Hetken verran vapautta

©RH Pihka ja Katla

Reissun jälkeen on mukava olla kotona ja koko perhe yhdessä. Koirat iloitsivat toisistaan ja lyhyestä vapaudesta kotipihalla. Ilta-aurinko lämmitti ja tuleva synkkä talvi tuntui niin kovin kovin kaukaiselta.

Tässä teille koiramaista iloa, jonka tarjoilevat Pihka ja Katla yhdessä tuumin:

(Tarkkasilmäinen voi kuvista havaita, että Katlan turkki on viimein nypitty.)

©RH Pihka ja Katla

©RH Pihka ja Katla

©RH Katla

©RH Katla

Vaikkukorva cup 2015

Reissu Pohjois-Savon metsästysmaille, Vainukorven kennelin väkeä tervehtimään, toteutui kolmannen kerran (vuosi 2013, vuosi 2014), vaikka Katlan juoksu-ajan alkua ja tassujen kuntoa tarkkailtiin tiiviisti ja laskettiin päiviä loman alkuun.

©RH Coitos (Katla takana)

Tällä kertaa Pihka jäi viettämään lomaa miehen vanhemmille ja vain Katla otettiin mukaan. Juoksu ei alkanut, vaikka siitä oli merkkejä koiran käytöksessä. Tassujen iho näytti melko pehmoiselta ja päätimme, ettei koiraa käytetä maastossa vasta kuin keskiviikkona ja silloinkin vain yhden erän verran.

©RH Sarvimäki

Saavuimme maanantai-illalla puoli kuuden aikaan Kotikylään. Iltaa vietettiin syömällä tuomaamme savustettua siikaa, saunomalla ja seuraamalla Katlan ja Coitos-veljensä leikkiä.

Ensimmäistä metsästyspäivää keli ei suosinut. Vettä satoi koko edellisen yön ja sade jatkui koko seuraavan päivän vain satunnaisesti tauoten. Otimme maastoon mukaan ainoastaan Katlan emän, Unkan (Åstdalen's Unique), koska siinä kelissä tarvittiin koiralta kokemusta. Tällä kertaa kokemuskaan ei riittänyt. Ensimmäinen erä jäi tyhjäksi ja toisessa erässä koira herätteli, muttei saanut ylösottoa.

©RH Sateinen päivä

©RH Unkka ensimmäisen erän jälkeen

Makkaranuotiokin uhkasi sammua ja lopulta sateen muuntuessa rankkasateeksi siirryimme sisätiloihin evästelemään ja juomaan pannukahvia.

©RH Pannukahvi

Paluumatkalla maastosta poikkesimme ihastelemaan Korkeakosken kuohuja. Paikka oli hiljainen ja pelottavan jyrkkä (36 metriä korkea vesiputous) koski todella kaunis. Koski on Suomen korkeimpia savolaisen liioittelunkin jälkeen, pitkään ilmeisesti putosta väitettiin 10 metriä korkeammaksi.

Keskiviikkona maastoon lähdettiin varhain. Herätys oli klo 4 ja Katla oli irti maastossa heti kuuden jälkeen. Herättelyä kuultiin, mutta lopulta koira luovutti jälkien selvittelyn ja ohjattiin sen hakua eri suuntaan. Reilun kahden sadan metrin etäisyydeltä sai sitten jäniksen liikkeelle ja saatiin kuunnella hetki raikuvaa ajoa. Hukaksihan se sitten jämähti, vaikka koira haukahdellen palaili kohti ajon lähtöpaikkaa.

Katlan tassut kestivät lyhyen ajon erittäin hyvin. Coitos sai seuraavaksi maastovuoron ja haeskeli laajalta alueelta jäniksiä. Joitain herättelyhaukahduksia kuultiin, mutta ajoon asti ei päästy.

©RH Coitoksen ajoa

Torstain keli vaikutti metsästyksellisesti parhaalta, vaikka arvioitiin edellisten päivien kokemusten jälkeen, että ylösotot olisivat tiukassa ja vaikka ajo käynnistyisikin, niin todennäköisesti sen kulku takkuisi. Mukaan otettavien koirien määrä nousi taas yhdellä. Ensimmäinen erä otetiin kahdella koiralla jakautumalla kahteen porukkaan: miehet ja Katla sekä naiset ja Coitos. Hieman kilpailun tuntua oli ilmassa ja päätimme kisata päivän mittaan leikkimielisesti "Vaikkukorva cup" mestaruudesta.

Meillä naisilla ja Coitoksella päivä alkoi vahvasti. Ensin Coitos löysi tuntemattoman passimiehen (linnustajan), jonka säikäytti hurjalla komennushaukulla. Sitten löysimme suppilovahveroita, joita kerättiin kunnon pannullinen talteen. Coitoksen ollessa vielä hakulenkillä siirryimme pikkuhiljaa eteenpäin maastossa ja huudettiin koiraa seuraamaan. Siitä sitten pelästetytettiin jänis (nähtiin se lähdössä) liikkeelle, jota Coitos ehti ajaa tuskin kolmea minuuttia ennen tiehukkaa. Hukka ei koiran toimilla selvinnyt ja mentiin ohjaamaan hakua tien toiselle puolelle. Sieltä koira sai kunnon perslähdön ja ajo käynnistyi kunnolla.

Komean ajon Coitos meille tarjosi ja jänis erehtyi lopulta Maaritin passiin, josta se saatiin kaadoksi. Tässä vaiheessa oltiin jo varmoja naisten tiimin voitosta, koska Katlan erä oli jäänyt tyhjäksi ja koira oli hakenutkin tosi huonosti.

©RH Maarit, Coitos ja jänis

Evästelyn jälkeen otimme Unkan maastoon ja se haki hienosti, mutta ajoa ei saatu. Jotain eläintä jäljitti pitkään ja antoi sille ääntäkin, mutta lopulta koira palasi lenkiltä takaisin. Otimme koiran kiinni ja päätimme vaihtaa maastoa.

Koska Katlan tassut näyttivät olevan kunnossa, sille ja miehille uskallettiin antaa vielä toinen mahdollisuus. Me naiset otimme Unkan maastoon. Ei tainnut olla Unkan päivä ja sen haku jämähti äreäksi herättelyksi pienelle alueelle. Sieltä se lopulta kytkettiin.

Katla haeskeli tiukan keskittyneesti ja meidän yllätykseksi sai jäniksen ajoon asti. Pari hukkaakin se ajon aikana selvitti. Toinen niistä oli tiellä, jossa jänis juoksi lähes 600 metriä ennen kuin palasi metsään. Lopulta jänis erehtyi menemään miehen eteen passiin ja saatiin myös Katlan ajosta saalista.

©KN Tapio, Katla ja jänis

Tiukaksi meni "Vaikkukorva" cupin voittajan selvittäminen, koska koirien suoritukset vaikuttivat melkein identtisiltä. Lopulta miehet ja Katla valittiin voittajiksi, koska ajo tapahtui iltapäivällä ja koira selvitti ajon aikana vaikean tiehukan. Lisäksi Katlan jänis oli kooltaan isompi kuin Coitoksen ajama jänis. Mahtava lopetuspäivä metsästyslomalle jokatapauksessa saatiin.

©RH Myrkylliset, mutta kauniit sienet

Nyt viidestä päivästä väsyneenä kirjoittelen jahtipäivien tapahtumia muistiin. Riemukkaan hauskoja ja jahdillisestikin jännittäviä päiviä Vainukorven kennelin metsästysmailla taas koettiin.

Jänisajoja ja tassuvaivoja

Olemme olleet useammassa maastossa etsimässä jäniksiä viimeisen kirjoitukseni jälkeen. Edellisviikon lauantaina olimme Katlan kanssa Lölönsuon ja Ekin perämetsän maastoissa. Edellisenä yönä satoi runsaasti, joten koira ei hyvästä hausta huolimatta löytänyt alueilta jäniksiä. Todennäköisesti alueiden jänikset eivät olleet yöllä liikkuneet. Matkaa pelkän kylmähaun kanssa koiralle tuli yli 20 km.

Sunnuntain keli oli parempi, mutta vaikka Katla herätteli/ajoi Palometsässä, kunnolla ajo ei käynnistynyt ikinä. Myös Pihka pääsi molempina päivinä maastoon ja sunnuntaina se otti ajon Äijävuoren maastosta. Emme nähneet ajossa ollutta eläintä. Pihka käytiin kytkemässä ajosta, koska epäilimme muuta riistaa kuin jänistä. Toisaalta jälkeenpäin kartalta katsottuna se olisi voinut olla jänisajo.

Viime viikonlopun keli suosi ajometsästystä. Sunnuntaina valitsimme Katlan ensimmäiseksi maastoksi Miehon eli Kapteenin huvilan. Tuskin ehdin koiran irti laskea, kun ajohaukku alkoi. Jänis ei ilmeisesti ollut kerinnyt makuulle yöjäljeltä, joten koira sai siitä ilmavainun. Räjähtävä lähtö ei ollut kovinkaan hyvä ajon sujuvuuden kannalta, vaan koira hukkasi jäljet tuskin viiden minuutin ajon jälkeen ja sen jälkeen koko touhu vaikutti hössähtäneeltä. Katla sinkoili energiaa säästelemättä pitkin aluetta ja haukkui siellä ja täällä. Mies näki jäniksen kerran, joten oikeaa riistaa koira sentään jahtasi. Lopulta päätimme kytkeä koiran ja aloittaa uuden erän.

Toinen maasto oli Punnansuo, josta Katla löysi jäniksen jäljet melko pian irtilaskun jälkeen. Noin viidentoista minuutin selvittelyn jälkeen otti jäniksen ylös. Tämä ajo oli sujuvuudeltaan parempaa ja hakeuduimme passeihin. Valitettavasti ajo karkkosi kauemmas lähtöpaikoilta ja odottelusta huolimatta se ei tuntunut kääntyvän takaisin päin. Koira selvitti ajon aikana yhteensä kuusi hukkaa. Lopulta koiralle tuli pari pidempää hukkaa, joista jälkimmäisen selvittely tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Päätimme mennä hukkapaikalle katsastamaan tilanteen. Koira tuli kutsusta luokse hieman ontuen. Tarkistimme tassut ja totesimme, että ajopäivä oli Katlan osalta siinä. Molempien etutassujen anturoista nahka oli kulunut vereslihalle.

Illalla mies lähti vielä Pihkan kanssa iltarusakolle. Rusakkoa ei löytynyt, mutta Pihka vainusi muuta. Muristen se varoitti miestä ilveksestä, joka oli ollut syömässä raatelemaansa peuranvasaa. Mies kytki Pihkan. Ilvestä ei näkynyt, mutta todennäköisesti se ei ollut kaukana, koska Pihka reagoi noin voimakkaasti. Mies vei peuranvasan läheisyyteen riistakameran*, jos vaikka saataisiin kuvia petokissasta.

Metsäpäiviä on siis kertynyt ja sitä mukaa myös uusia kokemuksia. Katlan etutassut pidetään tällä hetkellä siteissä, jotteivät pääse tulehtumaan. Pihkasalvaa olen niihin päivittäisen puhdistamisen lisäksi laittanut. Täytyy nyt seurata tilannetta ja todennäköisesti ensiviikonloppu ainakin on sairaslomaa. Aika yleistä tuntuu olevan metsästyskoirien tassujen rikkoontuminen kauden alussa. Metsässä koira liikkuu kuitenkin aivan eri tavalla ja pidempikestoisesti kuin normaalissa lenkityksessä. Pihkalla ei koskaan vastaavia ongelmia ole ollut, koska se on huomattavasti rauhallisempi työskentelyssään verrattuna Katlaan, joka liikkuu säästelemättä lainkaan itseään. En siis osannut varautua ongelmaan. Olen tiennyt jäisen korppulumen olevan talvisin pahaksi koiran tassuille, mutta kauden alkua en osannut varoa.

©RH Tassusiteet

En tiedä olisiko tehokkaampi rasvaus ennen kauden alkua ehkäissyt ongelmaa. Jälkiviisasta spekulointia kannattaa välttää ja hoitaa vaan tassut kuntoon huolenpidolla ja levolla.

*Muoks. Ennen kuin ehdin julkaista tämän kirjoituksen, joku älykääpiö oli varastanut ko. riistakameran! Aika omituista sikäli, että paikka oli aika kaukana ihmisasutuksesta. Tiedän, että monet paikalliset lukevat blogiani, joten jos tiedät jotain asiasta, niin ilmoita. Riistakamera ei todellakaan ollut rahallisesti arvokas, vaan perusmalli. Vaikuttaa siis enemmän ilkivallalta :(