Näytetään tekstit, joissa on tunniste Donna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Donna. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Potilas hoidettavana

Äitini japaninpystykorva Donnaa kohtasi ikävä tapaturma jokin aika sitten. Se hyppäsi liian korkealta loukaten takajalkansa. Koiralla saataa olla alkava nivelrikko, minkä takia jalka ei kestänyt laskeutumista hypyn jälkeen. Donnalle tehtiin eläinlääkärissä operaatio ja nyt on pitkähkö toipumisprosessi meneillään. Side ja tikit saatiin jo otettua pois, mutta koira ei saa juosta, hyppiä tai muuta sellaista vielä moneen viikkoon.
©RH Donnan tassu paketissa
Äitini kesälomareissun ajaksi saimme Donnan meille hoitoon. Donnan jalka on parantunut mukavasti, vaikka aristaa vielä takajalkaansa eikä käytä sitä juurikaan liikkuessaan. Tuo enimmäkseen kolmella jalalla etenevä valkea karvapallo on Katlasta kutkuttavan kiehtova kapistus, etenkin kun se irvistelee ja rähisee kivasti, kun sitä vähän härnää. Ollaan suojeltu Donnaa Katlan kiinnostukselta pitämällä koiria erossa ainakin silloin, kun emme pysty vahtimaan niiden touhuja.

©RH Donna, Katla ja Pihka terassilla
Donna ja Katla kuitenkin nukkuivat hienosti vierekkäin olevissa pedeissään jo kaksi edellistä yötä. Eilen tosin Katla päätti haluta vaihtaa petiään Donnan kanssa ja oli mennyt nukkumaan Donnan pehmoiseen prinsessasänkyyn. Häädin sen siitä pois ja annoin Donnan mennä omaan sänkyynsä. Katla katsoi tätä hieman pitkään silmät viuruskaisina, mutta tyytyi omaan epämukavampaan petiinsä ilman suurempia hankaluuksia.

Ongelmia on ollut sikseen vähän. Ruokailu sujuu ryhmässä hyvin, vaikka Katlan ja Pihkan pitääkin nuolla kaikki kipot ruokailun loputtua. Pihka tulee Donnan kanssa toimeen ongelmitta, eikä Donna irvistele sille, kun tietää, ettei se ota kosketusetäisyyttä Donnaan. Katla on Donnasta enemmän uhka, koska yrittää saada potilaan jatkuvasti leikkimään kanssaan.

Pihkalla on varsin selkeät juoksun oireet olleet jo useamman päivän ja eilen huomattiin pari veritippaa sängyssä. Luultavasti ei juoksun alkuun mene enää montaa päivää. Katlan juoksu ei ole vielä alkanut, vaikka olen sen alkamista jo monta viikkoa odottanut. Se on kyllä nuollut itseään tiheämmin viimeaikoina ja Pihka haistelee sen takalistoa useammin, tosin tuohon voi olla syynä Pihkan omakin alkava juoksu-aika? Samassa laumassa elävien narttujen juoksuthan osuvat yleensä peräkkäin tai jopa samaan aikaan, joten uskoisin molempien "juoksevan" siksikin lähiaikoina.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Koirapolku- ja metsälenkkeilyä

©RH Katla koirapolulla
Tänään ollaan liikuttu ahkerasti. Alunperin meinattiin viedä Katla ensimmäistä kertaa pienelle "metsästysharjoitukselle", joka tarkoittaa lähinnä koiran ehdoilla maastossa olemista. Pakkanen kuitenkin torppasi tämän tehokkaasti ja jätimme metsästysharrastuksen huomiselle, mikäli pakkanen edes hieman hellittäisi tämän päivän asteista. Ollaan muuten siirrytty pitämään Katlalla jo toista pantaa, koska edellinen jäi auttamatta liian pieneksi.
©RH Pihka ja Katla koirapolulla

Liikkuminen käynnistyi kyllä hitaamman puoleisesti, kun nukuimme koko perhe vielä yhdentoista aikaan. Katlan käytin aamulla kahdeksan aikaan pihalla, jonka jälkeen palasimme suloisen lämpöiseen makuuhuoneeseen. Yöpaitasillaan -15 asteet kyllä kirpaisevat... Kiltisti pentu antaa meidän nukkua pidempään, vaikka onkin ainoa, joka nukkuu lattialla.

Lähdimme aamupalan/lounaan syötyämme tutustumaan koirapolulle, jossa viimeksi lenkkeilimme loppukesästä Pihkan toipuessa kyyn puremasta. Katlalle paikka oli uppo-outo ja täynnä muiden koirien hajuja. Jännitystä lisäsivät koirapolun ali ja yli ohjatut hiihtoreitit, joilla suhahteli toisinaan hiihtäjiä. Katla ei kauheasti hiihtäjistä pitänyt.

Iltapäivällä tulin koirien kanssa kotikotiini äidin luokse. Mies meni kyttäämään peuraa. Lähdin siskoni kanssa pienelle metsälenkille Pihkan ja Katlan kanssa. Mukaan tuli kolmaskin koira eli äitini japaninpystykorva Donna. Se on vakaasti päättänyt inhota Katlaa ja näyttää sille hampaita muristen, jos pentu tulee metrinkin etäisyydelle. Onneksi Donna vain uhittelee, eikä Katla sitä oikein osaa ottaa todesta. Pentu kyllä väistää Donnaa useimmiten, vaikka härnääkin sitä jatkuvasti.


©RH Katla koirapolun sillalla
©RH Pihka
Kävimme jo jokinaika sitten tutustumassa kaupungin keskustaan ilta-aikaan. Uusia hajuja haisteltiin ja ääniä kuultiin. Onneksi väkeä oli vain vähän liikkeellä, joten ensi kosketus kaupunkilenkkeilyyn oli positiivinen eikä liian pelottava.
©RH Katla ja Pihka kaupungin keskustassa

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Diiva-Donna ja kesän kuumin menopeli

©RH Donna ja Pihka pihalla
Pihka sai seuraa äitini japaninpystykorvasta, kun se tuli hoitoon pariksi päiväksi. Tuo valkoinen räksyttäjä herättää Pihkassa selvästi ristiriitaisia tunteita, vaikka koirat ovat tuttuja toisilleen entuudestaan. Pihkan päivät ovat kuluneet altakulmain mulkoilulla, ruokakupin tyhjenemisen nopeutumisella (jos siis se mitenkään enää olisi mahdollista) ja Donnan tekemisten vahtimisena. Mustasukkaisuutta on ilmassa ja koska nartut ovat melko samanikäiset pitää vahtia, ettei kyräily muutu ilmiriidaksi. Nooh, tämä kuulostaa ehkä pahemmalta kuin se onkaan, sillä hyviäkin hetkiä on ollut. Ulkona koirat kulkevat peräkkäin ja merkkailevat samoihin kohtiin. Selvästi niistä on myös seuraa toisilleen ja voisin kuvitella, että jos Donna viipyisi pidempään niin koirat makaisivat kohta kylki kiinni toisissaan.

Eilen posti toi kauan haikailemani kulkupelin (yhteishankinta äitini kanssa). Kevään ja kesän hienoilla säillä on mukava lähteä pidemmillekin lenkeille esimerkiksi kyläilemään tai tutkimaan eri metsäpolkuja. Tämä pyörään kiinnitettävä perävaunu mahdollistaa tutkimusretkemme kauemmas.

©RH Pihka ja kesän kuumin menopeli

Tutustutin koiria nakin murusten avulla vaunun positiivisiin puoliin heti, kun saimme kasattua kärryn. Pihka rakastui (enpä juuri ihmettele tätä) vaunuun välittömästi "pienellä" myötävaikutuksellamme. Donna epäröi enemmän, enkä saanut sitä kuin astumaan puoliksi vaunuun siten, että takatassut jäivät ulkopuolelle. Donna onkin aika arka koira, joten vaatii varmaan paljon toistoja ja herkkuja ennenkuin sen saa menemään vapaaehtoisesti kärryyn (onnea vain yrityksiin äitiseni). Pihka tosiaan on tottunut meidän hullutuksiimme eikä sen totuttaminen tälläisiin uusiin juttuihin vie kuin hetken. Tein pienen kunniakierroksen Pihka kyydissä omalla pihalla ja sitten päätettiin lähteä läheiselle lintutornille fillareilla. Pyörillä pääsee lintutornille johtavalle polulle asti, mutta loppumatka pitää kulkea jalan. Eli todella sopivan mittainen testimatka. Sää oli mukava ja ilta-aurinkokin lämmitti hieman. Donna oli pakko jättää kotiin, koska olisi ollut eläinrääkkäystä pakottaa se vaunuun – vieläpä Pihkan kanssa. Pystyn kuvittelemaan sen hienostelevan sipsutuksen ja diivamaisen nyrpistelyn määrän...

Vaunuun mahtuu kaksi pientä koiraa kunhan maksimipaino pysyy alle 25 kg. Matkalla Pihka askarteli heti uuden ilma-aukon tuohon etuosan hyttysverkkoon eli ei sekään ihan sopusoinnussa vielä ole kärrymatkailun kanssa.