Jahtionnea

Mietin, miten voisin tiivistää otsikoon tunnelman kauden viimeisiltä viikonlopuilta. Päädyin näinkin simppeliin otsikkoon hetken pohdittuani. Olen aika laiskasti tänne raportoinut viime viikkoina, vaikka olemme ahkerasti viettäneet kaiken liikenevän vapaa-ajan metsässä. Joulukuussa Katlalle kehittynyt alkava kohtutulehdus laittoi mielen matalaksi. Oletimme, että jahtikausi koiralla päättyisi muutamia lyhyitä päiviä lukuunottamatta tammikuussa tehtyyn operaatioon.

©RH Katla

Katla kuitenkin toipui leikkauksesta nopeasti. Kuukauden verran pidettiin se sairaslomalla, mutta helmikuussa koira ehti kiriä menetetyt jahtipäivät takaisin. Pihkan kunto nousi kohisten Katlan sairasloman aikana, ja vaikkei sille yhtään jänistä tänä kautena ammuttukaan, sillä oli omat hetkensä. Tärkeintä kuitenkin on se, että Pihkakin pääsee metsään, vaikkei sen metsästyskäyttö olekaan kovinkaan tuottavaa. Parasta siinä on se, että omakin kunto kasvaa sen kanssa metsästäessä kohisten.

©RH Patikalla passiin

Koko kausi mentiin lähes lumettomissa keleissä. Tammikuussa Katlan sairasloman aikaan oli parin viikon verran pakkasia ja lunta. Nyt helmikuun viimeisellä viikolla saimme runsaasti lunta maahan. Lähes lumeton maa ja terävä pakkanen tässä välissä toi haasteita koiran tassuille, vaikkei korppulunta ollut kuin nimeksi. Nyt satanut tuore pakkaslumi, joka viikonlopun aikana muuntui enemmän suojan suuntaan, oli koiran tassujen suhteen pelastus. Tietysti sitä kertyi karvoihin, mutta lumessa ei ollut leikkaavaa pintaa, joka olisi viiltänyt tassut rikki.

©RH Lumen kätkemä

Menneen viikonlopun jahti vaati koiralta hyviä hakuominaisuuksia. Lunta tuprutti lauantain puolellakin, ja jänikset eivät siksi olleet liikkuneet. Aamu oli kuitenkin kuulas ja hanki hohti häikäisevän valkeana. Laskettiin Katla irti Palometsän reunamille, mutta koira eteni nopeasti haussa yli neljäänsataan metriin, josta löysi jäljet.

Ylösotto oli nopea ja ajettavan tyyli selkeästi metsäjäniksen. Hieman vaikeuksia noin tunnin ajon aikana koiralla oli, mutta myös monta näppärää ongelmanratkaisua. Itse olin niin etäällä tapahtumien keskipisteestä, etten edes kuullut ajoa, saati erottanut kunnolla laukauksen ääntä, joka kuulosti pehmeältä tupsahdukselta runsaan lumen vaimentamassa metsässä.

©RH FreeStyle Libre on kullanarvoinen apu metsäpäivinä

Pihka pääsi myös metsälle, koska miehen isä oli löytänyt rusakon jäljet Santtiolta. Usutin koiran suoraan jäljelle, ja kävelin peltoaukion poikki pientä metsäsaareketta kohti. Pihkan häntä heilui innostuneena, ja yhtäkkiä koira säntäsi täydessä vauhdissa metsään ylittäen pellon. Ennen metsää alkoi ajohaukku. Olin hippasen hämmästynyt, koska en nähnyt ajettavaa. Passimies oli kuitenkin etäältä nähnyt valkoisen metsäjäniksen syöksähtävän saarekkeesta metsän puolelle. Rusakkojahti muuttui sitten metsäjänisjahdiksi.

Pihka ajoi hienosti, hyvin pienellä alueella. Koska lunta oli sille aika paljon, eteneminen ajettavan perässä oli hidasta ja jänis selvästi päätti olla liikoja liikkumatta. Lopulta koira selvästi luovutti hukkien lisääntyessä ja turkin kerätessä lumipaakkuja.

Sunnuntaihin mennessä lunta alkoi tulla lisää. Koko aamuyön tuiskutti, ja lopulta sade jatkui puoleenpäivään. Päätimme jättää Pihkan kotiin, koska tiedossa oli, ettei ainakaan näkyviä jälkiä ole. Ensimmäinen erä otettiin montulla, jonka laidalta Katla karkotti (ajo alle 2 minuuttia) todennäköisesti peuran. Onneksi lopetti itsenäisesti ja tuli luokse. Toisella puolella monttua löytyi jotain tutkittavaa, mutta lopulta tuli tuloksettomasta hausta luoksemme.

Toinen erä otettiin samaan maastoon, jossa Pihka oli edellisenä päivänä ajannut jänistä. Maasto valikoitui, koska uskottiin eilisen jäniksen jääneen alueelle ja keli vaati helpotusta koiran työhön. Katla haki hienosti, mutta jälkiä ei tuntunut löytyvän. Lopulta mies ja minä mentiin maastoon kävelemään sekä lisäämään näin todennäköisyyttä ylösottoon. En tiedä oliko asiasta suoraan apua, mutta ainakin ajo lähti liikkeelle.

Jänis käyttäytyi täysin erilailla Katlan ajossa. Pihkan ajossa jänis pysytteli pienellä alueella, mutta Katlan painostamana jänis eteni suoraviivaisesti yhdistyksen vuokra-alueiden reunamille. Ajossa se ylitti ison tien kahdesta kohtaa, toisella kerralla tehden pitkän paluuperän tielle. Ennen tuota paluuperää, oltiin hieman epäuskoisia siitä onko kyseessä varmasti jänisajo. Mutta kyllä se sitten oli. Valtavan lenkin ja kolmen eksytysyrityksen jälkeen jänis puikahti miehen eteen passiin ja se saatiin saaliiksi. Katla ajoi räiskyvästi kaadolle asti. Itse ehdin rämpiä kaadon lähistölle ennen koiraa, joten näin koko tilanteen.

Tuntuu, että meille on suotu poikkeuksellisen paljon jahtionnea menneelle kaudelle. Varmasti osa saaliista on ihan vain taidon karttumisen tulosta (ihmisten ja koiran), mutta ne jotka tietävät enemmän jänisjahdista, ymmärtävät ettei saaliin saaminen ole ikinä mitenkään varmaa. Jahtionni vaikutti tällä kertaa vain kasautuvan kauden loppuun. Myös kokonaisuutena kausi on ollut onnistunut ja olemme saaneet nauttia hienoista jahtikokemuksista. Jäämme kiitollisina tauolle metsästysharrastuksesta ja palaamme siihen ensi syksynä.