Innokkuutta jälkinarun molemmissa päissä

Pääsiäisen vapaapäivät huipentuivat mejä-kauden aloitukseen. Kelien puolesta vasta nyt alkoi olla riittävän lumetonta jälkien tekoon. Kahtena edellisenä vuotena olen onnistunut aloittamaan kauden maaliskuun puolella. Tänä vuonna näytti jo siltä, ettei se onnistu, mutta onneksi aurinkoinen pääsiäisviikonloppu sulatti enimmät lumet maastosta.

©RH Pihka ja sorkka

Tuulisena sunnuntai-iltana otin veripullon ja veretyssienen muovipussiin. Hetken etsiskelin jäljen tapahtumien merkkaamiseen käyttämiäni pyykkipoikia, jotka loppukesästä olivat unohtuneet kaapin perälle. Lopulta kuitenkin olin valmis lähtemään maastoon.

Jälkien teko sujui rutiinilla, vaikka sen verran kohelsin, että tein Pihkan jäljelle kulmamakauksen. Vasta Katlan jäljen makausta tehdessäni tajusin, ettei avoimessa luokassa makaus kuulu olla suoralla. Hmm, eikä voittajaluokassa sen paikka ole kulmalla... Katlan jäljen ehdin vielä vauhdissa muuttaa, mutta Pihka sai jäljelleen kulmamakauksen. Pidin jäljet muutenkin lyhyinä, eivätkä ne millään muotoa vastanneet koejälkiä. Pihkan jälki erosi Katlan jäljestä oikeastaan vain sillä, että se oli hieman pidempi ja siinä oli yksi katkokulma.

Aamu oli tänään harmaa ja kiiruhdin sadetta ennustaen heti aamupalan jälkeen metsään viemään kaatoja. Peuransorkat olivat vielä hieman jäisiä maahan ne jättäessäni. Koirat tietysti ujelsivat perääni, koska tiesivät kokemuksesta, mitä jäljestysvarusteiden esiin ottaminen tarkoittaa.

Ensimmäiseksi maastoon pääsi Katla. Hieman jännitti sen suhtautuminen taas ajokauden jälkeen tähän sille tylsempään harrastukseen. Kuitenkin oli myönnettävä, että Katla vaikutti innostuneelta. Ohjasin koiraa alkumakauksesta ensimmäiseen kymmeneen metriin asti. Minulla oli jämäkkä ote koiran valjaasta, koska vain siten se ei riuhdo minua naurettavasti perässään. Mielestäni sain ohjattua Katlan hyvin jäljen alkuun, mikä näkyi heti valjaasta irti päästettyäni. Jälkiliina kiristyi välittömästi kuuteen metriin asti, mutta näin koiran keskittyvän sille annettuun tehtävään. Olen vasta Katlan kanssa oppinut jäljen ensimmäisten kymmenen metrin tärkeyden. Pihkan kanssa se ei ole koskaan tuntunut niin tärkeältä, koska koira ohjautuu itse jälkityöhön (kuulostaa omituiselle, mutta näin olen Pihkan tyylin jäljellä kokenut).

Pari jäljen sivuun harhautumista suorituksen aikana tapahtui ja jälkimmäiseltä koira palautettiin jäljelle. Jäljen ainoan kulmamakauksen Katla merkkasi pysähtymällä. Kaadolle koira tuli jälkitarkasti ja pysähtyi sen viereen merkiksi. Sorkka kiinnosti vielä metsästä pois tullessakin, ja pihassa leikin lyhyen taisteluleikin siitä Katlan kanssa.

©RH Pihka ja ohjaaja

Mies ohjasi Pihkan alkumakaukselle, jonka koira tutki huolella. Veretyksen alku tarkasti, mutta alle 20 metrin jäljestyksen jälkeen harhautui jäljen sivuun muun hajun perässä. Otettiin uusi aloitus, josta jäljestys lähti takkuillen liikkeelle. Katlan jälkeen Pihka vaikutti hitaalta ja runsaasti tarkistelevalta. Jäljen alku oli avoimemmassa maastossa, joka tuulisen illan vuoksi saattoi vaikuttaa jäljen hajun leviämiseen laajemmalti. Mäenrinteen suojaan päästyämme jäljestys kulki paremmin. Kulmamakaukselle tultiin suoraan, mutta koira jäljitti ohittaen sen ja palaten taas takaisin, jättäen makauksen kuitenkin merkkaamatta. Luultavasti Pihka haistoi makauksen, muttei vaivautunut menemään sille. Ei ollut ensimmäinen kerta.

Kulmamakaukselta kuljettiin melko tarkasti, joskin hieman jäljen sivussa kohti katkokulmaa. Pihka meni veretyksen loppuun asti ja lenkittämällä selvitti katkon. Lenkitys oli lopulta niin laaja, että otti jäljen uudelleen melkein 30 metrin päästä kulmasta (noin 15 metriä verijälkeä jäi kulkematta). Heti katkokulman jälkeen harhautui jäljen sivuun. Rinteessä oli runsaasti kauriin jätöksiä ja polkuja. Pihka selvitti hukan itsenäisesti ja loppujälki kaadon läheisyyteen mentiin tarkasti. Kaadolle koira tuli kaartaen sivusta, jolloin selvästi sai ilmasta vainun siitä.

©RH Pihka ja sorkka

Molemmille koirille tuli harhautumisista johtuvat hukat. Pihkan alku oli jotenkin poikkeuksellisen vaikea ja muutenkin se oli hyvin tarkasteleva työssään. Tästä syystä päällimmäinen tunnelma oli lievä jäljestysepävarmuus. Katlan työssä arvostan innokkuutta, joka tuntuu jälkinarun toiseen päähän asti. Pisteet sille myös tapahtumien merkkaamisesta, jonka se hoitaa kiitettävän varmasti.

Ihanaa, kun taas on kevät ja koko jälkikausi vasta edessä.

Sisko ja sen koira

Pääsiäinen toi mukanaan keväisen ilman myös rannikolle. Ei uskoisi, että vain kolme päivää sitten maa oli valkeana lumesta. Nautimme aurinkoisesta säästä ja lähdimme metsälenkille kahden koiraperheen voimin. Siskoni miesystävänsä ja Molla-dalmatiankoiransa kanssa lähti seuraksemme koirapolun lähimaastoihin.

©RH Katla koirapolulla

Molla on jo yli kymmenenvuotias ja Pihka ja Katla ovat tunteneet sen koko elinikänsä. Metsässä vanhakin koira nuortuu tai ainakin Molla, joka riehakkaana teki vauhdikkaita juoksuunpyrähdyksiä. Sisko uskalsi pitää sen auki, koska se on todella tottelevainen ja tulee pienestä vislauksesta välittömästi vierelle. Meidän koirat pysyivät tietysti kytkettyinä, koska metsästysvietit eivät kysy lupaa syttyessään.

©RH Molla ja Katla

Itseasiassa tämä oli jo toinen päivä samoissa lenkkimaastoissa. Tänään eilisestä poiketen pysähdyimme luontopolun varrelle tehdyllä laavulla ja paistoimme nuotiolla makkarat.

©MH Katla ja Molla leikkivät

©RH Molla

Auringon laskiessa palasimme takaisin autoille. Kiitos "sisko ja sen koira"! Tämä on meille ja koirillemme harvinaista herkkua, että saadaan lenkkiseuraa. Yleensä lenkit ovat paljon tylsempiä.

Karvasydän

Bretagnenbassetin turkinhoito perustuu nypintään. Harjaaminen on jokseenkin turhaa ja leikkaaminen pilaa lopullisesti karvan laadun. Nypintä on ainut vaihtoehto, jos haluaa pitää karvan oikeanlaisena. Tapoja nypinnän toteuttamiseen on varmasti useita. Nyppiikö sormin vai strippausveitsellä, ja nypitäänkö koira kerralla paljaaksi vai toistetaanko nypintää useammin ja nypitään vain siistimällä.

Itse opettelin käyttämään veistä ja nypin koirat kaksi kertaa vuodessa paljaaksi. "Paljaaksi nyppiminen" kuulostaa jotenkin tosi karulta. Oikeasti koiralle jää pehmeä ja sileä pohjakarva. Aloittelijan ei kannata edes yrittää nyppiä koiraa kerralla kokonaan, mutta mielestäni on suositeltavaa nyppiä alue kerrallaan valmiiksi, vaikka siten koira näyttäisikin hassulta karvattomine läikkineen.

Nyppiminen ei satu, vaan kuollut karva vedetään irti karvan kasvusuuntaan nähden painamalla ihoa vastakkaiseen suuntaan. Yleensä kuollut karva kutiaa ja koira rapsuttaa itseään tehostaakseen karvanlähtöä. Karvan laatu vaikuttaa siihen, onko nypintä kuinka työlästä. Pihkan karva on paksua ja enemmän kihartuvaa. Katlan karva hennompaa ja suorempaa. Molemmilla on karva on karheaa ja tiheää.

Pihkan siistin jo pari viikkoa sitten. Tosin kaulan alue ja tassut ovat vielä nyppimättä. Pihka jotenkin villiintyy karvojen lähdöstä. Se selvästi nauttii, kun paksu karvapeite lähtee pois. Koiran olemus muuttuu pirteämmäksi ja riehakkaaksi. Vaikka itse nypintä ei sille koskaan ole ollut erityisen mieluinen tapahtuma, se nauttii selvästi lopputuloksesta.

Katla on helpommin nypittävä. Sileä karva irtoaa kuin itsestään ja lopputulos on aina heti siisti. Siihen ei jää sellaisia pitkiä hahtuvia nypinnän jäljiltä kuin Pihkaan. Nautin sen turkinhoidosta. Viikonloppuna vähän leikittelinkin. Nypinnän alussa turkkiin muotoutui kuin itsestään sydämenmallinen kuvio. Siistin sitä hieman ja otin kuvankin "taideteoksestani". Karvasydän ♥

En sitä tietenkään siihen jättänyt vaan nypin koiran lähes kokonaan sileäksi. Niska ja kaula sillä on enää siistimättä. Nyt ollaan valmiita ottamaan kevät vastaan.