Sadesään jäljestystä

Sateinen viikonloppu alkaa olla takana ja ikävästä kelistä huolimatta on tullut touhuttua jos jonkinmoista. Tämä viikonloppu pyhitettiin koiraharrastusten osalta jälkihommille, koska miehellä oli aamuvuorot töissä ja ajotouhut olisivat menneet päällekkäin töiden kanssa. Eilen tultiin illalla kotimaastojeni tuntumaan yökylään ja ennen saunaa kävimme testaamassa sadevaatteiden veden kestävyyden ja teimme Pihkalle kiinnostavan jäljen. Jälki siis ei tällä kertaa ollut koesääntöjen mukainen, mitä tulee pituuteen ja tapahtumiin. Tarkoitus oli lähinnä pitää hauskaa koiran kanssa ja koetella sen jälkikuntoa. Jäljelle tuli tehtyä neljä makausta ja vain yksi katkokulma (oikeastaan kaksi muuta kulmaa olivat enemmänkin kaarroksia). Pituutta jäljelle tuli noin 1,5-1,7 km ja se vanheni noin 18,5 tuntia.

Kun jälki oli valmis myös jäljen tekijät olivat "valmiita" saunaan. Paljon märemmäksi tuskin lienee mahdolista itseään tuntea ilman, että sukeltaa veteen. Vettä tuli todennäköisesti koko yön ja aamulla keli oli samanlainen kuin edellisenä päivänä. Vietin aamupäivän sisällä neuloen ja puuhaillen muuta ja vasta iltapäivällä jälki oli riittävän kauan vanhentunut (+ lionnut) metsässä. Ehkä vähempikin vesisade olisi riittänyt, mutta eihän säätä voi valita...


<aihetta blogin sivusta> Eilen sain aina syksyisin iskevän "neulomisvimman". Siskoni toi Ecuadorista tullessaan alpakanlankaa tuliaiseksi ja kun vihdoin keksin, mihin langan käytän, niin työn valmistuminen oli vain aloitusta vaille valmis. Alla kuva eiliseltä:

Päätin kokeilla "hihattimen" neulomista. Nyt kyseinen vaatekappale on noin puolessa välissä eli toinen hiha ja takaosan puolikas tekemättä. Jep, olen kahjo.</aihetta blogin sivusta>

Pihka oli aamulla kuin kiljutynnyri. Koiran maha ujelsi ja kupli, ja olin jo varma, ettei jäljestyksestä tule mitään. Pihka myös aamulla kieltäytyi syömästä, jota ei yleensä tee, joten uskoin, että koira oksentaa jossain vaiheessa. Kokeilin antaa ruuan tuntia myöhemmin (terästin hieman piimällä), jolloin Pihka söi kaiken. Tämän jälkeen koira vetäytyi lepäämään ja muutaman tunnin jälkeen kävimme pienellä lenkillä, jolloin aamun pahoinvoinnista ei ollut enää mitään tietoa.

Ja sitten takaisin jälkihommiin.

Päivällä sade tuntui vain yltyvän, mutta lähdimme siitä piittaamatta kohti jäljen alkua (tätä ennen kävin viemässä kaadon). Ensimmäinen osuus tuotti hieman vaikeuksia. Pihka ajautui hieman liikaa jäljen sivuun oikealle, mutta pienellä kaarrolla lenkki taakse päin ja löysi jäljen hajun uudelleen. Ensimmäinen makaus merkattiin hienosti pysähtymällä ja nopeasti nuolemalla. Matka jatkui kohti ensimmäistä kulmaa, jolla oli katko. Tällä kertaa Pihkalla oli tuuria katkon suhteen. Lenkitti heti oikeaan suuntaan, josta ilmavainulla sai melko pian hajun jäljen jatkosta. Katko selvitettiin helponoloisesti.

Seuraava osuus oli melko pitkä (700-800 m) ja se teki melko jyrkän kaarroksen, muttei kuitenkaan 90 asteen kulmaa. Alun kaarroksen jälkeen oli toinen makaus, jonka Pihka olisi ohittanut ilman kevyttä jarrutusta. Pitkä osuus ylitti myös pienen niityn, missä sade oli ilmeisesti vienyt jäljen hajua laajalle, koska Pihka lenkitti niityllä melko paljon ennen kuin jäljen jatko löytyi. Samalla "suoralla" oli myös toinen makaus, jonka Pihka merkkasi pysähtymällä ja syömällä. Tästä edettiin edelleen hieman kaartaen viimeiselle osuudelle, jolla vielä yksi makaus ennen kaatoa. Viimeistä makausta Pihka ei olisi viitsinyt huomata. Loppujen lopuksi näytin makauksen koiralle, joka haistoi pikaisesti makausta ja tuhahtaen jatkoi matkaa. Mikäköhän tämän makauksen erotti edellisistä?

Kaadolle tultiin hieman sivussa vasemmalta. Pihka pysähtyi haistelemaan sorkkaa ja kehujen jälkeen otti sen suuhunsa ja lähti kantamaan poispäin. Palasimme märkinä kotipihalle, jonne Pihka kantoi "saaliinsa" häntä heiluen.

Pupuheinää ja marjastusta

Punnansuo maastokohteena ajoimme aamuhämärässä usvaisten peltoaukioiden ohitse. Itse olin varautunut isolla ämpärillä, joka oli tarkoitus saada täyttymään puolukoista. Ne maistuvat yllättävän hyviltä aamupuuron kanssa sellaisenaan. Miehen ja koiran tavoitteisiin sensijaan lukeutuivat nuo pitkäkorvaiset eläimet, joiden metsästäminen on suhteellisen vaativaa.

Pihka päästettiin heti auton läheltä irti, koska otollinen maasto alkaa heti kyseisen levennyksen tuntumasta. Ollaan vain kerran aikaisemmin oltu tässä maastossa, jolloin Pihka sai vainun melkein heti irti päästyään. Tälläkin kertaa auton lähistö kiinnosti, mutta selkeästi kyseessä olivat vanhemmat jäljet. Itse aloitin sormet kohmeessa poimimaan puolukoita, koska on hirmuisen vaikeaa malttaa odottaa ajon alkua. Lämpötila oli aamulla jossain 5 asteen hujakoilla, mutta auringon noustessa lämpötila nousi melko nopeasti reiluun kymmeneen asteeseen. Koira teki autolta pari pientä lenkkiä, jonka jälkeen jatkettiin syvemmälle metsään ja siitä mäen rinteeseen, joka laskee Punnansuolle. Rinteessä kasvaa ns. pupuheinää, jota jänikset syövät. Nytkin löydettiin muutama pipana, joten alueella asustaa varmasti jänis. Jäniksen lisäksi alueella on todistettavasti hirvikärpäsiä ja jotain mäkäräisiä. Sen verran syöty olo tästä reissusta jäi.

Pihka haeskeli tohkeissaan, muttei kuitenkaan edennyt meistä kovinkaan etäälle. Laskeuduttiin rinnettä suon kannakselle, jolla oli jonkun verran puolukoita. Löysin muutaman suppilovahveronkin, vaikkei maasto ollut sienille paras mahdollinen. Mies teki koiran kanssa lenkin sivummalle, mutta palasi ilman koiraa luokseni ja juotiin kahvit. Tutka näytti kahvittelun jälkeen, että koira haukkuisi (peräti 22 haukkua/minuutissa), mutta emme kuulleet mitään. Mies lähti tarkistamaan koiran sijannin, koska mieleen tuli, että se oli mennyt luolaan tai vastaavaan. Koira ei kuitenkaan ollut maan alla, vaan tuhisi menemään niin kovaäänisesti, että tutka oli tulkinnut sen haukuksi. Mies palasi takaisin marjanpoimijaksi.

Pian kuului ensimmäiset herättelyhaukahdukset, joiden jälkeen hiljeni. Pihkalla selvästi oli vaikeuksia saada selvitettyä jäniksen liikkeitä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin ajoksi tulkitsemamme haukahdukset alkoivat. Ajo kuitenkin oli hyvin katkonainen ja eteni hitaasti. Koira pääsi vaivalloisesti tielle asti, mutta tämän jälkeen alkoi ulista tiellä, kunnes hiljeni selvittämään hukkaa.

Koska marjoja oli poimittu riittävästi, päätimme ottaa koiran kiinni tieltä ja lopettaa huonosti käynnistyneen ajon tältä päivältä. Toinen syy olivat Pihkan etutassut, jotka viime kerran jälkeen oireilivat hieman. Molemmissa etutassuissa oli pieni haava viime ajopäivän jäljiltä ja pidimme varmuuden vuoksi tassusidettä koiralla pari päivää. Nyt tassut ovat jo kunnossa, mutta emme halunneet ottaa riskiä siitä, että tassut kuluisivat rikki uudelleen.

Ei sittenkään kelvoton

Melkein jätin tänään kirjoittamatta, mutta koska päivän anti olikin aivan toisenlainen kuin olisi uskonut, niin on ihan pakko kirjata tapahtumia muistiin. Otimme siis tälle viikonlopulle myös toisen ajopäivän. Tällä kertaa maastovalinta osui Kanersuohon, jonka tien toisen puolen haravoimme ensin tuloksetta. Pihka päästettiin irti suunnilleen samoihin aikoihin kuin eilen, mutta tunnin tuloksettoman haun jälkeen kytkin koiran ja siirryimme tien toiselle puolelle.

Kahvittelun lomassa pohdimme Pihkan metsästystahtoa (joka on hyvänä päivänä tyydyttävä ja huonona täysin kelvoton). Tänään vaikutti olevan se kelvoton päivä. Koira siis oleskeli lähipuskissa ja nuoleskeli itseään (sijaistoimintaa?). Tarkistin tassutkin, kun epäilin, että niissä on jotain. Ei ollut. Päätimme, että lähdemme pois metsästä, koska jos/kun Pihkalle menee "Tänään ei nappaa" fiilis päälle, niin metsästyksen saa unohtaa. Mies kuitenkin houkutteli kiertämään vielä yhden pusikon ennen kotiin lähtöä. Hajaannuimme maastoon ja löysin pienen kanttarelliesiintymän, jonka keräsin mukaan. Pihka sai selvästi jostain lisää tahtoa ja lenkitti tiheässä kuusikossa. Lopputuloksen näette alla olevasta kartasta:

Eli kartassa näkyy vain jälkimmäinen hakuerä, joka lähti käyntiin Kekoperkon tuntumasta. Huvittavinta oli, että ajo kierrettyään pari lenkkiä (1,5 tuntia ajoa) Kanersuon alueella, siirtyi Musta-alhon puolelle eli samalle alueelle, jolla Pihkalla oli eilen ajo. Ajettava jänis kuitenkin oli suurella todennäköisyydellä eri. Musta-alhossa koiralle tuli vasta ensimmäiset vaikeudet, suunnilleen samoilla paikkeilla kuin eilenkin. Ilmeisesti maasto on sillä kohtaa haastava. Tätä ennenkin oli hetkittäisiä jäljen hukkaamisia. Ajallisesti ne olivat kuitenkin lyhyitä. Lopulta ajo eteni takaisin Kanersuota kohti, mutta miehen piti lähteä töihin ja hän jätti minut koiran kanssa metsään. Tätä ennen soitin äidilleni ja pyysin häntä ja miesystäväänsä "pelastamaan" minut ja koiran pois maastosta.

Ajo palasi Kanersuon yhden tiepiston tuntumaan, minne Pihka "jäätyi" ulvahtelemaan paikoilleen. Ilmeisesti koiralle tuli kenraalihukka, jota kuitenkin koetti selvittää. Ajoimme pistolle, jolta kutsuin koiraa ja sain sen kytkettyä noin puoli yhden aikaa. Väsynyt koira antoi ottaa itsensä helposti kiinni.

Mahtava ajo Pihkalta. Tätä kelpaa muistella niinä ns. kelvottomina päivinä :)

Puolukkaa ja jänistä

Hah, kuulostaa ihan kalliin ravintolan ruokalistan annos-vaihtoehdolta. Mutta meidän menu koostuu toistaiseksi vain toisesta ainesosasta. Nimittäin jänis jäi saamatta tältä päivältä, mutta puolukkaa poimin ansiokkaasti kuunnellen samalla ajohaukkua.

Pihka oli heti aamulla tietoinen metsään lähdöstä ja autosta ulos päästessään teki reippaita pistoja lähipuskiin. Alku vaikutti erinomaisen lupaavalta. Jostain syystä Pihka kuitenkin "väsyy" hakemiseen hyvinkin nopeasti ellei jäniksen tuoksuja ihan helpolla löydy. Hakeminen muuttuu hitaammaksi ja ainakin ihmisen silmin turhan puurtavaksi.

Olemme tulleet siihen tulokseen, että koska koiraa on opetettu verijäljelle, sen tyypilliseen työskentelytapaan kuuluu hyvinkin tarkka jälkien tutkiminen ja seuraaminen. Tämä ei välttämättä johdu pelkästään koulutuksesta, vaan syynä saattaa olla myös basset-rodun tyypillinen ominaisuus (hidas ajonopeus, jälkitarkkuus ja pistomainen kylmähaku). Meillä ei vain ole kokemusta kuin tästä yhdestä yksilöstä, mutta vastaavaa olemme myös kuulleet muilta.

Mikäli vähänkään tietää jäniksen tavan liikkua ja ruokailla, voi vain kuvitella kuinka kauan koiralta menee, kun se tutkii yöjäljet löydettyään jokaikisen kiemuran, jonka jänis on tehnyt. Olemme myös epäilleet, että koira tykkää tutkia myös vanhemmat jäljet, jotka voivat olla jopa edellisyötisiä. Jänishän voi näissä tapauksissa oikeasti olla hyvinkin kaukana. Kysyy siis suuria hermoja metsästää tämän neidin kanssa.

Alla kuvaa päivän "sutturoista". Vihreä pallo on paikka, josta koira päästettiin irti ja sininen pallo paikka, jossa koira kytkettiin. Tähän väliin mahtuu jos jonkinmoista kiemuraa. Pihka sai vainun yöjäljestä tuon soistuvan läheltä ja ajo alkoi siitä ehkä noin puolen tunnin päästä. Tätä ennen kylmähakua oli kestänyt noin puolitoista tuntia. Tosin kylmähakua voisi luulla yöjäljen selvittelyksi, mutta epäilimme, että jos koira jälkiä löysi niin ne olivat edellisyötisiä. Herätteli tällä kertaa muutaman kerran ennen ajon käynnistymistä. Ajo oli jälleen ajallisesti lyhyt, mutta koiran hukatessa jäniksen jäljet, se jatkoi hienosti työskentelyä jäniksen uudelleen löytämiseksi. Harmitti koiran kannalta, kun jänis ei sitten enää löytynyt hyvästä hausta huolimatta.

Itse könysin lähipuskissa eri syistä kuin koira. Innostuin keräämään puolukoita noin 250 metrin etäisyydeltä paikasta, josta ajo lopulta käynnistyi. Allekirjoittanut kuuli kyllä hyvin ajohaukun alkavan, mutta keskittyi niin tiiviisti marjoihin, että jänis pääsi livahtamaan ohitseni alle 20 metrin päästä *nolo*. Tajusin harmikseni tämän, kun koira ohitti minut täydessä ajoräyhässä...

Puolukoita siis tällä kertaa saatiin saaliiksi, eikä muuta.

Musta jänis

Ajokausi alkoi tihkusateisissa merkeissä. Miehellä oli aamuvuorot töissä, joten mentiin vasta illan tullen tutkimaan josko saataisiin pupua pomppimaan ennen pimeän tuloa. Pihka juoksi ympäri puitua peltoa ja pyöriskeli jossain sonnassa, riemuissaan siitä, kun pääsi pitkästä aikaa juoksemaan irti. Tavoitteet eivät olleet kovin korkealla, koska sää ei ollut kovin suotuisa jäniksen metsästykselle, etenkään ilta-ajoon. Mutta näillä piti mennä. Pääasia oli saada Pihkaa hieman "juoksutettua" metsässä, koska kesän jäljiltä koiran kunto on aina huonompi, vaikka tietenkin olemme vähitellen koiran kuntoa juoksulenkein nostaneet.

Pihka siis päästettiin irti Piirlan maastoon illalla kello kuuden jälkeen, jolloin sää oli pilvinen ja kostea. Lämpötila oli noin 17 astetta. Täällä miehellä ja Pihkalla oli loppukesästä hihna-ajo, joten uskottiin jäniksen majailevan näiden peltojen tuntumassa. Koska Pihkalla tuntui olevan riittävän kivaa vain pelloilla loikkimisessa, ohjasin koiran metsään ja mies jäi passiin pellon nokkaan. Myös miehen isä oli passissa hieman etäämmällä. Tässä vaiheessa alkoi sataa vettä. Katselin sieniä (niitä riitti) samalla kun Pihka teki kiemuroitaan lähipuskissa. Ei se kovin kaukana käynyt, mutten joutunut sitä saappaallakaan ohjaamaan. Tunnin haun jälkeen mies soitteli ja pohdittiin jo paikan vaihtoa.

Koira kuitenkin terävöityi pian tämän jälkeen ja myöhemmin sain kuulla mieheltä, että jänis tuli pellon reunaan pian puhelun jälkeen, pysähtyen kuuntelemaan. Kyseinen yksilö oli väriltään todella tumma, melkeimpä musta jänis. Pian perästä seurasi Pihka, joka aloitti vasta pellolla ajohaukun eli jänis oli todennäköisesti maannut melko lähellä pellon reunaa. Ajoa kesti noin 20 minuuttia, jonka jälkeen Pihkalle tuli hukka. Koetti hienosti selvittää hukkaa, mutta ajo ei enää jatkunut ja koira palasi miehen kautta takaisin minun luokseni (ajon lähtöpaikka). Tulimme vielä koiran kanssa tutkimaan hukkaa, mutta Pihka ei enää löytänyt jäniksen reittiä. Kytkin koiran puoli yhdeksän aikaan, koska alkoi tulla hämärää.

Ihan mukava alku ajokaudelle, vaikka itse ajo oli lyhyt, niin Pihkalle meriittejä hausta ja hukkatyöskentelystä.