Leikkiseurana Possu?

Aikuisen koiran leikittäminen jää helposti vähälle verrattuna pentuaikaan. Tähän syynä on varmasti se, ettei koira enää ole yhtä leikkisä kuin pentuna sekä spontaanit ja koiran oma-aloitteisesti aloittamat leikkihetket jäävät vähemmälle. Pihkalla oli viime keväänä jonkinlainen jurnutusvaihe, jolloin se ei suostunut leikkimään ollenkaan muiden koirien kanssa. Tällöin se ärähti herkästi ja huumorintaju tuntui olevan tiukilla. Myös innostui leikkimään meidän kanssa nihkeästi ja into loppui nopeasti. Nykyään tuntuu lenkilläkin ilahtuvan, kun vastaan tulee tuttu koirakaveri.

Pentuaikana olimme onnekkaita, kun koirakavereita riitti ja Pihka pääsi leikkimään paljon muiden koirien kanssa. Nykyään koirakaveritapaamiset ovat jääneet vähälle, mikä on harmittavaa. Koiria tietenkin nähdään, mutta leikkitreffejä ei ole ollut. On todella vaikeaa sanoa kaipaako Pihka enemmän koiramaista seuraa?

Kuten aikaisemmin on tullut mainittua, niin Pihkalle erilaiset aktivointilelut ovat olleet pennusta asti kiinnostavia ja niitä on jaksettu pyöritellä, tökkiä ja vähän järsiäkin. Pääsääntöisesti Pihka on saanut aktivointileluja vain yksin jäädessään ja harvakseltaan iltaisin, jos lenkki on syystä tai toisesta jäänyt lyhyeksi. Aktivointileluja onkin kertynyt ytimekkäästi ilmaistuna monta.

Toinen leikki mistä Pihka todella nauttii, on keppien heitteleminen ulkona. Pihka harvoin haukkuu, mutta kepin nostaminen ilmaan "kuumentaa" koiran ja siltä pääsee iloinen haukku. Ulkoleikeistä myös lumipallojen heittäminen ja lumikylvyt ovat suurta hupia. Sisällä ei leikitä kovin paljon. Tosin mies välillä intoutuu leikkimään "taisteluleikkejä" Pihkan kanssa. Silloin Possu tai Sorsa saa kyytiä. Itse pelaan harvakseltaan aktivointilautapelia koiran kanssa tai sitten rinkulapeliä, jossa olen opettanut Pihkan laittamaan rinkulan tappiin palkkiota vastaan. Pihkasta se on todella innostava "temppu".

Pihka ei oikeastaan koskaan tuhoa leluja ja muutenkin leikkii "hellästi" leluillaan. Ainoastaan pehmolelut on suolistettu yleensä nopeaan tahtiin.

Live-paikannusta ja muuta seurantaa

© RH Takaa-ajoleikki kolme vuotta sitten

Täällä sitä seurataan reaaliajassa tapahtuvaa koiran hakua internetin välityksellä. Tavallaan ihmeellistä, mutta toisaalta taas hyvinkin nykyihmisen arkeen kuuluvaa toimintaa. Mies tosiaan lähti aamulla koiran kanssa metsälle ja minä jäin kotiin toipumaan edellisen illan pirskeistä. Itselle koiran seuranta tutkan avulla on luontevaa ja tykkään tekniikasta, joten tutkan ominaisuudet ja karttojen tutkiskelu on todella mielenkiintoista ja opettavaakin. Vanha suunnistajaveri, syytän sitä.

Mies on enimmäkseen niin sanotun perinteisen metsästyksen ystävä ja hänellä on oikea näppituntuma asioihin ja ymmärtää minua paremmin eläinten käyttäytymistä ja "näkee" kokemuksen tuomalla varmuudella millaisiin maastoihin kannattaa mennä. Hän myös osaa kuunnella ajon etenemistä paremmin koiran haukusta ja päätellä hyvät passipaikat. Ei sillä että minulle metsästys olisi jotain hifistelyä, vaan arvostan kirjoittamattomia sääntöjä ja luonnonsuojelu ja -hoitotyötä, jota metsätys pitkälti on. Tekniikka tuo vain pikantin mausteen arvokkaiden perinnetapojen sekaan.

Tutkan etuhin kuuluu ehdottomasti se, että se takaa koiran turvallisuuden metsällä. Vaikkei tutkaa käyttäisi koiran ollessa työssä kuin ainoastaan silloin tällöin tarkistaakseen koiransa sijainnin, se mielestäni maksaa itsensä takaisin varmuutena siitä, että näkee heti, jos koira esim. lähestyy vaarallista tietä tai on kauan paikoillaan.

Viime talvena meille kävi todella kamala tapaus, jossa pelastavan enkelin roolia esitti koiran tutkapanta. Koiralle tapahtui jotain, mitä ei ikinä saisi tapahtua. Pihkalla oli ajo (jänis) ja sillä oli huomioliivi päällä. Onneksi koiralla oli lisäksi tutkapanta, jolla pystyttiin paikantamaan koira. Tutkan mukaan koira oli pitkään paikallaan yhdessä paikkaa ja lopulta mies käytti soitto-ominaisuutta, jolla voidaan kuunnella koiraa. Kaiuttimista kuului vain hirveää uikutusta ja mies juoksi heti tarkistamaan koiran tilannetta metsän keskelle.

Liivi oli kerännyt lunta (varmaan kaula-aukosta) ja keriytynyt jotenkin koiran takajalkoihin siten, ettei se päässyt liikkumaan. Eli neppari oli auennut ja ilmeisesti myös vetoketju, joka kuitenkin oli niin kiinni, ettei liivi ollut lähtenyt koiran päältä pois. Mies oli todella järkyttynyt tilanteesta ja oli jo hetken pelännyt jotain vielä pahempaa, kun koiraa oli kuunnellut tutkan kautta. Entä jollei tutkaa olisi ollut? Miten oltaisiin löydetty koira metsästä, kun se ei pystynyt liikkumaan! Tietysti jälkiä seuraamalla, mutta nyt tutka antoi reaaliaikaisen paikkatiedon, niin mies pääsi koiran avuksi välittömästi.

Tämän tapahtuman jälkeen koiralla ei ole käytetty mitään huomioliiviä, vaikka sekin tavallaan takaisi koiran näkyvyyden (ruskea, maanvärinen koira katoaa kummasti syksyiseen metsään). Tutkan nimiin sen sijaan vannon, vaikka tutkankäyttö metsällä vieläkin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita metsästäjissä. Myönnän, että jos tutkaa käytetään metsästyksen apuna tai koira haetaan aina pois paikkatiedon avulla, voidaan tehdä hallaa sekä koirien työtavoille, että eettiselle metsästystavalle. Itse en kyllä osaa käyttää tutkaa niin hyvin, että sen avulla saalista varmasti saataisiin. Jäniksellähän ei sitä tutkapantaa ole... Koira sen sijaan oppii hyvin nopeasti sen, ettei sen tarvitse pitää yhteyttä metsästäjään, jos metsästäjä aina hakee koiran pois eikä se itse palaa ajon alkuun esimerkiksi kenraalihukan tultua.

Jaahas, katsotaanpa taas onko Pihka saanut jo jänistä ylös...

edit klo 12: Nyt tapahtuu jotain! Mies soitti ja sanoi, että oli saanut näköhavainnon ihan valkeasta jäniksestä heti, kun ajo käynnistyi.

Syksyn ensimmäinen jänis

Saimme vieraaksemme sunnuntain metsästyspäivälle peräti kaksi passimiestä. Päätimme valita maastoksi Piirlan, jotta saadaan "varmasti" ajo aikaiseksi. Toinen syy oli etelämpänä oleva hirvijahti ja pohjoispuolella oleva hirvikoirakoe. Typeräähän se oli koiran haun parantamisen kannalta, koska vaikka koira päästettiin metsäpolulla lähestyttäessä peltoa irti, niin se tietenkin löysi heti yöjäljet pellolta ja siitä metsänpuolelta ajo lähti alta kymmenen minuutin. Koska metsäjänis on kaksi kertaa jo paennut peltojen kautta kohti kylää, niin asetimme passimiehet sopivasti sen reitille. Itse menimme metsän puolelle passiin (siis mies meni ja minä kannoin reppua). Tarkoituksena oli vähän painostaa jänistä lähtemään taas peltojen kautta alueelta. Ajo eteni reippaasti, kunnes Pihkalle tuli Piirlan pellolla hukka. Samalla mies sähköistyi ja pam. Saatiin syksyn ensimmäinen saalis (kartalla ruskea pallo on ampumapaikka). Hukka (noin kaksi minuuttia haukkumatta) selvisi nopeasti ja ajo jatkui kaadolle asti. Ai, että sitä riemua! Ajohan oli ajallisesti lyhyt, mutta miehen sanoin kyllä tämän syksyn ajojen jälkeen Pihka oli tämän ansainnut. Oltiinpa hyviä isäntiä vieraillemme...*nolo*

Siirryttiin sitten autolle ja toiselle puollelle Koskenmetsää. Täältä meillä ei ollut mitään tietoa jäniksistä, joten pahoiteltiin jo valmiiksi aikaisemman ajon lyhyyttä vieraillemme. Siirryttiin koiran kanssa metsän puolelle, mutta hakulenkit olivat Pihkan tapaan kovin lyhyitä, vaikkei se sentään jaloissa pyörinyt. Miehet jäivät poimimaan suppilovahveroita ajankuluksi ja minä kuljin koiran perässä tarkoituksena kiertää pieni peltoalue. Kuljin polkua pitkin ja Pihka teki pistoja tiheään kuusikkoon ympärillä. Mitenkään suuria meriittejä tästä hausta en kyllä antaisi. Lähestyttäessä peltoa näin, kun Pihka veti ilmaa ja tuhahteli, muuten olemus oli melko rauhallinen (ei yöjälkikäyttäytymistä). Mies soitti ja kerroin tilanteen. Puhelu päättyi ja alle minuutin päästä olin astua jäniksen päälle. Valkoinen lähti vain noin viiden metrin päästä kuusenjuurelta. Pihka oli suunnilleen samalla etäisyydellä jäniksestä metsän puolella (minä metsäpolulla) ja ajo käynnistyi suorastaan räjähtävästi. Mies oli juuri ennen kunnon perslähtöä todennut vieraillemme, että saisi nyt jompi kumpi sen jäniksen ylös...

Tämä ajo oli varmaan Pihkan syksyn paras. Jänis jäi hienosti tekemään lenkkiä kalliolle ja toinen passimiehistämme sai näköhavainnon ajettavasta ja myös kuuli toisen kerran ajettavan rapistelevan lähipuskissa. Ampumatilannetta ei tullut. Muutama hukka ajossa tuli ja etäisyys ajettavaan kasvoi. Lopulta tuli niin paha hukka, ettei Pihka sitä enää selvittänyt ja palasi takaisin ajon lähtöpaikan tuntumaan. Koira kytkettiin, koska oli väsynyt ja janoinen (vihreä pallo). Tämän jälkeen mentiin metsästysseuran laavupaikalle grillailemaan. Kartalla punaiset pallot ovat ajon lähtöpaikkoja ja mustissa palloissa automme oli parkissa.

Oli hienoa saada seuraa metsälle passimiehistä. Tuottivat mukavasti onnea metsällä. Toivottavasti ajopäivä oli heistäkin yhtä jännittävä kuin meistä ja saadaan tulevaisuudessakin seuraa metsälle.

Sängynvaltaajia ja ahmatteja



©RH Pihka ja Bertta-sisko kevät 2010

Basset-roduista tulee herkästi mieleen tiettyjä yleistyksiä korostuneista ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä. Tosin yleensä jopa sana "basset" on ihmisten mielestä yhtä kuin basset hound, mikä on väärin, koska näitä enemmän ja vähemmän karvaisia versioita on useita, kuten esimerkiksi bretagnenbassetti (basset fauve de bretagne), grand /petit basset griffon vendéen ja basset artésien normand. Tietenkin jokainen koira on oma yksilönsä, eikä näitä yleistyksiä voi pitää kuin... no yleistyksinä. Etenkin kun saman "basset" sanan takana on useita hienoisesti erityyppisiä rotuja. Kuitenkin meidän karvainen pötkylämme täyttää nämä tyypillisimmät bassettina olemisen "kriteerit":

Laiskuri ja nukkumatti
Sisätiloissa käsittämättömän vähään innostuva koira. Aktivointilelut ovat poikkeus, joka vahvistaa säännön. Niitä jaksaisi pyöritellä ja tökkiä vaikka illat läpeensä (kts. kohta "Herkkupeppu ja jätesanko"). Tykkää lepäillä omassa paikassaan ja katsella kun muut touhuavat. Välillä ähisten kääntää kylkeä (kuulostaa hämmentävän ihmismäiseltä). Ei jaksa itse hypätä sohvalle/sängylle, vaan odottaa mieluummin hissipalvelua. Tämä saattaa johtua lyhyistä raajoista, joilla korkealle hyppääminen on vaikeampaa. Kuitenkin tämä vetelysmäinen olemus on suurta hämäystä, koska ulos päästessään koira on energisyydessään suorastaan lannistava.

Mukavuudenhaluinen fauve
Tulee erittäin mielellään sohvalle tai sängylle, jos lupa heltiää. Valtaa tyynynkin, jos et ole tiukkana. On myös todistettavasti hoidossa ollessaan mennyt myös ominlupinensa sängyille tmv. Nukkuu mielellään peiton alla poikittain ja mahdollisimman paljon tilaavievänä. Ja meidän päätöshän oli, ettei koira tule sohvalle eikä sängylle... Onni on se, ettei tule näille ilman lupaa, mutta harvoin bassetin katsetta pystyy vastustamaan.

Herkkupeppu ja jätesanko
Tämän koiran voi lahjoa ja helposti. Ruoka on pyhä asia ja sitä ei koskaan saa tarpeeksi Pihkan näkökulmasta. Lihominen voisi olla fakta ellei ruuan määrää tarkkailtaisi jatkuvasti. Aamu- ja iltaruuan lisäksi saa aktivointilelujen sisään piilotettuja herkkuja.

Osaa kerjäyskatseet KuolenPianNälkäänJaRiudunPois ja OlenMaailmanSuloisinKilteinAnnaNami. Harva asia on Pihkan mielestä niin pahaa, ettei sitä voi syödä. Tällainen oli esim. raaka punasipulin suikale, joka kerran tipahti salaatinteossa lattialle (sekin kyllä piti ottaa ensin suuhun ja vasta sitten sylkäistä *PTYI*). Meillä ei siis ole ruuanmurusia lattioilla ja madotuslääkkeetkin menevät extra-herkkuina.

Hajufilosofi
Rakastaa nenän tunkemista maahan ja hajumaailman tutkimista. Tämän vuoksi on usein niin sanotusti omissa sfääreissään eikä jaksa kiinnostua ihmisistä ja käskyistä. Muutenkin ulkona on ihan toinen koira ja hihnalenkki on aina aivan liian lyhyt riippumatta siitä kuinka pitkä se on.

Itsepäinen jästi
Jääräpää, jonka kanssa on saanut olla melko johdonmukainen kaikessa. Hihnakävelykin saatiin kuntoon vasta lahjonnan avulla. Ilman namipussia tämä yksilö vetäisi yhä. Itsepäisyys on kuitenkin eri asia kuin itsenäisyys (metsällä), jota toivoisimme Pihkalla olevan enemmän. Luoksetulossakin pitää olla tarkkana, jos Pihkalla on SE ilme, niin "Tänne" kutsu kaikuu luppakorville.