Katlan juoksu alkaa tulla päätökseen. Tänään aamulla Pihkan jäljiltä löytyi veritippa. Oi, tätä juoksuaikojen riemua!
Viikko sitten olimme Rihtniemessä Pihkan kanssa. Keli oli hankala, koska lunta oli pyryttänyt koko yön. Aamuksi sade taukosi. Koska Pihka on hakijana ...tumpelo, uskoimme kelin olevan erityisen hankala, jollei jälkiä löydy. Yllättäen ensimmäiset jäljet löytyivät heti auton parkkeerauksen jälkeen. Hiukan mietitytti päästää Pihkaa auton vierestä hakuun, mutta parempaakaan ei silloin ollut tiedossa.
Pihka herätteli jäljille, mutta tunnin paukuttelun jälkeen kyllästyttiin odottamaan ja päätettiin lähteä kohti aluetta, mistä jänis yleensä on löytynyt (oheisesta kuvamateriaalista puuttuu aamun haku). Saatiin ohjattua myös Pihka mukaan eli en joutunut sentään yksin sitä jänistä etsimään. Aika viime hetkellä ylösotto lopulta tapahtui, sillä lumipyry alkoi uudelleen ja sakeni sellaiseksi, että peitti välittömästi kaikki jäljet hohtavaan valkeuteen. Kaipa ylösoton Pihkan ansioksi voi laskea, koska allekirjoittanut oli lopulta aivan solmussa niiden jälkien paljoudessa, joita jänis yöllä oli metsään tehnyt. En ole kovinkaan hyvä ajokoira, vaikka välillä pidänkin itseäni parempana kuin koiriamme.
Saatiin siis kuunnella ajohaukkuakin ja jänis kävi melko lähellä miehen passipaikkaa. Lopulta ajo siirtyi Rihtniemen tien varteen ja sieltä lähdettiin yrittämään Pihkaa kiinni. Se oli sitä mieltä, että ajoa olisi kuitenkin hauska vielä jatkaa, joten meni jonkun aikaa ennen kuin pääsin jäniksen ja koiran väliin ja sain kytkettyä ajavan koiran. Mies tässä välissä oli lähtenyt tulen tekoon ja lumisateena alkanut tuisku oli alkanut muuttua rännän kautta vesisateeksi. Seuraavana päivänä maisema oli sulanut lumettomaksi, mutta se on eri tarina.
Eilen mies otti koirat mukaansa, kun allekirjoittanut jäi potemaan sänkyyn äkäistä flunssaansa. Voitte kyllä arvata harmistukseni määrän. Pärräsin yksin kotona ja seurasin etänä tutkasovelluksen kautta maaston tapahtumia. Katla tosiaan pääsi metsään ensimmäiseksi ja villikkomaisella tuurilla sai käytännössä ilman hakua jäniksen ajoon Kanersuosta (taisi olla sama pupu, jota ajokokeessa tuomaroin toisessa erässä, silloinkin jänis lähti ihan metsäuran varrelta). Miehellä oli koirien lisäksi seurana kaksi passimiestä.
Ajo alkoi lupaavasti lyhyellä ensimmäisellä kierroksella, jossa Katla pysyi hyvin tuntumalla jäniksestä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ajo muuttui takkuavammaksi. Tutkasovelluksesta näin, että koira ajoi harvalla haukulla alle satametriä kerrallaan ja selvitti hukkaa ääneti. Tämä toistui viitisen kertaa. Vaikutti siltä, että jänis jallitti nuorta koiraa ihan huolella ja lisäksi tykkäsi jumittaa lymyämällä. Positiivista oli, että ajo pysyi hyvin pienellä alueella. Lopulta mies kyllästyi tahivaan menoon ja meni vähän "härkkimään" eli kulki maastossa kohti koiraa.
Jänis luultavasti jäi miehen ja koiran väliin ja päätti lähteä vauhdilla. Silloin Katla sai siitä paremmin hajun ja ajo kulki vauhdikkaammin tiheällä haukulla. Tätä riemua ei kauan kestänyt, kun tutkasta näin, että koira pysähtyi haukkumatta aloilleen. Pian tuli viesti, että miehen isä oli saanut jäniksen saaliiksi (Katlan viides metsäjänis, ellei omatoimipupua lasketa). Olisihan hieman pidempää ajoa toivonut, mutta toisaalta ajon aikana säikäytetty jänis olisi hyvinkin saattanut karkota etäämmällekin ja silloin uusia ampumatilaisuuksia ei välttämättä enää olisi tullut. Katlalle tämä oli hyvä muistutus siitä, mitä riistaa kannattaa metsästä haeskella. Viime aikoina koira on nuoruuden kiihkossaan ajanut taas enemmän muutakin riistaa kuin jäniksiä.
Pihka pääsi iltapäivällä vuoroon ja ajoi kettua, joka nähtiin etäämmältä passista. Lopulta mies otti koiran ajosta kiinni, kun kettu lähestyi kylää ja isompia teitä. Pihkan osalta metsästyskausi päättyi tähän.
Viikko sitten olimme Rihtniemessä Pihkan kanssa. Keli oli hankala, koska lunta oli pyryttänyt koko yön. Aamuksi sade taukosi. Koska Pihka on hakijana ...tumpelo, uskoimme kelin olevan erityisen hankala, jollei jälkiä löydy. Yllättäen ensimmäiset jäljet löytyivät heti auton parkkeerauksen jälkeen. Hiukan mietitytti päästää Pihkaa auton vierestä hakuun, mutta parempaakaan ei silloin ollut tiedossa.
Pihka herätteli jäljille, mutta tunnin paukuttelun jälkeen kyllästyttiin odottamaan ja päätettiin lähteä kohti aluetta, mistä jänis yleensä on löytynyt (oheisesta kuvamateriaalista puuttuu aamun haku). Saatiin ohjattua myös Pihka mukaan eli en joutunut sentään yksin sitä jänistä etsimään. Aika viime hetkellä ylösotto lopulta tapahtui, sillä lumipyry alkoi uudelleen ja sakeni sellaiseksi, että peitti välittömästi kaikki jäljet hohtavaan valkeuteen. Kaipa ylösoton Pihkan ansioksi voi laskea, koska allekirjoittanut oli lopulta aivan solmussa niiden jälkien paljoudessa, joita jänis yöllä oli metsään tehnyt. En ole kovinkaan hyvä ajokoira, vaikka välillä pidänkin itseäni parempana kuin koiriamme.
Saatiin siis kuunnella ajohaukkuakin ja jänis kävi melko lähellä miehen passipaikkaa. Lopulta ajo siirtyi Rihtniemen tien varteen ja sieltä lähdettiin yrittämään Pihkaa kiinni. Se oli sitä mieltä, että ajoa olisi kuitenkin hauska vielä jatkaa, joten meni jonkun aikaa ennen kuin pääsin jäniksen ja koiran väliin ja sain kytkettyä ajavan koiran. Mies tässä välissä oli lähtenyt tulen tekoon ja lumisateena alkanut tuisku oli alkanut muuttua rännän kautta vesisateeksi. Seuraavana päivänä maisema oli sulanut lumettomaksi, mutta se on eri tarina.
Eilen mies otti koirat mukaansa, kun allekirjoittanut jäi potemaan sänkyyn äkäistä flunssaansa. Voitte kyllä arvata harmistukseni määrän. Pärräsin yksin kotona ja seurasin etänä tutkasovelluksen kautta maaston tapahtumia. Katla tosiaan pääsi metsään ensimmäiseksi ja villikkomaisella tuurilla sai käytännössä ilman hakua jäniksen ajoon Kanersuosta (taisi olla sama pupu, jota ajokokeessa tuomaroin toisessa erässä, silloinkin jänis lähti ihan metsäuran varrelta). Miehellä oli koirien lisäksi seurana kaksi passimiestä.
Ajo alkoi lupaavasti lyhyellä ensimmäisellä kierroksella, jossa Katla pysyi hyvin tuntumalla jäniksestä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ajo muuttui takkuavammaksi. Tutkasovelluksesta näin, että koira ajoi harvalla haukulla alle satametriä kerrallaan ja selvitti hukkaa ääneti. Tämä toistui viitisen kertaa. Vaikutti siltä, että jänis jallitti nuorta koiraa ihan huolella ja lisäksi tykkäsi jumittaa lymyämällä. Positiivista oli, että ajo pysyi hyvin pienellä alueella. Lopulta mies kyllästyi tahivaan menoon ja meni vähän "härkkimään" eli kulki maastossa kohti koiraa.
Jänis luultavasti jäi miehen ja koiran väliin ja päätti lähteä vauhdilla. Silloin Katla sai siitä paremmin hajun ja ajo kulki vauhdikkaammin tiheällä haukulla. Tätä riemua ei kauan kestänyt, kun tutkasta näin, että koira pysähtyi haukkumatta aloilleen. Pian tuli viesti, että miehen isä oli saanut jäniksen saaliiksi (Katlan viides metsäjänis, ellei omatoimipupua lasketa). Olisihan hieman pidempää ajoa toivonut, mutta toisaalta ajon aikana säikäytetty jänis olisi hyvinkin saattanut karkota etäämmällekin ja silloin uusia ampumatilaisuuksia ei välttämättä enää olisi tullut. Katlalle tämä oli hyvä muistutus siitä, mitä riistaa kannattaa metsästä haeskella. Viime aikoina koira on nuoruuden kiihkossaan ajanut taas enemmän muutakin riistaa kuin jäniksiä.
Pihka pääsi iltapäivällä vuoroon ja ajoi kettua, joka nähtiin etäämmältä passista. Lopulta mies otti koiran ajosta kiinni, kun kettu lähestyi kylää ja isompia teitä. Pihkan osalta metsästyskausi päättyi tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti