Hellettä on viime päivinä riittänyt. Hyvin olin onnistunut ajoittamaan lomaviikkoni toukokuun lämpimimpiin päiviin.
Koirilla on ollut taukoa, osittain tarkoituksella ja osittain tahattomasti, mejä-harjoituksista toukokuun alun kokeen jälkeen. Kevät oli melko tiivis harjoittelutahdiltaan ja välillä on hyvä pitää pidempää taukoa myös oman jäljentekoinnon lisäämiseksi.
Eilen päätin sulattaa pullon verta pakkasesta, vaikka lämpötila hipoi 25 astetta. Kyllä jälkiä metsään tehdessäni hetkittäin pohdin omaa järkevyyttäni, kun hiki valui ja itikat alkoivat tiivistyä parveksi ympärilleni. Jäljenteon jälkeen tuli kuitenkin euforinen olo, kun hyvin tehdyn työn jälkeen pääsin saunaan peseytymään.
Olin aamulla melko aikaisin liikkeellä, kun seitsemän jälkeen lähdin viemään sorkkia kaadoille. Koska olin joutunut hieman soveltamaan jälkien asemia maastossa, kaadot sijaitsivat melko kaukana. Ennen kuin koirat pääsivät edes näkemään jäljestysvarusteita, olin jo kulkenut metsässä useita kilometrejä ja hikoillut kuin pieni porsas. Aamulla lämpötila oli ollut noin 15 asteessa, mutta auringon noustessa, kipusivat myös lämpötila-asteet nopeasti.
Otin Katlan ensin maastoon. Sen jälki oli lähes AVO-jäljen mittainen, mutta muodoltaan ei kuitenkaan koejälkeä vastaava. Ensimmäinen osuus oli pisin, noin 350 metriä. Se oli muodoltaan iso kaari (mutkitteleva sellainen). Toinen osuus oli vain noin 100 metriä ja viimeinen reilut 200 metriä pitkä. Maasto oli kuivaa ja kallioista. Makaukset laitoin AVO-jäljen mukaisesti kulmille.
Katla oli levoton, mutta mielestäni onnistuin rauhoittamaan sen haistelemaan alkumakausta hyvin. Lähtö oli silti rajumman puoleinen. Miten kummassa se voi olla sekuntissa 6 metrin etäisyydellä minusta liina kireällä? Tuntui, että jopa nahkahanskojen läpi iho käristyi! Eli lievästi kiroten tälläkin kertaa lähdin seuraamaan koiraa. Positiivista on se, että koiralla on hirmuisesti intoa (vaikka en ole varma kohdistuuko se koko aikaa jäljestykseen).
Ensimmäinen osuus oli poikkeuksellisen tarkkaa jälkityötä. Ennen ensimmäistä makausta harhauduttiin jäljen sisäpuolelle ja koska pelkäsin koiran saavan ilmavainun jäljen jatkosta, niin en antanut sen töytäistä siitä pidemmälle. Pienellä jarrutuksella koira palasi takaisin jäljelle. Makaus ohitetttiin ensin muutaman metrin etäisyydeltä, mutta jarrutuksella koira kaarsi takaisin ja hätäisesti nuuhkaisi sen. Kiireellä mentiin toiselle osuudelle. Koska osuus oli lyhyt, tulimme nopeasti toisen kulmamakauksen lähelle... ja siitä ohi. Katla jäi hölmistyneenä haistelemaan kulman tuntuman veretöntä maastoa. Koska koira näytti unohtaneen jälkityön, palautin sen kulman jälkeiselle osuudelle. Viimeinen osuus rauhallisesti ja kaadolle tarkasti. Kaadon Katla merkkasi pysähtymällä haistelemaan. Ihan kohtuullisen hyvä suoritus huonossa jäljestys kelissä. Voi kun tuota intoa saisi hieman suitsittua ja koira ymmärtäisi, ettei sillä ole mikään kiire.
