Veneilykauden aloitus

Vene laskettiin veteen tiistaina. Eilen olimme koko perheen voimin viimeistelemässä veneen sisustusta. Tänä vuonna uusittiin verhot, tyynynpäälliset ja patjat päällisineen. Vaikka verhoilun ompelu oli isohko urakka, se ei vedä vertoja puuveneen muulle keväthuollolle. Siinä mielessä veneen veteenlasku ja veneilykauden aloitus on merkkipaalu kesän tulosta.

Koirat seurasivat kannella verhojen asettelua paikoilleen ja yrittivät tasaisin väliajoin tunkeutua sisään kajuuttaan. Ulkona puhalsi kirpakka merituuli, joka taisi jopa koirien turkin läpi tuntua turhan kylmältä.

Emme tällä kertaa irrottaneet köysiä laiturista. Koirille on hyvä totuttautua pikkuhiljaa veneeseen ympäristönä näin talvitauon jälkeen. Toki molemmat ovat tottuneet veneessä oleskelemaan, mutta pitkän tauon jälkeen oli hyvä vain olla veneessä ja pukea niille liivit ja muut varusteet.

Operaatio veneen-sisustuksen valmistuttua joimme termarikahvit veneen kannella. Tuuli alkoi silloin jo laantua ja aurinko laskea. Kaulahuivi ja käsineet eivät olleet liikaa.

 

 

Harjoitusykkönen ja -nolla

Pitkästä aikaa ilahdutimme koiriame verijäljillä. Äitienpäivää edeltävänä iltana teimme jäljet ja aamuisten onnittelukahvittelujen jälkeen lähdettiin viemään kaatoja ja leikkimään etsintäleikkejä koirien kanssa.

Katla sai vuoron ensimmäiseksi. Jäljen alkuun oli jonkin verran matkaa ja jäimme sen tuntumaan odottamaan miestä, joka vei kaadon Pihkan jäljen loppuun (reilun kahdensadan metrin päähän). Koko matkan koira veti julmetusti ja miehen poistuessa kauemmas Katla piippaili tämän perään tuijottaen.

©TU Katla ennen jäljelle lähtöä

Katla on luonteeltaan hieman malttamaton ja pelkästään metsään pääseminen nostaa koiran kierroksia. Rauhoittaminen ennen jäljelle menoa on todellakin tärkeää sille. Olen koettanut kiinnittää omaan käytökseeni huomiota, ja hengittää rauhallisesti sekä pitää ääneni puhuessa matalana ja hitaana. Jos koira vikuroi, en kiinnitä siihen huomiota, mutta hidastan tahtiani entisestään. Tai ainakin näin koetan toimia ja huomata omia virheliikkeitäni, jotka varmasti vaikuttavat koiraan ainakin jollakin tasolla. Koska itsekin olen toisinaan malttamaton mitä tulee jäljelle lähtemiseen, voisin kuvitella sen nostavan koiran intoa väärällä tavalla. Koiran oma into on positiivinen voimavara, mutta ohjaajan kiihkeys ei tässä harrastuksessa ole sitä niinkään.

©TU Kuin kaksi marjaa

Minulla oli hyvä tunne alkumakaukselle mennessämme. Näin jälkikäteen hahmotan löytäneeni sen puuttuneen luottamukseni koiraan. Katla veti voimakkaana, mutta sen tahto suuntautui verijälkeen. Ohjasin koiran alkumakaukselle valjaista kiinnipitäen. Koira nuuhkaisi nopeasti makauksen ja lähti vetämään meitä pitkin jälkeä. Pidin vielä hetkin otteen valjaissa ja annoin kehoituksen "Etsi". Sitten oli Katlan vuoro selvittää metsään veretetty reitti.

©TU Katla kaadolla

Jälki oli vain noin 500 metriä pitkä, siinä oli kaksi kulmamakausta ja kolme osuutta. Kaksi ensimmäistä osuutta kaartuivat hieman ja viimeinen osuus oli lyhin (noin 100 metriä). Jälki ei pituudeltaan vastannut AVO-luokan koejälkeä.

Katla jäljitti vauhdikkaasti, mutta silti tarkasti. Ensimmäinen kulma sisäpuolelta oikaisten, jolloin makaus jäi merkkaamatta. En edes yrittänyt korjata koiran virhettä, koska Katla selvästi keskittyi suoritukseen ja ohitus oli "työtapaturma". Toisella osuudella koira harhautui vauhdissa hetkittäin jäljen sivuun, mutta tarkoituksen mukaisesti haki jäljen uudelleen. Tunsin riemua, koska jäljeltä livetessään Katla on tyypillisesti unohtanut annetun tehtävän ja vaihtanut jäljestyksen elävän riistan haeskeluun. Tällä kertaa tunsin, ettei siihen ollut pelkoa. Toisen kulmamakauksen koira jäljitti tarkasti pysähtyen nopeasti makauksella. Viimeinen osuus tarkastellen, koska maastossa oli runsaasti kauriiden tai peurojen kuopimia monttuja, joista jokaisen koira nopeasti tarkisti palaten kuitenkin ripeästi jälkityöhön. Kaadolle koira saapui sivulta ja jäi haistelemaan kauriinsorkkaa.

Olin todella innoissani Katlan lähes puhtaasta suorituksesta. Tälle koiralle ei montaa hukatonta jälkeä ole siunaantunut. Kiitos Katla, olet antanut paljon oppia nöyrtymisessä, mutta myös sinnikkäässä yrittämisessä.

Veimme Katlan pois maastosta ja haimme Pihkan. Sen jälki oli VOI-jäljen mittainen, mutta siinä oli yksi ylimääräinen kulma ja yksi lyhyt makaukseton osuus. Päivä alkoi muuttua koiran jäljityksen kannalta turhan lämpimäksi. En tiedä tarkkoja lämpöasteita, mutta selkeästi takkini oli liikaa Katlan suorituksen jäljiltä. Pidin sen siitä huolimatta päälläni, koska Pihkan jälki kulki heti alussa aikamoisesta pusikosta, joka olisi raapinut ikävästi paljaita käsivarsia.

©RH Pihka alkumakauksella

Mies ohjasi Pihkan alkumakaukselle, jonka koira haisteli tarkasti. Aika pian alun jälkeen koira harhautui jäljen sivuun. Syynä saattoi olla isohkon ojan ylitys, jossa sieni oli edellisenä päivänä vahingossa osunut veteen. Pohdittiin olisiko verenhaju siitä syystä levinnyt laajemmalle alueelle. Pihka kuitenkin selvitti ojaongelman itsenäisesti. Ensimmäisen makauksen koira ohitti parista metristä. Tämän jälkeen tultiin peltojen väliin kapealle alueelle, jossa oli metsäuran ylitys. Pihka harhautui pellolle ja lopulta mies palautti koiran jäljelle, koska koira ei pellolta enää palannut jälkityöhön.

Tien ylityksen jälkeen jälkimaasto muuttui tiheäksi koivikoksi, jossa edellisenä päivänä oltiin nähty runsaasti sorkkaeläinten jätöksiä ja makauksia. Pusikon alku mentiin tarkasti, mutta sitten koira löysi jotain kiinnostavampaa ja riistavietti vei jäljestä voiton. Pihka palautettiin jäljelle, jota lähti taas seuraamaan ilman ongelmia. Ensimmäinen osuus oli jäljen pisin (400 metriä) ja sitä seuranneen tavallisen kulman koira meni tarkasti.

Toinen osuus tarkkaa jäljitystä makaukselle asti, jonka merkkasi hienosti pysähtyen. Valitettavasti heti makauksen jälkeen koira sai vainun liikkeellä olevasta(?) riistasta, jonka perään olisi lähtenyt kiihkeästi. Tästä tuli Pihkalle jo kolmas hukka ja suoritus meni nollille ennen jäljityksen puoltaväliä.

Seuraavalla kulmalla oli katko, jonka koira selvitti melko nopeasti lenkittämällä. Lyhyt makaukseton osuus mentiin tarkasti, mutta kolmannella kulmalla koira teki laajan kaarron kulman ympäri. Neljäs osuus tarkasti, vaikka makaus ohitettiin taas muutamasta metristä. Kulma täsmällisen tarkasti ja viidennelle ja viimeiselle osuudelle lähdettiin hienolla jäljityksellä. Neljäs makaus merkattiin hävyttömän nopeasti nuuhkaisten ja edettiin kaadolle asti jälkitarkalla työskentelyllä. Valitettavasti ennen kaatoa Pihka harhautui jäljen sivuun ja meni ohi kaadosta tielle asti (yli 60 metriä). Sieltä koira palautettiin kaadon tuntumaan, josta meinasi vielä toisenkin kerran mennä ohitse, mutta sai ilmavainun ja lopulta kaato löytyi.

Tällä kertaa Pihkalla oli suuria vaikeuksia (neljä hukkaa!). Osittain koira tuntui kiinnostuvan tänään riistasta enemmän, mutta toisaalta myös muita haasteita tuntui tulevan. Kaadon sijainti oli haastava ja alun ojan ylitys huonosti tehty, joten niistä voi syyttää jäljentekijöitä. Toisaalta kolme jäljellä tullutta hukkaa olivat ihan koiran työskentelyyn liittyviä. Mahtoikohan viimeinen oikea tilanne sotkea Pihkan kiinnostuksen tuoreempiin hajuihin? Jälkiuskollisuus oli tällä kertaa Pihkan mielestä ihan turhaa, joten jälkikäteen mietittiin olisiko koko suoritus pitänyt keskeyttää kolmanen hukan jälkeen. Harjoittelusta Pihkan osaaminen ei kuitenkaan ole kiinni.

Tahdolla ja yhteistyöllä

Lauantai-iltana tapahtui kauriskolari. Pienikokoinen kauris oli osunut henkilöauton oikealle puolelle raahautuen auton kylkeä pitkin. Vähintään toisen takajalan oli vahvistetusti nähty haavoittuneen. Onnettomuuspaikalla oli karvaa, muttei näkyviä verijälkiä.

©RH Jäljestys ohi

Lähdimme tunnin kuluttua tapahtumasta jäljittämään eläintä. Vettä ripsautteli hieman, mutta keli oli melko tuuleton ja lämpötila noin seitsemän astetta. Minä olin Pihkan ohjaajana ja mies lähti mukaan ampujaksi. Koira nappasi heti kolaripaikalta hajun, jota lähti tiensuuntaisesti seuraamaan määrätietoisesti. Epäiltiin aluksi, ettei seuraa haavoittunutta eläintä, mutta löysimme maastosta karvaa ja koira pysähteli jäljityksessä kuin merkaten satunnaisia veritippoja.

Seurattiin koiraan luottaen sitä erittäin ikäväkulkuiselle ja vetiselle alueelle, jossa jäljet hukkuivat kirjaimellisesti. Jouduin kiertämään koiran kanssa yhden leveän ojan etäältä, samalla kun mies jäi merkiksi ojan toiselle puolelle. Ojan toiselta puolelta ei kuitenkaan enää löytynyt jälkiä ja Pihka tuntui lähtevän täysin tarkoituksettomaan suuntaan. Seurattiin koiraa, koska muutakaan tietoa meillä ei ollut.

©RH Pihka ja kauris

Joku oli hukannut maastoon särkisaaliinsa, ja kaloja oli laajasti ympäri soista ja ojarikasta pusikkoa. Varmasti jokin supi tai muu vastaava eläin oli niitä sitten vielä levittänyt lisää. Pihka ei onneksi kiinnittänyt kaloihin huomiota. Koira kulki lähemmäs asutusta, jolloin törmättiin kolmeen irtokoiraan lenkittäjineen. Mies käveli edellä ja itse suojasin Pihkaa jalalla, kun koirat innoissaan pyrkivät päälle. Tilanne ei ollut uhkaava, mutta tietysti se keskeytti jäljestyksen täysin.

Kun oltiin rauhoituttu, mietittiin hetki aloillaan mitä tehdään. Päätettiin siirtyä takaisin kohti kolaripaikkaa kiertäen aluetta. Luotimme, että Pihka löytää hajun uudelleen, jos päädymme eläimen kulkemalle reitille.

©RH Jäljestys kolaripaikalta kaadolle

Nousimme mäenrinteelle, jossa Pihkan häntä alkoi heilua vinhasti. Pian kuultiin riemukkaita herättelyjäkin. Koiran käytös oli helppo tulkita jäniksen jättämän jälkikentän selvittelyksi. Lyhyessä liinassa siirryimme eteenpäin yhä kohti kolaripaikkaa.

Näin, kun Pihka otti ilmasta vainun. En ollut varma oltiinko jäljellä, mutta vinkkasin miestä odottamaan. Sähkölinjalta koiran työskentely muuttui keskittyneemmäksi, ja hetken edettyämme maasta löytyi taas tukko karvaa. Ilta alkoi hämärtyä ja tajusin, että aika alkaa käydä vähiin.

Kuljimme leveänä rintamana, kun nousimme mäen nyppylälle. Pihka alkoi vikistä ja veti voimalla. Näin miehen heilauttavan kättä ja pysäytin koiran vetäen sen liinanmitan päästä luokseni.

Sen verran tunteet kuumenivat, että mies äyskäisi minulle, kun epäili kauriin lähteneen makuulta uudelleen liikkeelle. Pihka vinkui innosta ja pidättelin koiraa aloillaan. Pyysin miestä etenemään ja tarkistamaan oletetun makuun, josta oli nähnyt liikettä.

Seuraavaksi näin, kun mies kohotti haulikon noin 30 metrin päässä minusta ja koirasta. Aika tuntui hidastuvan. Menin kyykkyyn ja puristin Pihkan itseäni vasten. Ehdin peittää sen korvat käsilläni. En nähnyt haavoittunutta eläintä peitteisessä maastossa suurten kivenlohkareiden takaa.

Mies sanoi katsoneensa kaurista silmiin, odottaen nouseeko se paetakseen. Ei se noussut. Jälkeenpäin ymmärrettiin, mistä se johtui. Sekä etu- että takajalka olivat haavoittuneet erittäin pahasti. Lisäksi kauriin kyljestä oli onnettomuudessa hioutunut suuri osa karvoista pois.

Se oli yhtäaikaa surullinen, mutta myös arvokas kokemus meille. Kaikilla kolmella oli jäljestyksen onnistumisessa oma tärkeä roolinsa. Jos haavakkotilanteessa on yleensäkään mahdollista puhua onnistumisesta, niin tätä kertaa voisi sellaiseksi kuvata. Yhteistä meille kolmelle oli tahto löytää eläin. Jokaikinen metsässä yhdessä viettämämme tunti on hionut toimintamme yhteistyöksi, jona se jälkitilanteessa näkyi.

Kauris-parka. Onneksi sen kärsimys saatiin lopetettua.

Jälkihulinaa

Sunnuntaina tehtiin jäljet. Maanantai-iltana jäljitettiin koirien kanssa. Semmoista jälkihulinaa se oli.

Kivaa kuitenkin :)

©RH Jälkihulinaa ja "jännän äärellä"