Kyyn purema

©RH Kyyn puremasta toipuva Pihka-koira

Kylläpäs meillä on nyt epäonnea. Pihka oli lauantai-illan hoidossa miehen vanhemmilla, kun isäntäväki juhlisti sukulaisen häitä. Onnettomuudeksi iltalenkillä nopea, pieni kyy päätti puolustautua karvakuonomme haistelua ja puri Pihkaa vasempaan etutassuun. Koira oli lyhyessä hihnassa eikä tilannetta olisi mitenkään pystynyt estämään.

Miehen vanhemmat osasivat toimia todella hyvin ja saivat vietyä koiran päivystykseen nopeasti. Valitettavasti meidän paikkakunnalla ei ole päivystystä, vaan koira piti viedä naapurikuntaan asti. No, mitä voi odottaa eläinten ensiavun suhteen, jos synnyttäjätkin joutuvat kuntarajan ylittämään? Päivystyksessä koira sai kyyseerumia ja nestehoitoa. Lisäksi annettiin kipulääkettä ja aloitettiin antibioottikuuri. Pihka jäi hoidettavaksi yön yli päivystykseen, josta saimme hakea Pihkan kotiin seuraavana päivänä. Eilisen Pihka lähinnä nukkui ja kävi lyhyesti tarpeillaan omalla pihalla, mutta tänään koira on ollut jo selvästi pirteämpi. Kuono ja kaula olivat eilen vielä todella turvoksissa, mutta kuten kuvasta näkyy kuono on jo normaali (ja kaulakin huomattavasti vähemmän turvoksissa). Lääkäri epäilikin, että kyy oli saattanut purra myös kuonoon, vaikka pistoskohta näkyy vain kainalossa. Ilmeisesti kyyn puremat ovat todella yleisiä tähän aikaan vuodesta. Valitettavasti ne ovat koiralle vaarallisempia kuin esimerkiksi ihmisille tai kissoille.

Tänään käytiin paikallisella eläinlääkärillä vielä nestehoidossa, joka on tärkeintä kyyn pureman jälkeen. Nestehoidon jälkeen koiralta poistettiin päivystyksessä laitettu kanyyli (tassussa on siinä kohtaa side). Lääkäri totesi, että Pihka voi jo hyvin, mutta kehoitti tarkkailemaan vielä koiran kuntoa ja tulemaan kontrolliin noin 2-3 viikon kuluttua. Silloin tarkistetaan veriarvoista munuaisten ja maksan kunto. Antibioottikuuri kestää vielä neljä päivää ja voimakasta rasitusta vältetään pari viikkoa. Kyyn pureman hoito on melko kallista lystiä. Tärkeintä on kuitenkin, että Pihka tulee kuntoon.

Juhlahumua ja kuonopusuja

©RH Pyryn 5-vuotis-metsälenkillä

Kutsuimme itse itsemme juhlimaan Pyry-koiran 5-vuotissynttäreitä sunnuntaina. Pihkakin otti vähän rennommin eikä ärähtänyt synttärisankarille ihan pienestä. Vaudikasta meno oli niin sisällä kuin ulkonakin. Koirat tanssivat painivat keskenään ja kuonopusuttelivat toisiaan. Rauhoittuvat vain hetkeksi ennen lenkkiä, jolle lähdimme kahvin ja hienon luunmallisen mansikkakakun nautittuamme. Nam.

Teimme parin kilometrin kävelyn osittain metsässä, jolloin koirat saivat juosta vapaana. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Pyry sai siis tyttöystävänsä leikkiseuraksi syntymäpäivän kunniaksi. Taisi olla mieluinen lahja, josta myös Pihka oli selvästi onnellinen.

Rajasuon mejä-harjoitus

Vihdoin. Saimme siis aikaiseksi tehdä eilen Pihkalle jäljen. Taukoa taisi tulla jo liiaksikin, mutta tämän ikäiselle koiralle se ei ole niin nöpönuukaa, vaikka säännöllinen treenaaminen tietysti pitäisi koiran vireen hyvänä.

Teimme jäljen Rajasuon maastoon, joka sijanniltaan eroaa paljon meidän normaaleista maastoistamme. Miehellä kuitenkin on tähän alueeseen vahvat tunnesiteet ja hän tietää maaston hyvin. Perjantai-ilta oli tuulinen, muttei tarpeeksi - hyttysarmeja hyökkäsi kiinni välittömästi, kun korkkasin veripullon alkumakauksella. Teimme voittajajäljen ennätysnopeasti, noin puolentoista kilometrin jälki oli valmis puolessa tunnissa! Voi siis sanoa, että juoksimme tapahtumien välit. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman maaston tuntenutta miestä, joka suunnisti jäljen. Itse vedin sientä ja kiroilin kuin merimies aina, kun jouduin pysähtymään makaukselle.

Maasto oli kuivaa, vaikka sadetta on viime päivinä tullut ihan kivasti. Etenkin ensimmäinen osuus, jolla jälki nousi isolle kalliomäelle, oli todella rutikuiva. Jäkälät vain pölisivät märkään metsään varattujen saappaiden alla. Ensimmäisen suoran makaukselle unohdimme laittaa pyykkipojan merkiksi, kun vauhti oli niin hurja. Loput tapahtumien merkkaukset sujuivatkin sitten ihan rutiinilla. Teimme toiselle kulmalle katkon, joka tuli esimerkillisen hienolle paikalle arvostelua ajatellen. Ensimmäisen osuuden jälkeen maasto oli peitteisempää, suorastaan erinomaista koiran hyvää jälkityötä ajatellen.

Jäljestyspäiväksi oli luvattu sateista ilmaa, muttei se meitä ennenkään ole pelottanut. Koiran kannaltahan kostea keli on parempi jäljestykselle kuin esimerkiksi kuuma ilma tai kuiva metsä. Rankkasade voi tietysti sitten haitata jo enemmän, jos vettä tulee niin paljon, että se paikoitellen huuhtoo jäljen maasta. Tällöin vettä täytyy kyllä tulla todella paljon ja lisäksi jäljen olla tehtynä avoimeen maastoon (pelto, kallio). Sadetta ei tällä kertaa keskipäivään mennessä mainittavasti tullut, vaikka tuuli yltyi 15 m/s lukemiin. Jälki vanheni tällä kertaa melkein 20 tuntia ennen kuin mies vei kaadon jäljen loppuun ja lähdimme kulkemaan kohti alkumakausta.

Pihka oli kuin sähköjänis tempollessaan jälkivarusteissa. Onneksi jäljen alkuun oli hieman matkaa, joten se ehti vähän rauhoittua ennen työn alkua. Alkumakauksen tutki hätäisesti ja lähti kiireellä matkaan. Pysähtyi muutaman kerran katsomaan taakseen aivan kuin tarkistaakseen, mikä meitä viivyttää. Ensimmäiselle makaukselle jarrutin koiraa, jonka jälkeen se pysähtyi tutkimaan makausta. Ehkä ilman jarrutusta olisi mennyt yli. Ensimmäisellä kulmalla sähelsi ja lähti voimakkaasti kohti vanhaa (ei käytössä olevaa) riistan ruokintapaikkaa. Kielsin ja kehoitin etsimään jälkeä. Ei mitään vaikutusta, vaan veti pois jäljeltä. Palautin koiran takaisin jäljelle kulman jälkeen, josta kehoituksen jälkeen jatkoi jäljestystä. Tästä tuli siis hukka. Toiselle makaukselle tultiin hieman jäljen sivussa ja ilman jarrutusta tästä oltaisiin menty ohi (ja reippaasti). Toisella kulmalla veretön osuus, jota selvittäessä vesisade alkoi. Ensimmäinen lenkki oikealle, toinen hieman laajempi lenkki edellisen ympäri. Lenkki vasemmalle, jonka puolestavälistä sai ilmavainun jäljen jatkosta. Mielestäni hyvin tyypillinen katkokulman jäljestys Pihkalta. Metsästyskoiramainen.

Tässä vielä lisäyksenä piirros Pihkan katkokulman selvityksestä:

©RH Katkokulman selvitys à la Pihka

Kolmas makaus erinomaisesti merkaten pysähtymällä ja nuolemalla (ilman ohjausta) sekä viimeinen kulma pienellä tarkistuspistolla. Viimeisen suoran makauksella tarvittiin taas reipas jarrutus, jonka jälkeen koira merkkasi makauksen hieman hätäisesti nuuhkaisemalla. Vettä tuli kaatamalla pari viimeistä osuutta, joten olimme kuin uintireissun jäljiltä, kun Pihka lopulta saapui kaadolle jälkitarkasti. Nuoli ensin makauksen ja sitten vasta otti kaadon suuhunsa ja esitteli meille.

Varmaan taukokin vaikutti, mutta ennen seuraavaa koetta koiraa pitäisi opettaa rauhoittumaan ennen jälkityön aloittamista. Ongelmat selvästi tulevat suorituksen alussa, jolloin koiralla on "virtaa kintaissa". Loppujälki mennään jälkivarmasti ja ilman sähellystä. Rauhoittuminen vaikuttaisi varmasti myös makausten merkkaamiseen, jotka kyllä merkkaa, jos ehtii ne huomata.

Hihna-ajoa ja merituulia

Oltiin merituulia haistelemassa viime keskiviikkona. Pihkahan oli jo veneilykautensa korkannut, mutta itse pääsin mukaan vasta nyt. Laiturille tullessa Pihka usein empii: "Onko tälläkin kertaa tuohon keikkuvaan purtiloon noustava...". Toisaalta veneeseen päästyään koira tykkää kiertää kantta ja nousta tähystämään kantäkin reunalle etutassuilla nojaten. Pihka on luonnostaan rauhallinen ja se helpottaa veneessä olemista paljon.

Meidän vene-etikettiin koiran osalta kuuluu vain muutama asia:
1. Koiralla on veneen kannella aina pelastusliivit, kun ollaan irti laiturista.
2. Koira nostetaan aina veneeseen ja pois sieltä turvallisuussyistä.
3. Koiran pitää osata väistää ihmistä veneessä käskystä.

Merellä oli vielä koleaa, vaikka ilma oli aurinkoinen. Osan matkasta paistattelin koiran kanssa kannella, mutta kylmän tuulen takia siirryttiin sisälle kajuuttaan kapteenin seuraksi. Kajuutassa Pihka vetäytyy omaan venepetiinsä nukkumaan matkan ajaksi. Jos matka kestää pidempään, se usein pyytää päästä jaloittelemaan kannelle nukkumisen välissä. Kajuutassa Pihkalla ei pidetä pelastusliiviä, koska se on tukala ahtaissa tiloissa.

Veneilyssä parasta Pihkan mielestä ovat ruokailut, koska syöminen (ja ruuan valmistus) tapahtuvat ulkona, jolloin isäntäväki rentoilee kerjäämisen suhteen ja ahneelle bassetille koittaa koiranpäivät.

Asiasta aivan toiseen eli hihna-ajoon,  joka kuumentaa tunteita aina yhtä paljon. Kuumenemista tapahtuu siis hihnan molemmissa päissä. Selvennykseksi niille, jotka eivät tällaisesta ole kuulleet, että kyseessä on lenkillä harrastettava riistan näköhavaintotilanteessa alkanut leikkimielinen "jahti", jossa koira ja taluttaja lähtevät ajamaan tuoretta hajujälkeä. Tällainen "ajo" ei yleensä kestä montaa minuuttia, koska taluttaja on pienimuotoinen taakka ja este hyvälle ajolle. Näköhavainto ajettavasta on kuitenkin tunteita kuumentava ja koiran syttyminen ajoon tartuttaa tunteen myös hihnan toiseen päähän. Varsinaista ajoa ei tästä tietenkään synny, koska ainakin itse kompuroin koiran perässä vain lyhyen matkaa, jonka jälkeen pysähdymme rauhoittumaan.

Alkuviikosta sain iltalenkillä havainnon ketusta, jolle Pihka jopa antoi ääntä. Nähdessäni ketun, sillä oli suussaan saaliiksi saatu myyrä tai muu vastaava. Pihka ei kettua nähnyt, mutta sai siitä vainun jo ennen minun näköhavaintoani. Juoksimme hetken niin, että varvut tutisivat, mutta pian oli pakko lopettaa, kun kunto loppui. Miehellä oli toisena iltana lyhyt "metsäjänisajo", joten vaikka varsinainen metsästyskausi on kaukana edessä, hieman säpinääkin on ollut metsälenkeillä. Yleensä Pihka ei hauku näillä hihna-ajoilla, mutta joskus se kuumenee niin, että ääntäkin tulee. Ainakin ketulle antaa mielellään ääntä. Mielestäni koira tietää, ettei kyse ole oikeasta jahdista, vaan kyseessä on vain riistantuoksuinen leikki.