Koiran vaihtopäivä

Otsikko ehkä antaa hieman väärän kuvan kirjoituksen sisällöstä. En ole turhautunut koiriimme niin, että haluaisin vaihtaa ne toisiin. Ehei. Olimme tänään jälkipuuhissa ja päätimme kokeilla ensimmäistä kertaa jakautumista eri koirakoiksi kuin ikinä aiemmin. Mies sai siis kesytettäväkseen Katlan ja itse sain nauttia vanhemman jälkikoiramme kanssa työskentelystä.

©RH Katla kaadolla

Heräsimme varhain aamulla, koska päivän lämpötilaksi ennustettiin 30 asteen lukemia. Aamullakin mittarin mukaan oli 17 astetta, mutta onneksi aurinko pysyi jäljestyksen ajan pilvessä. Kaadoiksi päätin tarjota koirille yllätykset; pakasterasioissa oli raakaa hirvenlihaa herkuteltavaksi. Joskus pitää hemmotella koiraa jälkityön päätteeksi extra-hyvällä palkalla.

Mies pääsi jäljittämään Katlan kanssa ensimmäiseksi. Katlan jälki oli AVO-luokan vaatimusten mukainen. Katlalle näytettiin alkumakaus ja jäljen suunta. Vain noin 20 metriä alkumakauksesta se irtosi jälkiuralta ja olisi ilman ohjausta lähtenyt seuraamaan rinteen vierustaa. Koira palautettiin jäljelle (melkein heti, emme katsoneet tilannetta pidemmälle). Ensimmäinen osuus muuten kohtuullisen hyvää jälkityötä, huomioiden vaikea, kuiva kalliomaasto korkeuseroineen. Kulmamakaukselle tultiin suoraan, pysähtyen merkkaamaan sen haistelemalla. Jäljestys jatkui välittömästi tarkasti seuraavalle osuudelle.

Noin 100 metriä kulmalta löydettiin jäljen sivusta mielenkiintoisempia tuoksuja, jotka puskivat ajokoiran vietit pinnalle. Muutama innostunut herättelyhaukahduskin kuultiin. Katla talutettiin vikuroiden etäämmälle yöjäljistä ja osoitettiin puhdas jälki. Polun ylityksessä oli lyhyt veretön katkos, jonka jälkeen merkkasi veretyksen alun virtsaamalla. Kulmamakaukselle saavuttiin taas suoraan ja pysähtyi sen merkkaamaan. Kulmalta kuitenkin epävarma lähtö ja teki useita tarkistuslenkkejä lähimaastoon. Lopulta palautettiin jäljelle. Viimeinen osuus oli taas vaikeaa kalliomaastoa, joka kuitenkin selvitettiin pienehköjen vaikeuksien jälkeen. Kaadolle suoraan ja sen osoitti pysähtymällä haistelemaan. Jäljestys ei tänään ollut Katlan parasta tasoa, vaikka koiran työssä olikin paljon positiivisia piirteitä.

©RH Koirakko jäljestämään lähdössä

Sitten oli Pihkan ja minun vuoro. Pihkan maasto oli ikävä kulkuisempaa, mutta luultavasti koiralle kuitenkin helpommin jäljestettävää kuin Katlan jäljen maasto. Pihkalle osoitettiin alkumakaus, jonka haisteli ja nuoli. Hitaasti lähdettiin ohjaajan osoittamaan suuntaan, suorittamaan rauhallista ja vakaata jälkisuoritusta. Pihka eteni pysähdellen ja merkaten siten myös verisienen jättämät isommat roiskeet maastossa. Koska maasto oli ahdas olin tehnyt jäljelle vain kolme osuutta, joista kaksi lyhyitä ja yksi hyvin pitkä. Toiselle kulmalle olin tehnyt verettömän katkon ja keskimmäisellä pisimmällä osuudella oli kaksi makausta (ensimmäisellä ja viimeisellä osuudella ei ollut makauksia). Pihkan jälki ei ollut tänään koejälkeä (VOI) vastaava.

Ensimmäiselle kulmalle tultiin suoraan ja sen Pihka jäljitti tarkasti. Toisen osuuden molemmat makaukset Pihka merkkasi nopeasti, pysähtyen haistelemaan. Katkokulmalle tultiin hieman oikealta kaartaen ja koira selvästi kävi jäljen sivussa etsimässä vettä ojasta, missä sitä ei ollut. Siten katkokulmalle tultiin ei-optimoidusti. Pihka teki kaksi isoa lenkkiä jäljen uudelleen löytämiseksi ja toisen lenkin lopussa sai kiinni jäljen jatkosta. Viimeinen osuus oli tarkaa jälkityötä. Kaadolle suoraan ja omatoimisesti avasi pakastusrasian kannen (joka kevyesti kiinni purkissa) ja hotki kaadon ilmiömäisellä nopeudella. Kippo oli tyhjä ennen kuin minä ehdin sen lähelle. Pihkasta huokui tänään sellainen jälkivarmuus ja -uskollisuus, mitä katseli silmät kosteana. Oli mukava palkita tänään sen erinomainen suoritus syötävällä kaadolla.