DRAJ-pitkäkokeessa

Mykistyneenä täällä pohdin, miten aloittaisi tämän tarinan kerronnan. Ehkä aloitan alusta, vaikka se tylsältä tavalta kuulostaakin.

Neljä päivää sitten, asiaa tarkemmin pohtimatta, sain käsittämättömän vimman ilmoittaa Katla vielä tämän kauden puolella DRAJ-kokeeseen. Mies haukkui minut pataluhaksi: "Se on vielä täysi raakile ja keskeneräinen.", "Varsinaista typeryyttä ilmoittaa sellainen koheltaja-teini kokeeseen.". Kuuntelin sitä papatusta koko loppuviikon, sunnuntaiaamuun asti ja olin jo itsekin valmis myöntämään älyttömyyteni. Jep. Tosiasiat olivat, ettei Katla ole ajanut ehyttä parin tunnin ajopätkää (noin tunti on ollut maksimi) ja kyllä, hukat ovat hyvin monesti olleet kenraalin mittaan yltäviä. Mutta silti tykytti päästä viemään pitkäkontti kokeeseen asti. Ei sitä järjellä pysty oikein selittämään. Ja niin sitten ilmoitin Katlan DRAJ "pitkäkokeeseen" avoimeen luokkaan heti, kun sain palkintotuomarin vahvistettua. En uskaltanut edes koiran omistajalle tästä kertoa, kun häpesin niin omaan intoani viedä keskenkasvuinen koira kokeeseen.

Aamulla siis ajoimme kohti tuomarin asuntoa, mistä noudimme tuomarin mukaamme. Pitkäkoe on hieno tapa hoitaa AVO-koiran koetteleminen ilman suurempaa koejärjerjestelyä. Kokeeseen menijän on hankittava koiralleen tuomari ja ilmoitettava koeaika ja -paikka paikalliselle ylituomarille (joka vastuussa kennelpiirin alueen koko kauden kokeista). Ilmoittautumisen voi tehdä vain vuorokautta ennen maastoon menoa. Varsinais-Suomen Kennelpiirin alueella pitkäkokeiden ylituomari on Seppo Saario.

Katla päästettiin irti klo 8.00 Miehon eli tuttavallisemmin Kapteenin huvilan maastoon. Koira teki tutkan mukaan heti 600 metrin hakupiston (300 + 300 m) tien toisella puolella, mutta palasi välittömästi takaisin yli tien ja siitä 150 metrin etäisyydeltä sai jäniksen ylös. Ehdimme tuskin tajuta mikä meihin iski, kun ajohaukku alkoi klo 8.03. Valitettavasti tuomari ei tästä saanut koiran kylmähausta riittävää infoa eli sikäli ylösotto sujui vähän turhankin näppärästi. Varsinaisen koeajan jälkeen koira päästettiin vielä tekemään kylmähakunäyte, jotta myös se pystyttiin arvostelemaan.

Ensimmäinen ajorykäisy oli Katlalle tyypillinen noin 15-20 min mittainen, joka päättyi jälkien hukkumiseen. Koira yritti jonkun aikaa selvittää hukkaa, mutta palasi näyttäytymään meille ja tuntui, ettei oikein tiennyt mihin suuntaan pitäisi hakua jatkaa. Levottoman olemuksen syy selvisi, kun Katla oksensi viereemme. Koiralle ei ollut annettu aamuruokaa, mutta silti alku oli ollut niin raju, että voi huonosti. Onneksi koiran olo helpottui oksentamisen jälkeen ja jatkoi hakua. Lopulta sai jäniksestä uudelleen vainun (hukka kesti noin 20 min) ja ajo käynnistyi uudelleen samoilta paikoilta, jonne jäljet oli aiemmin hukannut. Olin innoissani. Mutta vain hetken.

Keli ei ollut lainkaan mukava (koemielessä). Maa oli paljas lumesta ja lämpötilaa noin 5 astetta. Rannikolle tyypilliseen tapaan tuuli yli 10 m/s ja koiran ajo eteni vauhdikkaasti poispäin meistä. Ensin ajo kulki 500 metriä, sitten yhden kilometrin ja sen jälkeen ei kuulunut enää mitään, vaikka koira haukkui raivoisasti tutkan mukaan. Meille tuli "tuomarihukka", joka tarkoittaa sitä, kun koiran ajo etenee kuulumattomiin. Tästä ajasta ei koira saa ajopisteitä kokeessa. Innostus vaihtui epätoivoon, varsinkin, kun ajettavan eläimen käyttäytyminen oli hieman ei-tyypillistä jänikselle. Tuomari epäili hieman kettuajoakin, mutta koska ajettavaa ei nähty, niin kokeen näkökulmasta kyseessä oli jänis.

Ylituomari oli saapunut paikalle heti ajon alussa, muttei ollut kuullut kauaksi karkonnutta haukkua. Kun koiran etäisyys oli yli 2,5 km ja etäisyys vain kasvoi, päätimme siirtyä autoilla lähemmäs koiraa ja ajoa. Katlan ajotyyli on voimakkaan painostava ja sen nopeus on hirmuiset 10 - 20 km/h metsässä (viikolla mies oli metsässä ja ajonopeus oli lähes 30 km/h yhden paikkatiedon tullessa). On siis varsin mahdollista, että jänis vain sai tarpeekseen koirasta ja otti ritolat alueelta.

Ajo oli siirtynyt Punnansuon reunamille, missä kuulimme koiran haukun jälleen. Katla kiersi suoalueen ja ylitti ajossa tien. Ajo kiersi kuitenkin takaisin kohti Punnansuota, jota olemme yleensä tähän aikaan vältelleet ajomaastona, koska alue rajautuu jokeen, mikä on monta ajokoirauhria ottanut. Tietysti ajo eteni kohti jokea ja kauhuksemme siitä yli! Jyrkkäreunainen joki on siis vain osittain jäässä ja sen keskellä virtaa vesi voimakkaasti. Katla näytti tutkan mukaan selvinneen ylityksestä. Koska ajoaika oli lopussa, tuomari antoi luvan lähteä kytkemään koiraa, jonne lähdimme ripeästi, mutta aivan liian myöhään. Katla oli ilmeisesti päättänyt palata hyytävän kylvyn jälkeen takaisin joen yli ja siitä kohti ajon alkupaikkaa.

Palasimme odottamaan kapteenin huvilalle, mutta Katlaa ei kylmä kylpy ollut hidastanut kuin hetkellisesti. Koira päätti muuttaa suunnitelmaa matkan varrella ja selvästi lähti jäljittämään jotain eläintä. Ajoimme koiran perässä autolla ja viimeisen kilometrin etenin maastossa jalan. Viimein pääsin riittävän lähelle koiraa, joka tuli luokseni kutsusta (noin 50 huudon jälkeen). Kiitos rakas bassettini. En oikein arvostanut sillä nimenomaisella hetkellä kurittomuuteen asti tulkittavaa itsepäisyyttä.

Aikamoinen päivä siis takana. Täytyy myöntää, ettei tavallaan ollut hyvä idea viedä Katlaa vielä kokeeseen, mutta tulos pistää hymyilemään. AVO1, pisteet yhteensä 57,63. Melko täpärästi saatiin tuo ykköstulos, vaikka toisaalta, jos ilma olisi ollut suotuisampi, niin ajominuutteja ei olisi jäänyt noin paljon kuulematta.

Ajoaikaa Katlalle laskettiin 63 min ja siitä tuli pisteitä 34,13.

Ominaisuuspisteet (max 5 pistettä): 
Haku (kylmähaku) 3,0 pistettä
Ylösottokyky 4,0 pistettä
Ajovarmuus 3,5 pistettä
Haukku (kuuluvuus ja sointi) 4,0 pistettä
Haukun luonne ja vaihtelevuus 3,5 pistettä
Tottelevaisuus ja yhteistyö 2,0 pistettä
Kokonaisvaikutelma 3,5 pistettä

Ominaisuuspisteet yhteensä 23,50

Koeselostus:
Erittäin nopea ylösotto. Haku arvosteltu kylmähakuna. Nopea ajotapa, liikkuu nopeasti. Haukku kuuluva, urosmainen, karkea. Ajo hieman katkonaista, kova tuuli haittasi kuuluvuutta. Metsästysinto 3/3.

Tänään Katlalle tuli matkaa yhteensä 31,7 km kolmen tunnin aikana. Nyt koira on melkolailla väsynyt ja niin olemme me muutkin reissussa olleet. Tänään en jaksa tätä kovasti juhlia, mutta ehkä jo huomenna...

Jurottava jänis saaliina

Säät eivät ole jänismetsästystä suosineet. Olemme silti sitkeästi viettäneet aikaa maastossa koko perheen voimin. Molemmat koirat pääsivät eilen metsälle ja tänään päätimme ottaa vain Katlan maastoon. Lauantai oli molempien koirien kohdalla pettymys. Märkä, lähes lumeton keli ei ole koiralle helppo. Katla pääsi ensimmäisenä Sikasuon alueelle, jossa herätteli runsaasti yöjäljen löydyttyä. Herättelyksi se tällä kertaa jäikin, vaikka koira eteni jäljen perässä peräti kilometrin, niin kunnon ylösottoa ei tapahtunut. Haukkutiheys kertoi karua kieltään: 5-15 haukkua/minuutissa ei ole ajoa. Iltapäivällä Pihka vietiin Ilveskalliolle. Pihka irtosi hienosti hakuun ja jo ensimmäisellä hakulenkillä alkoi kuulua rohkeaa herättelyä. Ensin 5-10 haukkua ja sitten 10-20 haukkua ja lopulta yli 20 haukkua/minuutissa. Aloimme olla hieman epävarmoja koiran rehellisyydestä. Aikamme kuunneltuamme mölinää, lähdin kytkemään koiran. Se jopa kehtasi haukkua vielä, kun kiinnitin pantaa kaulaan. Voi Pihka.

Lauantain jälkeen fiilis oli yhtä kurja kuin kelikin. Olimme kuitenkin sopineet sunnuntaiksi ajopäivän, jonne mukaan tulisi miehen isä ja toinen passimies. Vieraiden saaminen passimiehiksi on niin harvinaista herkkua, ettei päivän ohjelmaa peruttu lokakuisesta säästä ja edellisen päivän epäonnesta huolimatta. Toivottiin vain parasta. Pihkan edellisen päivän käytös aiheutti varman jäähyn metsästyksestä, vaikkei kieltämättä edes oltu harkittu sen ottamista enää toisena päivänä mukaan. Katla kuitenkin tarvitsee paljon enemmän ajopäiviä, jotta kehittyy yhtä hienoksi metsäkoiraksi kuin emänsä. Åstdalen's Unique ajoi lauantaina käsittämättömän hienon tuloksen, yhteensä 90,21 pistettä. Tämä oli kolmas VOI1 tulos, joten koira myös valioitui KVA tittelillä. Tämä kieltämättä hieman nosti tunnelmaa oman surkean metsästyspäivän jälkeen.

Kokoonnuimme Koskenpäällystän maaston tuntumaan. Tämä maasto oikeastaan on samaa aluetta kuin Kurruttajan perä, mitä kauttta olemme jäniksen reviiriä useimmiten lähestyneet. Kyseinen jänis on äärimmäisen tehokas piileksijä, nimittäin olemme yrittäneet saada liikkeelle sitä monia kertoja siinä onnistumatta. Heti jalkauduttuamme piston käännöspaikalle olemattomassa riitelumessa erottui tuskin havaittavat jäniksen jäljet. Katla päästettiin irti ja se teki lenkin piston lounaispuolella olevaan rinteeseen. Tämän jälkeen se haravoi toisella puolella olevan avoimemman alueen. Tästä siirtyi syvemmälle metsään Kurruttajan peltoja kohti ja pian herättelyhaukahdukset alkoivat. Kun herättelyä oli jatkunut puolisen tuntia (hakua lähes tunti), päätimme siirtyä koiran perässä metsään. Katlan kunniaksi on kyllä todettava, että herättely erottuu selvästi ajohaukusta toisin kuin Pihkan mölinä. Koiralla oli selvästi vaikeuksia saada jänistä liikkeelle. Se ei tietysti paljon yllättänyt, koska lumettomalla kelillä jänis vaan on tiukassa ja haluton jättämään piiloaan.

Jälkeenpäin nauratti jäniksen jurotuksen määrä. Miehen kanssa siirryimme metsän puolelle ja jäimme sinne odottelemaan, kun Katla kaartoi kauemmas. Lähestyessään meitä lenkin lopulla törmäsi jäniksen piilopaikkaan ja sai kunnon perslähdöt kiljunnasta päätellen. Näimme jäniksen ja koiran noin muutaman sekuntin sisällä ajon lähdöstä. Olimme lähes astuneet jäniksen päälle siirtyessämme keskemmälle metsään, mutta se ei ollut silloin jättänyt piiloaan. Katla ajoi ehyen lenkin jäniksen perässä, josta ajo palasi "lähtökuopan" tuntumaan. Siinä Katlalle tuli lyhyt hukka, jonka onneksi selvitti. Tästä ajo teki kaarroksen meidän vieraanamme olevan passimiehemme eteen, joskin ei ampumaetäisyydelle. Hän oli kuitenkin nähnyt jäniksen ajossa. Tästä jänis lähti koira perässään toiselle kierrokselle, joka päättyi miehen isän eteen. Katlalle saatiin saaliiksi juroimmasta päästä oleva metsäjänis.

©RH Katla ja toinen metsäjänissaalis

Ajo ei ollut ajallisesti pitkä, mutta kaikki tarvittavat elementit siitä löytyivät. Vaikka Katla aluksi herättelikin, niin juuri ennen ylösottoa sitä ei ollut. Ehkä siitä vielä kunnon ajuri saadaan.

Menimme vielä toiselle erälle Tuovansuon maastoon, muttei sieltä saatu ajoa aikaiseksi yrityksestä huolimatta.

DRAJ palkintotuomari

Tuomarikortti saapui tänään postissa kotiin. Olen siis virallisesti pätevä DRAJ-kokeen palkintotuomari. Palkintotuomarikurssin kävin elokuussa 2013 ja sen jälkeen olen suorittanut vaaditut kaksi harjoittelua. Harmi, että ajokausi alkaa olla lopullaan, mutta olenpahan valmiina ensi syksynä.

©RH Dreeverien ajokoe palkintotuomari

Viikonloppuna mennään taas jäniksiä etsimään koirien kanssa. Palkintotuomarikurssin ja harjoittelujen jälkeen kieltämättä kiinnittää eri asioihin huomiota koiran ajosuorituksissa, vaikka omaa koiraa yleensä arvostelee tiukemmin ainakin oman kokemuksen mukaan.

Kapteenin huvilan pupujuhlat

Pitkästä aikaa minäkin pääsin "metsälle". Koirat ja mies ovat pari viimeistä viikonloppua käyneet ilman minua metsällä. Viime kerran jälkeen kelikin on palannut lähes lumettomaksi. Viime viikko oli leuto ja lauantain vesisade huuhtoi loputkin lumet ja jäät maisemasta. Valkoiset jänis-parat. Ei liene kovin helppoa sinnitellä hengissä, kun suojaväritys muuttuu enemmänkin huomioväriksi. Meitä ei jänisten tarvitse pelätä, vaikka Katla kehittynyt ajurina onkin. Ei kuitenkaan niin paljon.

©RH Katla nuotiolla

"Kapteenin huvila" nimen alkuperä on varsin persoonallinen eikä kovinkaan maastoa kuvaava, mutta tutuksi sekin jänisalue on tullut. Sama maasto on kartalla Mieho, mutta tuota Kapteenin huvilaa käytetään enemmän puhekielessä. Sinne siis suuntasimme.

Ajatuksena oli lähteä kiertämään aluetta vähän eri suunnalta, koska aika usein olemme tarkoituksella menneet alueelle, missä jälkiä on ollut aiemminkin. Nyt päätimme tutustua tien toisella puolella olevaan haapametsään ja sen reunalla olevaan kuusikkoon. Katla irti ja hakuaika alkoi raksuttaa. Vaikka paljon metsää oli lumettomana, niin avoimemmilla paikoilla lunta oli enemmän. Katla teki hakulenkin heti läheiselle pellolle ja sieltä kaarsi takaisin luoksemme ja ohitse.

Kuljimme koiran perässä ja törmäsimme tuoreeseen jäniksen syönnökseen. Ohops, hiukan tuuria taisi olla! Päätimme leiriytyä, koska yöjäljen löydyttyä ajon saaminen on enää koirasta kiinni. Ei ylösottoa sitten tarvinnut kauaa odotella, vaan jänis oli jättänyt suosiolla makuunsa, kun olimme sitä kohti juokolla rymynneet.

©RH Katla nuotiolla

Katla ajoi vauhdikkaasti, "parhaimmillaan" 15 - 20 km/h, mutta keskimäärin noin 10 km/h nopeudella. Tuollainen vauhti ei ajon laadun kannalta ole kovinkaan hyvä juttu, koska koira tekee tuossa nopeudessa myös virheitä. Toisaalta on olemassa myös hyviä, nopeita ajokoiria. Katlan ongelma ei siis ole yksiselitteisesti ajonopeus, vaan tilannenopeus väärällä hetkellä. Katlalla on selvästi ihan liikaa nuoren koiran intoa. Ajot loppuvat koiran tekemiin virheisiin jäniksen paluuperiä selvittäessä. Nytkin Katla ajoi hienosti ensimmäisen 15 minuuttia, jonka jälkeen jänis ehti tehdä huijauksen, johon koiran älykkyys ja kokemustaso eivät riittäneet. Hukalta lähti noin 5 minuuttia selvitettyään palaamaan omia jälkiään, mutta sai jonkun vainun matkalla ja siitä veti vielä lyhyen ajon pätkän samaan paikkaan, jonne ensimmäinen hukka oli tullut. Siihen sitten luovutti ja palasi luoksemme.

©RH Jäniksen jäljet

Kytkimme koiran sen tullessa luokse. Hukkapaikka oli lähes kilometrin etäisyydellä meistä, joten emme sinne koiraa lähteneet enää viemään. Ehkä nämä kytkemiset ja autoon laittaminen on selvempi opetus siitä miten käy, kun luovuttaa liian helpolla hukan selvittelyn. Siirryimme makkaranpaistoon ja evästauolle, jonka jälkeen Katla pääsi vielä toiselle hakuerälle Rapimäkeen, missä ei saatu ajoa, vaikka yhdet toissayötiset jäniksen jäljet nähtiin. Niiden lisäksi maasto oli pullollaan sorkkaeläinten jälkiä ja jätöksiä. Kertakaikkinen peuraparatiisi. Jos Katla olisi sorkkaeläimistä kiinnostunut, niin tuolta olisi sellainen ajo varmasti saatu.

Myös Pihka pääsi nopealle, joskin tuloksettomalle rusakkojahdille. Sen uskaltaa tuollaiselle kylän läheisyyteen tehdylle rynnäkölle viedä, kun tietää, ettei sen ajonopeus ole liian suuri. Ehtii paremmin ottaa koiran kiinni ajosta ennen kylää. Jälkiä löydettiin, muttei niiden jättäjää. Pääsi Pihka sentään lyhyelle metsävisiitille, vaikka Katla vei tänään enemmän maastoaikaa.

Nyt on mukava aloittaa työviikko, kun koirat ovat tyytyväisiä päästyään mielipuuhaansa metsässä.

Metsästyskoiran kunto

Metsästyskoiran kunnon ylläpitäminen ei vaadi tiukan harjoitteluohjelman noudattamista, mutta työtä sen eteen on tehtävä. (muok. Sen verran korjaan vielä, että se riippuu siitä kuinka vakavasti ottaa harrastuksen. Meidän tapauksessa ei noudateta mitään tiukkaa treeniaikataulua). Koiran peruskuntokaudella eli metsästyskauden ulkopuolella koiran kunto helposti heikkenee, koska se ei saa säännöllisesti monen tunnin metsässä liikkumista. Mikään harjoittelu ei vastaa sitä työtä, mitä koiran keho tekee metsästyspäivän aikana. Ilman ajoa jäävänä päivänäkin koira kulkee helposti yli 10-15 km matkan hakiessaan riistaa. Jos koira saa ajon, niin päivämatka saattaa nousta yli 20 km. Vapaasti maastossa kulkeva koira liikkuu aivan eri tavalla kuin kytkettynä. Sen nopeus vaihtelee 0-2 km/h nopeudesta yli 20-25 km/h. Lisäksi maaston eri muodot, kalliomäet, kivikot, hakkuut, ojat ja suot vaativat jokainen erilaisia liikkeitä koiran keholta.

©RH Freemotion Non-stop vetovaljas Katlalla

Tärkeintä on pitää koiran paino kurissa. Jokainen ylimääräinen kilo tai oikeastaan grammakin vaikuttaa koiran jaksamiseen erityisesti metsästyskauden alussa. Meillä koiran ruoka-annos pysyy melkolailla samana koko ajan, mutta metsästyskauden aikana ruokakippoon lisätään useammin raakaa lihaa, kananmunaa tai muita "herkkuja". Pitkälti mennään "mutu" tuntumalla eli seurataan koiran ulkonäköä ja vähennetään tai lisätään ruokaa tarpeen vaatiessa. Pihka tuntuu helpommin keräävän massaa ja sen painonhallintaan olemme joutuneet kiinnittämään enemmän huomiota kuin Katlan. Katla tietysti on vielä kehittyvässä/kasvavassa(!) iässä, joten sen takia ei siitä voi vielä tehdä tarkkoja päätelmiä. Molemmat koiristamme ovat ahneita eli syövät juuri niin paljon kuin eteensä saavat. Siksi ihmisen on välttämätöntä seurata koirien painoa. Ainakin, kun kyseessä on tyypillisellä ruokahalulla varustettu bassetti.

Koirien liikunta koostuu paljon hihnakävelyistä, joita tehdään metsäpoluilla ja kaduilla. Tämän tyyppinen liikunta ei oikeastaan nosta koiran kuntoa läheskään metsästyksen vaatimalle tasolle, mutta hihnakävelyt kuuluvatkin normaaliin kunnon ylläpitoon eikä tehokkaampaan treeniin. Haistelulenkit ovat koiralle myös tärkeitä psyykkisen hyvinvoinnin kannalta eikä niiden liikunnallista vaikutustakaan kannata aliarvioida, koska lenkit toistuvat päivittäin ja monta kertaa vuorokauden sisällä.

Enemmän metsästyskuntoa nostavia harjoituksia ovat koirien juoksulenkit, joita me teemme yleensä siten, että myös hihnan toisessa päässä oleva ihminen juoksee. Toisia tapojahan olisi juoksuttaa koiraa polkupyörän vierellä tai pitää koiraa vetoapuna hiihtäessä. Tuota hiihtämistä pääsee harrastamaan todella harvoin, koska tavallisille hiihtoladuille koirilla ei ole asiaa. Täällä koirahiihto on mahdollista oikeastaan vain silloin, kun on hangenkanto, joko jäässä olevalla merellä tai pelloilla. Tänä talvena ei olla vielä hiihdetty, koska kelit eivät ole sitä suosineet. Pyöräily olisi varmasti myös toimiva lenkitysmuoto, mutta sitä tulee harvemmin tehtyä. Saattaa johtua siitä, että kuljen itse työmatkat jatkuvasti polkupyörällä, eikä iltapyöräilyt tämän lisänä ole enää mielekkäitä.

©RH Katla valmiina vetoon juoksulenkillä

Mies on enemmän aktivoitunut koirien juoksuttajana meidän perheessä ja lenkkeilee koirien kanssa monta kertaa viikossa ja jopa yli 10 km matkoja. Itse en juokse kuin lyhyitä max. 5 km lenkkejä satunnaisesti. Koirat myös oppivat juoksemaan eritavalla, kun lenkittäjä vaihtuu. Minun kanssani on varmaan enemmän haistelu (eli puuskuttamis) -taukoja ja selvästi varovat vetämästä hihnassa samoin kuin miehen kanssa. Katlalle piti hankkia kunnon vetovaljaat juoksuun, koska tavallisissa Y-valjaissa onnistui kuluttamaan karvat pois etutassujen takaa kainaloista, kun veti niin voimalla. Ei sentään ole ihoa ehtinyt rikki saada, mutta ehkä sen takia hankimmekin paremmin juoksuun tarkoitetut valjaat. Pihka ei vedä koskaan niin kovaa ainakaan yhtäjaksoisesti, että turkki olisi kärsinyt. Ehkä tuo nuorempi pitkäkontti kulkisi luonnostaan niin paljon nopeammin, että siksikin vetää niin hurjasti.

Sulankauden aikana (ainakin metsästykauden ulkopuolella) mainittavaa kuntoilua on myös mejä, vaikka se taitaa nostaa enemmän ohjaajan kuntoa (jäljenteko) kuin koiran. Noin kilometrin matka maastossa ei kuitenkaan taida olla metsästysrotuiselle koiralle oikeastaan mitään. Liikuntaakin siinä saa, mutta enemmän se on koiran aktivointia ja nenänkäytön harjoittelua.