Kilpailuhenkisen ja tavoitteellisen ihmisen on välillä vaikeaa muistaa, ettei koira näe jälki- tai muuta harrastusta samalla tavalla kuin ohjaajansa. Koiralle harrastus on mukavaa puuhaa ja ihmistä miellyttävänä eläimenä se oppii tekemään asioita riittävän toiston avulla ja maksimoidakseen ohjaajalta saadut kehut. Välillä kokeissa näkee koiranohjaajia, jotka hääräävät koiransa ympärillä kuin huippu-urheilijan valmentajat. Huolehditaan koiran nesteytyksestä, lihasten lämmittelystä, viilennyksestä, jaloittelusta ja niin edelleen. Kenties omakin harrastaminen on välillä tuolta ulkopuolisesta näyttänyt! Koiran hyvinvoinnista huolehtiminen on tietysti tärkeää, mutta ylilyönnit huvittavat. Parempi kuitenkin olla ylihuolehtiva, kuin välinpitämätön. Liian moni koira tänäkin kesänä jätetään kuumaan autoon "vain ihan hetkeksi", kun kipaistaan kaupassa tai unohdetaan eläimen perustarpeet koesuorituksen päätyttyä.
Oma kilpailuhenkisyys näkyy parhaiten (tai pahiten) silloin, kun koiralla on huono päivä tai suoritus menee syystä tai toisesta piloille. Tiedän, että silloin olisi erityisen tärkeää muistaa irtautua omista odotuksistaan ja nähdä harrastus koiran tavalla. Koira nauttii harrastuksesta aivan samoin riippumatta päivän pisteistä tai siitä, onko kyseessä koe vai harjoitus. Kiukuttelu on turhaa ja herkempi koira voi ihmisen äyskimisen seurauksena pysyvästi menettää kiinnostuksen harrastukseen. Siksi huonostikin menneellä kerralla on koira palkittava suorituksen lopussa, jotta vahvistetaan koiran kiinnostusta harrastukseen.
Pihkan pari viimeistä jälkeä ovat menneet todella huonosti. Pari viikkoa sitten ollut jälki oli ehkä Pihkan kaikkien suoritusten pohjanoteeraus. Koiraa ei tuntunut kiinnostavan jäljestys ollenkaan ja se hukkasi jäljen jatkuvasti. Kokeessa koira olisi tuomittu kolmesta hukasta jo ennen ensimmäistä kulmaa. Harkittiin myös todella harjoituksen keskeyttämistä, mutta mentiin kuitenkin todella puurtavalla tyylillä loppuun asti. Suoritukseen meni aikaa yli tunti. Ei varmaan koskaan selviä, mistä huono jäljestys johtui. Kelistä, koiran olosta, riistasta, Katlan juoksuajasta? Pohdimme pitkään syytä huonoon jäljestykseen, mutta mitään varmaa ei osata sanoa. Pihka vaikutti terveeltä ja hyvässä kunnossa olevalta. Myönnän kiukutelleeni. En koiralle, mutta miehelle kyllä. Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen pidettiin pari viikkoa taukoa harrastuksesta, koska myös itse haluan pääsääntöisesti nauttia mejästä harrastuksena, enkä ottaa sitä tuollaisella vakavuudella.
Onneksi nyt viikon alussa molemmille koirille tekemämme jäljet sujuivat innolla sekä koirilta että ihmisiltä. En nähnyt Pihkan suoritusta, mutta mies sanoi, että suoritus oli Pihkan keskivertotasoa. Katkokulmalla oli lenkitetty melko kauan ja pari makausta jäänyt merkkaamatta, mutta muuten koira oli taas iloinen itsensä.
Katla oli juoksun jälkeen täynnä tuttua tarmoa. Lähtö oli tulinen, mutta hyvin pian koira rauhoittui jäljittämään jarrutettuna sopivampaan vauhtiin. Ensimmäiset kaksi osuutta oli lähes moitteetonta jäljestystä. Ensimmäinen kulmamakaus merkattiin pysähtyen haistelemaan ja jatkettiin tarkasti toiselle osuudelle. Toinen osuus kulki rinteessä ja se mentiin hieman jäljen alapuolelta. Siksi kulmalle tultiin liikaa sivussa ja se kaarrettiin pienesti. Kolmannen osuuden löydyttyä sitä kuljettiin ensin muutama metri väärään suuntaan (ei kuitenkaan makaukselle asti), kunnes koira teki äkkikäännöksen lähtien kohti kaatoa. Toinen makaus jäi merkkaamatta. Viimeinen osuus oli höttöisempää työskentelyä. Koira pysähteli, teki tarkistuspistoja ja haisteli metsän muita tuoksuja enemmän. Erkaannuttiin jäljen sivuun, josta laajalla kaarteella palattiin omatoimisesti takaisin jäljelle. Kaadolle tultiin suoraan, mutta valitettavasti koira otti ilmavainun kaadon tuojan jäljistä (olin itse aiemmin tuonut sorkan) ja veti ohi kaadosta tietä kohti. Pysäytin Katlan jarruttamalla ja se palasi kaadolle jääden haistelemaan sitä.
Sormien läpi katsoen, jättäen muutamia virheitä huomioimatta, Katla olisi voinut saada ykköstuloksen kokeesta. Mutta ei kuitenkaan, jos olen rehellinen itselleni. Jännittävää tämä silti on. Katla on hieman rauhoittunut jäljestäjänä, mutta tohinaa taitaa vieläkin olla liikaa. Pääasia kuitenkin on tarjota koirille mukavia hetkiä, etsintäleikkiä metsässä ja itselle irtiottoa tavallisesta arjesta, ehkä jopa koirien tempauksista saatavaa huvia huoletonta.
©RH Sorkka kätkettynä kaadolla |
Pihkan pari viimeistä jälkeä ovat menneet todella huonosti. Pari viikkoa sitten ollut jälki oli ehkä Pihkan kaikkien suoritusten pohjanoteeraus. Koiraa ei tuntunut kiinnostavan jäljestys ollenkaan ja se hukkasi jäljen jatkuvasti. Kokeessa koira olisi tuomittu kolmesta hukasta jo ennen ensimmäistä kulmaa. Harkittiin myös todella harjoituksen keskeyttämistä, mutta mentiin kuitenkin todella puurtavalla tyylillä loppuun asti. Suoritukseen meni aikaa yli tunti. Ei varmaan koskaan selviä, mistä huono jäljestys johtui. Kelistä, koiran olosta, riistasta, Katlan juoksuajasta? Pohdimme pitkään syytä huonoon jäljestykseen, mutta mitään varmaa ei osata sanoa. Pihka vaikutti terveeltä ja hyvässä kunnossa olevalta. Myönnän kiukutelleeni. En koiralle, mutta miehelle kyllä. Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen pidettiin pari viikkoa taukoa harrastuksesta, koska myös itse haluan pääsääntöisesti nauttia mejästä harrastuksena, enkä ottaa sitä tuollaisella vakavuudella.
Onneksi nyt viikon alussa molemmille koirille tekemämme jäljet sujuivat innolla sekä koirilta että ihmisiltä. En nähnyt Pihkan suoritusta, mutta mies sanoi, että suoritus oli Pihkan keskivertotasoa. Katkokulmalla oli lenkitetty melko kauan ja pari makausta jäänyt merkkaamatta, mutta muuten koira oli taas iloinen itsensä.
Katla oli juoksun jälkeen täynnä tuttua tarmoa. Lähtö oli tulinen, mutta hyvin pian koira rauhoittui jäljittämään jarrutettuna sopivampaan vauhtiin. Ensimmäiset kaksi osuutta oli lähes moitteetonta jäljestystä. Ensimmäinen kulmamakaus merkattiin pysähtyen haistelemaan ja jatkettiin tarkasti toiselle osuudelle. Toinen osuus kulki rinteessä ja se mentiin hieman jäljen alapuolelta. Siksi kulmalle tultiin liikaa sivussa ja se kaarrettiin pienesti. Kolmannen osuuden löydyttyä sitä kuljettiin ensin muutama metri väärään suuntaan (ei kuitenkaan makaukselle asti), kunnes koira teki äkkikäännöksen lähtien kohti kaatoa. Toinen makaus jäi merkkaamatta. Viimeinen osuus oli höttöisempää työskentelyä. Koira pysähteli, teki tarkistuspistoja ja haisteli metsän muita tuoksuja enemmän. Erkaannuttiin jäljen sivuun, josta laajalla kaarteella palattiin omatoimisesti takaisin jäljelle. Kaadolle tultiin suoraan, mutta valitettavasti koira otti ilmavainun kaadon tuojan jäljistä (olin itse aiemmin tuonut sorkan) ja veti ohi kaadosta tietä kohti. Pysäytin Katlan jarruttamalla ja se palasi kaadolle jääden haistelemaan sitä.
Sormien läpi katsoen, jättäen muutamia virheitä huomioimatta, Katla olisi voinut saada ykköstuloksen kokeesta. Mutta ei kuitenkaan, jos olen rehellinen itselleni. Jännittävää tämä silti on. Katla on hieman rauhoittunut jäljestäjänä, mutta tohinaa taitaa vieläkin olla liikaa. Pääasia kuitenkin on tarjota koirille mukavia hetkiä, etsintäleikkiä metsässä ja itselle irtiottoa tavallisesta arjesta, ehkä jopa koirien tempauksista saatavaa huvia huoletonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti