälkiin. Niitä jäi selvittämään innokkaasti.
Katlan huonon haun aikana miehillä oli jännää, kun Unkka kaivoi esiin jäniksen, jota ajoi katkonaisesti. Ilmeisesti jänis jäi vähän väliä lymyämään, ja siksi ajo eteni töksähdellen. Lopulta se tuli passiin ja saatiin eräksi.
Katlan löytämät jäljet kuumenivat vähitellen niin, että lopulta koira antoi niille herättelyjä. Katla puursi niin pitkään, että jänis saatiin liikkeelle. Melkein samalla hetkellä käynnistyi Unkan toinen ajo. Nauratti, kun tutkalla seurasin kahden ajon etenemistä ja kuuntelin molempien koirien haukkua.
Yhtäkkiä pamahti. Yritin sijoittaa ääntä passeihin, mutta en ollut varma kuka oli ampunut. Lopulta tuli viesti, että Katlan ajama jänis oli saatu. Se oli ensimmäinen kasvattajan Katlalle ampuma jänis. Lähdin kaadolle, jonne ehdin vielä ennen koiraa. Katlalla oli paha hukka suoalueella, mutta hienosti se selvisi ja ajoi kaadolle asti.
Unkan ajo karkkosi etäämmälle ja päätimme tässä välissä evästellä nuotiolla samalla seuraten tuleeko ajo takaisin päin. Lopulta eväät oli syöty, mutta ajo pyöri yhä etäällä. Lähdin miehen kanssa laskemaan Katlan uudelleen irti, koska koira näytti virkistyneen ensimmäisestä ajosta ja kaadosta. Tämän erän haku oli itsenäistä ja riittävän laajaa. Koira löysi jäljet noin 200 metrin etäisyydeltä ja ylösotto tapahtui melko ripeästi.
Hajaannuimme passeihin. Jälkeenpäin kuulin, että mies oli nähnyt jäniksen omalta paikaltaan, mutta etäisyys ja maaston peitteisyys olivat estäneet ampumamahdollisuudet. Myös itse siirryin passiin uralle siihen kohtaan, josta ajo oli siirtynyt uran toiselle puolelle. En joutunut kauaa odottamaan, kun näin jäniksen lähestyvän itseäni uraa pitkin. Sain jopa pari kuvaa siitä.
Lopulta koira kytkettiin hukalta ja vielä autoon laittaessa se ulvahteli pettyneenä, kun olisi vielä halunnut jatkaa. Päivä venähti pidemmäksi kuin oli tarkoitus ja iltapäivällä auringossa saattoi olla jopa 20 astetta lämmintä.
Päivä oli rankka, mutta erittäin palkitseva. Katla tuntui vasta päivän lopulla tajunneen metsään tulemisen syyn. Saalistakin saatiin ja paljon erilaisia tilanteita koettiin.
Keskiviikko valkeni lämpimänä, mutta sateisena. Annoimme itsellemme sen verran armoa, että maastoon lähtö tapahtui tuntia myöhemmin ja olimme päättäneet ottaa vain yhden ajoerän, koska iltapäiväksi oli muita suunnitelmia. Me naiset suuntasimme Katlan mukana maastoon ja miehet ottivat jälleen Coitoksen.
Katla oli vaikutti pirteämmältä ja irtosi hyvin hakuun. Tosin jäljet taisivat löytyä tuskin sadan metrin etäisyydeltä meistä, mutta koirasta pystyi vaistoamaan oikeanlaisen vireen. Ensimmäisest herättelyhaukahdukset kuultiin melko pian, mutta jälkien selvittely tuntui kestävän kauan. Katla ei silti luovuttanut, vaikka kävikin kerran pitkän haun aikana tarkistamassa meidän sijaintimme.
Lopulta jänis pinkaisi liikkeelle. Nähtiin jänis ensimmäisen kierroksen jälkeen ja se taisi meitä pelästyä, koska karkkosi yli 700 metrin päähän alueelta. Koska ajo meni tielle lähdettiin turvaamaan koiran irtioloa, mutta hukka selvisi ennen kuin ehdimme paikalle. Ajo palasi takaisin lähtöpaikoille, jonne mekin siirryimme.
Katla siis oli tulessa, vaikka lopulta jänis veti pidemmän korren, kun upotti jäljet erittäin pahanhajuisen mutaojaan (suohon?) eikä Katla enää pystynyt sitä hukkaa selvittämään.
Miehet ja Coitos taistelivat sitkeästi, mutta lopulta ensimmäisestä maastosta jänistä ei saatu liikkeelle. Jollekin Coitos oli herätellyt, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Ottivat toisen maaston, josta Coitos sai jäniksen liikkeelle. Ajo kuitenkin katkesi hukkaan, josta koira lähti palaamaan omia jälkiään takaisin. Coitokselle oli sattunut jokin tapaturma, koska sen suusta valui verta. Koira ilmeisesti oli loukannut kielensä.
Onneksi koira tajusi itse lopettaa ajon siihen ja palata miesten luokse. Tähän päätettiin metsäpäivä ja palattiin Kotikylään. Illalla käytiin syömässä ulkona ja juhlittiin yhden passimiehen synttäreitä. Tietysti iltaan kuului myös jälkipelit ja leikkimielisen Vaikkukorva cupin palkintojen jako. Tosin vähän epäselväksi jäi kuka voitti ja kenet, mutta ilmeisen tasaväkistä kilpailu oli.
Torstaina nukuttiin pidempään ja käytiin rauhallisella kävelyllä. Lisäksi koirat saivat leikkiä ennen kotiinlähtöä. Otettiin myös yhteiskuva bretagnenbasseteista.
Paluumatka tuntui pidemmältä kuin meno. Lopulta kuitenkin auto oli kotipihassa ja voitiin aloittaa matkatavaroiden purku. Pihkakin kotiutui vielä samana iltana.
Tänään olen keitellyt mukaan saamaamme Katlan ajamaa jänistä (kiitos ampujalle!). Pian sen pitäisi olla jo valmista. Nam.
©RH Katla ja Unkka |
©RH Palauttavalla iltalenkillä |
Miehillä oli mukanaan Katlan veli Coitos. Ensimmäisessä maastossa oli rymistellyt jokin eläin, eikä Coitos ollut suostunut irtoamaan hakuun. Miehet epäilivät karhua ja siirtyivät toiseen maastoon, jossa koira herätteli ja ajoi hyvin lyhyen pätkän. Lopulta kokoonnuttiin metsästysmajan laavulle makkaran paistoon ja päätettiin päättää päivä lämpötilan vuoksi siihen.
©RH Katla, Valle, Unkka ja Coitos |
Eipä paljon enempää oltaisi voitu epäonnistua. Unkka päätti heti irtilaskussa lähteä passiketjun väärälle puolelle hakuun ja lopulta jänis lähti liikkeelle eri puolelta tietä. Ajo karkkosi taas rajan yli ja koira mentiin kytkemään ajosta.
Koska ensimmäinen erä jäi lyhyeksi, olimme jo toisessa maastossa odotettua aiemmin. Katla päästettiin irti, mutta se haki itselleen poikkeuksellisen vaisusti. Koira haki läheltä ja pistomaisesti. Siirryttiin eteenpäin maastossa ja lopulta koira ilmeisesti törmäsi jälkiin. Niitä jäi selvittämään innokkaasti.
Katlan huonon haun aikana miehillä oli jännää, kun Unkka kaivoi esiin jäniksen, jota ajoi katkonaisesti. Ilmeisesti jänis jäi vähän väliä lymyämään, ja siksi ajo eteni töksähdellen. Lopulta se tuli passiin ja saatiin eräksi.
Katlan löytämät jäljet kuumenivat vähitellen niin, että lopulta koira antoi niille herättelyjä. Katla puursi niin pitkään, että jänis saatiin liikkeelle. Melkein samalla hetkellä käynnistyi Unkan toinen ajo. Nauratti, kun tutkalla seurasin kahden ajon etenemistä ja kuuntelin molempien koirien haukkua.
Yhtäkkiä pamahti. Yritin sijoittaa ääntä passeihin, mutta en ollut varma kuka oli ampunut. Lopulta tuli viesti, että Katlan ajama jänis oli saatu. Se oli ensimmäinen kasvattajan Katlalle ampuma jänis. Lähdin kaadolle, jonne ehdin vielä ennen koiraa. Katlalla oli paha hukka suoalueella, mutta hienosti se selvisi ja ajoi kaadolle asti.
©RH Katla ja jänis |
Hajaannuimme passeihin. Jälkeenpäin kuulin, että mies oli nähnyt jäniksen omalta paikaltaan, mutta etäisyys ja maaston peitteisyys olivat estäneet ampumamahdollisuudet. Myös itse siirryin passiin uralle siihen kohtaan, josta ajo oli siirtynyt uran toiselle puolelle. En joutunut kauaa odottamaan, kun näin jäniksen lähestyvän itseäni uraa pitkin. Sain jopa pari kuvaa siitä.
©RH Metsäjänis |
Päivä oli rankka, mutta erittäin palkitseva. Katla tuntui vasta päivän lopulla tajunneen metsään tulemisen syyn. Saalistakin saatiin ja paljon erilaisia tilanteita koettiin.
©RH Tästä Katla on lähtöisin |
Katla oli vaikutti pirteämmältä ja irtosi hyvin hakuun. Tosin jäljet taisivat löytyä tuskin sadan metrin etäisyydeltä meistä, mutta koirasta pystyi vaistoamaan oikeanlaisen vireen. Ensimmäisest herättelyhaukahdukset kuultiin melko pian, mutta jälkien selvittely tuntui kestävän kauan. Katla ei silti luovuttanut, vaikka kävikin kerran pitkän haun aikana tarkistamassa meidän sijaintimme.
Lopulta jänis pinkaisi liikkeelle. Nähtiin jänis ensimmäisen kierroksen jälkeen ja se taisi meitä pelästyä, koska karkkosi yli 700 metrin päähän alueelta. Koska ajo meni tielle lähdettiin turvaamaan koiran irtioloa, mutta hukka selvisi ennen kuin ehdimme paikalle. Ajo palasi takaisin lähtöpaikoille, jonne mekin siirryimme.
Katla siis oli tulessa, vaikka lopulta jänis veti pidemmän korren, kun upotti jäljet erittäin pahanhajuisen mutaojaan (suohon?) eikä Katla enää pystynyt sitä hukkaa selvittämään.
Miehet ja Coitos taistelivat sitkeästi, mutta lopulta ensimmäisestä maastosta jänistä ei saatu liikkeelle. Jollekin Coitos oli herätellyt, mutta ylösottoa ei tapahtunut. Ottivat toisen maaston, josta Coitos sai jäniksen liikkeelle. Ajo kuitenkin katkesi hukkaan, josta koira lähti palaamaan omia jälkiään takaisin. Coitokselle oli sattunut jokin tapaturma, koska sen suusta valui verta. Koira ilmeisesti oli loukannut kielensä.
Onneksi koira tajusi itse lopettaa ajon siihen ja palata miesten luokse. Tähän päätettiin metsäpäivä ja palattiin Kotikylään. Illalla käytiin syömässä ulkona ja juhlittiin yhden passimiehen synttäreitä. Tietysti iltaan kuului myös jälkipelit ja leikkimielisen Vaikkukorva cupin palkintojen jako. Tosin vähän epäselväksi jäi kuka voitti ja kenet, mutta ilmeisen tasaväkistä kilpailu oli.
Torstaina nukuttiin pidempään ja käytiin rauhallisella kävelyllä. Lisäksi koirat saivat leikkiä ennen kotiinlähtöä. Otettiin myös yhteiskuva bretagnenbasseteista.
Paluumatka tuntui pidemmältä kuin meno. Lopulta kuitenkin auto oli kotipihassa ja voitiin aloittaa matkatavaroiden purku. Pihkakin kotiutui vielä samana iltana.
Tänään olen keitellyt mukaan saamaamme Katlan ajamaa jänistä (kiitos ampujalle!). Pian sen pitäisi olla jo valmista. Nam.