Pyryä, muttei lunta

©RH Pyry, Katla ja Pihka tarhassa

Pahoittelut, mutten mahda itselleni mitään. Pyryn tullessa kylään, on pakko aina leikkiä sen nimestä mieleen tulevalla toisella merkityksellä. Tänään ei siis todellakaan satanut lunta, vaan taisi olla yksi kuumimmista päivistä koko kesänä. Koirat viihtyivät enimmäkseen sisätiloissa, koska ulkona oli läkähdyttävää. Tarhassa ollessaan ne lähinnä nuokkuivat ja hakeutuivat varjoiselle puolelle. Pihkan mahanalus on ruskettunut huomattavan paljon viime päivinä, kun se tykkää köllötellä selällään, niin että aurinko paistaa karvoista paljaalle alueelle. Koira on ruskettuneempi kuin emäntänsä...

©RH Pyry ja Katla telmivät

©RH Takaa-ajo leikki

Pyry tosiaan tuli kisareissullaan tervehtimään meitä. Katla ihastui borderterrieri urokseen välittömästi. Ihastus ei tainnut olla ihan molemminpuolista, vaikka Pyry herrasmiehenä antoi Katlalle, mitä se halusi eli kunnon takaa-ajojahdin. Katla pinkoi pakoon ja Pyry antoi erittäin hyvän vauhdin tenavalle. Pihkakin intoutui ajamaan kaksikkoa takaa-ajohaukulla tehostettuna, joten naapureilla oli varmasti ihmeteltävää.

©RH Pyry ja viilentävä kylpy

Ennen takaa-ajoa Pyry päätti viilentyä koristealtaassa ("hyönteisallas", jos mieheltä kysytään). Katla katsoi Pyryä hämmentyneenä, kuin kysyen: "Miksi se noin teki?". Onneksi vesi oli vaihdettu aiemmin samana päivänä, vaikkei se silti mitään kovin puhdasta ollut. Viilennys ilmeisesti kuitenkin helpotti oloa, koska tämän jälkeen Pyry jaksoi hienosti ajojahtileikin Katlan yllyttämänä. Meidän koirat olivat viettäneet leppoisan lokoilupäivän, mutta Pyry oli huhkinut agilityssä kaksi virheetöntä rataa, joten se varmasti oli väsynyt. Kaikki kunnia siis sen sietokyvylle kahta energiaa pursuavaa bassettinarttua kohtaan.

Kiitos Pyrylle emäntineen käynnistä ja väsytystempauksesta. Ainakin Katla näyttää tällä hetkellä näin suloiselta:

©RH Katla ja suloinen uni

PS. Tämä oli muuten 100. kirjoitus blogiini eli syy juhlaan. Kirjoitus on omistettu Pyryn omistajalle tänään 28.7.2013 vietettävän syntymäpäivän kunniaksi. Onnea Maija! Olet ihana ystävä!

Kaksipäinen bassetti ja muita ihmeitä

©RH Coitos ja Catla

Luulin jo kesälomani päättyneen, mutta sain vielä päivän jatkoaikaa. Ja voi Katlan koivet millaisen päivän! Katlan velipoika Vainukorven Coitos huoltojoukkoineen tuli, näki ja sai täyden huomiomme maanantai-illasta tiistai-iltaan. Tämä aika oli varmasti kesämme huippuhetkiä. Pihka aiheutti hämminkiä puuma-käytöksellään, vaikkei nuori Coitos tainnut ihan vielä tajuta, miten naisten metkuihin kuuluisi reagoida. Pihkan tuoksut kyllä saivat hormonit hyrräämään pentumaisellakin uroksella ja koirat pidettiin toisistaan erossa varmuuden vuoksi, vaikkei Coitos tilannetta olisi tainnut osata vielä hyödyntää.

Sisarukset sen sijaan saivat painia keskenään tarhassa ja pitkällä hihnalenkillä. Tiistai-iltana päästiin jopa veneilemään, kun tuuli vihdoin vähän rauhoittui. Coitos selvästi nautti veneilystä. Sille puettiin Pihkan pelastusliivit ylle ja Pihka jäi hoitoon miehen vanhemmille. Kaksi koiraa + neljä ihmistä veneessä on vielä ihan toimiva kokoonpano, mutta kahden sijaan kolme, joista yhdellä on puuma-tauti ja kaksi kakaraikäistä (joista toinen ensimmäistä kertaa ko. veneessä) ei ole enää mitenkään helppo yhdistelmä. Hienosti lyhyt ajelumme kuitenkin meni ja saimme upeita muistoja yhteisestä ajasta. Valitettavasti kaikki päättyy aikanaan ja vieraamme jatkoivat matkaansa. Hyvästeissä on silti aina yksi hyvä puoli, ne antavat mahdollisuuden nähdä uudelleen myöhemmin.

Tjaa, no koirat eivät sitä tiedä. Pihka etsii vieläkin nuorta "sulhoaan", kun pääsee pihalle haistelemaan.

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa; olkaapa hyvä:

©RH Coitos ja Catla tarhassa

©TU Aamuinen metsälenkki

©RH Pihka puumailee

©RH Vainukorven Coitos

©RH Vainukorven Catla

©RH Kaksipäinen bassetti

©RH Coitos kaipaa Pihkaa ja Katla ihmettelee

©RH Sisko ja sen veli

©RH Coitos veneessä

 

Jäljestysurakka Katlan tapaan

©TU Katla ennen jäljelle pääsyä

Katla pääsi viikonloppuna aidolle AVO-luokan jäljelle kokeilemaan osaamistaan. Tein harjoituksen koettelemaan meidän tämän hetkistä tasoa ihan tarkoituksella. Jälki oli tehty siis AVO-luokan sääntöjä noudattaen ja ikää jäljellä oli reilut 14 tuntia. Kaadoksi laitoin Katlan aamuruuan kuorrutettuna muutamalla extra herkulla, koska nälkäisenä suoritettavaa jäljitystä ei ole Katlalle kokeiltu aiemmin. Neiti olikin melko hermona, kun aamuruokaa ei saanutkaan normaalisti, mutta jälkiurakan alettua tämä puute näytti unohtuneen hetkellisesti.

©TU Katla keskittyy verijälkeen

Nälkäisenä oleminen vaikutti kohottavan jäljestysmotivaatiota, joka räiskyi melkein liiallisena intona. Jarrutin sormet verillä jälkiliinan toisessa päässä. Tietysti yli-innokkuus näkyi ohjaajan silmiin myös ikävänä hutilointina ja haparointina.

©TU Katla toisella makauksella

Ensimmäinen osuus edettiin melko säntillisesti jälkeä myötäillen, vaikka Katla käyttääkin ilmavainua aina, kun erkanee jäljen päältä hiukankin. Pihkan jäljestystyyliin tottuneena touhu vaikuttaa melkein poukkoilevalta. Ensimmäinen makaus tutkittiin huolella nuuhkien ja pysähtyen. Valitettavasti meno jatkui siitä suoraan eteenpäin huomaamatta 90 asteen kulmaa. Annoin koiran vapaasti työskennellä jäljen uudelleen löytämiseksi. Kyllähän se sieltä löytyi, mutta valitettavasti Katla lähti paluujäljelle tulosuuntaamme. Pysäytin koiran ja palautin kulmalle, josta tällä kertaa oikea suunta löytyi.

©TU Katla ja ohjaaja

Toinen osuus sujui enemmän haparoiden. Katla teki paljon pistoja jäljen sivuun ja meno muuttui tarkistelevammaksi. Ehkä kulmalla tapahtunut jäljen hukkaaminen ja paluujäljelle lähtö laittoivat sen epäröimään jäljellä enemmän? Lopulta ennen toista kulmaa harhauduttiin jäljen "ulkokehän" puolelle ja vaikutti siltä kuin Katla olisi vaihtanut verijäljen riistaan. Palautin koiran jäljelle ennen kulmamakausta. Makaukselle tultiin jarrutuksen avulla ja se merkattiin hätäisesti. Kulma hahmotettiin vaikeuksitta.

Viimeinen osuus oli lyhyin, vaikkakin ikäväkulkuisin. Taistelin ryteikön läpi Katlan perässä ja koetin irrotella liinaa oksista. Katlan meno hidastui ja välillä tuntui, että se katsoi minuun kuin kysyen, että eikö pian tämä olisi tässä? Ruokapurkki löytyi helposti ja kehuin koiraa hyvin suoritetusta työstä.

Olihan tämä vähän turhan vaikea jälki ottaen huomioon Katlan nuoren iän, mutta halusin kokeilla, onko meidän tulevassa jälkikokeessa mahdollista saada mitään tulosta koiralle. Ehkä tästä olisi tullut AVO3 pisteillä 25(24-26)/50. Olen ihan tyytyväinen Katlan osaamiseen, koska koira on selvästi jo osoittanut, että "ehjä" ja ajettava riista kiinnostaa sitä aivan erilailla, kuin tämä keinotekoisesti tehty verijälki maastossa.

Pihka oli yli vuoden ikäinen saadessaan ensimmäisestä mejä kokeestaan AVO1 tuloksen ja se ei ollut yhdestä menneestä ajokaudesta huolimatta silloin vielä syttynyt riistalle. Katla on nyt yhdeksän kuukautta ja se on jo osoittanut ajovietin syttymistä (vaikkemme erityisesti ole yllyttäneet). Tämä jälkipuoli tuntuu vaan jäävän kuin luonnostaan sillä takavasemmalle, kun tuore jäniksen tuoksu osuu sen kirsuun. Välillä tuntuu, että yritän väkisin kulkea tuultapäin sontikka avattuna. Mielenkiintoinen haaste sinänsä, mutta huumoria ei sovi unohtaa, kun Katlan kanssa maastoon lähtee.

©TU Katla ja kaadolla oleva ruokapalkka

Siististi sisällä

©RH Pihka ja riemu löytyneestä kaadosta

Näin siinä sitten kävi. Pihka aloitti juoksunsa tosissaan. Ehdimme tehdä molemmille koirille verijäljet alkuviikkona ennen Pihkan juoksun alkua. Katlan jälki sujui tällä kertaa hieman turhan hätäilevästi ja verrattuna viime kertaan jouduin ohjaamaan sitä huomattavasti enemmän. Sen käytöksestä huomaa, että tuoreet tuoksut vievät koiran huomion jatkuvasti jälkityöstä eli haasteita on jatkossa luvassa, jos aion sitä vielä jälkihommiin opastaa. Pihkan jäljestys sujui erittäin hyvin muutamaa haparointia lukuunottamatta. Näiden harjoitusten onkin sitten Pihkalle riitettävä, koska juoksun jälkeen tuskin ehdimme montaa jälkeä sille tekemään ennen Bassettien rotumestaruusjälkeä. Onneksi Pihka aloitti juoksun näinkin ajoissa, niin ei mene edes tiukalle sen osallistumaan pääseminen. Katla on vielä kysymysmerkki.

Katlaa voi mielestäni sanoa jo täysin sisäsiistiksi. Onhan se ollut jo pitkään melkolailla sisäsiisti, mutta koska vahinkoja sattui, etenkin työpäivien aikana, en ole sille halunnut vielä meriittiä tästä antaa. Ennen kesälomaani oli kaksi viikkoa, joiden aikana edes työpäivisin ei vahinkoja sisälle tullut. Nyt tietysti, kun Katla on sisäsiisti, Pihka tiputtelee sisälle ellen pue sille housuja.

Potilas hoidettavana

Äitini japaninpystykorva Donnaa kohtasi ikävä tapaturma jokin aika sitten. Se hyppäsi liian korkealta loukaten takajalkansa. Koiralla saataa olla alkava nivelrikko, minkä takia jalka ei kestänyt laskeutumista hypyn jälkeen. Donnalle tehtiin eläinlääkärissä operaatio ja nyt on pitkähkö toipumisprosessi meneillään. Side ja tikit saatiin jo otettua pois, mutta koira ei saa juosta, hyppiä tai muuta sellaista vielä moneen viikkoon.

©RH Donnan tassu paketissa

Äitini kesälomareissun ajaksi saimme Donnan meille hoitoon. Donnan jalka on parantunut mukavasti, vaikka aristaa vielä takajalkaansa eikä käytä sitä juurikaan liikkuessaan. Tuo enimmäkseen kolmella jalalla etenevä valkea karvapallo on Katlasta kutkuttavan kiehtova kapistus, etenkin kun se irvistelee ja rähisee kivasti, kun sitä vähän härnää. Ollaan suojeltu Donnaa Katlan kiinnostukselta pitämällä koiria erossa ainakin silloin, kun emme pysty vahtimaan niiden touhuja.

©RH Donna, Katla ja Pihka terassilla

Donna ja Katla kuitenkin nukkuivat hienosti vierekkäin olevissa pedeissään jo kaksi edellistä yötä. Eilen tosin Katla päätti haluta vaihtaa petiään Donnan kanssa ja oli mennyt nukkumaan Donnan pehmoiseen prinsessasänkyyn. Häädin sen siitä pois ja annoin Donnan mennä omaan sänkyynsä. Katla katsoi tätä hieman pitkään silmät viuruskaisina, mutta tyytyi omaan epämukavampaan petiinsä ilman suurempia hankaluuksia.

Ongelmia on ollut sikseen vähän. Ruokailu sujuu ryhmässä hyvin, vaikka Katlan ja Pihkan pitääkin nuolla kaikki kipot ruokailun loputtua. Pihka tulee Donnan kanssa toimeen ongelmitta, eikä Donna irvistele sille, kun tietää, ettei se ota kosketusetäisyyttä Donnaan. Katla on Donnasta enemmän uhka, koska yrittää saada potilaan jatkuvasti leikkimään kanssaan.

Pihkalla on varsin selkeät juoksun oireet olleet jo useamman päivän ja eilen huomattiin pari veritippaa sängyssä. Luultavasti ei juoksun alkuun mene enää montaa päivää. Katlan juoksu ei ole vielä alkanut, vaikka olen sen alkamista jo monta viikkoa odottanut. Se on kyllä nuollut itseään tiheämmin viimeaikoina ja Pihka haistelee sen takalistoa useammin, tosin tuohon voi olla syynä Pihkan omakin alkava juoksu-aika? Samassa laumassa elävien narttujen juoksuthan osuvat yleensä peräkkäin tai jopa samaan aikaan, joten uskoisin molempien "juoksevan" siksikin lähiaikoina.

Elämänasennetta

Mietin jonkun aikaa otsikkoa tekstilleni, koska kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, mutten halua ahtaa kaikkea saman otsikon alle. Tiivistin siis tekstini aiheen tuollaiseksi otsikoksi. Tänään aamupalaa (myöhäistä, koska olemme lomalla) syödessämme, ihailin Katlan profiilia, kun se istua jäpitti odottaen omaa ruoka-annostaan ja tuijotti tiiviisti eteensä. Totesin miehelle, että bassetin ilmeestä on tulkittavissa sellainen yksinkertainen elämänasenne, jonka toivoisin jotenkin siirtyvän edes osittain itseenikin. Katlan katse tuntui sanovan: "Moi, mä oon Katla ja mä oon just sellainen, kun mun pitääkin olla." Ehkä tuo on ihan yleinen elämänasenne koirilla, ei vain bassetteilla tai Katlalla. Sellainen itsetyytyväisyys ja aitous tuntuu vain ihmisenä olevan mahdotonta saavuttaa, kun aina on pakko yrittää jotain enemmän tai vaatia itseltään liikoja, olematta koskaan tyytyväinen saavutuksiinsa. Onneksi näin lomalla edes oli aikaa huomata tuo koiran elämänviisaus ja pysähtyä pohtimaan tätä.

©RH Kahlailua

Asennetta vaatii myös se tosiasia, että teloin itseni kesäloman alun kunniaksi metsälenkillä. Nilkkani venähti hieman ja nyt olen pari päivää koettanut laskea turvotusta eri keinoin. Ainakin tämä pakottaa hidastamaan vauhtia ja tulee lomailtua ihan kunnolla. Nilkan muljahdus ei estänyt meitä silti eilen suuntaamasta merelle koirien kanssa. Tuuli oli suotuisan rauhallinen ja aurinko paistoi sopivasti välillä pilvienkin takaa. Koirat partioivat alkumatkan kansitäkillä, mutta muutaman tunnin veneilyn jälkeen rauhoittuivat nukkumaan viereeni. Ensimmäinen kerta, kun Pihka suvaitsi nukkua ihan kiinni Katlassa. Yleensä sen on pidettävä penikkaan vähintään metrin hajurakoa. Ehkä syynä oli se, että halusi tunkea kiinni minuun rapsuteltavaksi. Mies sai napattua tilanteesta kuvankin.

©RH Koirat kannella

Veneilyn lisäksi koirat ovat päässeet totuttelemaan uimiseen ja kahlailuun vedessä. Koirille tuntuu olevan hurjan vähän uintipaikkoja tarjolla, mutta yleensä esimerkiksi veneiden veteen laskemiseen tarkoitetut luiskat (veneenlaskupaikka) ovat varsin toimivia paikkoja päästää koirat kastautumaan veteen. Valitettavasti voivat olla tosi törkyisessä kunnossa ainakin keväisin. Tämä luiska oli siistissä kunnossa eikä rannalla ollut roskia tai mitään vaarallisen näköisiä esineitä. Katla oli ensin epäluuloinen, mutta Pihkan uimista seurattuaan, uskaltautui veteen mahanaluskarvoja myöten. Pihka ei kovin mielellään mene veteen kokonaan, mutta kepin hakua kauempaakaan ei kykene vastustamaan. Kummien mökillä Katla myöhemmin uikin, muttei siitä valitettavasti ole kuvaa.

©RH Katla ihmettelee merivettä

©RH Vähän jalat ovat jäykkänä...

Lomaterveisin, Pihka & Katla + isäntäväki.