Piharusakko on täällä taas

Muistanette meidän Piharusakon eli Russakan? Minulla on ilo ilmoittaa, että rusakkomme voi erinomaisen mainiosti.

©RH Rusakon poikanen

En ole sitä nähnyt pitkiin aikoihin, mutta talviaikana näin usein sen jäljet kiertämässä pihan ainoaa omenapuuta. Turhautunein pompuin se säännöllisin väliajoin kävi talven aikana tarkistamassa, josko puun suojaava verkko olisi otettu pois. Minä sekä suojaverkko pysyimme tiukkana, ja omenapuumme selvisi talven piirityksestä.

Nyt keväällä nurmikolla on käyty lannoittamassa piinallisen tiheään. Koiramme toki kiittävät tästä ystävällisestä eleestä, mutta itse menetän säännöllisesti hermot, kun koirat jumittuvat maistelemaan nurmikolle.

En tosiaan ole rusakkoa viimeaikoina nähnyt ja olen päätellyt, että se on aikuistuttuaan viisastunut, ja oppinut taitavasti välttelemään pihan ihmis- ja koira-asukkeja. Joskus illan viimeisen pissatusreissun aikana minulle on tullut tunne siitä, että joku katselee meitä. Silloin olen ajatellut rusakkoa, ja uskonut sen lymyilevän tontin joutomaaksi nimetyssä heinittyneessä metsikössä.

Tänään meidän Rusakka oli jättänyt pihalle yllätyksen. Ulkoilutin koirat ennen jälkimaastoihin lähtemistä tontin rajalla. Pihka jäi tonkimaan remmi kireänä heinikkoon ja aloin jo hermostua sen vetkutteluun, kun tajusin, että sen kuonon edessä on jokin pieni ruskea pallo.

©RH Älä koske minuun!

Onneksi tajusin, mikä ruohikossa piileskeli, ja vedin molemmat koirat välittömästi pois. Tarkemmin katsottuani näin toisen nyrkinkokoisen pallon möngertävän sivummalla. Kaksi rusakonpoikasta! Luultavasti lähimaastoissa niitä on useampia, koska selkeästi rusakko oli tässä kivensuojassa synnyttänyt ja useamman poikasen jo ehtinyt siirtämään muualle. Toivottavasti se ei nyt hylkää näitä kahta, kun vahingossa satuimme osumaan sen jänisjemmaan.

Oli kyllä hyvä muistutus siitä, miksi tähän aikaan koirat on pidettävä kytkettynä! Jopa omalla pihalla. Ja vaikka villieläimen poikanen on äärettömän suloinen ja avuttoman näköinen otus, ei ikinä saa mennä koskemaan tai "pelastamaan" eläintä.

Onnea Russakalle! Sille taitaa olla tulossa kiireinen kesä, kun se käy imettämässä eri jemmoissa odottavia poikasiaan, ja näyttää niille rusakon elämän mallia.

Voi meidän omenapuuta. Nyt niitä piharusakoita on enemmän kuin yksi.

Luminen kevät saa jäljentekijän hypähtelemään

Ei siis ilosta vaan ihan kirjaimellisesti.

Tämä kevät on piinannut minua. Lunta on ollut maastossa poikkeuksellisen pitkälle huhtikuuhun, ja jälkeä olen tehnyt lähinnä mielikuvissani. Viime viikko lopulta sulatti lumen riittävän vähäiseksi jälkiharrastukselle, ja koko viikon kärvisteltyäni pääsin lauantai-illalla tekemään lyhyet jäljet molemmille koirille.

©RH Ansa, jota kiinnostaa kuivumassa oleva jälkisieni

Hieman sain loikkia ja kaarrella lumisempia paikkoja vältellen, mutta tänään koirien jälkisuorituksilla oli yllättävän vaikeaa nähdä, mistä olin edellisenä iltana hypähdellyt. Muutamassa paikassa verinen sieni oli käynyt lumen päällä jättäen ilkeän raahausjäljen valkealle pohjalle, mutta jalanjälkiä oli vähemmän näkyvissä. Ehkäpä minulla saattaa olla lahjakkuutta balettitanssijaksi tai estejuoksijaksi. Erityistä haastetta jäljentekijän näkökulmasta aiheutti jäinen maa; makausten tekeminen ei oikein onnistunut. Lopulta tein makauksia niissä kohdin, kun se teknisesti oli mahdollista, välittämättä juurikaan siitä noudatinko minkään koeluokan sääntöjä.

©RH Pihka ja ilo kaadosta

Pihkan jälki oli kunnon peuraparatiisialueella. Näin jo jälkeä tehdessä kaksi eläintä karkkoamassa edeltäni. Myös jätökset ja makuupaikat kertoivat runsaasta sorkkaeläinkannasta. Pihkan suoritus oli tästä syystä riistanjäljille eksyilevä eikä ainakaan jälkiuskollisuutta tämänkertainen työskentely meille esitellyt. Sorkka kuitenkin löytyi jäljen lopusta, joten ei se ihan huonosti mennyt. Muutama jäljelle palautus sille tuli, jäljen ainoaa makausta koira ei merkannut mitenkään ja katkokulma oikaistiin menemättä veretyksen loppuun sekä lenkitettiin poikkeuksellisen laajasti.

Katla ei varsinaisesti yllättänyt. Tiesin, että se on kypsynyt jäljestäjänä ja haluaa työskennellä minua ilahduttavasti. Tyylilleen uskollisena se edelleen vetää voimakkaasti, ja etenee tehden kaarroksia jäljen päällä ja sivuilla. Sen sijaan jälkiuskollisuus on nosteessa. Katla on yllättävänkin uskollinen annetulle tehtävälle. Maastossa ollut vähäinen lumi nimittäin paljasti, että jäljenteon jälkeen jäljen viereen oli ilmestynyt metsäjäniksen jäljet. Näinkään tuoreet jäljet eivät harhauttaneet Katlaa tehtävästään, josta olin yllättynyt (ja lähes pettynyt).

©TU Katla alkumakauksella

©TU Luntakin paikoitellen metsässä on

©RH Tuoreet jäniksen jäljet Katlan jäljen viimeisellä osuudella

Ensimmäisellä kulmalla ei ollut (teknisistä ongelmista johtuen) makausta. Toinen kulmamakaus mentiin melkein sisäpuolelta oikaisten. Viime hetkellä jarrutin koiran menoa sen verran, että se havahtui huomaamaan sivussa olevan makauksen ja kävi sen nopeasti nuuhkaisemassa. Koetilanteessa olisi varmasti jättänyt merkkaamatta.

©TU Katla ja minä kaadolla

Kaadolle tultiin suoraan ja koira jäi sille haistelemaan sorkkaa. Katlan suoritus kokonaisuutena ilahdutti itseäni. Selkeästi se tietää tehtävän ja on oppinut toimimaan yhteistyössä kanssani.

Kun oltiin palattu metsästä ja koirat olivat makoilemassa tarhassaan auringon paistaessa, me kävimme terassilla kahvikuppien kera läpi koirien suorituksia. Siinä istuessamme sain viestin Ansa-koiran omistajalta, joka kyseli meitä lenkkiseuraksi. Kuten blogitekstin ensimmäinen kuva jo paljastaa, saimme jälkisienen kuivaustilanteen tarkkailijan paikalle. Yhtäkkiä mieleeni siis tuli, että haluaisiko hän tulla Katlan jäljelle koiransa kanssa (koska Katlan suoritus oli hukaton). Niin siinä sitten kävi, että sain pukea metsävaatteet uudelleen päälleni ja kaivaa pakastimesta jo hieman jäisen sorkan uudelle kierrokselle.

©RH Ansa tähyilee jäljen oikeaa suuntaa

Ansa varmasti osittain jäljesti Katlan (ja minun ja miehen) hajua, mutta koska sen kanssa harrastus ei ole yhtään vakavamielistä puuhaa, ei tällä ollut meille merkitystä. Alun koira eteni enemmän aaltoilevasti jäljen sivuille, mutta ensimmäisen kulman jälkeen ja erityisesti viimeinen osuus meni koiralta erittäin hyvin. Ohjaaja eteni liian suurella vauhdilla. Innokasta koiraa pitäisi jarruttaa runsaasti enemmän. Sellainen "pysyvä takakeno" asentona olisi luultavasti optimaalinen.

Makauksen Ansa kävi itsenäisesti merkkaamassa. Ainoa täysin onnistunut makauksen merkkaus siis tälle päivälle! Kaadolle hieman sivusta, josta otti sorkan omatoimisesti suuhunsa.

©RH Minun. Ansa omii sorkan kuin vanha tekijä

Olipas se mukavaa tekemistä taas pitkän tauon jäljiltä. Erityisesti Katlan kehittyminen kiinnostaa itseäni. Kesäkuussa olen mukana järjestämässä jälkikoetta metsästysyhdistyksemme alueella, ja mikäli koiran terveys pysyy hyvänä, uskon että ilmoitan myös Katlan tähän kokeeseen.

©RH Katla ja Ansa

Jälkihommien jälkeen koirat pääsivät leikkimään pihassamme. Pihka tosin katseli suurempien juoksemista tarhasta käsin ja antoi tyylipisteitä.

©RH Pihka tuomaroi tarhassa

Kyllä se kevät taitaa lopulta tulla :)