Sitten oli Pihkan vuoro päästä metsään. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi päässyt ohjastamaan vanhempaa koiraamme jäljellä. Joskus muinoin luulin, että Pihka vetää hirmuisesti jäljestäessään, mutta Katlan jälkeen Pihka tuntui varsin helpolta ohjattavalta. Olin niin läkähtynyt sorkkien viemisestä ja Katlan ruhjoma, että meinasi käydä huonosti Pihkan alkumakauksen kanssa. Aurinko häikäisi, enkä nähnyt merkiksi jättämääni pyykkipoikaa missään. Olimme jo kulkeet merkin ohitse jäljen suunnassa, kun aloin ihmetellä, että eikös sen merkin pitänyt jo olla tässä. Onneksi pysähdyin ja katsoin takaisinpäin, jolloin näin merkin noin 10 metriä taaempana. Hups. Otin Pihkan syliin ja kannoi merkin luokse varoen astumasta jäljelle. Pihkan ilme oli hivenen ärsyyntynyt, mutta alkumakaukselle päästessään se taisi unohtaa emännän töppäilyt.
Pihkan jäljen pituus oli varmaan lyhyempi kuin Katlan, mutta olin silti tehnyt siihen enemmän tapahtumia. Makauksia oli vain kaksi ja kulmia kolme, joista ensimmäisellä veretön katkos. Jäljen ensimmäinen tapahtuma oli veretön katkokulma, koska ensimmäinen osuus oli todella lyhyt alle 100 metriä. Pihka selvitti katkon nopeasti pari pientä lenkkiä väärään suuntaan ja kolmas lenkki paljasti sille jatkon, jonka merkkasi hännän heilautuksella. Ensimmäinen makaus mentiin muutamasta metristä ohi. Toinen osuus oli pisin (300 metriä) ja se mentiin tarkasti merkaten myös luonnon makuut. Kulma pienellä lenkillä ja kolmannella osuudella olleen makauksen Pihka merkkasi pysähtymällä haistelemaan. Kolmas kulma erittäin tarkasti. Kaadolle tultiin aavistuksen sivusta, mutta se löytyi kuitenkin vaikeuksitta. Kehujen jälkeen Pihka nappasi sorkan suuhunsa ja kantoi sen kotiin asti. Pihkan kanssa on kyllä leppoisaa tehdä jälkityötä.
Nyt työt on tehty ja loppupäivä pitääkin ottaa rennosti makoilemalla terassilla aurinkovarjon alla jäätelötuuttia nautiskellen.
Koirilla on ollut taukoa, osittain tarkoituksella ja osittain tahattomasti, mejä-harjoituksista toukokuun alun kokeen jälkeen. Kevät oli melko tiivis harjoittelutahdiltaan ja välillä on hyvä pitää pidempää taukoa myös oman jäljentekoinnon lisäämiseksi.
 |
| ©RH Pyykkipoika jälkimerkkinä |
Olin aamulla melko aikaisin liikkeellä, kun seitsemän jälkeen lähdin viemään sorkkia kaadoille. Koska olin joutunut hieman soveltamaan jälkien asemia maastossa, kaadot sijaitsivat melko kaukana. Ennen kuin koirat pääsivät edes näkemään jäljestysvarusteita, olin jo kulkenut metsässä useita kilometrejä ja hikoillut kuin pieni porsas. Aamulla lämpötila oli ollut noin 15 asteessa, mutta auringon noustessa, kipusivat myös lämpötila-asteet nopeasti.
Otin Katlan ensin maastoon. Sen jälki oli lähes AVO-jäljen mittainen, mutta muodoltaan ei kuitenkaan koejälkeä vastaava. Ensimmäinen osuus oli pisin, noin 350 metriä. Se oli muodoltaan iso kaari (mutkitteleva sellainen). Toinen osuus oli vain noin 100 metriä ja viimeinen reilut 200 metriä pitkä. Maasto oli kuivaa ja kallioista. Makaukset laitoin AVO-jäljen mukaisesti kulmille.
Katla oli levoton, mutta mielestäni onnistuin rauhoittamaan sen haistelemaan alkumakausta hyvin. Lähtö oli silti rajumman puoleinen. Miten kummassa se voi olla sekuntissa 6 metrin etäisyydellä minusta liina kireällä? Tuntui, että jopa nahkahanskojen läpi iho käristyi! Eli lievästi kiroten tälläkin kertaa lähdin seuraamaan koiraa. Positiivista on se, että koiralla on hirmuisesti intoa (vaikka en ole varma kohdistuuko se koko aikaa jäljestykseen).
Ensimmäinen osuus oli poikkeuksellisen tarkkaa jälkityötä. Ennen ensimmäistä makausta harhauduttiin jäljen sisäpuolelle ja koska pelkäsin koiran saavan ilmavainun jäljen jatkosta, niin en antanut sen töytäistä siitä pidemmälle. Pienellä jarrutuksella koira palasi takaisin jäljelle. Makaus ohitetttiin ensin muutaman metrin etäisyydeltä, mutta jarrutuksella koira kaarsi takaisin ja hätäisesti nuuhkaisi sen. Kiireellä mentiin toiselle osuudelle. Koska osuus oli lyhyt, tulimme nopeasti toisen kulmamakauksen lähelle... ja siitä ohi. Katla jäi hölmistyneenä haistelemaan kulman tuntuman veretöntä maastoa. Koska koira näytti unohtaneen jälkityön, palautin sen kulman jälkeiselle osuudelle. Viimeinen osuus rauhallisesti ja kaadolle tarkasti. Kaadon Katla merkkasi pysähtymällä haistelemaan. Ihan kohtuullisen hyvä suoritus huonossa jäljestys kelissä. Voi kun tuota intoa saisi hieman suitsittua ja koira ymmärtäisi, ettei sillä ole mikään kiire.
Sitten oli Pihkan vuoro päästä metsään. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi päässyt ohjastamaan vanhempaa koiraamme jäljellä. Joskus muinoin luulin, että Pihka vetää hirmuisesti jäljestäessään, mutta Katlan jälkeen Pihka tuntui varsin helpolta ohjattavalta. Olin niin läkähtynyt sorkkien viemisestä ja Katlan ruhjoma, että meinasi käydä huonosti Pihkan alkumakauksen kanssa. Aurinko häikäisi, enkä nähnyt merkiksi jättämääni pyykkipoikaa missään. Olimme jo kulkeet merkin ohitse jäljen suunnassa, kun aloin ihmetellä, että eikös sen merkin pitänyt jo olla tässä. Onneksi pysähdyin ja katsoin takaisinpäin, jolloin näin merkin noin 10 metriä taaempana. Hups. Otin Pihkan syliin ja kannoi merkin luokse varoen astumasta jäljelle. Pihkan ilme oli hivenen ärsyyntynyt, mutta alkumakaukselle päästessään se taisi unohtaa emännän töppäilyt.
Pihkan jäljen pituus oli varmaan lyhyempi kuin Katlan, mutta olin silti tehnyt siihen enemmän tapahtumia. Makauksia oli vain kaksi ja kulmia kolme, joista ensimmäisellä veretön katkos. Jäljen ensimmäinen tapahtuma oli veretön katkokulma, koska ensimmäinen osuus oli todella lyhyt alle 100 metriä. Pihka selvitti katkon nopeasti pari pientä lenkkiä väärään suuntaan ja kolmas lenkki paljasti sille jatkon, jonka merkkasi hännän heilautuksella. Ensimmäinen makaus mentiin muutamasta metristä ohi. Toinen osuus oli pisin (300 metriä) ja se mentiin tarkasti merkaten myös luonnon makuut. Kulma pienellä lenkillä ja kolmannella osuudella olleen makauksen Pihka merkkasi pysähtymällä haistelemaan. Kolmas kulma erittäin tarkasti. Kaadolle tultiin aavistuksen sivusta, mutta se löytyi kuitenkin vaikeuksitta. Kehujen jälkeen Pihka nappasi sorkan suuhunsa ja kantoi sen kotiin asti. Pihkan kanssa on kyllä leppoisaa tehdä jälkityötä.
Nyt työt on tehty ja loppupäivä pitääkin ottaa rennosti makoilemalla terassilla aurinkovarjon alla jäätelötuuttia nautiskellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti