Tatteja ja agilityesteitä

Tänään oli vauhdikas päivä koiraharrastusten osalta. Aloitimme ajometsästyskauden päästämällä Katlan harjoittelemaan jäniksen etsintää Tuovansuon alueella. Varsinainen jäniksenmetsästysaika alkaa vasta syyskuun alusta, mutta koiran kiinnipitoaika päättyi 20.8. ja näin ollen pääsimme aloittamaan ajoharrastuksen, vaikka ilman asetta.

Keli oli pilvinen, muttei kuitenkaan sateinen. Ilma oli kostea yöllisten vesikuurojen ja hirmuisen ukkosmyräkän jäljiltä. Epäilen, etteivät jänikset tainneet liikkua lainkaan (aamu)yöllä salamoiden ja jytinän vuoksi.

Katla oli innoissaan, mutta sen käytös oli huomattavasti rauhallisempaa kuin viime kauden lopussa, jolloin vikinä auton perällä alkoi välittömästi, kun lähestyttiin metsästysmaastoja. Nyt koira oli täysin hiljaa kunnes auto saatiin parkattua ja avoimme etuovet. Silloin tuttu "piippaus" alkoi. Katla ei joutunut odottamaan kauaa vaan päästimme sen irti heti siirryttyämme riittävän kauas autosta metsän puolelle. Ensimmäiset hakupistot olivat silkkaa iloloikkaa, mutta aika pian rauhoittui haistelemaan aluetta tarkemmin. Aika pian koira tuli viereemme ja jäi katselemaan meitä, jolloin kytkimme sen ja siirryimme lyhyen matkaa eteenpäin.

©RH Istuu kuin tatti p*ssa

Seuraavasta "tukikohdasta" Katla teki pidempiä hakulenkkejä, joista yhdellä antoi muutaman herättelyhaukahduksen noin 300 metrin etäisyydellä meistä. Herättely jäi kuitenkin tuloksettomaksi ja koiran palatessa luoksemme useaan otteeseen ja lopulta jäätyään viereemme odottamaan, päätimme vaihtaa paikkaa Tuovansuon toiselle puolelle. Valitettavasti tyhjää hakua oli sielläkin luvassa, vaikka pariin otteeseen haukahti muutaman kerran. Vajaan neljän tunnin tyhjäksi jääneen haun jälkeen Katla istahti viereemme sen näköisenä, että "nyt mulle riitti, pidän kaffepaussin".

Lämpötila oli aamun noin kymmenestä asteesta noussut melkein 20 asteeseen, joten päätimme lopettaa ajopäivän siihen. Harmitti, ettei Katlalle saatu ajoa, mutta toisaalta näitä "tyhjiä" päiviä on tottunut aika usein kohtaamaan. Osattiin kyllä iloita koiran hyvästä hausta ja siitä, että reissulta saimme saaliiksi komeita tatteja. Kuola tipahtelee, kun ajattelenkin tulevaa iltaa ja herkullista kastiketta.

©RH Tatteja, tatteja

Ajopäivästä ei siis jäänyt hurjan vauhdikasta mielikuvaa, mutta onneksi vauhti kiihtyi iltapäivää kohti. Päätimme lähteä katsomaan Pyryn ja ohjaajansa agilitysuoritusta. Keli muuttui rankkasateiseksi, mutta sade onneksi taukosi hieman Pyryn suorituksen ajaksi. Yritin ottaa kuvia nopeasta koirakosta, mutta aika virtaviivaisiksi kuvat menivät, kun kamera ei kerinnyt tarkentamaan salamanlailla liikkuvaan kohteeseen.

©RH Pyry agilityesteellä

Keppien ja putken häijysti suunniteltu kohta radalla koitui Pyrynkin kompastukseksi. Putki houkutti liikaa ja ohjaajan liikkeistä huolimatta koira valitsi väärän reitin. Harmi, koska muuten Pyryn suoritus näytti meistä maallikoista erittäin hyvältä. Tuo sama kohta vaikutti tosi monen suoritukseen vastaavasti. Seurasimme henkeäpidätellen koirakoita tuossa kohtaa ja hengähdimme aina hieman pidempään, kun joku pari tuosta selvisi.

©RH Pyry ja iso loikka yli esteen

Agility (esteratakilpailu) on varsin koukuttavan oloinen harrastus, enkä yhtään ihmettele, että se kerää paljon harrastajia ja tilastollisesti eniten "lähtöjä" eri koiraharrastuksista (Kennelliitto, koetilasto: 110 493 suoritusta vuonna 2013).

©RH Pihka yleisökoirana

Pihka pääsi lohdutukseksi mukaan katsomaan agilitytoimintaa, kun sitä ei tänään viety jäniksiä hakemaan. En sitten tiedä arvostiko se suuresti yleisönä oloa, kun vettä satoi niin, että koko koira oli kuin uitettu, vaikka sille sadeviitan puinkin. Pyryn se tunsi ja tervehti sitä iloisena.