Metsästyskaveri

Aamuhämärässä, milloin yö hiljalleen valkenee päiväksi, pohdiskelin sitä, miksi metsästän ja mikä on itselleni tärkeintä metsästysharrastuksessa. Koen tarpeelliseksi miettiä asiaa todella usein. Ehkä epävarmuuteeni on syynä se, että metsästys harrastuksena on sosiaalisesti epätyypillinen naisille. Se, että harrastus on kasvattanut kokoajan varovasti suosiotaan, ei poista sitä tosiasiaa, että monet saman sukupuolen edustajista pitävät metsästystä harrastavaa naista erikoisena. Olen saanut kuulla kauhistelua, hämmästelyä ja jopa paheksuntaa. Yleisempää taitaa kuitenkin olla rehellinen uteliaisuus. Ajat ovat todella muuttumassa suosivampaan suuntaan naisten metsästysharrastukselle.

©RH Metsästyskaveri

Toinen syy sille, että haen perusteluja metsästysharrastukselleni on se, että tiedostan vahvasti sen, miten negatiivisesti osa ihmisistä ajattelee harrastuksesta. Olen nimittäin itsekin ajatellut. Omalla kohdallani syynä on muun muassa se, miten metsästäjät ja metsästys ovat olleet näkyvillä tiedotusvälineissä ja nuorten kirjallisuudessa. Ennen mieheni tapaamista olin metsästysharrastuksen osalta lähes täysin näistä tulleen tiedon varassa. Valitettavasti näin jälkeenpäin täytyy todeta, että saamani tieto oli värittynyttä eikä todellakaan esitellyt harrastusta sellaisena kuin se oikeasti on. Kirjallisuudessa metsästäjät kuvataan usein rikollisina tai vähintään juroina, huonosti käyttäytyvinä ja eläimiä vihaavina hahmoina. Enimmäkseen olen metsästysharrastuksen ohessa tavannut mukavia, luontoa ja eläimiä arvostavia ihmisiä.

©RH Katla ja juomatauko

Koska metsästykseen liittyy eettisiä valintoja, mielestäni on tervettä haluta perustella itselleen harrastustaan. Uskon, että monet muutkin metsästäjät miettivät samoja asioita. Ehkeivät samalla tavalla, mutta tällaista harrastusta ei voi vain aloittaa, kuten jalkapalloa tai agilityä (harrastuksina hienoja, mutta näihin ei liity samanlaista vahvaa eettistä ulottuvuutta). Itse olen edennyt harrastukseni kanssa hitaasti. Antanut itselleni aikaa oppia ja ymmärtää. Ensin olin katseluoppilaana erilaisissa metsästystilanteissa miehen mukana, sitten suoritin metsästäjäntutkinnon ja aloin käydä koiramme kanssa metsällä. Liityin koejäsenenä paikalliseen metsästysseuraan ja nyt viiden vuoden jälkeen minut hyväksyttiin varsinaiseksi jäseneksi. Olen käynyt harjoittelemassa muutamia kertoja ampumista mieheni haulikolla ja se on ollut yllättävän kivaa. En ole tappanut vielä yhtään eläintä.

©RH Kaksi eri hakuerää ja jänistä tänään Katlalla

Mikä sitten on tärkeintä? Liikkuminen luonnossa, riistahavainnot, omavaraisuus vai yhteinen aika metsässä miehen kanssa. Ehkä tärkeintä itselleni on näiden ylevien asioiden jälkeenkin yksinkertaisesti koira. Metsästyskaveri, jonka avulla olen oppinut ymmärtämään enemmän eläimistä ja luonnosta. Sen vuoksi olen valmis heräämään neljältä aamulla viikonloppuisin ja sietämään huonosti nukutun yön jälkeistä horkkamaista oloa istuen koleassa alkusyksyn metsässä. Ehkä joskus tulevaisuudessa olen myös valmis palkitsemaan koiran taitavan työn ampumalla sen hakeman, ylösottaman ja ajaman jäniksen. Mutta siihen on vielä aikaa.