Pitkästä aikaa uskallauduimme Rihtniemen jäniksiä etsimään. Viimeisimmät kokemukset Rihtniemestä ovat Katlan peura-ajot ja koska paikka on peurakannaltaan kohtuullisen rikas, ollaan suosiolla pysytty sieltä poissa.
Ote tekstistäni viime syksyltä:
Hiukan jännitti päästää Katlaa irti. Reilu viikko ilman metsäpäiviä oli kerännyt koiran täyteen räiskyvää energiaa. Tietysti koira teki ensimmäiset hakulenkit juuri "väärään" suuntaan ja hermot eivät kestäneet odottaa paikallaan. Ohjasimme koiran hakua kävelemällä kohti aluetta, joilta jänis on aiemmin löytynyt. Jälkeenpäin ajatellen olisi vaan pitänyt pysyä paikallaan, koska nyt vietiin koira liian lähelle jänistä ja nähtiin, kun Katla sai vainun yöjäljistä (alle 100 metriä etäisyys koiraan).
Istuimme ja joimme kahvia kuksistamme, kun Katla alle 10 minuutin työskentelyllä sai ilman ennakoivaa herättelyä jäniksen liikkeelle. Ensimmäinen kierros oli ehyt ja hukaton. Mies näki jäniksen ohittavan meidät ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tässä jänis oli saanut jonkun verran etumatkaa jo koiraan.
Toisella kierroksella jänis ehti tehdä kaksi kiperää huijausta metsäuralle, jotka Katla selvitti mielestäni melko ripeästi. Hukat kestivät vain muutamia minuutteja. Pisteet Katlalle. Kun Katla vielä selvitti jäniksen kujeita, se ohitti meidät toistamiseen samasta kohtaa. Nyt minäkin sain havainnon eläimestä. Katla oli tässä vaiheessa vain viitisen minuuttia jänistä jäljessä ja ajoi avoimessa maastossa huikeaa nopeutta. Ei kunnolla ehtinyt haukkua.
Kolmannella kierroksella jänis päätti alkaa käyttää eksytyksen tueksi teitä. Kulki useita satoja metrejä tietä pitkin ja tiehukka sammutti lähestulkoon ajon. Pitkähkön selvityksen jälkeen koira kuitenkin löysi jäniksen poistumispaikan tieltä ja ajo jatkui.
Mies sai vielä kolmannen kerran näköhavainnon jäniksestä, joka meni tällä kertaa etäämmältä ohi passistamme. Katlalla alkoi olla ajossa suuria vaikeuksia, joita sitkeästi selvitti. Lopulta tuli jäniksen perässä (ainakin 10 minuuttia jäljessä) luoksemme hukalta kutsuttaessa. Tarkistimme tassut ja tarjosimme vettä juotavaksi. Päätimme antaa Katlan vielä selvittää hukkaa, vaikka pidimme aika epätodennäköisenä, että siitä enää kunnon ajoa kehittyisi. Jäniksellä oli ollut hirmuisesti aikaa tehdä huijauksia.
Sinnikkäästi koira selvitteli ja lopulta kaivoi jäniksen uudelleen ylös tiheämmästä pusikosta. Tiellehän se sitten taas meni ja selvittelyyn meni aikaa. Passipaikallemme tuli marjastajia. Tervehdimme heidät ja mies päätti lähteä nuotion sytyttelyyn laavulle. Katlan ajo vaikutti yhä enemmän pätkittäiseltä ja päätimme, että kun koira tulee seuraavan kerran lähemmäs niin kutsutaan se pois.
Jäin odottelemaan maastoon, mutta pian oli selvää, että Katla oli lähempänä laavua ja miestä, joka kutsumalla saikin koiran tulemaan kytkettäväksi.
Aika perinteisen jänisajon päivä tarjosi tällä kertaa. Jänis pysyi kiiteltävän hyvin samalla alueella ja ajossa se kulki uudelleen ja uudelleen samoja reittejä. Loppua kohti alue laajeni, mikä saattoi johtua siitä, että samaan maastoon tuli kovaäänisesti juttelevat marjastajat. Katlalla oli vauhtia paikoin ihan liikaa. Koira ajoi maastossa hetkittäin jopa yli 30 km/h. Tutkan avulla koiran äänenantoa pystyi seuraamaan, mutta voimakkaan tuulen vuoksi tuomarihukkaa olisi tullut runsaasti.
Huonoa oli, että ensimmäisten kierrosten jälkeen jänis turvautui teihin. Siellä olisi tarvinnut olla vähintään yksi passimies "ohjaamassa liikennettä". Aika vähän sunnuntaiaamulla siellä liikennettä oli (maasto sijaitsee päättyvän tien loppupäässä), mutta ihan periaatteesta olisi parempi näin varmistaa koiran turvallisuus.
Katla on ylitsevuotavan innokas eikä anna itsestään kaikkea vaan pikemminkin tuntuu, että satsaa enemmän kuin kaikkensa. Onneksi meillä ei ollut tarkoituskaan jatkaa seuraavaan erään, koska koira oli jo yhden pitkän erän jälkeen yllättävän uupunut. En usko, että koiran kunto on huono, vaan se vaan ei säästele yhtään. Jos se ottaisi rauhallisemmin, paukut ei ehkä loppuisi ihan niin äkkiä?
Tassut punottivat, mutta tuore ihokerros kesti yhden erän ajopäivän loistavasti, vaikka koiralle kilometrejä tulikin. Näkyvintä oli koiran voimakas väsymys. Mahtaakohan juoksun alkaminen olla lähellä?
Ote tekstistäni viime syksyltä:
Katlan paheena on todella painostava ajotapa ja lyhytpinnaisuus hukkien selvittelyyn. Lisäksi saimme sen kiinni törkeästä peura-ajosta. On tässä vielä paljon tehtävää.Tämän syksyn peuravapaat metsästyspäivät rohkaisivat meitä koettamaan kilpikaarnamännikön houkuttelevaa maisemaa. Maasto on todella kaunis ja avara vanhoine puineen. Automatkalla näin yhden peuran noin kahta kilometriä ennen maastoa. Leikin, että olin nähnyt harhoja. Ei siellä mitään ollut. Lallallaa.
Hiukan jännitti päästää Katlaa irti. Reilu viikko ilman metsäpäiviä oli kerännyt koiran täyteen räiskyvää energiaa. Tietysti koira teki ensimmäiset hakulenkit juuri "väärään" suuntaan ja hermot eivät kestäneet odottaa paikallaan. Ohjasimme koiran hakua kävelemällä kohti aluetta, joilta jänis on aiemmin löytynyt. Jälkeenpäin ajatellen olisi vaan pitänyt pysyä paikallaan, koska nyt vietiin koira liian lähelle jänistä ja nähtiin, kun Katla sai vainun yöjäljistä (alle 100 metriä etäisyys koiraan).
Istuimme ja joimme kahvia kuksistamme, kun Katla alle 10 minuutin työskentelyllä sai ilman ennakoivaa herättelyä jäniksen liikkeelle. Ensimmäinen kierros oli ehyt ja hukaton. Mies näki jäniksen ohittavan meidät ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tässä jänis oli saanut jonkun verran etumatkaa jo koiraan.
Toisella kierroksella jänis ehti tehdä kaksi kiperää huijausta metsäuralle, jotka Katla selvitti mielestäni melko ripeästi. Hukat kestivät vain muutamia minuutteja. Pisteet Katlalle. Kun Katla vielä selvitti jäniksen kujeita, se ohitti meidät toistamiseen samasta kohtaa. Nyt minäkin sain havainnon eläimestä. Katla oli tässä vaiheessa vain viitisen minuuttia jänistä jäljessä ja ajoi avoimessa maastossa huikeaa nopeutta. Ei kunnolla ehtinyt haukkua.
Kolmannella kierroksella jänis päätti alkaa käyttää eksytyksen tueksi teitä. Kulki useita satoja metrejä tietä pitkin ja tiehukka sammutti lähestulkoon ajon. Pitkähkön selvityksen jälkeen koira kuitenkin löysi jäniksen poistumispaikan tieltä ja ajo jatkui.
Mies sai vielä kolmannen kerran näköhavainnon jäniksestä, joka meni tällä kertaa etäämmältä ohi passistamme. Katlalla alkoi olla ajossa suuria vaikeuksia, joita sitkeästi selvitti. Lopulta tuli jäniksen perässä (ainakin 10 minuuttia jäljessä) luoksemme hukalta kutsuttaessa. Tarkistimme tassut ja tarjosimme vettä juotavaksi. Päätimme antaa Katlan vielä selvittää hukkaa, vaikka pidimme aika epätodennäköisenä, että siitä enää kunnon ajoa kehittyisi. Jäniksellä oli ollut hirmuisesti aikaa tehdä huijauksia.
Sinnikkäästi koira selvitteli ja lopulta kaivoi jäniksen uudelleen ylös tiheämmästä pusikosta. Tiellehän se sitten taas meni ja selvittelyyn meni aikaa. Passipaikallemme tuli marjastajia. Tervehdimme heidät ja mies päätti lähteä nuotion sytyttelyyn laavulle. Katlan ajo vaikutti yhä enemmän pätkittäiseltä ja päätimme, että kun koira tulee seuraavan kerran lähemmäs niin kutsutaan se pois.
Aika perinteisen jänisajon päivä tarjosi tällä kertaa. Jänis pysyi kiiteltävän hyvin samalla alueella ja ajossa se kulki uudelleen ja uudelleen samoja reittejä. Loppua kohti alue laajeni, mikä saattoi johtua siitä, että samaan maastoon tuli kovaäänisesti juttelevat marjastajat. Katlalla oli vauhtia paikoin ihan liikaa. Koira ajoi maastossa hetkittäin jopa yli 30 km/h. Tutkan avulla koiran äänenantoa pystyi seuraamaan, mutta voimakkaan tuulen vuoksi tuomarihukkaa olisi tullut runsaasti.
Huonoa oli, että ensimmäisten kierrosten jälkeen jänis turvautui teihin. Siellä olisi tarvinnut olla vähintään yksi passimies "ohjaamassa liikennettä". Aika vähän sunnuntaiaamulla siellä liikennettä oli (maasto sijaitsee päättyvän tien loppupäässä), mutta ihan periaatteesta olisi parempi näin varmistaa koiran turvallisuus.
Katla on ylitsevuotavan innokas eikä anna itsestään kaikkea vaan pikemminkin tuntuu, että satsaa enemmän kuin kaikkensa. Onneksi meillä ei ollut tarkoituskaan jatkaa seuraavaan erään, koska koira oli jo yhden pitkän erän jälkeen yllättävän uupunut. En usko, että koiran kunto on huono, vaan se vaan ei säästele yhtään. Jos se ottaisi rauhallisemmin, paukut ei ehkä loppuisi ihan niin äkkiä?
Tassut punottivat, mutta tuore ihokerros kesti yhden erän ajopäivän loistavasti, vaikka koiralle kilometrejä tulikin. Näkyvintä oli koiran voimakas väsymys. Mahtaakohan juoksun alkaminen olla lähellä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti