Olen aiemminkin tainnut kirjoittaa ajokauden päätöspäivän taianomaisesta tunnelmasta, joka suorastaan pakottaa laskemaan koiran irti välittämättä keleistä tai muista pienistä haitoista. Vuoden 2012 viimeinen viikonloppu tosin oli keliltään aivan erilainen kuin mitä tämän vuoden päätöspäivä meille tarjosi. Paljaan maan keliä se tänä vuonna oli ja tavallaan meidän onneksemme, koska lumettoman päivän vuoksi metsästysyhdistyksen alueella ei suoritettu valtakunnallista riistanlaskentaa ja saimme vielä kerran keskittyä jäniksiin. Lumettomuuden lisäksi lämpötila oli muutamassa plussa-asteessa ja tuuli maltillinen (noin 6-8 m/s, etelä-kaakko) eikä haitannut juurikaan kuuluvutta.
Katlan kausi päättyi valitettavasti viime viikon peuranajoon, koska nuoremmalla koiralla alkoi juoksu 26.2. ja sitä ei siksi enää irti metsään laskettu. Onneksi meillä oli mahdollisuus ottaa toinen koira metsälle ja näin Pihka sai harvinaisen kokonaisen metsästyspäivän täysin omaan käyttöönsä.
Saimme jahtipäivään seuraksemme kaksi passimiestä (miehen isä ja JM), joiden sijoittamista maastoon mietimme tarkasti. Ensimmäinen erä otettiin Musta-alhon montulla, koska siellä asuvan metsäjäniksen kujeita olemme harjoitelleet jo useasti aiemmin. Lisäksi osasin ohjata Pihkan hakua, koska aika hyvin tiesimme alueen, mistä ajo suunnilleen lähtee liikkeelle. Mies päätti valita passinsa montun eteläpuolelta, jonne ei aiemmin passeja olla sijoitettu. Pihka sai nopeasti vainun yöjäljistä, joille herätteli melko runsaasti, muttei ajallisesti pitkään. Jänis oli melko tiukassa ja koira sai riehakkaan perslähdön ajoon. Miehen isä näki jäniksen heti ajon alussa.
Ajo kulki montun läpi etelään ja pienen lenkin jälkeen takaisin monttuun ja sieltä taas kohti etelää. Hiekkatielle paluuperät, joiden selvittyä pamahti. Metsäjänis oli jäänyt toisella kierroksellaan miehen passiin. Pihka ajoi hukan kunnolla selvittyä hienosti kaadolle asti.
Jollei jänis olisi miehen passiin jäänyt se luultavasti olisi seuraavaksi palannut ohitseni kohti JM:n passia. Aika hyvin ollaan sen käyttäytymistä ajossa opittu kauden aikana lukemaan.
Jänis oli pienikokoinen, mutta kuitenkin täysikasvuinen yksilö. Sen toisessa kyljessä oli jonkun petoeläimen (petolinnun?) tai muun onnettomuuden jäljiltä ruhje. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ampumahaava. Haava oli parantunut jo umpeen, mutta sen kohdalla ei ollut suojaavaa karvapeitettä.
Siirryimme hienon ensimmäisen erän jälkeen toiseen maastoon Äijävuoren pupua etsimään. Pihka on sitä jo useaan otteeseen ajanut tänä kautena (Kinkunsulatuspäivä & Kokeneemman koiran keli), mutta aina se on onnistunut livahtamaan passeista läpi. Noudatimme hyväksi havaittua reittiä jäniksen löytämiseksi. Tällä kertaa jäljet löytyivät aiemmin (näin pipanoita) ja Pihka vahvisti niiden tuoreuden antamalla runsasta herättelyä. Tiukassa tämäkin jänis oli ja tuskin ajon käynnistyttyä pamahti. Metsäjänis oli loikannut suoraan ensimmäiseen passiin, jolla päivysti JM.
Isokokoinen metsäjänis oli JM:n ensimmäinen jänissaalis, joten oltiin iloisia siitä, vaikka se koiran kannalta liian lyhyestä työstä saatiinkin. Isot onnittelut onnistuneesta kaadosta ja kiitos innokkaalle passimiehelle! On hienoa, että ansioitunut ja pitkämielinen passissa olo palkittiin vielä näin jahtikauden lopulla.
Pihkaa ei yhtään haitannut ajon lyhyys vaan se riemuitsi kaadosta tyylilleen uskollisena. Pihka palkkaantuu hyvin voimakkaasti saaliista ja sen kanssa tulee olla tarkkana, kun toisinaan se saattaa kuumeta turhankin voimakkaasti saaliin käsittelystä.
Se on tottunut saamaan parhaat palat jäniksestä ja yleensä osaa odottaa kiltisti vuoroaan kytkettynä. Tälläkin kertaa se käyttäytyi mallikelpoisesti ja voitiin olla ylpeitä koiranomistajia myös ampumatilanteen jälkeen.
Ilahduttava jahtikauden päätöspäivä meille annettiin. Vaiheikkaasta ja pettymyksiäkin tuottaneesta kaudesta jäi innostava jälkikaiku, jonka jäljiltä jää mielellään odottamaan ensi syksyä.
Katlan kausi päättyi valitettavasti viime viikon peuranajoon, koska nuoremmalla koiralla alkoi juoksu 26.2. ja sitä ei siksi enää irti metsään laskettu. Onneksi meillä oli mahdollisuus ottaa toinen koira metsälle ja näin Pihka sai harvinaisen kokonaisen metsästyspäivän täysin omaan käyttöönsä.
Saimme jahtipäivään seuraksemme kaksi passimiestä (miehen isä ja JM), joiden sijoittamista maastoon mietimme tarkasti. Ensimmäinen erä otettiin Musta-alhon montulla, koska siellä asuvan metsäjäniksen kujeita olemme harjoitelleet jo useasti aiemmin. Lisäksi osasin ohjata Pihkan hakua, koska aika hyvin tiesimme alueen, mistä ajo suunnilleen lähtee liikkeelle. Mies päätti valita passinsa montun eteläpuolelta, jonne ei aiemmin passeja olla sijoitettu. Pihka sai nopeasti vainun yöjäljistä, joille herätteli melko runsaasti, muttei ajallisesti pitkään. Jänis oli melko tiukassa ja koira sai riehakkaan perslähdön ajoon. Miehen isä näki jäniksen heti ajon alussa.
Ajo kulki montun läpi etelään ja pienen lenkin jälkeen takaisin monttuun ja sieltä taas kohti etelää. Hiekkatielle paluuperät, joiden selvittyä pamahti. Metsäjänis oli jäänyt toisella kierroksellaan miehen passiin. Pihka ajoi hukan kunnolla selvittyä hienosti kaadolle asti.
 |
| ©RH Pihka ja metsäjänis |
Jänis oli pienikokoinen, mutta kuitenkin täysikasvuinen yksilö. Sen toisessa kyljessä oli jonkun petoeläimen (petolinnun?) tai muun onnettomuuden jäljiltä ruhje. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ampumahaava. Haava oli parantunut jo umpeen, mutta sen kohdalla ei ollut suojaavaa karvapeitettä.
 |
| ©RH Pihka ja metsäjänis |
Pihkaa ei yhtään haitannut ajon lyhyys vaan se riemuitsi kaadosta tyylilleen uskollisena. Pihka palkkaantuu hyvin voimakkaasti saaliista ja sen kanssa tulee olla tarkkana, kun toisinaan se saattaa kuumeta turhankin voimakkaasti saaliin käsittelystä.
Se on tottunut saamaan parhaat palat jäniksestä ja yleensä osaa odottaa kiltisti vuoroaan kytkettynä. Tälläkin kertaa se käyttäytyi mallikelpoisesti ja voitiin olla ylpeitä koiranomistajia myös ampumatilanteen jälkeen.
Ilahduttava jahtikauden päätöspäivä meille annettiin. Vaiheikkaasta ja pettymyksiäkin tuottaneesta kaudesta jäi innostava jälkikaiku, jonka jäljiltä jää mielellään odottamaan ensi syksyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti