Katla on kotona

Viikonloppu on ollut rankka, mutta tapahtumarikas. Haimme viimein Katla-pennun kotiin.

©RH Vainukorven Catla

Pihkalla oli perjantaina DRAJ-koe Karvialla, joten herätyskello soi aikaisin aamulla, ennen viittä. Ehdimme paikalle hieman turhan kiireisellä aikataululla. Kuitenkin ihan ajoissa kuulemaan ylituomari Timo Nurmiluodon puhuttelun klo 8.00. Tämä koe oli Basset Cup -osakilpailu. Kokeeseen osallistui vain kolme koiraa, kaksi avoimen luokan ja yksi voittajaluokan koira. Pihka siis toinen avoimen luokan koirista. Saimme maaston läheltä, jonne ajoimme tuomari kyydissämme.

Pihka vaikutti innokkaalta ja lähti tekemään melkein heti lenkkiä lähimaastoon (kävelimme ensin koira kytkettynä metsän puolelle tieltä, ja vasta siellä Pihka päästettiin irti). Havaitsimme tuorehkoja jäniksen jälkiä (edellisyötisiä ja osa myös vanhempia), joten maasto oli todella lupaava. Ei mennytkään pitkään, kun kuulimme ensimmäiset haukahdukset. Ajo ei silti oikein tuntunut käynnistyvän. Haukkutiheys oli vain 20-30 haukkua/minuutissa. Lisäksi haukku taukosi tasaisen usein, eikä koira edennyt maastossa. Tulkitsimme kuitenkin ajon alkaneeksi ja näimme myös tuoreita jälkiä maastossa. Pihka kuitenkin hukkasi ajettavan ja lopulta tuomittiin kenraalihukka.

En raportoi tällä kertaa tarkemmin koetuloksesta, koska lähdimme ajamaan kohti Iisalmea heti kokeen päätyttyä osaltamme. Sen verran lähtiessä oli selvää, että tulos oli AVO0, koska ajoaika ei olisi mitenkään riittänyt parempiin pisteihin. Tuomarin koeselostuksen ja pisteet saan tietooni vasta jälkikäteen. Koe tapahtumana oli kuitenkin hieno. Järjestelyt oli hoidettu moitteettomasti ja koepaikka erinomainen. Harmi, ettei Pihka olosuhteista huolimatta tällä kertaa onnistunut kokeessa.

©RH Karvian metsästysseuran maja

Katlan hakureissusta mieleeni jää varmasti päällimmäisenä hirmuinen ajokeli. Lunta tuiskutti ja jo maassa ollut lumi pölisi vastaantulijoiden kohtaustilanteissa niin, ettei hetkeen näkynyt tietä ollenkaan. Jännitin koko ajomatkan niin paljon, että verensokerit olivat yli kymmenen arvoilla koko loppupäivän. Vaikka söin matkan aikana tuskin mitään, niin pistämäni ateriainsuliini ei onnistunut laskemaan koholla olevia arvoja. Olo ei ollut kovin kehuttava, kun pääsimme lopulta perille. Onneksi palkinto oli suuri. Katla kahden muun sisaruksensa (Coitos ja Cuura) kanssa otti meidän vastaan pentumaisen riehakkaalla ilolla. Pihka järkyttyi ja kuola leuasta tippuen pakeni pentuja. Onneksi se pääsi lepäämään erilliseen huoneeseen, mikä rauhoitti hieman tilannetta.

©RH Vainukorven Coitos, Catla ja Cuura

Kotiin lähdimme vasta yön yli nukuttuamme. Vaikka tämä kolmen kopla kovasti yrittikin häiritä uniamme, olimme niin väsyneitä, ettei yöllinen kiljuminen paljon havahduttamista lukuunottamatta vaikuttanut. Oikeastaan lähtö viivästyi iltapäivään, koska emme mitenkään malttaneet jättää Kotikylää taaksemme. Lopulta ajoimme koko reilun 500 kilometrin matkan pimeässä saapuen kotiin noin yhdentoista aikoihin.