tiistai 20. joulukuuta 2011

Lumettomissa joulutunnelmissa



Ajotouhut eivät ole viime aikoina kauheasti kiinnostaneet, koska sää on ollut keskimääräistä pahempi jatkuvine vesisateineen ja pimeine päivineen. Lisäksi Pihka on alkanut harrastaa sitä, että jättää hukan selvittämisen kesken ja palaa takaisin ajon lähtöpaikkaan tai sitten meidän luo. Päätettiin siis pitää joulutaukoa tästä harrastuksesta, jos vaikka tauko lisäisi Pihkan intoa jatkaa työskentelyä myös hukalla. Viimeksi sai melko nopeaan (noin puoli tuntia hakua) jäniksen ylös, mutta ajo oli kuin pennulla: ensin kiivas 85 haukkua/min ajo (sai perslähdöt) läheiseen tiheikköisempään metsäalueeseen, jossa hukka. Pari kömpelöä lenkkiä ja eikun takaisin ajojälkeä lähtökuoppiin. Ei ollut ensimmäinen kerta! Tämä on todella harmittava tapa, joka Pihkalle on tänä syksynä tullut. Ja koska täällä ei ole lunta (toisin kuin tuossa vanhassa kuvassa), ei voi mennä katsomaan hukalle, mitä siellä on tapahtunut.

Hieman onnistuneempiin harrastustilanteisiin, nimittäin mies "lavasti" peurahaavakkotilanteen Pihkalle viime viikonloppuna. Toisin sanoen laittoi Pihkan jäljittämään peuranvasan, jonka ampui kyttäämällä. Osuma oli siis hyvä ja mies tiesi, että eläimen olevan kaatuneena lähellä (80-90 metriä). Alun haparoinnin (ampumapaikan hajut hieman levinneet) Pihka jäljitti hienosti peuran kaadolle asti! Tämä oli tosi hyvä oikean tilanteen harjoittelu, joita Pihkalle ei aikaisemmin olla tehty. Oikeaa tilanneta ei siis oikeastaan edes voi harjoitella kunnolla ja syksyn hirvenjäljitykset eivät olleet helpoimmasta päästä. Toivottavasti tämä lisää Pihkan toimivuutta haavakkotilanteessa. Pelkän verijäljen harjoittelu ei selvästi riitä haavakkotilanteen selvittelyyn.

Rauhallista joulun aikaa sekä eläimille että ihmisille, toivottaa Pihka & co!

maanantai 5. joulukuuta 2011

DRAJ-kokeessa

Ilmoitimme Pihkan jo syksymällä ensimmäiseen 4.12.2011 pidettävään ajokokeeseen Karvialla ja jännitimme viime päiviin asti toteutuisiko koe. Koe oli samalla Basset Cup -osakilpailu. Vasta noin viikkoa ennen vahvistui, että koe pidetään ja osallistujiakin oli ilmoittautunut peräti neljä (kolme bassettia ja yksi dreeveri). Kokeen järjestäjänä oli Koillis-Karvian metsästysseura ja kokeen keskuspaikkana oli seuran tuliterä viimeistelyä vaille valmis metsästysmaja. Edeltävä yö oli ollut myrskyisä ja sateinen sekä aamuyöstä ajaessamme kohti koepaikkaa satoi vettä ja räntää. Lämpötila oli noin 2 astetta ja tien pinnat olivat paikoitellen liukkaita. Keli ei siis antanut odottaa päivältä kovinkaan paljon.

Ylituomarina kokeessa oli Timo Nurmiluoto, joka piti puhuttelun klo 7:30. Metsään lähdettiin puhuttelun jälkeen rauhassa, koska pimeyttä tuntui riittävän pitkälle aamuun. Pihkalta tarkistettiin myös mikrosiru, joka oli ok. Maastomme oli noin 20 minuutin ajomatkan päässä kokeen keskuspaikalta ja mukanamme oli tuomari, joka oli meille myös maasto-oppaana.

Pihka päästettiin irti noin klo 9. Haki todella läheltä ja työskentely oli todella pistomaista - ei kunnon lenkkejä. Ensimmäisen tunnin jälkeen kuljettiin koiran perässä. Ensimmäinen hakuerä (120 min) ei tuotttanut tulosta vaan jatkettiin suoraan toiseen erään. Suon ylityksen jälkeen päästi pienen äännähdyksen yöjäljen löytymisen merkiksi. Tällöin toisessa hakuerässä oltiin jo viimeisen tunnin puolella (Pihka haki yhteensä 3 tuntia 40 minuuttia). Ylösotto kesti luvattoman pitkään, mutta lopulta pienten herättelyjen jälkeen klo 12:40 sai jäniksen liikkeelle. Saimme valkoisesta heti näköhavainnon. Ajo eteni kohti paikkaa, jossa koira päästettiin aamulla irti ja ylitti tien kaartaen pellonreunoja mukaillen takaisin päin. Ajo oli hyvin yhtenäistä noin 50 minuuttiin asti, jonka jälkeen Pihka päästi ulvahteluja ja yksittäisiä haukahduksia ennen lopullista hukkaa. Jänis ei enää löytynyt ja lopulta koira palasi omia jälkiään takaisin auton kautta luoksemme. Todettiin kenraalihukka ja koira kytketiin klo 14:41.


Tuomarin antamat pisteet Pihkalle:

Ominaisuuspisteet:
Haku 3/5
Ylösotto 2/5
Ajovarmuus 3/5
Haukku (kuuluvuus, sointi) 4/5
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3.5/5
Tottelevaisuus/yhteistyö 4/5
Kokonaisvaikutelma 3/5
Ominaisuuspisteet yhteensä: 22.50 pistettä

Ajopisteet:
Ajoaika yhteensä 50 min = 27.08 pistettä

TULOS 49.58 pistettä -> AVO2

Koeselostus:
Haku hidasta, hieman läheltä, Jälkitarkka, ylösotto kesti melko pitkään. Ajo päättyi kenraalihukkaan metsään. Haukku kertova, kaksiääninen hyvin kuuluva. Metsästysinnoltaan normaali koira.

Ensimmäiseksi kokeeksi tulos oli ihan hyvä, ja koska Pihkan haku oli noinkin huonoa ja oltiin jo melkein siinä uskossa, ettei tulosta tänään saada, tähän saavutukseen on pakko olla kohtuullisen tyytyväinen. Ja myöskin meidän kannalta hyvä, koska nyt jäi "hampaankoloon" jotain, josta hyvä lähteä parantamaan.