Ei oikeastaan ole ajankohtaista edes miettiä koiran hankintaa. Törmäsin kuitenkin Koiran haukuntaa -blogissa hauskaan ideaan, jossa kirjoittaja oli tehnyt Suomen Kennelliiton hankikoira.fi sivuston rotutestin ja pohdiskeli sen tuloksia itsekseen.
Ennen oman koiran hankintaa minulle oli kertynyt kokemusta kolmesta hyvin erityyppisestä koirasta. Lapsuuden kotonani oli rotuina vuorollaan sekarotuinen mustaturkkinen Veera (lapinporokoiraa ja jotain muuta), bichon frisé Pekko ja japaninpystykorva Donna. Miehen kotona on sen sijaan asunut pysäyttäviä metsästyskoirarotuja (jämtlanninpystykorva Noppe ja suomenpystykorva Vilkku eli "Vili").
Kun meille aikanaan alettiin miettiä yhteistä koiraa, oltiin kompromissien äärellä. Minä olisin silloin tyytynyt aktiiviseen harrastuskoiraan (mejä koemuotona kiinnosti jo silloin). Turkin suhteen olin päättäväinen; en halunnut turkinhoidollisesti vaativaa rotua, en myöskään ihan lyhytkarvaista rotua (ne karvapiikit sisustustekstiileissä ja vaatteissa on ehdoton nounou). Mies taas ilmoitti, että koiran olisi hyvä olla metsästysrotuinen, mielellään ajava. Silloin asuimme vielä kerrostalossa, joten runsaasti pohdittiin myös haukkuherkkyyttä ja koiran kokoa. Olen meidän rotuvalintaa perustellut aiemmissakin blogijulkaisuissa, mm:
Tein siis rotutestin, jonka mukaan minulle soveltuisi parhaiten seuraavat rodut:
Ensivilkaisulla näin, että kolmantena tuloksissa löytyi nykyinen rotu bretagnenbassetti. Se ei sinällään yllätä, koska teimme tarkan pohjatyön jo ensimmäistä yhteistä koiraamme hankkiessa. Lisäksi kuin vahvistuksena olemme ottaneet laumaan myös toisen samanrotuisen (tosin erittäin erilaisen) koiran. Bretagnenbassetti on rotuna meille sopiva. Henkilökohtaisesti pidän rotua toisinaan turhan flegmaattisena sisätiloissa. Tai ainakin meidän molemmat yksilöt ovat aikuisena äärimmäisen näkymättömiä sisätiloissa ollessaan (ellei ole ruoka-aika).
Sitten kiinnitin huomiota rotutestin mukaan minulle parhaiten soveltuvaan rotuun, joka oli portugalinpodengo. Suoraan sanottuna en edes tiedä, minkä näköinen rotu on tai mihin metsästykseen sitä Suomessa voisi käyttää. Sekään ei rotutestissä saanut täysiä pisteitä soveltuvuudesta minulle. Tutustuin kevysti rotuyhdistyksen sivuilla rotuun, jolla mainostettiin kyllä olevan metsästysviettiä, mutta Suomessa koirilla ei näytä olevan esittää mitään metsästyskoetuloksia. En siis todellakaan vaadi rodulta ainoastaan riistaviettiä. Koiran tulisi olla myös käyttökelpoinen Suomen oloissa tapahtuvaan metsästykseen. Löysin myös tämän loistavan kirjoituksen, joka vahvisti käsitystäni: "Ei jatkoon".
Kolmannella silmäyksellä havaitsin, että perinteisiä (ja ei niin perinteisiä) pysäyttäviä hirvikoirarotuja oli eksynyt useampi listalleni. Soveltuvia minulle olisi hälleforsinkoira, pohjanpystykorva, valkoinen ruotsinhirvikoira, jämtlanninpystykorva, harmaa norjanhirvikoira ja musta norjanhirvikoira. Sinänsä kiinnostavaa, koska itse en noista haukkuherkistä pystykorvaroduista ole ollut kovin innoissani. Hirvikoiran hankintaa hillitsee myös se tosiasia, että oman metsästysyhdistyksen alueella on useita hirvijahtiin soveltuvia koiria tarjolla, ja monesti harrastuskausi pysäyttävillä koirilla on todella lyhyt. Jotten ammu ajatusta suorilta käsin alas, pidän näiden pystykorvien aktiivisesta ilmeestä ja niiden ulkonäkö on omaa silmää miellyttävä. Näiden rotujen terveys on myös yleensä todella hyvä, joka mielestäni on yksi tärkeimpiä rodun valintakriteerejä. Se hieman hämmentää, ettei soveltuvaksi tarjoutunut ollenkaan suomenpystykorva, joka pystykorvaroduista jämptin kanssa on omalla pystykorvien top3-listalla.
Heti bretagnenbassetin jälkeen listalle oli päässyt mäyräkoira. Mäyräkoiria on olemassa niin seurakoiriksi kuin tositoimiin soveltuviakin. Lisäksi eri koko- ja karvavaihtoehtoja on runsaasti. Ehkä kooltaan isommat ja ehdottomasti karkeakarvaiset metsästysviettiset mäyräkoirat olisivat mahdollinen vaihtoehto meille rotuna. Metsästyskäyttöä ajatellen mäyräkoira on myös tällä hetkellä monipuolinen ajokoira (ainoa rotu, jota saa käyttää sorkkaeläimen ajometsästykseen), lisäksi se sopisi myös luolametsästykseen. Rodun terveys kuitenkin mietityttää, etenkin pitkä runko suhteessa jalkojen pituuteen voi aiheuttaa ongelmia. Myös luonne monilla mäyräkoirilla on voimakkaan itsepäinen. Basseteillakin samaa "vikaa" on, mutta olen ymmärtänyt, että mäyräkoirat ovat ihan oma lukunsa.
Viimeisenä havaitsin snautserin listallani. Se nyt ei ainakaan täytä metsästyskoirarotu vaatimusta. En siihen sen tarkemmin edes viitsi tutustua rotuna.
Rotutestin tulokset olivat aika hakuammuntaa. En kyllä tämän perusteella ainakaan kenellekään metsästyskoirasta haaveilevalle suosittelisi testiä. Kuten Koiran haukuntaa -blogin kirjoittajakin oli havainnut, rotutesti ei erotellut mitenkään eri metsästysharrastuksia (tai muitakaan harrastuksia kattavasti). En lähtökohtaisesti edes haaveile hirvikoiraroduista, koska meillä ei ole tarjota sellaiselle tarpeeksi metsäaikaa.
Minulle sopii se, ettei koira ole hirmuisen seurallinen, etenkään perheen ulkopuolisia kohtaan (kysymys 12). Sallin ja ymmärän siis koiran lievän varauksellisuuden, jos se käyttäytymisessä näkyy loogisesti eikä äidy vihaisuuteen tai arvaamattomuuteen asti. Toisaalta sen ei olettaisi sulkevan pois rotuja, jotka ovat seurallisempia, koska tottakai arvostan ensisijaisesti sosiaalisesti helpompaa luonnetta. Epäilen, että tuo valinta rajasi omista vastauksista pois runsaasti seurallisempia metsästyskoirarotuja, kuten suomenajokoiran, beaglen ja dreeverin. Myöskään yhtään seisojaa tai noutajaa testi ei minulle tyrkyttänyt, mikä hieman hämmensi. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että heti alussa piti rajata tulokset yhteen turkkilaatuun. Siinä olisin halunnut valita useamman kuin yhden vaihtoehdon.
Rotutestin yhtenä heikkoutena oli myös yleisten ja erikoisten rotujen sekamelska. Osan roduista saatavuus on todella huonoa ja pentua voi joutua odottamaan vuosia. Mielestäni rodun tunnettuus ja yleisyys pitäisi myös jotenkin huomioida testin rajauksissa. Jos koiran hankkijaa ei haittaa odottaa pentua yli kahta vuotta tai on ihan sopivaa hakea koira ulkomailta isolla rahalla, voisi lisätä erikoisempien rotujen määrää tuloksissa. Toisaalta ymmärrän testin myös tarjoavan kattavasti koko rotukirjoa, koska muutenhan se suosisi herkästi yleisempiä rotuja. Kaikesta huolimatta mekin vuonna 2008 päädyimme lähes kahden vuoden odotuksen jälkeen rotuun, joka on suhteellisen harvinainen Suomessa. Kilpailevana rotuna oli tuolloin karkeakarvainen mäyräkoira, joka hyvästä saatavuudesta huolimatta hävisi bretagnenbassetille.
Ennen oman koiran hankintaa minulle oli kertynyt kokemusta kolmesta hyvin erityyppisestä koirasta. Lapsuuden kotonani oli rotuina vuorollaan sekarotuinen mustaturkkinen Veera (lapinporokoiraa ja jotain muuta), bichon frisé Pekko ja japaninpystykorva Donna. Miehen kotona on sen sijaan asunut pysäyttäviä metsästyskoirarotuja (jämtlanninpystykorva Noppe ja suomenpystykorva Vilkku eli "Vili").
Kun meille aikanaan alettiin miettiä yhteistä koiraa, oltiin kompromissien äärellä. Minä olisin silloin tyytynyt aktiiviseen harrastuskoiraan (mejä koemuotona kiinnosti jo silloin). Turkin suhteen olin päättäväinen; en halunnut turkinhoidollisesti vaativaa rotua, en myöskään ihan lyhytkarvaista rotua (ne karvapiikit sisustustekstiileissä ja vaatteissa on ehdoton nounou). Mies taas ilmoitti, että koiran olisi hyvä olla metsästysrotuinen, mielellään ajava. Silloin asuimme vielä kerrostalossa, joten runsaasti pohdittiin myös haukkuherkkyyttä ja koiran kokoa. Olen meidän rotuvalintaa perustellut aiemmissakin blogijulkaisuissa, mm:
Koira siis tuli meille ainakin osittain tarpeeseen saada metsästyskaveri, vaikka ainahan koira tulee ensisijaisesti perheenjäseneksi. Rotu valikoitui, koska se täytti vaadittavat kriteerit: pieni/keskikokoinen, ajava koira, helpohko turkki, kestävä, ystävällinen luonne, miellyttävä ulkonäkö.
– Jänisjemma, "Metsästys ajavan koiran avulla" 17.11.2012Jonkun verran oma kanta rotuvalintaan on muuttunut noin kymmenessä vuodessa. Luultavasti se, että kotiin tulee rodun X edustaja vaikuttaa jo itsessään voimakkaasti mielipiteeseen. Koiran kanssa tehdyt asiat ja harrastamiset vahvistavat tai heikentävät valitussa rodussa pysymistä. Ainakin tuo aktiivinen harrastuskoira vaatimus on tarkentunut omalta osalta siten, että koirarodun tulee olla metsästykseen soveltuva. Lajin suhteen en ole niin kriittinen, periaatteessa voisin olla kiinnostunut myös seisojista tai noutajista ja niille tarkoitetuista koemuodoista. En tosin tiedä, koska en ole tutustunut harrastuksiin riittävästi. Mejä-harrastuksen olen taas oppinut lokeroimaan yleislajiksi, jota voi harrastaa rodusta riippumatta, jos koiralla vaan löytyy taipumusta siihen.
Tein siis rotutestin, jonka mukaan minulle soveltuisi parhaiten seuraavat rodut:
Ensivilkaisulla näin, että kolmantena tuloksissa löytyi nykyinen rotu bretagnenbassetti. Se ei sinällään yllätä, koska teimme tarkan pohjatyön jo ensimmäistä yhteistä koiraamme hankkiessa. Lisäksi kuin vahvistuksena olemme ottaneet laumaan myös toisen samanrotuisen (tosin erittäin erilaisen) koiran. Bretagnenbassetti on rotuna meille sopiva. Henkilökohtaisesti pidän rotua toisinaan turhan flegmaattisena sisätiloissa. Tai ainakin meidän molemmat yksilöt ovat aikuisena äärimmäisen näkymättömiä sisätiloissa ollessaan (ellei ole ruoka-aika).
Sitten kiinnitin huomiota rotutestin mukaan minulle parhaiten soveltuvaan rotuun, joka oli portugalinpodengo. Suoraan sanottuna en edes tiedä, minkä näköinen rotu on tai mihin metsästykseen sitä Suomessa voisi käyttää. Sekään ei rotutestissä saanut täysiä pisteitä soveltuvuudesta minulle. Tutustuin kevysti rotuyhdistyksen sivuilla rotuun, jolla mainostettiin kyllä olevan metsästysviettiä, mutta Suomessa koirilla ei näytä olevan esittää mitään metsästyskoetuloksia. En siis todellakaan vaadi rodulta ainoastaan riistaviettiä. Koiran tulisi olla myös käyttökelpoinen Suomen oloissa tapahtuvaan metsästykseen. Löysin myös tämän loistavan kirjoituksen, joka vahvisti käsitystäni: "Ei jatkoon".
Kolmannella silmäyksellä havaitsin, että perinteisiä (ja ei niin perinteisiä) pysäyttäviä hirvikoirarotuja oli eksynyt useampi listalleni. Soveltuvia minulle olisi hälleforsinkoira, pohjanpystykorva, valkoinen ruotsinhirvikoira, jämtlanninpystykorva, harmaa norjanhirvikoira ja musta norjanhirvikoira. Sinänsä kiinnostavaa, koska itse en noista haukkuherkistä pystykorvaroduista ole ollut kovin innoissani. Hirvikoiran hankintaa hillitsee myös se tosiasia, että oman metsästysyhdistyksen alueella on useita hirvijahtiin soveltuvia koiria tarjolla, ja monesti harrastuskausi pysäyttävillä koirilla on todella lyhyt. Jotten ammu ajatusta suorilta käsin alas, pidän näiden pystykorvien aktiivisesta ilmeestä ja niiden ulkonäkö on omaa silmää miellyttävä. Näiden rotujen terveys on myös yleensä todella hyvä, joka mielestäni on yksi tärkeimpiä rodun valintakriteerejä. Se hieman hämmentää, ettei soveltuvaksi tarjoutunut ollenkaan suomenpystykorva, joka pystykorvaroduista jämptin kanssa on omalla pystykorvien top3-listalla.
Heti bretagnenbassetin jälkeen listalle oli päässyt mäyräkoira. Mäyräkoiria on olemassa niin seurakoiriksi kuin tositoimiin soveltuviakin. Lisäksi eri koko- ja karvavaihtoehtoja on runsaasti. Ehkä kooltaan isommat ja ehdottomasti karkeakarvaiset metsästysviettiset mäyräkoirat olisivat mahdollinen vaihtoehto meille rotuna. Metsästyskäyttöä ajatellen mäyräkoira on myös tällä hetkellä monipuolinen ajokoira (ainoa rotu, jota saa käyttää sorkkaeläimen ajometsästykseen), lisäksi se sopisi myös luolametsästykseen. Rodun terveys kuitenkin mietityttää, etenkin pitkä runko suhteessa jalkojen pituuteen voi aiheuttaa ongelmia. Myös luonne monilla mäyräkoirilla on voimakkaan itsepäinen. Basseteillakin samaa "vikaa" on, mutta olen ymmärtänyt, että mäyräkoirat ovat ihan oma lukunsa.
Viimeisenä havaitsin snautserin listallani. Se nyt ei ainakaan täytä metsästyskoirarotu vaatimusta. En siihen sen tarkemmin edes viitsi tutustua rotuna.
Rotutestin tulokset olivat aika hakuammuntaa. En kyllä tämän perusteella ainakaan kenellekään metsästyskoirasta haaveilevalle suosittelisi testiä. Kuten Koiran haukuntaa -blogin kirjoittajakin oli havainnut, rotutesti ei erotellut mitenkään eri metsästysharrastuksia (tai muitakaan harrastuksia kattavasti). En lähtökohtaisesti edes haaveile hirvikoiraroduista, koska meillä ei ole tarjota sellaiselle tarpeeksi metsäaikaa.
Minulle sopii se, ettei koira ole hirmuisen seurallinen, etenkään perheen ulkopuolisia kohtaan (kysymys 12). Sallin ja ymmärän siis koiran lievän varauksellisuuden, jos se käyttäytymisessä näkyy loogisesti eikä äidy vihaisuuteen tai arvaamattomuuteen asti. Toisaalta sen ei olettaisi sulkevan pois rotuja, jotka ovat seurallisempia, koska tottakai arvostan ensisijaisesti sosiaalisesti helpompaa luonnetta. Epäilen, että tuo valinta rajasi omista vastauksista pois runsaasti seurallisempia metsästyskoirarotuja, kuten suomenajokoiran, beaglen ja dreeverin. Myöskään yhtään seisojaa tai noutajaa testi ei minulle tyrkyttänyt, mikä hieman hämmensi. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että heti alussa piti rajata tulokset yhteen turkkilaatuun. Siinä olisin halunnut valita useamman kuin yhden vaihtoehdon.
Rotutestin yhtenä heikkoutena oli myös yleisten ja erikoisten rotujen sekamelska. Osan roduista saatavuus on todella huonoa ja pentua voi joutua odottamaan vuosia. Mielestäni rodun tunnettuus ja yleisyys pitäisi myös jotenkin huomioida testin rajauksissa. Jos koiran hankkijaa ei haittaa odottaa pentua yli kahta vuotta tai on ihan sopivaa hakea koira ulkomailta isolla rahalla, voisi lisätä erikoisempien rotujen määrää tuloksissa. Toisaalta ymmärrän testin myös tarjoavan kattavasti koko rotukirjoa, koska muutenhan se suosisi herkästi yleisempiä rotuja. Kaikesta huolimatta mekin vuonna 2008 päädyimme lähes kahden vuoden odotuksen jälkeen rotuun, joka on suhteellisen harvinainen Suomessa. Kilpailevana rotuna oli tuolloin karkeakarvainen mäyräkoira, joka hyvästä saatavuudesta huolimatta hävisi bretagnenbassetille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti