Nyt se on loppu. Nimittäin jänismetsästyskausi. Oltiin viimeisenä viikonloppuna molempina päivinä metsässä. Alku tuntui toivottomalta jahtionnen osalta, mutta lopulta sitkeä yritys palkittiin.
Lauantaina olimme kahdestaan miehen ja Katlan kanssa Rihtniemessä. Keli oli ankara koiran tassuille, vaikka korppulumen päälle olikin satanut pehmeää pakkaslunta. Katla työskenteli hienosti ja sai noin puoli tuntia heräteltyään jäniksen liikkeelle. Ajo lähti kiivaana perslähtönä ja jänis kimposi lähes kilometrin päähän ennen kuin rauhoittui tekemään ensimmäiset huijauksensa. Ajo kaartoi takaisin, mutta makuun lähistö koitui Katlalle ylivoimaiseksi selvittää. Lopulta lähdin kytkemään koiraa kenraalihukalta. Tassut olivat veressä, joten lopetimme päivän lauantain osalta jo aamupäivällä. Vähän kyse oli hätävarjelun liioittelusta, sillä kotona tassut tarkastettiin paremmin ja niissä ei ollut näkyvästi halkeamia tai vaurioita. Onneksi, koska sunnuntaille oli sovittu porukkajahti.
Joku voi jo ihmetellä kuvissa näkyvää koiraa, joka ei ole Katla. Pihkastahan sanoin jo pari viikkoa sitten, että koska sillä alkoi juoksu, sen metsästyskausi päättyi. Silloin oletin, että koira aloittaa railakkaan pöhköajan, niin sanotusti kaikilla herkuilla. Joistain syystä Pihkan juoksu on kuitenkin ollut hyvin laimea. Sillä ei ole ollut selkeitä juoksun oireita, jollei muutamaa veritippaa ja satunnaista nuolemista lasketa. Katlan tassuvaivat yllyttivät ottamaan myös Pihkan mukaan; varalle.
Katla vietiin aamulla Palometsään. Passit viritettiin otollisiin asemiin ja laskettiin koira irti. Aika pian kuultiin herättelyä ja toinen passimiehistä vinkkasi tuoreista jäljistä. Sinne koira lähtikin, mutta valitettavasti harhaantui tien toiselle puolelle, jonne jänis oli tehnyt runsaasti yöjälkeä. Kuultiin melkoisen paljon herättelyä, mutta ajo ei lähtenyt. Lopulta yli tunnin turhan herättelyn jälkeen koira palasi tielle ja ohjattiin toiselle puolelle. Siinä ei sitten mennyt kuin hetki, kun Katla komensi jäniksen jalkeille. Heti lähdössä toinen passimies teki havainnon metsäjäniksestä.
Joutkorven suossa jänis yritti eksyttää koiraa erittäin pienellä alueella. Lopulta mies kävi maaston puolella, jotta jänis hieman laajentaisi aluetta. Valitettavasti ajo siirtyi väärään suuntaan ja jänis teki tiellä paluuperät, jotka koira selvitti. Lopulta pahempi hukka tuli Enäjärven rantakaislikkoon, josta koira lähti palaamaan itse takaisin tielle.
Otimme koiran kiinni ja lähdimme makkaranpaistoon. Katlan tassut olivat tämän noin kolmen tunnin jahdin jälkeen ihan hyvässä kunnossa.
Koska haluttiin kokeilla seuraavaksi rusakkojahtia, koiraksi valittiin Pihka. Kuumat yöliset jäljet olivat tiedossa, joten sijoitettiin passit ja tiputettiin koira jäljille. Aika pian ensimmäiset haukahdukset raikuivatkin, mutta jostain syystä koira palasi takaisin ja lähti ajamaan jälkiä väärään suuntaan! Ensin uskoin koiraa ja ajattelin, että tuoreempia jälkiä ei vaan erota koiran jälkien sotkiessa ne, mutta kun kävelin koiran perään, oli pakko lopulta myöntää, että koira ajaa paluujälkeä. Voi paska. Tässä vaiheessa pidin "juoksuisen" nartun käyttämistä metsällä päivän huonoimpana ideana.
Kävelin koiran perään "hukalle". Onneksi Pihka vaikutti itsekin tajunneen, etteivät jäljet muutu tuoreemmiksi, vaikka niitä seurasikin, ja antoi ottaa kiinni.
Pihka sai uuden mahdollisuuden, vaikkei se sitä mielestäni ansainnutkaan. Äijävuoren rinteellä oli yöllinen syönnöspaikka, jonne Pihka seuraavaksi usutettiin. Runsaalla herättelyllä ja "lievällä" koiramiehen avustuksella jänis saatiin liikkeelle.
Ajo kulki mahtavasti. Siinä suhteessa Pihka on mainio metsästyskaveri. Kiihkeän raikuvaa ajoa oli ilo kuunnella. Koiran haukku oli tiheää ja jäi soimaan korviin. Ajovarmuus on Pihkan paras meriitti, jota koira esitteli kauden viimeisinä hetkinä ylpeänä.
Kaikki passit olivat hyvissä paikoissa. Jännityksellä seurasin koiran kulkua tutkasta. Ensimmäisellä kierroksella jänis ja koira ohittivat jokaisen passin hyvin läheltä. Toinen kierros mentiin osittain samaa reittiä kuin ensimmäinen, mutta päinvastaiseen suuntaan. Siinäkin käytiin hyvin lähellä yömakausta ja miehen passia.
Sitten kuului laukaus. Suunnasta osasin päätellä ampujan. Tutkasta näin, kun koira saapui haukkuen olettamalleni ampumapaikalle ja jatkoi siitä noin 50 metriä. Siihen Pihka pysähtyi.
Koska jänis juoksi vielä laukauksen jälkeen, ampuja oli hieman epävarma osumasta, mutta tutkan kautta katsottuna oli selvää, että saalista oli saatu. Pihka ehti hetken tiheämässä maastossa nyhtää omimaansa saalista. Ampujan tullessa kaadolle, koira luovutti kiltisti saaliin hänelle.
Viimeinen jahtiviikonloppu on takana. Ihan kuin kausi olisi vasta hetki sitten alkanut ja nyt se taas on ohitse. Nyt on sellainen olo, että voisin nukkua aika kauan.
 |
| ©RH Pihka ja metsäjänis |
Joutkorven suossa jänis yritti eksyttää koiraa erittäin pienellä alueella. Lopulta mies kävi maaston puolella, jotta jänis hieman laajentaisi aluetta. Valitettavasti ajo siirtyi väärään suuntaan ja jänis teki tiellä paluuperät, jotka koira selvitti. Lopulta pahempi hukka tuli Enäjärven rantakaislikkoon, josta koira lähti palaamaan itse takaisin tielle.
Otimme koiran kiinni ja lähdimme makkaranpaistoon. Katlan tassut olivat tämän noin kolmen tunnin jahdin jälkeen ihan hyvässä kunnossa.
Koska haluttiin kokeilla seuraavaksi rusakkojahtia, koiraksi valittiin Pihka. Kuumat yöliset jäljet olivat tiedossa, joten sijoitettiin passit ja tiputettiin koira jäljille. Aika pian ensimmäiset haukahdukset raikuivatkin, mutta jostain syystä koira palasi takaisin ja lähti ajamaan jälkiä väärään suuntaan! Ensin uskoin koiraa ja ajattelin, että tuoreempia jälkiä ei vaan erota koiran jälkien sotkiessa ne, mutta kun kävelin koiran perään, oli pakko lopulta myöntää, että koira ajaa paluujälkeä. Voi paska. Tässä vaiheessa pidin "juoksuisen" nartun käyttämistä metsällä päivän huonoimpana ideana.
 |
| ©RH Jäniksen jälkiä |
Pihka sai uuden mahdollisuuden, vaikkei se sitä mielestäni ansainnutkaan. Äijävuoren rinteellä oli yöllinen syönnöspaikka, jonne Pihka seuraavaksi usutettiin. Runsaalla herättelyllä ja "lievällä" koiramiehen avustuksella jänis saatiin liikkeelle.Ajo kulki mahtavasti. Siinä suhteessa Pihka on mainio metsästyskaveri. Kiihkeän raikuvaa ajoa oli ilo kuunnella. Koiran haukku oli tiheää ja jäi soimaan korviin. Ajovarmuus on Pihkan paras meriitti, jota koira esitteli kauden viimeisinä hetkinä ylpeänä.
Kaikki passit olivat hyvissä paikoissa. Jännityksellä seurasin koiran kulkua tutkasta. Ensimmäisellä kierroksella jänis ja koira ohittivat jokaisen passin hyvin läheltä. Toinen kierros mentiin osittain samaa reittiä kuin ensimmäinen, mutta päinvastaiseen suuntaan. Siinäkin käytiin hyvin lähellä yömakausta ja miehen passia.
Sitten kuului laukaus. Suunnasta osasin päätellä ampujan. Tutkasta näin, kun koira saapui haukkuen olettamalleni ampumapaikalle ja jatkoi siitä noin 50 metriä. Siihen Pihka pysähtyi.
Koska jänis juoksi vielä laukauksen jälkeen, ampuja oli hieman epävarma osumasta, mutta tutkan kautta katsottuna oli selvää, että saalista oli saatu. Pihka ehti hetken tiheämässä maastossa nyhtää omimaansa saalista. Ampujan tullessa kaadolle, koira luovutti kiltisti saaliin hänelle.
Viimeinen jahtiviikonloppu on takana. Ihan kuin kausi olisi vasta hetki sitten alkanut ja nyt se taas on ohitse. Nyt on sellainen olo, että voisin nukkua aika kauan.
 |
| ©RH Katla lepäilee auton takaosassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti