Hyvästit kesäkarvoille

Kuinka paljon karvaa yhdessä pienessä bassetissa voi olla? Paljon, ehkä loputtomasti. Eilen siis aloitin puolivuosittain toistuvan urakan eli Pihkan karvojen nypinnän. Nypinnän aloitus on vähän viivästynyt, koska mielestäni koiran karvapeite on ollut todella erinomainen. Enkä olisi halunnut sitä vieläkään nyppiä ellei huusholli karvoittuisi huomattavaa nopeutta. Lisäksi alkaa olla kiire nypinnälle, jotta koira ehtii kasvattaa talven pakkasille uuden riittävän suojaavan turkin.

Huomasin, että olen kehittynyt nyppijänä. Strippasin koiralta koko vartalon lukuun ottamatta päätä, kaulaa ja tassuja. Tassut kyllä jäävät yleensäkin vähemmälle huomiolle. Noudatan niiden suhteen kokeneen metsästäjän neuvoa: viimeistään jänistä ajaessa ne "nyppiintyvät" itse metsässä. Tavallisesti nypintään menee minulta parikin viikkoa, kun nypin niin lyhyen aikaa kerrallaan ja nypintäaikojen väliin jää usein muutama päivä ennen kuin saan inspiraation jatkaa uudelleen. Koira näyttää usein kapiselta koko sen ajan. Tietämättömät ovat huolissaan katsoneet koiraa ja kysyneet varovasti, että mitä tautia se sairastaa...

Pihka ei tästä uudesta tehokkuudesta pitänyt. Etenkin takapään nypinnän suhteen se mulkoili minua ja yritti tasaisin väliajon pakoa. Sain aina hännästä tai tassusta kiinni. Yritin selventää sille, että tässä on se etu, ettei tarvitse olla kiusattavana kuin ehkä kerran tai kaksi tämän jälkeen, mutta Pihka vähtäsi siitäkin huolimatta, etten kertaakaan ole lopettanut nypintää, jos koira on käyttäytynyt levottomasti. Nyppiminen jatkuu tasan niin kauan kuin käytös on rauhaton.

Ennen syksyä nyppiminen on mielestäni kivempaa, koska sen voi tehdä hyvällä säällä ulkona terassilla. Nytkin karvapallojen lennellessä tuulenpuuskien oikuista, katselimme samalla ohikulkijoita tiellä. Välillä Pihkan piti vähän muristakin; ihan vain varmuuden vuoksi.

Basset RMJ 2012

Mistäköhän sitä aloittaisi? Taidanpa töräyttää sen heti: Pihka palkittiin eilen Bassettien RMJ-kokeessa Ylöjärvellä Mejä Rotumestari 2012 tittelillä. Saimme myös viimeisen puuttuvan VOI1 tuloksen (pisteet 43/50), joten samalla Pihka valioitui kokeessa ja sai siis Suomen Jäljestämisvalion (FI JVA) arvon. Olo on jokseenkin mykistynyt.

©RH FI JVA Woodsman's Baikal, Basset MEJÄ rotumestari 2012

Emme mitenkään odottaneet kaikkien tämän kesän vastoinkäymisten jäljiltä tällaista menestystä. Kuvassa olevista kiertopokaaleista toinen on Vuoden Voitokkain Käyttökoira 2011 palkinto, jonka saimme vasta nyt haltuumme, koska emme päässeet talvella (keväällä?) olleeseen palkintojenjakotilaisuuteen.

Kokeen järjestäjänä oli Suomen Bassetkerho ja se pidettiin Ylöjärvellä, Parkkuussa. Sää oli suotuisa, enimmäkseen pilvistä ja hieman sadekuuroja koetta edeltävänä yönä. Kokeen ylituomarina toimi Kari Kielo ja rotumestaruuskokeessa tuomarina oli Jari Salokanto.

©RH VOI10 jäljen aloituslappu

Rotumestaruuskokeeseen osallistui kuusi koiraa, 2 bretagnenbassettia, 2 petit basset griffon vendeen:ta ja 2 baijerinvuoristovihikoiraa. Myös AVO-luokan kokeessa oli kuusi koiraa. Jäljet arvottiin ja Pihka sai jäljen numero VOI10. Koska olen vieläkin toipilaana, mies toimi koiranohjaajana kokeessa. Itse opastin korvaavan koejäljen. Tämän takia en voi selostaa koesuoritusta tarkemmin (vaikka tietenkin mies on oman raporttinsa antanut). Kopioin tähän kuitenkin tuomarin hienon ja hauskasti kirjoitetun koeselostuksen:

Pihka, pieni bassetti lähti totisen tomerasti taivaltamaan kohti tähtihetkeä eli sorkan löytöpaikkaa. Pihkan meno on todella vakuuttavaa ja tuntuu, että se on todella sisäistänyt täydellisesti sille osoitetun tehtävän. Hieman aaltoileva jäljestystyyli johtunee siitä, että maa/ilmavainun käyttö ei ole ihan saumatonta, vaan ilmavainu otetaan tarpeeksi ylhäältä, kun on poikettu liialti aivan jälkiuran päältä. Ilmavainukaan ei toki tuollaiselta mustikkanäreen kokoiselta koiralta kovin korkealle yllä, mutta taidokkaasti se kyllä jäljen hajun sieltä aina löytää. Suurimmat ongelmat ovat toiseksi viimeisellä osuudella, jossa hetken aikaa pyöritään jäljen sivussa olevassa ojassa ja sen lähistöllä. Mutta lopulta sieltäkin ilmavainu osoittaa menosuunnan. Heti sen jälkeenkin jäljestetään muutaman rinkulan tehden, mutta suunta on vääjäämättä eteenpäin. Kaikki kulmat tämä pieni suuri jäljestäjä haluaa tarkistaa reilulla kierroksella verettömään maastoon ja kaartaa sieltä verijäljelle. Katkokulman koira oikaisee lähes suoraan verelle tekemättä turhia kuvioita loppuun asti. Totisen tiukka verijäljen selvittäjä, joka tekee suorituksensa ihaltavan tarkalla nenällä ja jälkiuskollisuudella. Juurikaan ei tuntunut siltä, että koira hukkaisi jossain välissä jäljen. Makuista koira merkkaa hidastamalla nuuhkien puolet, puolet kävellään sivusta. Loistava kävelyvauhti, jota pienijalkainen koira jaksoi pitää alusta loppuun. Kaadon se nuolee ja nuuskii kiinnostuneena. Mahdollisuudet tässä lajissa tällä koiralla ovat rajattomat.

Kokeessa oli rento ja mukava tunnelma. Hienoa oli myös nähdä kahden edellisen vuoden rotumestari Meccala Lysti eli Kiva, joka oli todella valloittavan iloinen ja oppaan silmin myös hyvin samantapainen jäljestänä kuin siskopuolensa Pihka.

©RH Meccala Lysti "Kiva" ja Woodsman's Baikal "Pihka"

Tuplajälki

Viimeisestä epäonnistuneesta jälkisuorituksesta viisastuneena, teimme ensimmäistä kertaa koskaan Pihkalle kaksi jälkeä samalle päivälle. Tämän lisäksi jäljet olivat lyhyet 500-900 metriä ja koiran jälkityötä ajatellen helpossa maastossa (itseasiassa ensimmäinen jälki oli samoilla paikoilla, jonne teimme Pihkalle sen elämän ensimmäisen jäljen joskus 4 vuotta sitten). Jälkityötä motivoimaan käytimme molemmissa loppumakauksissa raakaa hirvenlihaa. Laitoin lihan aavistuksen raollaan oleviin pakastusrasioihin ja kätkin ne sammaleiden alle kaadoille. Aloittelevalle jälkikoiralle kaatona kannattaa käyttää jotain herkullista syötävää, mikäli koira motivoituu vähänkään ruuasta. Tätä ei kuitenkaan suositella jatkuvana tapana, koska koira ei saa "raadella" kokeessa kaatoa eli koira on opetettava siihen, että loppujen lopuksi jäljen päästä löytyvä kaato kuuluu koiranohjaajalle. Joskus koiran motivaatiota on kuitenkin hyödyllistä ns. skarpata.

Kaksi jälkeä tehtiin, koska viimeksi päätin, ettei seuraava jälki voi olla pitkä ja lisäksi halusin varmistaa, että Pihkalle tulee varmemmin onnistuminen. Jäljet vanhenivat melkein vuorokauden ja sää oli suotuisa, vaikka harmillisen tuulinen (eli aamuyöstä/aamulla satoi paikoin reippaasti vettä, mutta illalla sää oli puolipilvinen). Mies toimi molemmissa jäljissä koiranohjaajana ja minä olin oppaana/tuomarina + kanttarellien kerääjänä (monitoiminainen).

Ensimmäinen jälki oli kaksikulmainen (pohjoinen, länsi, pohjoinen). Ensimmäisellä kulmalla oli katko. Tämän lisäksi jäljellä oli kaksi makausta kahdella ensimmäisellä suoralla. Pihka oli hirmuisen tohkeissaan ja koetimme rauhoittaa tilannetta seisomalla hetken paikallaan ennen alkumakaukselle menoa. Eipä siitä juuri hyötyä tuntunut olevan. Alun Pihka kulki tyypillisen "vetävään" tyyliinsä, mutta malttoi kuitenkin merkata makauksen. Katkolla pari lenkkiä, jonka jälkeen osittain saappaan jälkiä veretyksen jatkolle. Myös toinen makaus merkattiin esimerkillisesti. Toisella kulmalla pientä lenkitystä harhautuen hieman liian kauas jäljestä. Palasi kuitenkin takaisin omatoimisesti. Kaadolle jälkitarkasti, jota jäi hämmentyneenä ruopsuttamaan. Pienellä avustuksella kansi pois purkista, jonka jälkeen häntä heilui erittäin tyytyväisenä.

Tästä jatkoimme nonstop-tyylisesti seuraavan jäljen alkuun (siirtymä noin 600 metriä). Toinen jälki oli hieman ensimmäistä pidempi ja lisäksi AVO-jäljen mallinen (pohjoinen, länsi, etelä). Katkokulma oli ensimmäisellä kulmalla. Lisäksi jäljellä oli makaukset jokaisella suoralla. Pihka oli hyvin hämmentynyt, kun se ohjattiin uudelle alkumakaukselle, eikä se meinannut aluksi makaukselta edetäkään, mutta muutaman kehoituksen jälkeen aloitti jäljestystyön. Ennen ensimmäisen suoran makausta kaarroksia jäljen sivuun, mutta hienosti ensin makauksen merkaten jatkoi jälkitarkasti. Oppaalla meni pasmat sekaisin katkolle tultaessa, koska jostain syystä oletti siinä olevan makauksen (onneksi mies oli tilanteen tasalla ja kuiskasi: "katko", kun aloin etsiä pyykkipojan kohdalta makausta, koska luulin että koira oli ohittanut sen merkkaamatta...). Pihka lenkitti muutaman kerran ja teki muutaman piston, joista toiselta sai veretyksen jatkosta kiinni. Ennen seuraavaa makausta Pihka yhtäkkiä jähmettyi jäljellä olleessaan, eikä suostunut etenemään. Käveltiin koiran viereen tutkimaan maata (kyy-epäily). Maassa oli tuorehkoja hirvenjälkiä, mutta käärmettä ei nähty. Kehoituksella päästiin jatkamaan. Makaus merkattiin huolellisesti pysähtymällä ja nuolemalla (näin siis tapahtui jokaisella makauksella tänään). Kulma tarkasti ja loppu hienosti kaadolle asti (osasi jopa poistaa purkista kannen ja söi kaadon ennen kuin ehdittiin paikalle, eli erittäin kehityskelpoinen yksilö...). Kaadolta käveliin läheiselle tielle, jossa törmättiin marjastajiin. Aika pienestä kiinni, etteivät olleet sopivana häiriönä, sillä puolella tietä jolla meidän jälki oli. Tavallaan harmi, olisi ollut kiinnostavaa nähdä Pihkan reaktio.

Kaikille kolmelle jäi tästä jäljestyskerrasta positiivinen fiilis. Ehkei tässä ihan toivottomia olla, vaikka harjoituksen puutetta on. Kanttarellejä sain kerättyä paistinpannullisen, vaikka hieman kiirettä piti :)