Kapteenin huvilan pupujuhlat

Pitkästä aikaa minäkin pääsin "metsälle". Koirat ja mies ovat pari viimeistä viikonloppua käyneet ilman minua metsällä. Viime kerran jälkeen kelikin on palannut lähes lumettomaksi. Viime viikko oli leuto ja lauantain vesisade huuhtoi loputkin lumet ja jäät maisemasta. Valkoiset jänis-parat. Ei liene kovin helppoa sinnitellä hengissä, kun suojaväritys muuttuu enemmänkin huomioväriksi. Meitä ei jänisten tarvitse pelätä, vaikka Katla kehittynyt ajurina onkin. Ei kuitenkaan niin paljon.

©RH Katla nuotiolla

"Kapteenin huvila" nimen alkuperä on varsin persoonallinen eikä kovinkaan maastoa kuvaava, mutta tutuksi sekin jänisalue on tullut. Sama maasto on kartalla Mieho, mutta tuota Kapteenin huvilaa käytetään enemmän puhekielessä. Sinne siis suuntasimme.

Ajatuksena oli lähteä kiertämään aluetta vähän eri suunnalta, koska aika usein olemme tarkoituksella menneet alueelle, missä jälkiä on ollut aiemminkin. Nyt päätimme tutustua tien toisella puolella olevaan haapametsään ja sen reunalla olevaan kuusikkoon. Katla irti ja hakuaika alkoi raksuttaa. Vaikka paljon metsää oli lumettomana, niin avoimemmilla paikoilla lunta oli enemmän. Katla teki hakulenkin heti läheiselle pellolle ja sieltä kaarsi takaisin luoksemme ja ohitse.

Kuljimme koiran perässä ja törmäsimme tuoreeseen jäniksen syönnökseen. Ohops, hiukan tuuria taisi olla! Päätimme leiriytyä, koska yöjäljen löydyttyä ajon saaminen on enää koirasta kiinni. Ei ylösottoa sitten tarvinnut kauaa odotella, vaan jänis oli jättänyt suosiolla makuunsa, kun olimme sitä kohti juokolla rymynneet.

©RH Katla nuotiolla

Katla ajoi vauhdikkaasti, "parhaimmillaan" 15 - 20 km/h, mutta keskimäärin noin 10 km/h nopeudella. Tuollainen vauhti ei ajon laadun kannalta ole kovinkaan hyvä juttu, koska koira tekee tuossa nopeudessa myös virheitä. Toisaalta on olemassa myös hyviä, nopeita ajokoiria. Katlan ongelma ei siis ole yksiselitteisesti ajonopeus, vaan tilannenopeus väärällä hetkellä. Katlalla on selvästi ihan liikaa nuoren koiran intoa. Ajot loppuvat koiran tekemiin virheisiin jäniksen paluuperiä selvittäessä. Nytkin Katla ajoi hienosti ensimmäisen 15 minuuttia, jonka jälkeen jänis ehti tehdä huijauksen, johon koiran älykkyys ja kokemustaso eivät riittäneet. Hukalta lähti noin 5 minuuttia selvitettyään palaamaan omia jälkiään, mutta sai jonkun vainun matkalla ja siitä veti vielä lyhyen ajon pätkän samaan paikkaan, jonne ensimmäinen hukka oli tullut. Siihen sitten luovutti ja palasi luoksemme.

©RH Jäniksen jäljet

Kytkimme koiran sen tullessa luokse. Hukkapaikka oli lähes kilometrin etäisyydellä meistä, joten emme sinne koiraa lähteneet enää viemään. Ehkä nämä kytkemiset ja autoon laittaminen on selvempi opetus siitä miten käy, kun luovuttaa liian helpolla hukan selvittelyn. Siirryimme makkaranpaistoon ja evästauolle, jonka jälkeen Katla pääsi vielä toiselle hakuerälle Rapimäkeen, missä ei saatu ajoa, vaikka yhdet toissayötiset jäniksen jäljet nähtiin. Niiden lisäksi maasto oli pullollaan sorkkaeläinten jälkiä ja jätöksiä. Kertakaikkinen peuraparatiisi. Jos Katla olisi sorkkaeläimistä kiinnostunut, niin tuolta olisi sellainen ajo varmasti saatu.

Myös Pihka pääsi nopealle, joskin tuloksettomalle rusakkojahdille. Sen uskaltaa tuollaiselle kylän läheisyyteen tehdylle rynnäkölle viedä, kun tietää, ettei sen ajonopeus ole liian suuri. Ehtii paremmin ottaa koiran kiinni ajosta ennen kylää. Jälkiä löydettiin, muttei niiden jättäjää. Pääsi Pihka sentään lyhyelle metsävisiitille, vaikka Katla vei tänään enemmän maastoaikaa.

Nyt on mukava aloittaa työviikko, kun koirat ovat tyytyväisiä päästyään mielipuuhaansa metsässä.