Se, etten ole kirjoittanut Jänisjemmaan ei tarkoita, että olisimme viettäneet hiljaiseloa koiraharrastusten suhteen. Olen vain ollut laiska, ja muistiinpanojen sekä jälkipelien kirjaaminen on jäänyt.
Alkuvuosi alkoi menestyksen suhteen heikommissa merkeissä. Katla osallistui DRAJ-kokeeseen 3.1.2016 Pyhärannassa. Lumettomassa pakkaskelissä koira ajoi ensimmäisissä erissä vauhkona jänistä ja peuraa sekaisin, lopulta mies luopui ennen ylimääräisen erän alkua perustellen päätöksensä koiran vointiin ja pimeän tuloon. Itse oli ryhmätuomarina dreeverille, joka ajoi hienosti itselleen ensimmäisen VOI1-tuloksen. Oli mahtava kokemus arvostella koiran onnistunut suoritus.
Kokeen lisäksi olemme käyneet Pihkan ja Katlan kanssa metsällä. Keli muuttui vuodenvaihteen jälkeen tyystin, kun pimeys väistyi ja saimme lunta ja pakkasta. Niitä olikin jo odotettu. Valitettavasti pakkanen kiristyi liikaakin ja pahimmillaan lähes 30 asteen pakkasilla pidettiin taukoa harrastuksesta. Nyt pakkanen on lieventynyt alle 15 asteeseen, mutta lunta olemme saaneet muutaman päivän aikana isot kinokset. Katlaan tämä lumimäärä ei vaikuta edes hidastavasti. Pihkan turkki taas kerää lunta herkästi ja tappijalkaisena se lähinnä ui lumessa. Ehkä seuraavaksi saadaan rusakkokelit, joihin hidas Pihka on omiaan.
Eilen mies oli kahden Katlan kanssa metsällä. Keli siis luminen ja pakkasasteita oli reilu kymmenen. Koira oli irti noin viisi tuntia, joista se ajoi yli kolme tuntia. Ensimmäinen ajo oli Pahka-alhossa. Ajettavana oli jänis, joka kulki huonosti koiran edellä. Katla antoi todelle niukasti ääntä ja jäljitti eläintä (ajoi) ääneti. Vajaan tunnin ajon jälkeen koira kyllääntyi jäniksen nihkeyteen ja lähti etsimään muita haasteita.
Lonsin pellon lounaispuolelta nappasi ajoon todennäköisesti ilveksen (mies näki jäljet), jota ajoi hurjalla kiihkolla (haukkutiheys yli 90) ja nopeudella. Ajo loppui kuin seinään yli kilometrin päässä, jossa Katla jäi kiertelemään pitkäksi aikaa. Jälkeenpäin epäiltiin, josko ilves olisi mennyt puuhun. Spekulatiota sen verran, että on mahdollista, että koira ajoi myös jänistä, jonka lähelle pitkän nihkeyden jälkeen pääsi (jäljitti ääneti?). Toisaalta siinä tapauksessa ajo karkkosi todella omituisesti alueelta. Mies oli nähnyt myös jäniksen jäljet tien ylityksessä etäämmällä seurattuaan ajojälkeä, mutta luultavasti tämä jäi mysteeriksi.
Puolen tunnin selvittelyn jälkeen turhautui ja palasi omia jälkiään Lonsin pellon tuntumaan, josta löysi toiset jäniksen jäljet. Niiden selvittelyn aikana kuitenkin törmäsi peuraan/peuroihin, jotka ajoi suoraviivaisesti pois omilta metsästysalueilta (pohjoiseen). Onneksi yli kilometrin jälkeen lähti palaamaan takaisin. Tästä mies oli aikonut kytkeä koiran, mutta Katla saikin lyhyellä selvittelyllä ylös jäniksen, jota ajoi elämänsä isoimmalla haukkutiheydellä (106 haukkua/min). Luultavasti jäniksen henki oli höllässä. Tässäkin ajossa koira paikoitellen ajoi ääneti ja saavutti näin ajoeläintä. Tosi hankala ominaisuus, josta tuskin päästään eroon. Lähinnä pelottaa, että viime syksyn omatoimijänis ei jää viimeiseksi.
Omituisinta oli, ettei mies meinannut saada Katlaa pois metsästä. Aikansa huudeltuaan hukalla puurtavaa koiraa, hän lähti kävelemään kohti autoa. Jossain kohtaa koira tajusi, että mies lähti ja lopetti työskentelyn hukalla ja kulki miehen perässä, mutta jäi sitten paikoilleen haukkumaan Lonsin pellon viereen. Mies odotteli hetken, mutta kun Katla ei enää seurannut tutkan mukaan hänen oli pakko palata tarkistamaan tilanne. Koira oli paikoillaan ja haukkui satunnaisesti. Kun mies pääsi koiran luokse, tämä makasi kuusen alla. Mies sai houkuteltua lumipaakkujen takia ontuvan koiran liikkeelle. Muutamia kertoja koira meinasi mennä uudelleen makuulle, mutta mies osittain kantoi ja kannusti koiran kulkemaan autolle asti.
Katla siis "piiputti" eli sen kunto petti. Toisaalta lämpimään päästyään koira virkosi täysin ja palautui todella nopeasti. Vaikeaa sanoa, miksi Katla toimi tällä kertaa noin. Olisiko sinnikkäänä vielä jatkanut ja siksi tuohtuneena haukkui miehelle, joka lähti autoa kohti? Ja paikallaan haukkuessa lihakset jähmettyivät ja sen takia ei halunnut enää liikkua ollenkaan?
Viime viikonloppu oli koirille jännittävä. Me ihmiset olimme reissussa ja koirille tuli hoitaja kotiin. Lauantai-illasta sunnuntai-aamuun Pihka ja Katla saivat nauttia Maijan hemmottelusta. Koirat kuulemma olivat ottaneet tilanteen rauhallisesti ja iloisesti olivat tervehtineet yllättävästi kotiin tullutta ihmistä. Maija on koirille tuttu, mutta tilanne ei sitä ollut. Yöllä Pihka oli kömpinyt Maijan viereen ja hoitajan hämmennykseksi bassetti oli nukkunut peiton alla vieressä koko yön.
Sellainen alkuvuosi on meillä ollut. Ajokautta on jäljellä vielä puolitoista kuukautta. Toivottavasti kelit suosivat meitä pikkupakkasilla ja sopivalla lumimäärällä.
©RH Katla |
Kokeen lisäksi olemme käyneet Pihkan ja Katlan kanssa metsällä. Keli muuttui vuodenvaihteen jälkeen tyystin, kun pimeys väistyi ja saimme lunta ja pakkasta. Niitä olikin jo odotettu. Valitettavasti pakkanen kiristyi liikaakin ja pahimmillaan lähes 30 asteen pakkasilla pidettiin taukoa harrastuksesta. Nyt pakkanen on lieventynyt alle 15 asteeseen, mutta lunta olemme saaneet muutaman päivän aikana isot kinokset. Katlaan tämä lumimäärä ei vaikuta edes hidastavasti. Pihkan turkki taas kerää lunta herkästi ja tappijalkaisena se lähinnä ui lumessa. Ehkä seuraavaksi saadaan rusakkokelit, joihin hidas Pihka on omiaan.
Eilen mies oli kahden Katlan kanssa metsällä. Keli siis luminen ja pakkasasteita oli reilu kymmenen. Koira oli irti noin viisi tuntia, joista se ajoi yli kolme tuntia. Ensimmäinen ajo oli Pahka-alhossa. Ajettavana oli jänis, joka kulki huonosti koiran edellä. Katla antoi todelle niukasti ääntä ja jäljitti eläintä (ajoi) ääneti. Vajaan tunnin ajon jälkeen koira kyllääntyi jäniksen nihkeyteen ja lähti etsimään muita haasteita.
Lonsin pellon lounaispuolelta nappasi ajoon todennäköisesti ilveksen (mies näki jäljet), jota ajoi hurjalla kiihkolla (haukkutiheys yli 90) ja nopeudella. Ajo loppui kuin seinään yli kilometrin päässä, jossa Katla jäi kiertelemään pitkäksi aikaa. Jälkeenpäin epäiltiin, josko ilves olisi mennyt puuhun. Spekulatiota sen verran, että on mahdollista, että koira ajoi myös jänistä, jonka lähelle pitkän nihkeyden jälkeen pääsi (jäljitti ääneti?). Toisaalta siinä tapauksessa ajo karkkosi todella omituisesti alueelta. Mies oli nähnyt myös jäniksen jäljet tien ylityksessä etäämmällä seurattuaan ajojälkeä, mutta luultavasti tämä jäi mysteeriksi.
Puolen tunnin selvittelyn jälkeen turhautui ja palasi omia jälkiään Lonsin pellon tuntumaan, josta löysi toiset jäniksen jäljet. Niiden selvittelyn aikana kuitenkin törmäsi peuraan/peuroihin, jotka ajoi suoraviivaisesti pois omilta metsästysalueilta (pohjoiseen). Onneksi yli kilometrin jälkeen lähti palaamaan takaisin. Tästä mies oli aikonut kytkeä koiran, mutta Katla saikin lyhyellä selvittelyllä ylös jäniksen, jota ajoi elämänsä isoimmalla haukkutiheydellä (106 haukkua/min). Luultavasti jäniksen henki oli höllässä. Tässäkin ajossa koira paikoitellen ajoi ääneti ja saavutti näin ajoeläintä. Tosi hankala ominaisuus, josta tuskin päästään eroon. Lähinnä pelottaa, että viime syksyn omatoimijänis ei jää viimeiseksi.
Omituisinta oli, ettei mies meinannut saada Katlaa pois metsästä. Aikansa huudeltuaan hukalla puurtavaa koiraa, hän lähti kävelemään kohti autoa. Jossain kohtaa koira tajusi, että mies lähti ja lopetti työskentelyn hukalla ja kulki miehen perässä, mutta jäi sitten paikoilleen haukkumaan Lonsin pellon viereen. Mies odotteli hetken, mutta kun Katla ei enää seurannut tutkan mukaan hänen oli pakko palata tarkistamaan tilanne. Koira oli paikoillaan ja haukkui satunnaisesti. Kun mies pääsi koiran luokse, tämä makasi kuusen alla. Mies sai houkuteltua lumipaakkujen takia ontuvan koiran liikkeelle. Muutamia kertoja koira meinasi mennä uudelleen makuulle, mutta mies osittain kantoi ja kannusti koiran kulkemaan autolle asti.
Katla siis "piiputti" eli sen kunto petti. Toisaalta lämpimään päästyään koira virkosi täysin ja palautui todella nopeasti. Vaikeaa sanoa, miksi Katla toimi tällä kertaa noin. Olisiko sinnikkäänä vielä jatkanut ja siksi tuohtuneena haukkui miehelle, joka lähti autoa kohti? Ja paikallaan haukkuessa lihakset jähmettyivät ja sen takia ei halunnut enää liikkua ollenkaan?
Viime viikonloppu oli koirille jännittävä. Me ihmiset olimme reissussa ja koirille tuli hoitaja kotiin. Lauantai-illasta sunnuntai-aamuun Pihka ja Katla saivat nauttia Maijan hemmottelusta. Koirat kuulemma olivat ottaneet tilanteen rauhallisesti ja iloisesti olivat tervehtineet yllättävästi kotiin tullutta ihmistä. Maija on koirille tuttu, mutta tilanne ei sitä ollut. Yöllä Pihka oli kömpinyt Maijan viereen ja hoitajan hämmennykseksi bassetti oli nukkunut peiton alla vieressä koko yön.
Sellainen alkuvuosi on meillä ollut. Ajokautta on jäljellä vielä puolitoista kuukautta. Toivottavasti kelit suosivat meitä pikkupakkasilla ja sopivalla lumimäärällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti