Eipä sitä ole tänäkään talvena liikaa ollut. Lunta ja pakkasta. Lauantaina oli plussa-asteita ja keliä voi ajometsästyksen kannalta luonnehtia termillä "paljas maa", koska pienistä lumikönkäreistä huolimatta riistan jälkiä oli ihmissilmin mahdotonta seurata.
Lauantaina maastoon pääsi vain Katla, koska Pihkalle annettiin perjantaina yhdistelmärokote penikkatautia, parvoa, maksatulehdusta ja kennelyskää vastaan. Päätettiin pitää se levossa, vaikkei koiralle rokotuksesta mitään oireita tullutkaan. Katlan kennelyskärokotus ei näkynyt mitenkään sen voinnissa, joten päästettiin koira etsimään jänistä. Ensimmäinen maasto oli Lonsi ja hienosta hausta huolimatta Katla ei saanut jänistä ajoon. Katla herätteli jonkun verran, joten yöjäljet se kuitenkin löysi. Kahden tunnin haun jälkeen mies lähti kytkemään koiraa lähes kilometrin etäisyydeltä. Katla ei olisi halunnut vielä luovuttaa, mutta muutaman kiinniottoyrityksen jälkeen miestä onnisti.
Toinen maasto oli Musta-alhon soramonttu, jossa yli puolentoista tunnin hyvän haun jälkeen jänis lopulta saatiin kiivaan perslähdön saattelemana liikkeelle. Tiukassa olivat jänikset, vaikka jälkeä ne silti olivat tehneet paljon kevät-karkeloissaan ja se selvästi vaikeutti ylösottoa. Jänis nähtiin ajossa kolme kertaa, mutta ampumistilannetta ei tullut.
Sunnuntaiaamun keli yllätti meidät täysin. Yön aikana oli satanut yli 15 cm kostea lumikerros. Lumesta huolimatta lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Aamulla satoi vielä lunta sakeasti, joten viivyttelimme metsään lähtöä. Tiedossa oli, etteivät koirat todennäköisesti löydä kovin helposti jäniksiä, mutta päätimme silti mennä päästämään ne hakemista harjoittelemaan.
Katla otettiin ensin vuoroon. Mikäli se olisi jäniksen saanut ylös, oltaisiin varmaan päästetty Pihka ajamaan Katlan ylösottamaa jänistä (kun Katlan ajo olisi loppunut). Pihkalle jäljetön keli on huonon haun takia hankala. Suunnitelmat eivät valitettavasti toteutuneet. Katla irtosi hyvin hakuun ja ensimmäisen tyhjäksi jääneen lenkin jälkeen palasi luoksemme. Jatkoi siitä suoraan seuraavaan hakulenkkiin ja tuskin viiden minuutin kuluttua raikuva ajohaukku alkoi. Ensin onnittelimme itseämme hyvästä tuurista, koska ajon lähdöstä oletettiin, että koira oli onnekkaasti törmännyt vahingossa kylmähakulenkillä jäniksen makuupaikkaan. Pian kuitenkin ajon etenemisestä oli selvää, ettei riistana ollut jänis. Mies lähti tarkistamaan ajon lähtöpaikaa, jonka pian raportoi peurojen makuuksi.
Aluksi näytti siltä, ettei Katla luovuta tässä ajossa ollenkaan ja seurasimme kauhistuneina, kun ajo eteni kohti isoa tietä ja sen takana olevaa vaarallista jokea. Mies lähti autolle ja ajamaan kohti koiraa, vaikka tiedossa oli todennäköinen myöhästyminen. Onneksi isolle tielle noin 2 km päähän tullessaan lopetti ajon ja lähti palaamaan täysin eri reittiä suoraan kohti Palometsän piston päätä. Ihan kuin sillä olisi ollut sisäinen kompassi. Kun koira oli noin 500 metrin etäisyydellä, kutsuin sitä ja onneksi se tuli luokseni ja sain sen kytkettyä.
Katlan peurayllätys lumikelissä ei ollut mieleemme ja se tuomittiin autoon siksi aikaa, kun Pihka sai oman mahdollisuutensa. Siirryimme samalle soramontulle, jossa asiat olivat edellisenä päivänä jääneet kesken ja päätimme auttaa Pihkaa haussa. Kuljimme koiran kanssa kohti samaa montun reunaa, josta edellisen päivän ajo oli lähtenyt. Mies ja koira kulkivat montun pohjaa ja itse kuljin montun yläpuolella myötäillen sen reunoja.
Näin jotain keltaista lumessa ja hihkaisin spontaanisti: "Jäniksen pissaa! Tule katsomaan!" Mies ja koira rymysivät kohti minua ja arvioni todettiin päteväksi. Sitähän se oli. Jäniksen pissaa. Jälkiä maassa oli tuskin nimeksi, mutta takapuolen jättämästä kuviosta ei voinut erehtyä.
Siitä ei sitten mennyt viittäkään minuuttia, kun jänis saatiin liikkeelle. Saattoi se olla jo silloin liikkeellä, kun tein hienon pissahavaintoni. Pihka ajoi hyvin hitaasti ison lumimäärän vuoksi ja jäi jälkeen paljon ajettavasta. Montun toiseen päähän jänis teki usean kierroksen ja kulki ajossa samoja reittejä jatkuvasti. Ei ollut helppo ajettava koiralle. Kun koira haukkui usean sadan metrin päässä, näin jäniksen ohittavan minut ajossa.
Vasta lähes kymmenen minuuttia näköhavainnon jälkeen, koira tuli samalle paikalle. Pihka ajoi jänistä noin tunnin ja lopulta jänis onnistui tekemään koiralle niin pahan huijauksen, ettei se selvinnyt enää mitenkään. Yritimme kiertää hukkapaikkaa, muttemme löytäneet postumisjälkiä. Lopulta luovutimme ja myönsimme tappiomme monttupupujen kuninkaalle.
Vaikka aamun lumimäärä oli hirmuinen, päivän plussakelin jälkeen se oli kadonnut lähes kokonaan.
Lumi tuli, lumi meni.
Lauantaina maastoon pääsi vain Katla, koska Pihkalle annettiin perjantaina yhdistelmärokote penikkatautia, parvoa, maksatulehdusta ja kennelyskää vastaan. Päätettiin pitää se levossa, vaikkei koiralle rokotuksesta mitään oireita tullutkaan. Katlan kennelyskärokotus ei näkynyt mitenkään sen voinnissa, joten päästettiin koira etsimään jänistä. Ensimmäinen maasto oli Lonsi ja hienosta hausta huolimatta Katla ei saanut jänistä ajoon. Katla herätteli jonkun verran, joten yöjäljet se kuitenkin löysi. Kahden tunnin haun jälkeen mies lähti kytkemään koiraa lähes kilometrin etäisyydeltä. Katla ei olisi halunnut vielä luovuttaa, mutta muutaman kiinniottoyrityksen jälkeen miestä onnisti.
Toinen maasto oli Musta-alhon soramonttu, jossa yli puolentoista tunnin hyvän haun jälkeen jänis lopulta saatiin kiivaan perslähdön saattelemana liikkeelle. Tiukassa olivat jänikset, vaikka jälkeä ne silti olivat tehneet paljon kevät-karkeloissaan ja se selvästi vaikeutti ylösottoa. Jänis nähtiin ajossa kolme kertaa, mutta ampumistilannetta ei tullut.
Sunnuntaiaamun keli yllätti meidät täysin. Yön aikana oli satanut yli 15 cm kostea lumikerros. Lumesta huolimatta lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Aamulla satoi vielä lunta sakeasti, joten viivyttelimme metsään lähtöä. Tiedossa oli, etteivät koirat todennäköisesti löydä kovin helposti jäniksiä, mutta päätimme silti mennä päästämään ne hakemista harjoittelemaan.
Katla otettiin ensin vuoroon. Mikäli se olisi jäniksen saanut ylös, oltaisiin varmaan päästetty Pihka ajamaan Katlan ylösottamaa jänistä (kun Katlan ajo olisi loppunut). Pihkalle jäljetön keli on huonon haun takia hankala. Suunnitelmat eivät valitettavasti toteutuneet. Katla irtosi hyvin hakuun ja ensimmäisen tyhjäksi jääneen lenkin jälkeen palasi luoksemme. Jatkoi siitä suoraan seuraavaan hakulenkkiin ja tuskin viiden minuutin kuluttua raikuva ajohaukku alkoi. Ensin onnittelimme itseämme hyvästä tuurista, koska ajon lähdöstä oletettiin, että koira oli onnekkaasti törmännyt vahingossa kylmähakulenkillä jäniksen makuupaikkaan. Pian kuitenkin ajon etenemisestä oli selvää, ettei riistana ollut jänis. Mies lähti tarkistamaan ajon lähtöpaikaa, jonka pian raportoi peurojen makuuksi.
Katlan peurayllätys lumikelissä ei ollut mieleemme ja se tuomittiin autoon siksi aikaa, kun Pihka sai oman mahdollisuutensa. Siirryimme samalle soramontulle, jossa asiat olivat edellisenä päivänä jääneet kesken ja päätimme auttaa Pihkaa haussa. Kuljimme koiran kanssa kohti samaa montun reunaa, josta edellisen päivän ajo oli lähtenyt. Mies ja koira kulkivat montun pohjaa ja itse kuljin montun yläpuolella myötäillen sen reunoja.
Näin jotain keltaista lumessa ja hihkaisin spontaanisti: "Jäniksen pissaa! Tule katsomaan!" Mies ja koira rymysivät kohti minua ja arvioni todettiin päteväksi. Sitähän se oli. Jäniksen pissaa. Jälkiä maassa oli tuskin nimeksi, mutta takapuolen jättämästä kuviosta ei voinut erehtyä.
Siitä ei sitten mennyt viittäkään minuuttia, kun jänis saatiin liikkeelle. Saattoi se olla jo silloin liikkeellä, kun tein hienon pissahavaintoni. Pihka ajoi hyvin hitaasti ison lumimäärän vuoksi ja jäi jälkeen paljon ajettavasta. Montun toiseen päähän jänis teki usean kierroksen ja kulki ajossa samoja reittejä jatkuvasti. Ei ollut helppo ajettava koiralle. Kun koira haukkui usean sadan metrin päässä, näin jäniksen ohittavan minut ajossa.
Vaikka aamun lumimäärä oli hirmuinen, päivän plussakelin jälkeen se oli kadonnut lähes kokonaan.
Lumi tuli, lumi meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti