Piti vetää henkeä lähes kaksi vuorokautta, ennen kuin olin valmis kirjoittamaan kauden ensimmäisestä jahtipäivästä. Lauantaina kello 4.15 herätyskellon vaativa ääni pakotti nousemaan epäinhimilliseen aikaan. Termari täytettiin kahvilla ja silmät vielä lähes umpeen muurautuneina lähdimme ajamaan kohti jänismaastoa. Aamupala oltiin päätetty nauttia vasta metsässä, koska yölläkin lämpötila oli seitsemässä asteessa ja arvioituna noin yhdeksään mennessä lämpöasteet olisivat kivunneet koiralle liian korkeiksi (yli 15 astetta), joten siksi lähdimme kiireellä maastoon.
Kauden ensimmäiseksi maastoksi oli valittu Pahka-alho. Katla laskettiin irti hieman ennen kuutta. Ihmisen näkökulmasta hetki on aina yhtä juhlallisen tuntuinen. Pitkän kesätauon jälkeen tuntuu sykähdyttävän riemukkaalta irroittaa panta koiran kaulasta ja kuiskata koiralle "Haeppa pupu". Ja nähdä, kuinka koira syöksyy aamuhämärän metsän uumeniin tekemään sitä, mitä se rakastaa kaikkein eniten. Koira tuskin erottelee ensimmäistä kertaa yhdennestätoista, samalla riemulla se aina tuntuu metsään katoavan.
Katlan hakiessa jäniksen jälkiä, me joimme aamukahvit ja söimme leivät. Koira teki kaksi laajempaa kylmähakulenkkiä, jonka jälkeen alkoi selvittää alueelta löytyneitä jälkiä. Eivät tainneet kovin voimakkalta haista, koska aika turhautunutta työskentely oli. Yöjäljen löytymisen jälkeenkin teki muutaman laajemman lenkin täysin eri suuntaan ihan kuin olisi yrittänyt siten löytää jotain tuoreempaa hajua. Ei löytynyt, joten palasi selvittämään samaa yöjälkeä uudelleen.
Metsä oli rutikuiva, joten selvittely oli varmasti hankalaa. Siirryimme koiran perässä noin tunnin haun jälkeen. Olin tyytyväinen koiran työskentelyyn ja en olisi enää ajoakaan välttämättä odottanut. Koiran sinnikäs työskentely kuitenkin palkittiin. Kun hakuaikaa oli kulunut yhteensä 1 h 40 minuuttia koira sai jäniksen ylös noin 250 metrin päästä meistä. Heti lähdössä jänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta peitteisemmän alueen vuoksi ei saatu näköhavaintoa eläimestä.
Ensimmäiseltä lenkiltä tullessaan metsäjänis ohitti meidät vain 15 metrin etäisyydeltä, kun palasi kohti makuupaikkaansa. Se oli todella tumma väriltään ja todennäköisesti alkukevään poikanen (nyt jo täysikokoinen). Katla selvitti sillä hetkellä ensimmäistä hukkaansa, johon koiralta tuhraantui reilu viisi minuuttia. Koira oli meidät ohittaessaan melkein kymmenen minuuttia jänistä jäljessä. Harmittavaa on edelleen Katlan tiukkuus. Koira haukkui todella laimeasti hukan selvittyäkin ja meidät ohittaessaan ajoi mykkänä ilman ääntä. Todella toivoisin, että Katla hieman vanhemmiten löystyisi.
Satunnaisesti se paukuttaa sarjahaukkua ja sitten seuraa melko pitkä hiljaisuus. Voi tietty olla, että keli oli hyvin vähähajuinen, mikä vaikutti jo muutenkin tiukkaääniseen koiraan.
Tiukkaäänisyys saattoi olla yksi syy siihen, että koira pääsi yllättämään jäniksen. Nimittäin seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, mitä ei ennalta olisi voinut aavistaa. Puoli tuntia ylösotosta Katla otti jäniksen kiinni. Vain jäniksen huuto paljasti, mitä oli tapahtunut. Ensin emme uskoneet korviamme ja luulimme, että koiralle oli tapahtunut jotain. Aika pian mies kuitenkin kokeneempana arvasi tilanteen ja lähdettiin paikkaan, johon koira tutkan mukaan oli jäänyt aloilleen.
Katla siis otti jäniksen kiinni ja tappoi sen. Miehen paikalle tullessa ei ollut muuta tehtävissä, kuin ottaa koira kiinni ja tarkistaa, ettei jänis kärsi. Meillä ei ollut edes puukkoa mukana, kun tarkoitus oli vain harjoittaa koiraa, ei metsästää. Jänistähän ei edes saa metsästää kuin vasta 1.9. alkaen, mutta koiran saa laskea 20.8. metsään irti. Täysin laillisesti siis oltiin toimittu, vaikka järkytyimme tilanteesta. En vieläkään oikein käsitä, miten se tapahtui. Katla tietysti oli julmetun iloinen ja kiihtynyt saaliistaan, eikä sitä siitä olisi voinut rankaista. Emme kyllä palkinneetkaan, vaan melko eleettömästi koetimme tilanteen hoitaa.
Sen verran sykettä nostattava alku tälle kaudelle, että sunnuntain pyhitimme levolle. Mitä loppukausi mahtaa tuoda mukanaan?
Kauden ensimmäiseksi maastoksi oli valittu Pahka-alho. Katla laskettiin irti hieman ennen kuutta. Ihmisen näkökulmasta hetki on aina yhtä juhlallisen tuntuinen. Pitkän kesätauon jälkeen tuntuu sykähdyttävän riemukkaalta irroittaa panta koiran kaulasta ja kuiskata koiralle "Haeppa pupu". Ja nähdä, kuinka koira syöksyy aamuhämärän metsän uumeniin tekemään sitä, mitä se rakastaa kaikkein eniten. Koira tuskin erottelee ensimmäistä kertaa yhdennestätoista, samalla riemulla se aina tuntuu metsään katoavan.Katlan hakiessa jäniksen jälkiä, me joimme aamukahvit ja söimme leivät. Koira teki kaksi laajempaa kylmähakulenkkiä, jonka jälkeen alkoi selvittää alueelta löytyneitä jälkiä. Eivät tainneet kovin voimakkalta haista, koska aika turhautunutta työskentely oli. Yöjäljen löytymisen jälkeenkin teki muutaman laajemman lenkin täysin eri suuntaan ihan kuin olisi yrittänyt siten löytää jotain tuoreempaa hajua. Ei löytynyt, joten palasi selvittämään samaa yöjälkeä uudelleen.
Metsä oli rutikuiva, joten selvittely oli varmasti hankalaa. Siirryimme koiran perässä noin tunnin haun jälkeen. Olin tyytyväinen koiran työskentelyyn ja en olisi enää ajoakaan välttämättä odottanut. Koiran sinnikäs työskentely kuitenkin palkittiin. Kun hakuaikaa oli kulunut yhteensä 1 h 40 minuuttia koira sai jäniksen ylös noin 250 metrin päästä meistä. Heti lähdössä jänis ohitti meidät noin 60 metrin päästä, mutta peitteisemmän alueen vuoksi ei saatu näköhavaintoa eläimestä.
Ensimmäiseltä lenkiltä tullessaan metsäjänis ohitti meidät vain 15 metrin etäisyydeltä, kun palasi kohti makuupaikkaansa. Se oli todella tumma väriltään ja todennäköisesti alkukevään poikanen (nyt jo täysikokoinen). Katla selvitti sillä hetkellä ensimmäistä hukkaansa, johon koiralta tuhraantui reilu viisi minuuttia. Koira oli meidät ohittaessaan melkein kymmenen minuuttia jänistä jäljessä. Harmittavaa on edelleen Katlan tiukkuus. Koira haukkui todella laimeasti hukan selvittyäkin ja meidät ohittaessaan ajoi mykkänä ilman ääntä. Todella toivoisin, että Katla hieman vanhemmiten löystyisi.
Tiukkaäänisyys saattoi olla yksi syy siihen, että koira pääsi yllättämään jäniksen. Nimittäin seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, mitä ei ennalta olisi voinut aavistaa. Puoli tuntia ylösotosta Katla otti jäniksen kiinni. Vain jäniksen huuto paljasti, mitä oli tapahtunut. Ensin emme uskoneet korviamme ja luulimme, että koiralle oli tapahtunut jotain. Aika pian mies kuitenkin kokeneempana arvasi tilanteen ja lähdettiin paikkaan, johon koira tutkan mukaan oli jäänyt aloilleen.
Katla siis otti jäniksen kiinni ja tappoi sen. Miehen paikalle tullessa ei ollut muuta tehtävissä, kuin ottaa koira kiinni ja tarkistaa, ettei jänis kärsi. Meillä ei ollut edes puukkoa mukana, kun tarkoitus oli vain harjoittaa koiraa, ei metsästää. Jänistähän ei edes saa metsästää kuin vasta 1.9. alkaen, mutta koiran saa laskea 20.8. metsään irti. Täysin laillisesti siis oltiin toimittu, vaikka järkytyimme tilanteesta. En vieläkään oikein käsitä, miten se tapahtui. Katla tietysti oli julmetun iloinen ja kiihtynyt saaliistaan, eikä sitä siitä olisi voinut rankaista. Emme kyllä palkinneetkaan, vaan melko eleettömästi koetimme tilanteen hoitaa.
 |
| ©TU Katla, jäniksen surma? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti