Kesän kätkemä

Nyt on se aika vuodesta, jolloin kevät taipuu kesän tieltä. Enää ei voi puhua koivunlehtien hiirenkorvista tai leskenlehdistä. Metsä on räjähtänyt täyteen vihreyteen ja voikukat ovat vallanneet pihanurmikon. Hyttysetkin ovat jo täällä.

©RH Pihka kaadolla, ohjaaja kätkeytyy kesän vihreyteen

Teimme lauantai-illalla jäljet maastoon molemmille koirille. Maasto pölisee kuivuuttaan, koska sadetta ei ole useisiin viikkoihin saatu satunnaisia ripsauksia lukuunottamatta. Kuivuus ja lämmin ilma (su 19 astetta) tekivät jäljestyksestä koirille myös fyysisesti rankkaa.

Katlan jälki oli kallioisessa korkeuseroja hyödyntävässä maastossa. Ensimmäinen ja kolmas osuus olivat pituudeltaan noin 200 metriä ja keskimmäinen 400 metriä. Osoitin koiralle alkumakauksen, jonka nuuhkaisi nopesti. Heti alun jälkeen harhauduttiin vasemmalle, ja jouduin kehoittamaan koiraa sanallisesti, jotta palasi jäljelle. Siitä eteenpäin Katla jäljitti tarkasti ensimmäiselle kulmamakaukselle asti. Makauksen koira nuuhkaisi nopeasti ja jatkoi tarkasti toiselle osuudelle. Toisen osuuden alussa jäljestys muuttui tiheämmässä maastossa laajemmaksi ja riistanjälkiä tutkivaksi. Jäniksen valkeaa talvikarvaa löydettiin pusikosta ja taisi Katla muutaman pipanankin maistella.

Ylitettiin riistapolku verijäljen suuntaa noudattaen, mutta heti polunylityksen jälkeen koira alkoi palata tulojäljen suuntaan. Tehtiin laajahko lenkki ylittäen polku toiseen suuntaan. Sieltä Katla löysi jäljen uudelleen. Tästä eteenpäin jäljestys taas todella tarkkaa, ja jopa mies kehaisi ennen toista kulmamakausta Katlan työtä!

©RH Kehuttu Katla

Kulmamakauksen Katla valitettavasti oikaisi, ja jatkoi suoraan viimeiselle osuudelle. Matkalla oli yksi luonnonmakaus, jonka yli oltiin tarkoituksella vedetty sieni. Sen Katla pysähtyi merkkaamaan. Loppuosuus oli alas rinteeseen. Ilmavainun avustamana pyörähdettiin hieman sivusta jäljen loppuun ja sieltä kaadolle asti. Katla pysähtyi kaadolle, mutta kehujen jälkeen sille tuli kiire päästä juomaan vettä noin 30 metrin etäisyydellä olevaan ojaan. Jälkisuorituksen aikana ei juomamahdollisuuksia maastossa ollut.

Käytiin viemässä Katla tarhaan, ja laittamassa Pihka jälkivarusteisiin.

Pihka tutki alkumakauksen huolella. Ohjattuna lähti rauhallisesti liikkeelle. Pihka jäljitti tarkasti verijäljen päällä pientä siksak-kuviota tehden. Ensimmäinen makaus suoraan ylitse nopeasti nuuhkaisten. Ensimmäinen kulma tarkasti. Toisen osuuden alussa jäljen sivussa oli irti vieras haukkuva koira. Pihka "kasvatti kokoaan", ja häntä pystyssä tuijotti koiraa. Ohjaajan kehoituksella Pihka lähti etenemään uudelleen, merkaten virtsalla jäljen omakseen. Onneksi vieras koira ei lähtenyt seuraamaan. Hieno nollaus kokeneelta jälkikoiralta!

Toisen osuuden makaus merkattiin taas nopeasti nuuhkaisten. Toisella kulmalla veretön katkos, joka selvisi ripeästi yhdellä isommalla lenkillä. Kolmannella osuudella tuoreita hirven sorkanjälkiä, jotka luultavasti ohjasivat Pihkan väärille jäljille. Kolmas makaus ohitettiin hukan vuoksi. Pihka palautetiin jäljelle, josta edettiin tarkasti pitkän osuuden loppupäähän. Ennen kulmaa isohko lenkki jäljen sivuun, josta minun sijaintia apuna käyttäen palasi takaisin. Kulma mentiin tarkasti.

Lämmin keli hidasti koiran vauhtia. Viimeisen osuuden makaus kuitenkin merkattiin todella pikaisesti tälle jäljityskerralle tyypilliseen tapaan. Makauksen jälkeen tultiin isommalle ojalle, josta ensin mentiin ylitse ilman juomataukoa (koira ei selvästi malttanut). Heti ylityksen jälkeen koira harhautui sivuun ja palasi lenkin jälkeen takaisin ojalle (nyt juomatauko kelpasi). Vielä toinen lenkki jäljen toiselle puolelle, josta lopulta jäljen jatko löytyi. Viimeinen osuus vaikutti muutenkin haparoivalta menolta ja koiran olemus oli aika väsynyt. Maasto oli risukkoista ja siksi tappijalkaiselle vaikeammin edettävää, mikä saattoi myös vaikuttaa siten, että koira haki parasta reittiä harhautuen jäljiltä(?). Kaadolle kuitenkin tultiin suoraan. Alleviivaavaan tapaan Pihka söi ensin mullan siltä ja sitten omi sorkan.

©RH Pihka omii sorkan kaadolla

Ei pysynyt kummankaan jäljen kaato kovinkaan kauan kesän kätkemänä. Katlalle maininta jälkiuskollisuudesta, johon alllekirjoittaneen on vaikeaa luottaa tarpeeksi. Meillä koirakkona on siinä kohtaa paljon kehittymisen varaa. Pihkalle taas erityinen kiitos jäljellä koetun spontaanin häiriön ohittamisesta. Ei varmasti onnistu joka koiralta.

Veneilykesä on täällä

Viikonloppu oli keväisen lämmin. Eiköhän se kesäkin sieltä tule, vaikka tähän astinen kevät on ollut kolea. Tänään laskettiin paatti veteen, ja oikeastaan meillä oli syytä juhlaan; tämä oli Juanitan 20. veteenlaskuvuosi.

©RH Pihka rentoutuu laiturilla

©RH Katlan paikka auringossa

Teimme illalla pienen veneretken koko perheen voimin. Koirat viettivät matkustusajan kannella, ja evästauon ajan saivat köllötellä kalasataman ammattikalastajien laiturilla. Järkytykseksemme Pyhämaan kalasataman vierasvenelaituri oli talven aikana uponnut! Onneksi huomasimme veden pinnan alla uhkaavan vaaran ennenkuin törmäsimme siihen. Toivottavasti vaarallinen laituri korjataan pian kuntoon, koska nyt sitä ei juurikaan havainnut poukamaan tullessa.

©RH Pihka ja Katla veneen kannella

Kesän ensimmäinen veneretki on nyt takana. Kylmäähän tuo merivesi vielä on, vaikka näinkin muutamia mökkiläisiä uimassa rannoillaan. Me vain haistelimme merituulia ja saimme kasvoille (kuonoille) suolaisia pärskeitä.

"Vainukoira" Karvian mejä-kokeessa

Eilen oli jännittävä päivä. Katla oli ilmoitettu Karvian mejä-kokeeseen. Koska koe oli illalla arkiviikolla, päädyin anomaan paikkaa valmisjäljelle. Onneksemme koepaikka saatiin ja Katla sai kanssani mahdollisuuden koetella tasoaan oikeassa kokeessa. Edellisestä kokeesta olikin jo melkein puolitoista vuotta. Tämä oli Katlan viides mejä-koe (tuloksia). Pihka jäi koepäiväksi kotiin, koska aloitti juoksun muutama päivä sitten.

©TU Katla ja ohjaaja

Kokeen keskuspaikana oli Tervatupa, joka otti meidät vastaan vanhoina tuttuina, vaikka saapuminen koepaikalle jäi turhan viimetippaan. Olimme paikalla vasta noin 15 minuuttia ennen ylituomarin puhuttelun alkua (klo 15). Ei ole ollenkaan suositeltavaa saapua kokeeseen noin myöhään. Vaikka ehdimme paikalle ajoissa, niin oma tunnelma oli tullessa ahdistunut.

©TU Laukauksensietotesti

Kokeeseen osallistui 11 koiraa, joista kuusi avoimen luokan koirakoita ja viisi voittajakoiraa. Ylituomarina oli Sakari Kankaanpää ja toisena tuomarina Aila Hauskamaa. Maastoarvonnoissa meille tuli jälki numero neljä, joten laukauksensietotestin jälkeen jäi pari tuntia odottelua, ennen kuin vuoromme päästä metsään tuli. Kuten aiemminkin olen huomannut, valmisjälkikokeeseen tulevan on syytä varautua ajantappamiseen, koska odottelua on runsaasti.

©RH Henkilöauto on kovilla mejä-harrastuksessa

Katla oli hirmuisen levoton. Rauhaton olemus ei luvannut hyvää kokeen onnistumiselle. Kävelytin koiraa odotellessamme, mutta se ei auttanut. Epäilen, että oma oloni on vahvasti syypää Katlan koehermoiluun. Tartutan oman hermoiluni koiraan.

Alkumakaukselle tullessa Katla kuitenkin yllätti positiivisesti. Se tutki huolella alkumakauksen, ja vaikka lähtö reippaalta tuomarin silmin näytti, se oli mielestäni tältä koiralta erittäin rauhallinen ja hillitty. Se olikin paras hetki koko jäljellä.

©TU Tuomari, opas ja koirakko

Tuskin 20 metriä oltiin edetty alkumakaukselta, kun Katla päättäväisesti veti jäljen sivuun ja näytti vaihtavan jäljestyksen muun riistan haeskeluun. Tunsin pettymystä ja kehoitin koiraa sanallisesti. Katla totteli ja palasi lenkiltä takaisin jäljelle. Ensimmäinen osuus oli selvästi jäljen lyhin ja alun sivuloikan jälkeen koira rauhoittui työskentelemään jäljelle. Tämän ansiosta saavuimme suoraan kulmamakaukselle, jonka Katla haisteli tarkasti. Pieni tarkistuskierros kulman ympäri ja koira jatkoi toiselle osuudelle. Osuuden alussa koira harhautui taas kulkemaan reippaasti jäljen sivussa. Näin sivusilmällä tuomarin ja oppaan loittonevan useita kymmeniä metrejä vasemmalle. Katlan häntä heilui ja olin havaitsevani taas riistanjälkien tutkiskelua koiran käytöksessä. Jätti kuitenkin tarkemman selvittelyn ja lähti palaamaan takaisin tuomaria ja opasta kohden. Jotenkin vaikutti, että Katla tiesi käyttää hyväksi muiden ihmisten sijaintia ja sen perusteella palasi jäljelle. Tiedä sitä sitten, Katla on hyvin viisas koira.

©RH Palkintokoira

Toisesta kulmamakauksesta mentiin jäljen sisäpuolelta ohi (ylitti jäljen jatkon) ja pienellä lenkillä takaisin kulmalle, jonka ylitti nopeasti (mielestäni ei merkannut kunnolla, ehkä nuuhkaisi nopeasti). Siitä reippaalla nopeudella myötätuuleen ja kolmannelle osuudelle. Mielestäni koira teki useita turhia pyörähdyksiä jäljen päällä ja sivussa. Puolivälissä teki vielä yhden kunnon tarkistuslenkin, mutta päätti kuitenkin jatkaa suoritusta. Kaadosta sai 50-60 metriä ennen ilmavainun ja sille tultiin suoraan. Kaadon merkkasi haistelen ja pysähtyen sen viereen.

Hukaton suoritus oli tosiasia. Ohjaajana en silti koiran harhailevan epäloogista suoritusta kovinkaan hyväksi kokenut, ja tuo levottomuus aiheutti luottamuspulaa meidän yhteistyöhön. Uskoin, että ykkönen tulee, muttei kovinkaan mairittelevin pistein (ehkä 40-42 pistettä).

Onneksi en kuitenkaan joutunut itse koiraa arvostelemaan paperilla, sillä oikea tuomari näki Katlan suorituksen parempana kuin minä ja se sai tuloksen AVO1 46/50. Koiran rekisterinimikin oli päivittynyt tämän tuloksen myötä koepöytäkirjaan. Katlaa sopii jatkossa kutsua Vainukoiran Catlaksi, eikä Vainukorven.

Olin aika tyrmistynyt pisteistä. Minä sain eniten moitetta tuomarilta, koira olisi toiminut paremmin, jos ohjaaja olisi mennyt hiljempaa eli jarruttanut enemmän koiran vauhtia. Osittain olen tuosta jarruttamisesta tuomarin kanssa samaa mieltä, mutta Katlan tuntien ei jarruttaminen sille aina ole paras vaihtoehto. Jos Katla kokee, ettei jälkisuoritus etene, se alkaa touhuta muuta. Mitä hitaampi vauhti on, sitä enemmän sillä on aikaa tutkia maaston muita tuoksuja. Ja sitä todennäköisemmin huomaan meidän olevan keskellä kiihkeää jäniksen yöjäljen selvittelyä.

Tiedän kuitenkin, että parhaat jälkikoirat etenevät hitaammin ja siten myös tarkemmin. Katla ei kuitenkaan ole sellainen. Se on impulsiivinen, huoleton ja herkästi reagoiva koira. Siitä ei saa pelkästään jarruttamalla sellaista tarkkaa ja vain yhtä jälkeä seuraavaa koiraa. Voi olla, että olen väärässä.

©RH Katla, taustalla Tervatupa ja rastilippu

Kokeen tulostaso oli mainio. Kahdeksan koiraa sai ykköstuloksen ja kolme koiraa kakkosen. Kokeen paras koira sain tuloksen AVO1 50/50 pistettä ja yksi koira valioitui FI JVA:ksi. Keväinen keli suosi; sää oli aurinkoinen ja lämmin, muttei liian kuuma. Ehdimme kotiin vielä saman päivän puolella, eikä kello ehtinyt lyödä puoltayötä. Tuhkimotaika säilyi ja saavuimme kotiin juhlien Katlan ensimmäistä AVO1-tulosta mejä-harrastuksesta.

Tiistaisin leikitään!

Tiistaista on tullut jokseenkin vakiintunut leikkipäivä minulle ja Katlalle. Nyt neljättä kertaa perättäin tavattiin Ansa ja (myös toista kertaa) Yoda leikkitreffien merkeissä. Metsälenkilläkin ehdittiin käydä, kun ensin oli purettu leikkimällä pahimmat patoumat.

©RH Katla pohtii milloin taas pääsee leikkimään

Katla tunnistaa jo näköaistin avulla kaverinsa, ja muutaman kerran se on ikkunasta nähnyt Yodan iltalenkillä. Silloin alkaa äänekäs mouruaminen ja ulinaitku. Tuolla se menee, tuonne minäkin haluan. Toisinaan vaikuttaa siltä, että koira menee kohta ikkunan läpi, kun tahto päästä kaverin luokse on niin valtaisa.

©RH Katla, Yoda ja Ansa

Nämä leikkitreffit on kyllä olleet paras idea minulta pitkään aikaan. Tuntuu, että myös Katlan ja minun välit ovat lähentyneet yhdessä vietetyn erilaisen ja kivan ajan vuoksi. Tämä on tehnyt meille tosi hyvää.

©RH Yoda, Katla ja Ansa