Sunnuntaina metsä raikui taas Pihkan pauhatessa pariin otteeseen ajettavalle. Menimme tällä kertaa sellaisiin maastoihin, missä Pihka ei kertaakaan aikaisemmin ole ollut ajossa. Toisin sanoen ei ollut varmuutta jänispopulaatiosta. Syynä maastovalintaan oli paikallinen hirviseura, jolla oli jahti käynnissä meidän "kenneljänisalueilla". Jätettiin auto metsätien varteen (musta pallo) ja päästettiin Pihka tutkimaan läheistä Punnansuon reunaa. Pihka teki heti innokkaan lenkin oikealle, mutta tuli pian takaisin tien kautta. Toinen lenkki vei enemmän pois päin meistä ja sieltä sitten ilmeisesti löytyi yölliset ruokailujäljet, joiden seuraaminen johti ajoon noin kymmenessä minuutissa (punainen pallo). Ajo eteni kaartaen suon reunaa kohti jokea (tästä syystä tänne ei kannata tulla pakkasilla), jota ennen on metsäpolku. Jänis teki sinne todennäköisesti ensimmäisen huijauksen, sillä Pihkalle tuli ensimmäinen hukka. Hukan selvittelyyn meni noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ajo jatkui suon reunallle, jonne tuli heti seuraava hukka. Siellä Pihka ulvahteli aikansa ja pyrki selvittämään hukkaa. Kuitenkaan ei enää löytänyt jälkeä ja alkoi palaamaan siksakkia aikaisempaa ajojälkeä seuraten. Kun näin koiran passistamme (vihreä pallo), kutsuin sitä harjoituksen vuoksi. Pihka tuli hienosti luokse, vaikkakin hieman kaarrellen. Palkitsin ja päästin jatkamaan työskentelyä.
Odotellessa söimme eväitä, mutta Pihka ei enää löytänyt jänistä. Päätimme, että otamme koiran kiinni ja siirrymme viimeisen hukkapaikan tuntumaan. Onneksi kytkin Pihkan, sillä lyhyen kävelyn jälkeen näimme kaksi punaliivistä miestä ja samassa luoksemme rynnisti nuori hirvikoira. Pihka veti herneen nenään ja aloitti hirmuisen rähinän. Onneksi mies oli valppaana ja sai hirvikoiran tutkapannasta kiinni ennen kuin mitään pahempaa sattui. Kun hirvimiehet tulivat paikalle ja kytkivät koiransa, selvisi, että olimme käsittäneet väärin alueen, jossa jahti tapahtuisi. Onneksi miehet olivat kuulleet Pihkan ajon ja olivat selvillä siitä, että olimme samalla alueella. Tämän jälkeen päätimme tietysti siirtyä toiseen paikkaan.
Toinen maasto oli melko lähellä edellistä, mutta kuitenkin eri alueella kuin jahti oli käynnissä. Koska olimme saaneet aamulla niin hienon (joskin lyhyen) metsäjänisajon, niin päätimme että tämä jälkimmäinen olisi lähinnä koiran ulkoilutusta ja uuden maaston tutkiskelua. Jätimme auton Metsäpirtintien ja pienen metsäpolun risteykseen (musta pallo) ja päästimme Pihkan tutkimaan maastoa. Pihka poikkesikin pian metsän puolelle ja jonkin ajan päästä kuului ensimmäinen herättelyhaukahdus. Koska haku eteni läheiselle pellolle, päätimme siirtyä polkua pitkin koiran perässä. Pihka teki laajan (ja ilmeisen turhan) hakulenkin pellolla, mutta palasi kuitenkin takaisin kohti meitä. Yhtäkkiä huomasin noin 20 metrin päässä meistä istuvan rusakon. Ajo ei ollut vielä alkanut ja sanoin miehelle hiljaa, että: "Katos kuka tuli". Mies ei ollut ihan tilanteen tasalla ja tajusi vasta, kun rusakko lähti pomppimaan meitä kohti. Pian jäniskin tajusi tilanteen ja syöksyi nopeasti metsään. Palasimme nopeasti takaisin autoa päin ja pian Pihka sai kiinni tuoreesta hajusta ja reipasvauhtinen ajo alkoi. (punainen pallo)
Valitettavasti ajo eteni poispäin meistä ja alkoi pian näyttää siltä, että rusakko poistuu viereistä Rapijärventietä kylään. Pihkalle tuli tiehukka, jota selvitti oikein urakalla. Päätimme siirtää auton Rapijärventien varteen (ruskea pallo). Ajaessa autolla vastaan tuli tuttu kaveri; rusakko oli kuin olikin lähtenyt tiehukalta kohti kylää. Jänis paineli metsään ja mies meni passiin teitä yhdistävää polkua pitkin tielle, josta ajo alkoi. Minä jäin autolle hajupassiksi. Pihkan tiehukka alkoi selvitä ja ajoi vielä lyhyen matkaa metsän kautta pellolle, jonne jäi junnaamaan. Jouduttiin toteamaan, että rusakko oli tällä kertaa ovelampi ja kävelin tietä pitkin pellolle, jossa Pihka yritti löytää jäniksen jäljet. Kutsuin koiraa, joka tuli luokse (vihreä pallo). Kytkettynä sitten palattiin yhdessä autolle.
Meillä oli todella kiinnostava ajopäivä kaikkine tapahtumineen ja todennäköisesti Pihkakin oppi paljon uutta. Harmittavan paljon Pihka mölyää hukan aikana. Tosin hukan äänet erottaa kyllä aika helposti ajohaukusta. Pihka päästää sellaisen todella pitkän ja veret seisauttavan ulinan hukan tajutessaan. Tämän jälkeen on toisinaan päästellyt satunnaisia ulvahduksia hukkaa selvittäessään. Toivottavasti ei lisää hukalla mölyämistä yhtään, koska etenkin kokeessa siitä voi saada miinusta. Normaali ajohaukku noudattaa kaavaa "auf auf, uf uf, aauuf" tietysti yhdistelmä vaihtelee riippuen etäisyydestä ajettavaan yms. Koiran haukun kuuntelu on ehkä parasta ajopäivässä, koska erilaisilla äänillä koira viestii tilanteestaan ajon aikana.
Pikkuhiljaa sitä on oppinut ymmärtämään, mitä eri äänet tarkoittavat. Selkeästi erottaa jo esimerkiksi innokaan herättelyulvahduksen, kun yöjälki alkaa selvitä ja koira lähestyy jäniksen makausta sekä riemukkaan, tiheän ja kimeän ajohaukun, kun tajuaa jäniksen olevan ylhäällä. Lisäksi tunnistan tasaisen perusajohaukun, jolloin koira seuraa tiiviisti jäniksen jälkeä ongelmitta ja sitten hukan tajuamisulvahduksen. Niinsanottu "perslähtö" äänikin on ihan omanlaisensa. Nykyään tosin on aika harvoin saanut yllätettyä jänistä, koska todella usein herättelee noin kolmen haukahduksen verran ja varoittaa siten jänistä.
Odotellessa söimme eväitä, mutta Pihka ei enää löytänyt jänistä. Päätimme, että otamme koiran kiinni ja siirrymme viimeisen hukkapaikan tuntumaan. Onneksi kytkin Pihkan, sillä lyhyen kävelyn jälkeen näimme kaksi punaliivistä miestä ja samassa luoksemme rynnisti nuori hirvikoira. Pihka veti herneen nenään ja aloitti hirmuisen rähinän. Onneksi mies oli valppaana ja sai hirvikoiran tutkapannasta kiinni ennen kuin mitään pahempaa sattui. Kun hirvimiehet tulivat paikalle ja kytkivät koiransa, selvisi, että olimme käsittäneet väärin alueen, jossa jahti tapahtuisi. Onneksi miehet olivat kuulleet Pihkan ajon ja olivat selvillä siitä, että olimme samalla alueella. Tämän jälkeen päätimme tietysti siirtyä toiseen paikkaan.
Valitettavasti ajo eteni poispäin meistä ja alkoi pian näyttää siltä, että rusakko poistuu viereistä Rapijärventietä kylään. Pihkalle tuli tiehukka, jota selvitti oikein urakalla. Päätimme siirtää auton Rapijärventien varteen (ruskea pallo). Ajaessa autolla vastaan tuli tuttu kaveri; rusakko oli kuin olikin lähtenyt tiehukalta kohti kylää. Jänis paineli metsään ja mies meni passiin teitä yhdistävää polkua pitkin tielle, josta ajo alkoi. Minä jäin autolle hajupassiksi. Pihkan tiehukka alkoi selvitä ja ajoi vielä lyhyen matkaa metsän kautta pellolle, jonne jäi junnaamaan. Jouduttiin toteamaan, että rusakko oli tällä kertaa ovelampi ja kävelin tietä pitkin pellolle, jossa Pihka yritti löytää jäniksen jäljet. Kutsuin koiraa, joka tuli luokse (vihreä pallo). Kytkettynä sitten palattiin yhdessä autolle.
Pikkuhiljaa sitä on oppinut ymmärtämään, mitä eri äänet tarkoittavat. Selkeästi erottaa jo esimerkiksi innokaan herättelyulvahduksen, kun yöjälki alkaa selvitä ja koira lähestyy jäniksen makausta sekä riemukkaan, tiheän ja kimeän ajohaukun, kun tajuaa jäniksen olevan ylhäällä. Lisäksi tunnistan tasaisen perusajohaukun, jolloin koira seuraa tiiviisti jäniksen jälkeä ongelmitta ja sitten hukan tajuamisulvahduksen. Niinsanottu "perslähtö" äänikin on ihan omanlaisensa. Nykyään tosin on aika harvoin saanut yllätettyä jänistä, koska todella usein herättelee noin kolmen haukahduksen verran ja varoittaa siten jänistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti